Suosi

Ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit tunkeutuivat varhain aamulla Finnplastin tehdasalueelle kontin kanssa. Osa mielenilmaukseen osallistuneista lukkiutui kontin sisälle ja osa kahlehti itsensä sen ulkopuolelle. Lisäksi joitakin aktivisteja juoksenteli alueella.

Portin ulkopuolella olleet mielenosoittajat käyttäytyivät rauhallisesti ja jakoivat lentolehtisiä.

Poliisi otti kiinni viisi naista ja 11 miestä. Kiinniotetuista kahdeksan oli suomalaisia, kolme ruotsalaisia ja kaksi tanskalaisia. Joukossa oli myös saksalainen, tshekki sekä belgialainen.

Apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhosen mukaan kiinniotettuja epäillään julkisrauhan rikkomisesta ja vahingonteosta sekä niskoittelusta poliisia vastaan. Poliisin tiedotteen mukaan laittoman mielenilmauksen purkamisessa ei käytetty voimakeinoja.
________

Nyt voitaisiinkin tehdä, niin että istuvat Kansanedustajat ja Meppi, he alkaisivatkin hoitamaan tuota itsensä kahlehtimista. Turhaan nyt ulkomailta tuotattaa väkeä tuonne(kkin)

Edustajat ihan joutilaina, Vaikka haskin houkuteltaisiin ilmaisella lounaalla, Taksi tois aina tyyriisti paikalle, olisivat aikansa kettingillä kiinni, vaikka omapaikkansa "Puomi" kuten oli ennen hevosillakin kylillä.

No..mutta tuohan olisikin hyvä idea,,jos olisi asiasta Kansanäänestys, varmaan menisi noin läpi.
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ttä ede joku myrkynsekottajien hommiin puutuu...

Äänestä

No, mutta tuopa hyvä olisi. Ei muuta kuin Hevosen kiinnityspuomit vain tehdaslaitosten eteen, sinne vihreät itseään kiinnittelisi. Olisi senverran sivussa ettei haittaisi työntekijöiden töitä. Voisivat vaikka joka päivä olla kahlehdittuna.

Mutta, kait, joskus tulisi eteen, että kuka palkan maksaa. Kas siinäpä pulma ? Pitäisikö sittenkin hassi vapauttaa, hän tienaisi lentoverolla eväät !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaista kirjoitti:

Ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit tunkeutuivat varhain aamulla Finnplastin tehdasalueelle kontin kanssa. Osa mielenilmaukseen osallistuneista lukkiutui kontin sisälle ja osa kahlehti itsensä sen ulkopuolelle. Lisäksi joitakin aktivisteja juoksenteli alueella.

Portin ulkopuolella olleet mielenosoittajat käyttäytyivät rauhallisesti ja jakoivat lentolehtisiä.

Poliisi otti kiinni viisi naista ja 11 miestä. Kiinniotetuista kahdeksan oli suomalaisia, kolme ruotsalaisia ja kaksi tanskalaisia. Joukossa oli myös saksalainen, tshekki sekä belgialainen.

Apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhosen mukaan kiinniotettuja epäillään julkisrauhan rikkomisesta ja vahingonteosta sekä niskoittelusta poliisia vastaan. Poliisin tiedotteen mukaan laittoman mielenilmauksen purkamisessa ei käytetty voimakeinoja.
________

Nyt voitaisiinkin tehdä, niin että istuvat Kansanedustajat ja Meppi, he alkaisivatkin hoitamaan tuota itsensä kahlehtimista. Turhaan nyt ulkomailta tuotattaa väkeä tuonne(kkin)

Edustajat ihan joutilaina, Vaikka haskin houkuteltaisiin ilmaisella lounaalla, Taksi tois aina tyyriisti paikalle, olisivat aikansa kettingillä kiinni, vaikka omapaikkansa "Puomi" kuten oli ennen hevosillakin kylillä.

No..mutta tuohan olisikin hyvä idea,,jos olisi asiasta Kansanäänestys, varmaan menisi noin läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu