Lääkkeet ja elämä mielenterveysongelman kanssa

Ei mielestäni nyt ainakaan paniikkihäiriö ketään leimaa! :D Ja lääkkeiden kanssa eletään ihan normaalia elämää, tietenkin sairauden ehdoilla osittain. Ja töitä kyllä yleensä saa vaikka ongelmia olisi ollutkin. Ainakin minä olen saanut.
Eli on kokemusta sekä lääkkeistä, että hoidoista.
Diagnoosini on vakava masennus (jo toistuvasti), ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö. Silti opiskelen (tai siis jatkan sairasloman jälkeen) ja kesänkin olin alani töissä. Työpaikallani tiedettiin sairaudestani, mutta minua ei kohdeltu mitenkään toisarvoisena, vaan samalla tapaa kuin muitakin. Lääkkeitä syön varmaan pitkään, mutta hoidot ovat muutenkin kesken. Enkä pidä itseäni (eivätkä pidä muutkaan) mitenkään erityisen hulluna, eli en näe saaneeni mitään leimaa otsaani. :)
Niin ja lääkkeistä ainakaan minä en mitään erityistä hyvänolontunnetta ole saanut, vain jotenkuten siedettävän olon, joten ne eivät todellakaan ole kuten huumetta. :D Nykyaikaisiin lääkkeisiin kun ei niin helpolla edes itseään koukuta, ellei sitten lähde itse säätämään.

Suosittelen sinulle hankkia kirja Edmund J. Bourne "Ahdistuksesta vapaaksi".Joku täällä keskustelupalstalla suositteli aikaisemmin, kiitos hänelle, ja tilasin myös itselleni tuon kirjan. Siellä on rentoutumis- ja henkitysharjoituksia, mitkä todella auttaavat. Eilenkin meinasi isossa markettissa iskeä paniikki päälle, mutta niiten vinkkien avulla, ei tullutkin.
Siellä opetettaan viellä miten pääsee eroon typeristä pelottavista ajatuksista.
Suosittelen. Ehkkä auttaa myös sinua.

sanoisin, että ei noita masennus,stressi ym. tavallaan yhdistä mikään, mutta joskus kun ihminen on oikein kovilla erilaisten kokemusten takia voi puhjeta paniikki, niinkuin mulla kävi ja sitten kun paniikki oli tosi pahassa jamassa, enkä uskaltanut mennä mihinkään, niin sain masennuksen siinä sitten niinku kaupanpäälle,ihan niinkuin ei paniikis ois ollut tarpeeksi. No, aluksi olin skeptinen suhteissa lääkkeisiin, joten kärsein turhaan aika kauan paniikkia, kun sitten uskaltauduin aloittamaan lääkityksen, niin alkoi elämäni uudelleen pikkuhiljaa. Lääkitys ei tee minulle ainakaan mitään huumaavaa oloa, pitää vaan paniikin poissa.
Olen mennyt naimisiin, kykenen käymään työssä, uskallan melkeen mitä vain, mitä en ennen uskaltanut. Minulla siis ennenkaikkea auttoi lääkitys(seronil, opamox(hätälääke),imovane(kun en uskaltanut nukahtaa)edelleen syön seronilia ja syön vaikka lopunelämäni, jos sillä pysyy paniikki poissa. Terapia auttoi ja läheiset, sanompa, että läheisten tuki oli melkein tärkein lääkkeen lisäksi. Helpotti kun pystyi puhua suoraan asioista, puhuin kyllä kelle vain, sillä en hävennyt,vaan mua helpotti kun sain sen kerrottua melkeen kelle vain, se jos sitä pitää sisällään jo ahistaa.
Alkoholin käytöstä en tiiä, sillä en itse käytä.
hullun leimaa otsaan ei tarvitse pelätä, mun kaikki tutut ovat ymmärtäneet.eikä se tee susta yhtään huonompaa kuin muutkaan.
Itellä oli myös toi kuolemanpelko, mutta senkin asian kanssa olen jo sinut, ajattelen vain, että se kuolema tulee sitten kun tulee, me emme siihen paljon kykene vaikuttamaan, siksi sanonkin älä ajattele kuolemaa, ajattele elämää.
Hoe itsellesi joka päivä: olen vahva, voitan tän saakelin paskan, taistelen, hengittele syvään ja rauhallisesti ja sanot itelles mun on hyvä olla, mulla ei oo mitään hätää ja jatkat syvähengittelyä, rauhoitat itseäsi ja yksi keino mikä auttaa esim, kun jännittää, ainakin mulla, niin mä tärisytän itteeni, siis seison ja tärisyttelen päästä varpaisiin ja hengittelen rauhassa,se auttaa ainakin mulle!
Me ollaan kaikki niin eri yksilöitä ja kaikki ei auta kaikille, mutta toivon sydämestäni, että saatte vielä kokea sen, että tuo saakelin paniikki ei enää ikinä ahdista ja hallitse elämäänne!!!! TAISTELKAA!!!!! :)

Kiitos teille vastanneille, yritän varmasti eka aloittaa tuosta kirja vinkistä ..ikään kuin itsensä psyykkaamisesta ja sitten hakeudun ammattiauttajille, jos tuntemukset jatkuu..

Oudointa tilanteessani on se, että ne tykytys tai huimaus olotilat sekä kuoleman pelko saattaa tulla ihan vain kotona levollisesti istuessakin... aina ei siis pelkotilaan/"kohtaukseen" tarvita JÄNNÄÄ tilannetta minun kohdallani.

Suuri kiitos teille apua/vertaistukea/vinkkejä antaneille "enkeleille"!!!