Välillä tuntuu, etten jaksa enää. Olen käynyt vaikka kuinka monessa nuorille aikuisille suunnatussa ryhmässä ja yksin minä olen jäänyt- mitään kavereita ei ole jäänyt.
Ongelma on varmasti siinä, että olen herkkä ja minulla on huonot puhelahjat. Pitäisi löytyä jokin yhteinen tekijä mistä puhua ja monet ovat aloittaneet puhumaan minulle minulle opiskelusta.
Kun en kuitenkaan opiskele yliopistotasolla, ovat monet lopettaneet keskustelut siihen.
Onko teillä samanlaisia tunteita, että kun pitäisi alkaa puhumaan jotakin, on kuin pala kurkussa- aivan kuin kurkku poksahtaisi kun alkaa puhua?- Puhumisen aloittaminen on niin vaikeaa minulle. Tuntuu, että ellei ole mitään yhteistä tekijää, puhuminen on hyvin teennäistä eikä oikein viitsikään alkaa puhumaan kun kuitenkin ajattelee mitä toinen ajattelee minusta- puhua nyt jotakin turhaa ellei ole mitään puhumista.
Minulle on myös vaikeaa, jos pitää jostakin, eikä saakaan vastakaikua. On vaikeaa näyttää oma tarvitsevuutensa, sillä siinä paljastaa oman haavoittuvaisuutensa ja nopeasti tässä yhteiskunnassa on silloin heikoilla.
Pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla voisi olla vapaasti oma itsensä. Ihminen joka ei haavoittaisi, vaikka oma ujous, herkkyys tai esimerkiksi rakkaudentarve näkyisi.
Mitä mieltä olette ?
Ongelma on varmasti siinä, että olen herkkä ja minulla on huonot puhelahjat. Pitäisi löytyä jokin yhteinen tekijä mistä puhua ja monet ovat aloittaneet puhumaan minulle minulle opiskelusta.
Kun en kuitenkaan opiskele yliopistotasolla, ovat monet lopettaneet keskustelut siihen.
Onko teillä samanlaisia tunteita, että kun pitäisi alkaa puhumaan jotakin, on kuin pala kurkussa- aivan kuin kurkku poksahtaisi kun alkaa puhua?- Puhumisen aloittaminen on niin vaikeaa minulle. Tuntuu, että ellei ole mitään yhteistä tekijää, puhuminen on hyvin teennäistä eikä oikein viitsikään alkaa puhumaan kun kuitenkin ajattelee mitä toinen ajattelee minusta- puhua nyt jotakin turhaa ellei ole mitään puhumista.
Minulle on myös vaikeaa, jos pitää jostakin, eikä saakaan vastakaikua. On vaikeaa näyttää oma tarvitsevuutensa, sillä siinä paljastaa oman haavoittuvaisuutensa ja nopeasti tässä yhteiskunnassa on silloin heikoilla.
Pitäisi löytää sellainen ihminen, jolla voisi olla vapaasti oma itsensä. Ihminen joka ei haavoittaisi, vaikka oma ujous, herkkyys tai esimerkiksi rakkaudentarve näkyisi.
Mitä mieltä olette ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
En keksi vieraille yhtään mitään sanottavaa, ellei ole mitään eritystä sanottavaa tai kysyttävää. Ihmiset pitää varmaan tosikkona ja tylsänä. Jotenkin vaan en pysty/edes halua olla niin avoin tuntemattomille.
Ystävystyminen on vaikeaa. Toisaalta en edes kaipaa ystäviä jokapäiväiseen elämään (shoppailua,juoruilua,baareja,o.c.tä,verisiä riitoja). Joskus kyllä. Mutta läheisiä haluan nähdä päivittäin, muuten tulisin hulluksi.
liiallinen pälpätyskään hyväksi ole. Toisilla on kyky puhua enemmän, mutta toiset taas osaavat kuunnella mitä toinen sanoo.
Toisisa pitäisi arvostaa sellaisena kuin he ovat, se ei ole aitoa ystävyyttä/kaveruutta jos toisen takia tarvitsee itseään muuttaa.
Mikään ei estä ketään kuitenkaan oppimasta uusia taitoja.
uskon että jonain päivänä kohtaat ihmisen joka kuuntelee mitä sinulla on sanottavana.
Hipit osaavat ottaa huomioon toisten herkkyyttä. Hieman kemikaaleja ottamalla saa uudenlaista perspektiiviä elämäänsä. Kunhan kerran kokeilee LSD:tä niin ujous kyllä karisee merkittävästi. Ei sellainen herkkyys ja varovaisuus mihinkään kokonaan häviä mutta sitä oppii taatusti käsittelemään siten, ettei se enää elämistä haittaa.
Eli tämä ohje toimii vain, jos kykenee sallimaan itselleen hieman vapauksia yhteisön normeista ja osaa pitää elämästään huolta siten, ettei ajaudu ideologiseen masturbointiin. Ne jotka eivät ole tutustuneet näihin juttuihin eivät tietenkään sitten ohjelmoinniltaan voi sanoa muuta kuin, mihin ohjelmointi heidät pakottaa.
oli taas oikea älynväläys...kyllähän LSD:llä varmasti ujos karisee, mutta samalla taitaa karista vähän jotain muutakin...
Ennemmin ujo kuin narkkari sanon minä
Et ole ainut taidan minäkin jäädä yksin, kun en omista sen suurempia puheenlahjoja. En ole myöskään niitä komeimpia vaikka käytäydyn tosia kohtaan ystävällisesti.
Monesti ihmisillä on taipumus toive ajatteluun, että
jokainen löytää varmasti jonkun, mutta näin ei käytännössä käy sillä monet haluavat komean/kauniin kumppanin ja tämä kaava toistuu ja toistuu ja kas huomaat olevasi ykisin.
Surullista, mutta totta.
Jotain samoja tuntemuksia täällä päin. Mulla menee ääni käheäksi ja ohueksi kun alan jollekin vähän vieraammalle selittämään jotain. Enkä oikein aina keksi puhuttavaa. Joskus häröilen puheissani ja muistan asioita ihan väärin, esim. heittelen jotain vuosilukuja vaikkei ne olisi sinne päinkään. En mä oikein tiedä mistä se johtuu. Ehkä mä välttelen että joku pääsisi piikittelemään mua jollain mitä olen sanonut tai tehnyt.
Mulla aidon kiinnostuksen kohteet ovat hyvinkin rajatut, enkä oikein osaa puhua politiikasta, urheilusta, metsästyksestä, matkustelusta, päivän uutisaiheista jne. siis tällaista ihan normaalia mistä melkein kaikki muut tuntuvat osaavan puhua.
...joka on aito ja aidosti välittävä, oma itsensä ja hyväksyy muutkin sellaisina kuin he ovat. Pysy erossa teennäisistä roolinvetäjistä ja etsi joku sielunkumppani, joka tuntee kanssasi samoin.
Minulla on vähän sama tilanne, tunnen oloni tosi yksinäiseksi enkä pysty oikein kunnolla avautumaan, vaikka minulla muutama ystävä onkin. Jotenkin sitä pelkää paljastaa miten haavoittuvainen oikeasti on, kun muut luulevat sinua rohkeaksi ihmiseksi joka ei vähästä hätkähdä...
Neuvon että menet juttelemaan jollekin samanhenkiselle ihmiselle ihan omana itsenäsi.