Tiitisen listalla tarkoitetaan Yhdysvalloista vuonna 1990 saatua listaa entisen Itä-Saksan tiedustelupalvelun Stasin 18–20 suomalaisen yhteyshenkilön koodinimistä. Suojelupoliisin tuolloinen johtaja Seppo Tiitinen salasi listan yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa. Presidentti kiisti 22. tammikuuta 2003 nähneensä listalla olleita nimiä, mutta Tiitinen kertoi oikeuskanslerille antamassaan selvityksessä näyttäneensä listan Koivistolle.
Lista perustuu ns. Rosenholz-aineistoon.Listaa koostuu perimätiedon mukaan pääasiallisesti vasemmistolaisista toimijoista.
Espanjan Sanomien kesänumeron 2003 spekulatiivisten tietojen mukaan listalla olivat mm. Kirsti Lintonen, Arto Mansala, Jaakko Laajava ja Kalevi Sorsa,keitä olivat muut ?
Miksi tätä kyseistä maanpetturilistaa ei mielestänne saisi julkistaa ?
Maanpetturuudesta toisen maailmansodan aikaan sai pahimmassa tapauksessa kuolemantuomion,mutta Tiitisen listalla olijat tekijät olivat maanpettureita toisenlaisissa olosuhteissa.
Avointa tapausta Huhtiniemi on taas palstalla ruodittu todella paljon,tutkijoillakaan ei tunnu olevan yhtäpaljon tietoa kuin palstan punikeilla.
Kertokaa nyt ihmeessä,mikä tekee Huhtinemen tapauksesta niin mielenkiintoisen ja todellista avoimuutta vaativan ?
Kun taas Rosenholz-aineisto pitäisi pitää salassa ?
Kummassakin tapauksessa on kysymys pohjimmiltaan maanpetturuudesta.
Mikä on kommunistinen avoimmuus,kertokaa se julkisesti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Julkistettakoon Rosenholz-aineisto ja tuomittakoon syylliset. Samoin tutkittakoon Huhtiniemen tapaus ja saatettakoon vastuulliset tuomiolle, jos ovat vielä elossa. Samalla paljastettakoon ja tuomittakoon kaikki isänmaanpetturit, jotka veljeilevät NATO:n, USA:n ja CIA:n kanssa.
Tiettävästi Suomen politiikan ja talouselän huipulle, jopa puolustusvoimiinkin, on vuosikymmenten saatossa pesiytynyt epäisänmaallista ainesta. Nämä petturit ovat luovuttaneet kansalliseen puolustukseen liittyvää ja muutakin luottamuksellista aineistoa ulkovaltojen, erityisesti USA:n ja NATO:n, edustajille.
Fidel Castron sanoin:
Patria o muerte!
Isänmaa tai kuolema!