Viime yönä Minnin aloittamassa ketjussa Muslimah-Alhamdulillaah antoi jossain yhteydessä tällaisen linkin:
http://mnunioni.org/
Kävin katselemassa vähän siellä, ja luin artikkelin "Naiset Islamissa". Se herätti minussa paljon ajatuksia.
Aihe, jota aion ryhtyä nyt käsittelemään, on Suomessa lähestulkoon tabu. Tiedän sohivani nyt kusiaispesään ja arvaan, että tämän jälkeen moni suomalainen nainen ja mies minua halveksii. Ehkä jopa joku teistä, jotka olette jo kirjoituksiini tykästyneetkin.
Mutta tapoihini ei ole kuulunut mielistely ja toisten ihmisten hyväksynnän hakeminen kirjoittamalla heitä miellyttäviä tekstejä. Tiedän ottavani riskin. Tiedän myös, että tämän jälkeen saan kuulla toimivani kuten Matteus, luku 7 sanoo (Älätuomitseetteisinuatuomittaisi...). Näin tuomitsen siis itse itseni jo etukäteen työssäkäyvien äitien syyllistämisestä. Aiemmin keskustellessani missä tahansa kenen tahansa kanssa (paitsi äitini) aiheesta kotiäitiys olen saanut tuomitsijan leiman.
Olen yrittänyt kieltää tuomitsevani ketään työssäkäyvää äitiä koittaessani puolustaa kotiäidin asemaa. Se ei ole onnistunut. Joten, jos sinä haluat kuka tätä luetkin, nyt väkipakolla syyllistyä siitä, mitä tulen kirjoittamaan nyt, niin sinulla on vapaassa maassa oikeus siihen. En minä sitä voi estää.
Aiheena on siis KOTIÄITIYS.
Inspiraation tähän kirjoitukseeni sain Muslimah-Alhamdulillaahin antamasta linkistä, jossa käsiteltiin mm. kotiäitiyttä. Siinä tekstissä, ja monissa muissa islamsivujen artikkeleissa kerrotaan, että islamissa kotiäitiys on KUNNIATEHTÄVÄ.
VÄITÄN 1: Suomalaisessa yhteiskunnassa on 2000-luvulla tabu puhua kotiäitiydestä. Joskus 80-luvulla siitä on vielä keskusteltukin. Äitini kertoi, että mm. lehdissä jämähtäneet Keskusta-puolueen MIEHET kirjoittivat kielteisiä mielipiteitä päiväkodeista ja esittivät huolensa siitä, voiko päiväkoti olla lapselle parempi kasvuympäristö kuin oman äidin helmat.
Jos joku 2000-luvulla uskaltaa puolustaa kotiäitiyttä, hän saa kuulla olevansa tuomitsija. Olen aina törmännyt tähän yrittäessäni keskustella kotiäitiydestä.
VÄITÄN 2: Minun mielestäni suomalainen päiväkoti on laitos, jossa saa asiallista ryhmähoitoa. Yksilöllistä hoitoa päiväkodista saa hyvin rajoitetusti resurssipulan ja laitosmaisen hoitoympäristön tähden.
VÄITÄN 3: Suomen yhteiskunta ei enää nojaa kristillisiin arvoihin. Kristillisyydessä ihminen on tärkeämpi kuin raha. Lukemani perusteella myös islamissa ihminen on tärkeämpi kuin raha. Suomalaisessa päätöksenteossa raha on tärkeämpi kuin ihminen. Kuka tahansa vallassa oleva poliitikko pääsee vastuustaan, kun toteaa vain: "Muuten kannatettava asia, mutta ei ole taloudellisia resursseja."
Mihin tahansa kysymykseen kelpaa tuo vastaus. Miksi päiväkotien ryhmäkoot ovat niin suuria? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi lastentarhanopettajien palkat ovat surkeita? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi perhepäivähoitajien työehdot ovat surkeammat kuin millään muulla alalla? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi kotiäitiä syrjitään? Miksi kotihoidontuki loppuu, kun lapsi täyttää kolme vuotta? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi kotihoidontuki on pienempi kuin pienin työttömyyspäiväraha? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi naiselle ei anneta kotiäitiyden mahdollisuutta yli 3-vuotiaalle lapselle vaan hänen on pakko lähteä töihin tai muuten hän on täysin miehensä varassa? Miksi lapsi on pakko laittaa päikkäriin? Ei ole taloudellisia resursseja. Yhteiskunta vaatii myös äitien työpanoksen. Isät ja äidit, kaikki töihin vaan ja lapset laitokseen!
Raamatussa kielletään uhraamasta lapsia Molokille, koska se on iljettävää.
Äitini on sanonut: Silloin kun päiväkotisysteemi juntattiin oikein lain kautta koko Suomea koskevaksi, jotta äidit pääsisivät tienaamaan, niin silloin Suomen lapset uhrattiin RAHAN ALTTARILLE.
Oikeastaan voisinkin lopettaa tähän. Kirjoitin erittäin provosoivasti ja nyt jo moni kotikoneellaan kiemurtelee tuskasta, kun ei pääse minua listimään. Meilläpäin sanotaan: Saunan taakse ja halolla päähän!
Nyt sitten haluan esitellä teille niitä omaan elämääni vaikuttaneita asioita, jotka ovat saaneet minut näin kielteiselle kannalle päiväkodeista. Jos et tykkää lukea pitkiä tekstejä, vaan olet ponnistellen jaksanut lukea tähänkin saakka, niin annan sinulle luvan jo vastata tähän viestiini ja pääset näin vapautuneesti purkamaan tuntosi minulle. Käy vain kirjoittamassa tässä vaiheessa että haista sinä Tuija pitkä paska. Se voi helpottaa. Sen jälkeen ole hyvä ja lue tämä kirjoitukseni loppuun ja koita ymmärtää niitä näkökantoja, joita minulla on.
Kaikkeen tekemiseemme ja ajatteluumme vaikuttaa vahvasti se kulttuuri ja sen kulttuurin ihmiset, johon olemme sattuneet syntymään. Näin ollen on luonnollista, että ihminen, jonka ajattelu on vaikuttanut suuresti minuun, on oma äitini.
Varmasti sinullakin on sellaisia ihmisiä, joiden ajatukset ovat vaikuttaneet sinuun vahvasti. Muhammad ja Jeesus ovat myös esimerkkejä tällaisista vahvasti vaikuttavista ihmisistä.
Nyt kun tuli tuo Jeesuskin mainittua, haluan vielä korostaa, että nämä mainitsemani mielipiteet ovat MINUN mielipiteitäni. En esitä niitä Jeesuksen tai kristillisen kirkon mielipiteinä. Olisi kiva tietysti kuulla Jeesukseltakin kommentti tähän kotiäitiysasiaan, ehkä Hän vielä kirjoittaakin tähän ketjuun, mutta sen tehköön Hän omalla nimellään. Edellä mainitsin Molokin lapsialttareista. Se oli ehkä hieman yliampuvaa, myönnän sen, enkä tiedä onko Jumala tyytyväinen tuohon lausuntooni.
Mitä hiivattia minä aina höpisen ja kierrän ja vatuloimasta päästyäni vatuloin vaan näitä asioita, enkö koskaan osaa kirjoittaa asiasta? ÄH!
Uusi yritys: Aloitin äidistäni. Oikeastaan voisin aloittaa jo mummostani. Perinpohjaisen selvityksen voisin tehdä aloittamalla jo Paratiisin Eevasta, mutta se jääköön.
Äitini vanhemmat olivat pienen tilan viljelijöitä. Isoisäni, jota en ole koskaan tavannut oli Iigoria vastaan sotimassa, kun mummollani oli pienet lapset. Äitini kertoo, että hän ei tiedä ketään ihmistä, joka elämässään olisi tehnyt niin paljon työtä.
Mummolla oli hoidettavanaan pienet lapset, hevoset, lehmät, kanat ym. kotieläimet sekä lukuisia pakolaisia, joita heilläkin asui. Leipäkin oli jostain hankittava ja mahdottomuus olisi hänelle enää ollut lähteä tilan peltoja viljelemään. Onneksi hän sai siinä apua pakolaisilta. Työtä oli paljon: ehkä suurin homma fyysisesti oli veden haku kaivosta. Kaivolle oli tosin vain 50 metriä toisin kuin jossain Afrikassa, mutta silti on aikamoinen urakka roudata kaivosta vettä elukoille, talousvedeksi ja kasvimaille.
Ok, mitäpä näistä turinoin. Samanlaisia mummokertomuksia olisi teilläkin varmasti pilvin pimein. Sota-aika oli kurjaa; miehet rintamalla ääriolosuhteissa niinkuin aina sodassa ja Suomen naiset kotona yksin lasten ja töiden kanssa ilman miehensä apua.
Isoisä palasi aikanaan sodasta osittain invalidina, mutta fyysiseen työhön kuitenkin kykenevänä. Kaikki, jotka isoisän ja mummoni tiesivät, kertoivat, että se avioliitto, jos mikä, oli täydellinen RAKKAUSAVIOLIITTO. He todella rakastivat toisiaan. Myös äitini allekirjoittaa tämän. On ihana kuulla hänen juttujaan, kun hän kertoo, että keskellä arkisten askareiden hänen vanhempansa saattoivat yhtäkkiä vain halailla ja pussailla toisiaan, tanssia pirtin lattialla polkkaa ja sanoa: Kyllä olet sitten kelpo vaimo! Kyllä minulla on sitten ihana mies!
Äitini lapsuudessa maanviljely ei ollut tuottoa tavoitteleva yritys. Maanviljely ja karjan hoito oli ELÄMÄNTAPA. Lapset olivat Herran lahja (mummolta ja ukiltakin ensimmäinen poika kuoli vauvana pakolaisilta tarttuneeseen hinkuyskään). Näitä Herran lahjoja sitten hoidettiin siinä kotiympyröissä. Silloin oli miesten työt ja naisten työt. Miehille kuului fyysisemmät työt kuten pellot, hevoset, rekien, länkien, aitojen, kärryjen ym. rakenteleminen. Mummoni hoiti taas navetan (tosin ukki auttoi siellä myös aina kun omilta töiltään kerkesi), kasvimaan, pyykit, imetti vauvat, keitti puurot, pyyhki pyllyt, kerkesipä kukkapenkkiäkin pitämään, eli lyhyesti sanoen: mummo huusholleerasi, piti talouden pystyssä. Mies tuli pellolta valmiiseen pöytään uunipuurolle ja lämmitettyyn saunaan.
Tällaisessa kodissa äitini kasvoi. Hänellä oli niin onnellinen lapsuus kuin voi vain lapsella olla. Hänellä ei ollut kuin kaksi nukkea, hänellä oli kaupunkilaisserkkujensa vanhat vaatteet, hänellä ei ollut merkkivaatteita tai Bratz-nukkeja. Hänellä oli jotain paljon arvokkaampaa: hänellä oli läsnäoleva isä ja läsnäoleva äiti.
Helsinkiin lähti äitini sitten nuorena naisena piikomaan rikkaaseen perheeseen. Äiti oli kuin nykyajan au pairit. Kotiapulaisen pitäminen oli tuohon aikaan hyvin tavallista rikkaissa perheissä. Äiti asui tuossa perheessä, teititteli rouvaa ja niiaili isännälle ja hoiti päivät pitkät perheen kahta lasta.
Nuo ajat olivat hänelle antoisia aikoja. Hän rakasti noita hoitolapsiaan, ja lapset rakastivat hoitajaansa. Lapset rakastivat myös tottakai äitiänsä ja isäänsäkin, kuten kaikki lapset rakastavat yleensä vanhempiaan.
Tuo rikas helsinkiläiskoti oli myös onnellinen koti. Molemmat vanhemmat kävivät rahakkaissa töissä ja kotona oli lastenhoitaja. Lapset olivat onnellisia. Kuitenkin äitini huomasi, että nuo vanhemmat jäivät jostain paitsi töissä ollessaan. Lapsien seuraaminen on todella kiehtovaa puuhaa ja kun heitä seurailee pitempään, niin heistä voi oppia paljon. Nuo lapset esimerkiksi saattoivat keksiä spontaanisti jonkun teatteriesityksen ja esittivät sitä sitten äidilleni suurella antaumuksella. Kun vanhemmat tulivat kotiin, niin äitini yritti saada lapset taas esittämään sen hienon esityksen vanhemmilleenkin, mutta lähes aina kävi niin, että se alkuperäinen tilanne oli mennyt ohi: lapsia ei enää huvittanut esittää mitään hauskoja juttuja vanhemmilleen. He jäivät niistä paitsi.
Tuolloin äidilleni vahvistui vakaumus: jos Herra joskus hänelle ihan ikiomia lapsia antaa, niin hän haluaa heidät hoitaa ITSE. Hän haluaa itse synnyttää lapsensa, itse imettää ja vaihtaa vaipat, itse keittää vellit, itse laulaa ja loruttaa lapsiaan, itse nähdä kun he oppivat kävelemään, itse tehdä heidän kanssaan tutkimusretkiä luontoon, lukea satuja, kertoa Jeesuksesta, opettaa käytöksen kultaisia sääntöjä. Hän haluaa nähdä itse kuinka hänen suurella vaivalla punnertamansa lapset kasvavat.
Töiden aika olisi myöhemmin. Töitä kerkeäisi sitten tekemään loppuelämän, mutta se arvokkain ja kaikkein herkin aika, kun lapset ovat pieniä, olisi seuraamisen arvoista. Rahaa kerkeäisi vielä tienaamaan myöhemminkin, onhan äidilläni akateeminen ammatti.
Myöhemmin 70-luvulla äiti rakastui. Isääni. Kai isäkin rakastui äitiini. Miksi he muuten olisivat menneet yhteen? Komea ja älykäs arkkitehti, vähän hulivili, mutta ehkä tuosta tasaantuu, kun lupasi viinankin vielä jättää pois.
Kamppeet yhteen, naimisiin ja vuoden päästä vauva, vanhin siskoni. Ensimmäinen joulu: isä ryyppää, räyhää ja paiskaa vauvan koppineen päivineen lattialle. Siitä se viinahelvetti sitten alkoi. 25 vuotta. Viina hallitsee isääni vuosi vuodelta enemmän ja ryyppääminen laitetaan tottakai äitini syyksi. Mitä mies voi muutakaan, kun on niin paska vaimo.
Minulla ei ole koskaan ollut isää. En sano tätä solvatakseni isääni, vaan sanon sen siksi, että isäni on viinan uhri. Minulla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta tutustua siihen oikeaan ihmiseen siellä viinan hapattamien aivojen takana. Joskus olen voinut nähdä isästäni joitakin välähdyksiä, hetkittäin. Ne ovat niitä hyviä muistoja hänestä.
Olen sitä mieltä,että lapselle tulee ANTAA MAHDOLLISUUS sekä isään että äitiin. Siksi en hyväksy hedelmöityshoitoja yksinäisille naisille tai homopareille, en myöskään avopareille. Kantani hedelmöityshoitoon on sama kuin luterilaisella kirkolla: hedelmöityshoidot ovat sallittuja aviopareille heidän omilla sukusoluillaan.
Jos lapsi on siitetty spermapankilla, niin joskus hän haluaa tietää biologisesta isästään, vaikka hänellä olisi kuinka ihana adoptioisä. Miksi hedelmöityshoidoista tehdään niin kamalan tärkeä kysymys? Jos lapsen saaminen rakastelemalla ei onnistu, niin eikö adoptiolapsi olisi silloin hyvä ratkaisu? Eihän se lapsi biologisesti kuitenkaan olisi oma hedelmöityshoidollakaan, jos se siittiö spermapankista hommataan.
Hedelmöityshoidot muille kuin aviopareille ajavat tasa-arvoa alas. Mieheltä riistetään hänen asemansa perheen isänä. Isyys. Tuo äärimmäisen tärkeä ja arvokas tehtävä, jonka vain isä voi täyttää. Ei äiti.
Yksinhuoltajat älkää suuttuko. Käytännössähän minäkin olen yksinhuoltajaperheestä, koska ei isäni koskaan täyttänyt sitä isän tehtävää, jonka Jumala on säätänyt. Silti yksinhuoltajaperheistä kasvaa onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä. Mutta kyllä lapsi sisimmässään kaipaa isää ja äitiä, ei ehkä tietoisesti. Tietyissä elämänvaiheissa erityisesti sekä tytöt että pojat samaistuvat molempiin vanhempiinsa, jopa saattavat rakastua isäänsä ja pojat äitiinsä. Se kuuluu lapsen kehitykseen.
Olen kuullut sellaisesta ystäväpalvelusta, josta yh-äidit voivat tilata pojalleen mieskaverin. Siitä käytettiin muistaakseni nimitystä "mieskaveri". Se tarkoitti vapaaehtoistyötä, jossa joku ihan tavallinen mies tarjoutuu tiettynä päivänä viikossa puuhailemaan tuon isättömän pojan kanssa erilaisissa miesten jutuissa. Pelaamaan vaikka yhdessä jalkapalloa, menemällä yhdessä kalalle tms.
Jos spermapankkilapset laillistetaan lesboille ja yksin eläville naisille, niin mielestäni silloin pitää perustaa lain voimalla myös koko Suomi täyteen näitä "mieskaveripankkejakin", josta sitten voi tilata lapselleen isän osa-aikaisesti vaikka 2 tuntia/viikko.
Hedelmöityshoitolaki lesboille ja yksin eläville on törkeää miesten halventamista. Heidän roolinsa isänä pyyhkäistään pois. Miehelle tulee näin länsimaisessa Suomessa pelkkä spermanluovuttajan rooli. Isiä ei tarvita, koska onnellisia lapsia kasvaa yksinhuoltajienkin perheissä. Tasa-arvoa?
Miehiä alistetaan lännessä. Ei miehiä tarvita. Koko perheinstituutio voidaan samantien lakkauttaa. Naiset osaavat kyllä yksinkin hoitaa lapsensa. On miehillekin kuitenkin yksi tehtävä vielä: tarjotaan hänelle koppi, koeputki ja pornolehti kouraan. Luovuta siemenesi valtiolle ja jätä naiset rauhaan. Rassaile vaikka autoasi joutessasi, ei sinua tarvita enää sängyssäkään.
Nyt eksyin alkuperäisestä aiheesta, kotiäitiydestä ja päiväkodeista. Olin työkkärin työharjoittelussa yli vuoden ajan päiväkodissa ja 1-2-luokkalaisten iltapäiväkerhossa. Olin päässyt sairaalasta ja muutin takaisin kotipaikkakunnalleni. En tietenkään kertonut sairaudestani, eihän minua minnekään olisi huolittu silloin.
Menin siis päiväkotiin ja ihastuin lapsiin. Se vuosi lasten seurassa oli hyvin tervehdyttävä ja opettavainen kokemus. Löysin lapset, he ovat ihania. Sain myös käytännöllisen tuntuman suomalaisen päiväkodin arkeen. Opin suuresti ihailemaan päiväkodin työntekijöitä. He olivat valtavan ammattitaitoisia ja kokeneita lasten kasvattajia. Lastentarhanopettajan työ olisi myös miehelle haastavaa hommaa. Kerran tapasin yhden miehen, joka sanoi, että hän erittäin mielellään työskentelisi päikkärissä lasten parissa, mutta ei siihen ryhdy kun palkka on niin surkea. Niinpä niin. Naiset ovat lähteneet työelämään, mutta heidän palkkansa alalla kuin alalla ovat pienemmät kuin miehellä. Se on törkeää. Jos kerran Suomen yhteiskunta patistaa niin ankarasti äiditkin sinne sorvin ääreen, niin kyllä pitäisi lapsia arvostaa sen verran, että päikkärin hoitajille ja perhepäivähoitajille maksettaisiin edes kunnon palkka. Jos palkat vain ovat aina niin huonot, niin eihän lastenhoitoalalle kohta kukaan halua hakeutua. Ketkä sitten lapsiamme hoitavat? Sitäkin meillä tapahtuu paljon, että tempaistaan työkkäristä kuka hyvänsä selkävaivainen vanha nainen tai sitten ylioppilaaksi kirjoittanut teinityttö osa-aikatöihin lapsia hoitamaan. Kolme kuukautta, ehkä kuusi, lapsi ehtii uuteen hoitajaansa kiintymään, ja sitten siihen tuleekin kohta uusi naama. Koska työmarkkinoiden vaatimukset nyt näin vain määräävät. Viis lapsista.
Päiväkodissa jossa työskentelin, oli ammattitaitoinen henkilökunta. Päiväkodeilla täytyy olla myös määritellyt tavoitteet kuten yrityksillä konsanaan. Toteutuvatko nuo tavoitteet yksilöllisestä lastenhoidosta käytännössä? Oman kokemukseni mukaan päiväkoti on laitosympäristö. Ammattitaitoisella henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta toteuttaa käytännössä hienoja kasvatusteorioitaan, koska aika kuluu yleisen kurin ja järjestyksen ylläpidossa. Käsienpesulle, syömään, vessajonoon järjesty! Suu kiinni siellä, tulen kyllä silittämään kun olen silittänyt kaikki 25 muuta lasta ja sinua silitän viimeisenä kun mölyät noin kun pitäisi nukkua päiväunia.
Tätejä ei ole tarpeeksi lapsia silittämässä uneen. Kerran kun minä olin nukuttamassa lapsikatrasta, yksi äiditön poika mölysi sängyssään kuten aina. Ohjeet oli, että muitakin lapsia täytyy silittää välillä eikä koko ajan tuota yhtä mölyapinaa joka tietysti vain kerjää huomiota. Lähes kaikki jo nukkuvat ja yksi vain sählää. Lopulta menetin hermoni ja sihahdin vihaisesti: "Ja nyt turpa kiinni!" Poika siihen: "Ei saa kiroilla!"
Joo, tein väärin, mutta haluaisin sinut, joka minut nyt lapsenvihaajana tuomitset, niin haluaisin sinut nähdä yrittämässä samaa ihmettä kuin minä: saada kaikki 25 lasta kunnialla päiväunien satusaarille. 10 pentua häslää tahollaan saadakseen huomiota, ja minä juoksen toisen luota toisen luo saadakseni hiljaisuuden jotenkin säilymään. Nuo loput 15, jotka kiltisti hiljaa makaavat eivät koskaan saa silityksiä, koska jos heitä menisi silittämään, niin loput häiriköt saisivat koko homman sekoamaan. Kuitenkin nuo 15 kilttiä lasta sisimmässään toivoo, että kunpa minuakin joskus ehdittäisiin silittämään.
Tuo poika, jolle sähisin oli kuitenkin ihana poika oikeasti. Vaikka omakseni ottaisin. Menin sitten häntäkin taas silittämään ja heti hän hiljeni oli tyytyväinen. Pyysin anteeksi äkäisiä sanojani, ja keskustelimme aika syvällisesti tilanteesta. Kerroin hänelle, että minulla ei ole niin paljon käsiä, että voisin heitä kaikkia samaan aikaan silittää. Poika ehdotti: "Hei, minä tiedän. Minun isä voisi tulla tänne nukkariin. Hän voisi tulla joka päivä tänne nukkariin minua silittämään!"
Voi poika parka. Hänen alkoholisoitunut äitinsä huorasi jonkun jätkän luona eikä kyennyt lapsiaan hoitamaan. Perheen isä oli tehtaassa töissä ja elätti neljää äiditöntä lastaan. He asuivat yläkerrassani.
Kyllähän päikkäristä niitä onnellisiakin lapsia tulee. En minä sitä kiellä. Mutta pidätän oikeuden omaan mielipiteeseeni: Mielestäni lapsen kotihoito tai perhepäivähoito on suurimmassa osassa tapauksia PAREMPI vaihtoehto kuin päiväkoti. En sano, että päikkäri on pelkästään huono asia. Monille syrjäytyneiden perheiden lapsille päikkäri voi olla jopa hyvä ja edistävä asia.
Joten ken haluaa, niin vieköön lapsensa päikkäriin. Kuitenkin pitäisi antaa mahdollisuus myös kotiäideille. Yhteiskunnan pitäisi arvostaa enemmän lastenkasvatusta. Kotihoidontuki äideille tai isille, jotka hoitavat lasta kotonaan, pitäisi nostaa ensinnäkin rahasummallisesti edes vähimmäiseen perhepäivähoitajan palkkaan. Sitten sitä kotihoidontukea pitäisi saada ainakin siihen ikään saakka, kun lapsi menee yläasteelle. Ala-asteikäinen lapsi on tuuliajolla, jos hänellä ei ole mahdollisuutta aikuisen läsnäoloon iltapäivien pitkinä tunteina.
Luin joskus aikoja sitten lehtijutun, jossa otsikkona oli jotain: "Päiväkotisysteemi on tutkitusti hyvä." Sitten siinä esiteltiin jotain tutkimusta, joka oli tehty päiväkotilapsille.
Ensin perustetaan päiväkoti. Sitten sinne juntataan jopa 50 lasta yhtäaikaa yhteisiin tiloihin. Sitten sinne tulee yliopistosta tutkija, joka kiinnostuneena tutkii, kuinka lapset käyttäytyvät siinä ympäristössä.
Solidaarisuuden nimissä voitaisiin tehdä myös aikuisille vastaavanlainen koe. Laitetaan 50 aikuista muutamaan yhteiseen isoon huoneeseen ja laitetaan heidät sinne vaikka 20 tuntia kerrallaan, koska aikuisen sietokyky on kehittyneempi. Kellään ei ole minkäänlaista yksityisyyttä. Pienen naulakkovälikkösikin jaat kaverin kanssa. Ei ole minkäänlaisia omia työhuoneita, ei edes sermikopperoita, joita esim. Kelassa näkee. Sitten sinne paikkaan, jossa nämä 50 aikuista ovat keskenään, tulee yliopistosta tutkija, joka tarkkailee noiden 50 aikuisen käyttäytymistä ja heidän sosiaalisia taitojaan. Siitä tehdään tutkimus.
Tuollaisen ihmiskokeen tutkimustuloksen minäkin haluaisin nähdä. Ja lapsilta me vaadimme tällaista! Muista käyttäytyä hyvin päikkärissä kultamussukka!
Äidillä oli kolme tyttöä. Naapurin tädillä oli kolme poikaa. He joskus vitsailivat, että mitä jos vaihtaisimme lapsia: ota sinä minun kolme tyttöäni ja minä otan sinun kolme poikaasi hoitoon, niin SILLOIN yhteiskunta tulkitsee sen työksi. Mutta jos hoidamme molemmat omat lapsemme, niin yhteiskunta ei arvosta meitä lainkaan. Yhteiskunnan mielestä me olemme "vain" kotona.
Isänikään demarina ei arvostanut äitini työtä kotona lasten parissa. Humalapäissään hän haukkui meitä kaikkia loisiksi HÄNEN talossaan. On totta, että isäni maksoi talon velat ja toi leivän pöytään. Äitini varat riittivät vain pieniin juttuihin, vähän vaatteita ja ruokaa meille.
Olen kuitenkin nähnyt perheitä, joissa isä arvostaa vaimoaan kotiäitinä. Yhdessä ystäväni perheessä mies oli ensimmäisen lapsen synnyttyä TOIVONUT vaimonsa jäävän kotiin. Olen vieraillut ystäväni lapsuudenkodissa, ja siellä oli ihana lämmin rakkaudellinen tunnelma. Lapset olivat jo muuttaneet opiskelemaan, mutta vaimo oli yhä kotona ja huusholli olikin sitten viimeisen päälle upea käsitöineen ja vaimo oli kyllä totisesti vuosien aikana oppinut kokkaamisen jalon taidon. Hän sävelteli viiden ruokalajin illallisia.
Ei kaikki naiset halua jäädä koko iäkseen kotiin miestään palvelemaan, jos lapsetkin jo ovat isompia. Ei tarvitsekaan. Tunnen yhden kanttorin. Hän hoiti kolmea tytärtään, kunnes nuorin meni kouluun. Sitten hän meni itse kanttorin töihin siihen samaan seurakuntaan, jossa hänen miehensä on pappina.
Uran kerkeää luomaan myöhemminkin! Miksi meillä on niin kiire? Se on länsimaiden ongelma, tuo ainainen kiire. Ja rahanahneus. Jos haluamme todellakin pitää kiinni kahdesta autosta ja jokavuotisesta Kanarian matkasta, niin silloin voi todellakin olla niin, että perheen äidinkin on mentävä töihin. Mutta entä, jos tyytyisimme vähempään?
Minulla olisi tästä asiasta vielä NIIN paljon sanottavaa! Paljon on vielä sanomatta ja perustelematta ja mielenkiinnolla katsonkin, millainen riita tästä aloituksestani leimahtaa. Kotiäitiys on suomalaisille yhtä arka aihe, kuin vaikkapa tämä islam.
En välttämättä tiedä, jaksanko alkaa väittelemään kotiäitiydestä ja vielä lisää perustelemaan kantojani. Se olisi tietysti reilua, koska mahdollisesti teillä on kysymyksiä ja kyseenalaistuksia näitä minun väitteitäni kohtaan.
Miksi sitten kirjoitin tämän jutun, josta tuli pitempi kuin osasin kuvitellakaan. Ideani sain tuosta Muslimah-Alhamdulillaahin antamasta linkistä, ja halusin kirjoittaa tähän tämän oman kommenttini ja tällä kirjoituksella haluan KUNNIOITTAA teidän muslimien perheitä.
Teille kotiäiti tekee kunnioitettavaa työtä. Hän ei ole miehelle vain loinen, vaikka mies vaimoaan elättääkin. Teille ihmisarvo on tärkeämpi kuin rahan arvo. Te arvostatte kotiäitejä. Siksi minä arvostan teitä ja nostan teille hattu...ei vaan huiviani:) Jumala siunatkoon kaikkien muslimien perheitä!
Ja sinä suomalainen mies, jonka vaimo tekee rankkaa työtä kotonasi hoitaen lapsia, sinä mies: seuraavan kerran kun menet kotiisi töistä ja istut valmiiseen pöytään ja vaimosi perse pystyssä kiskoo uunista ulos makaronilaatikkoa, ja kun huomaat, että kalsarisi on kaikki pesty ja viikattu kaappiin ojennukseen ja lapsesi leikkivät levollisesti leikkejään, niin MIETI: olisiko aika yhdelle pienelle sanalle: kiitos.
http://mnunioni.org/
Kävin katselemassa vähän siellä, ja luin artikkelin "Naiset Islamissa". Se herätti minussa paljon ajatuksia.
Aihe, jota aion ryhtyä nyt käsittelemään, on Suomessa lähestulkoon tabu. Tiedän sohivani nyt kusiaispesään ja arvaan, että tämän jälkeen moni suomalainen nainen ja mies minua halveksii. Ehkä jopa joku teistä, jotka olette jo kirjoituksiini tykästyneetkin.
Mutta tapoihini ei ole kuulunut mielistely ja toisten ihmisten hyväksynnän hakeminen kirjoittamalla heitä miellyttäviä tekstejä. Tiedän ottavani riskin. Tiedän myös, että tämän jälkeen saan kuulla toimivani kuten Matteus, luku 7 sanoo (Älätuomitseetteisinuatuomittaisi...). Näin tuomitsen siis itse itseni jo etukäteen työssäkäyvien äitien syyllistämisestä. Aiemmin keskustellessani missä tahansa kenen tahansa kanssa (paitsi äitini) aiheesta kotiäitiys olen saanut tuomitsijan leiman.
Olen yrittänyt kieltää tuomitsevani ketään työssäkäyvää äitiä koittaessani puolustaa kotiäidin asemaa. Se ei ole onnistunut. Joten, jos sinä haluat kuka tätä luetkin, nyt väkipakolla syyllistyä siitä, mitä tulen kirjoittamaan nyt, niin sinulla on vapaassa maassa oikeus siihen. En minä sitä voi estää.
Aiheena on siis KOTIÄITIYS.
Inspiraation tähän kirjoitukseeni sain Muslimah-Alhamdulillaahin antamasta linkistä, jossa käsiteltiin mm. kotiäitiyttä. Siinä tekstissä, ja monissa muissa islamsivujen artikkeleissa kerrotaan, että islamissa kotiäitiys on KUNNIATEHTÄVÄ.
VÄITÄN 1: Suomalaisessa yhteiskunnassa on 2000-luvulla tabu puhua kotiäitiydestä. Joskus 80-luvulla siitä on vielä keskusteltukin. Äitini kertoi, että mm. lehdissä jämähtäneet Keskusta-puolueen MIEHET kirjoittivat kielteisiä mielipiteitä päiväkodeista ja esittivät huolensa siitä, voiko päiväkoti olla lapselle parempi kasvuympäristö kuin oman äidin helmat.
Jos joku 2000-luvulla uskaltaa puolustaa kotiäitiyttä, hän saa kuulla olevansa tuomitsija. Olen aina törmännyt tähän yrittäessäni keskustella kotiäitiydestä.
VÄITÄN 2: Minun mielestäni suomalainen päiväkoti on laitos, jossa saa asiallista ryhmähoitoa. Yksilöllistä hoitoa päiväkodista saa hyvin rajoitetusti resurssipulan ja laitosmaisen hoitoympäristön tähden.
VÄITÄN 3: Suomen yhteiskunta ei enää nojaa kristillisiin arvoihin. Kristillisyydessä ihminen on tärkeämpi kuin raha. Lukemani perusteella myös islamissa ihminen on tärkeämpi kuin raha. Suomalaisessa päätöksenteossa raha on tärkeämpi kuin ihminen. Kuka tahansa vallassa oleva poliitikko pääsee vastuustaan, kun toteaa vain: "Muuten kannatettava asia, mutta ei ole taloudellisia resursseja."
Mihin tahansa kysymykseen kelpaa tuo vastaus. Miksi päiväkotien ryhmäkoot ovat niin suuria? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi lastentarhanopettajien palkat ovat surkeita? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi perhepäivähoitajien työehdot ovat surkeammat kuin millään muulla alalla? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi kotiäitiä syrjitään? Miksi kotihoidontuki loppuu, kun lapsi täyttää kolme vuotta? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi kotihoidontuki on pienempi kuin pienin työttömyyspäiväraha? Ei ole taloudellisia resursseja. Miksi naiselle ei anneta kotiäitiyden mahdollisuutta yli 3-vuotiaalle lapselle vaan hänen on pakko lähteä töihin tai muuten hän on täysin miehensä varassa? Miksi lapsi on pakko laittaa päikkäriin? Ei ole taloudellisia resursseja. Yhteiskunta vaatii myös äitien työpanoksen. Isät ja äidit, kaikki töihin vaan ja lapset laitokseen!
Raamatussa kielletään uhraamasta lapsia Molokille, koska se on iljettävää.
Äitini on sanonut: Silloin kun päiväkotisysteemi juntattiin oikein lain kautta koko Suomea koskevaksi, jotta äidit pääsisivät tienaamaan, niin silloin Suomen lapset uhrattiin RAHAN ALTTARILLE.
Oikeastaan voisinkin lopettaa tähän. Kirjoitin erittäin provosoivasti ja nyt jo moni kotikoneellaan kiemurtelee tuskasta, kun ei pääse minua listimään. Meilläpäin sanotaan: Saunan taakse ja halolla päähän!
Nyt sitten haluan esitellä teille niitä omaan elämääni vaikuttaneita asioita, jotka ovat saaneet minut näin kielteiselle kannalle päiväkodeista. Jos et tykkää lukea pitkiä tekstejä, vaan olet ponnistellen jaksanut lukea tähänkin saakka, niin annan sinulle luvan jo vastata tähän viestiini ja pääset näin vapautuneesti purkamaan tuntosi minulle. Käy vain kirjoittamassa tässä vaiheessa että haista sinä Tuija pitkä paska. Se voi helpottaa. Sen jälkeen ole hyvä ja lue tämä kirjoitukseni loppuun ja koita ymmärtää niitä näkökantoja, joita minulla on.
Kaikkeen tekemiseemme ja ajatteluumme vaikuttaa vahvasti se kulttuuri ja sen kulttuurin ihmiset, johon olemme sattuneet syntymään. Näin ollen on luonnollista, että ihminen, jonka ajattelu on vaikuttanut suuresti minuun, on oma äitini.
Varmasti sinullakin on sellaisia ihmisiä, joiden ajatukset ovat vaikuttaneet sinuun vahvasti. Muhammad ja Jeesus ovat myös esimerkkejä tällaisista vahvasti vaikuttavista ihmisistä.
Nyt kun tuli tuo Jeesuskin mainittua, haluan vielä korostaa, että nämä mainitsemani mielipiteet ovat MINUN mielipiteitäni. En esitä niitä Jeesuksen tai kristillisen kirkon mielipiteinä. Olisi kiva tietysti kuulla Jeesukseltakin kommentti tähän kotiäitiysasiaan, ehkä Hän vielä kirjoittaakin tähän ketjuun, mutta sen tehköön Hän omalla nimellään. Edellä mainitsin Molokin lapsialttareista. Se oli ehkä hieman yliampuvaa, myönnän sen, enkä tiedä onko Jumala tyytyväinen tuohon lausuntooni.
Mitä hiivattia minä aina höpisen ja kierrän ja vatuloimasta päästyäni vatuloin vaan näitä asioita, enkö koskaan osaa kirjoittaa asiasta? ÄH!
Uusi yritys: Aloitin äidistäni. Oikeastaan voisin aloittaa jo mummostani. Perinpohjaisen selvityksen voisin tehdä aloittamalla jo Paratiisin Eevasta, mutta se jääköön.
Äitini vanhemmat olivat pienen tilan viljelijöitä. Isoisäni, jota en ole koskaan tavannut oli Iigoria vastaan sotimassa, kun mummollani oli pienet lapset. Äitini kertoo, että hän ei tiedä ketään ihmistä, joka elämässään olisi tehnyt niin paljon työtä.
Mummolla oli hoidettavanaan pienet lapset, hevoset, lehmät, kanat ym. kotieläimet sekä lukuisia pakolaisia, joita heilläkin asui. Leipäkin oli jostain hankittava ja mahdottomuus olisi hänelle enää ollut lähteä tilan peltoja viljelemään. Onneksi hän sai siinä apua pakolaisilta. Työtä oli paljon: ehkä suurin homma fyysisesti oli veden haku kaivosta. Kaivolle oli tosin vain 50 metriä toisin kuin jossain Afrikassa, mutta silti on aikamoinen urakka roudata kaivosta vettä elukoille, talousvedeksi ja kasvimaille.
Ok, mitäpä näistä turinoin. Samanlaisia mummokertomuksia olisi teilläkin varmasti pilvin pimein. Sota-aika oli kurjaa; miehet rintamalla ääriolosuhteissa niinkuin aina sodassa ja Suomen naiset kotona yksin lasten ja töiden kanssa ilman miehensä apua.
Isoisä palasi aikanaan sodasta osittain invalidina, mutta fyysiseen työhön kuitenkin kykenevänä. Kaikki, jotka isoisän ja mummoni tiesivät, kertoivat, että se avioliitto, jos mikä, oli täydellinen RAKKAUSAVIOLIITTO. He todella rakastivat toisiaan. Myös äitini allekirjoittaa tämän. On ihana kuulla hänen juttujaan, kun hän kertoo, että keskellä arkisten askareiden hänen vanhempansa saattoivat yhtäkkiä vain halailla ja pussailla toisiaan, tanssia pirtin lattialla polkkaa ja sanoa: Kyllä olet sitten kelpo vaimo! Kyllä minulla on sitten ihana mies!
Äitini lapsuudessa maanviljely ei ollut tuottoa tavoitteleva yritys. Maanviljely ja karjan hoito oli ELÄMÄNTAPA. Lapset olivat Herran lahja (mummolta ja ukiltakin ensimmäinen poika kuoli vauvana pakolaisilta tarttuneeseen hinkuyskään). Näitä Herran lahjoja sitten hoidettiin siinä kotiympyröissä. Silloin oli miesten työt ja naisten työt. Miehille kuului fyysisemmät työt kuten pellot, hevoset, rekien, länkien, aitojen, kärryjen ym. rakenteleminen. Mummoni hoiti taas navetan (tosin ukki auttoi siellä myös aina kun omilta töiltään kerkesi), kasvimaan, pyykit, imetti vauvat, keitti puurot, pyyhki pyllyt, kerkesipä kukkapenkkiäkin pitämään, eli lyhyesti sanoen: mummo huusholleerasi, piti talouden pystyssä. Mies tuli pellolta valmiiseen pöytään uunipuurolle ja lämmitettyyn saunaan.
Tällaisessa kodissa äitini kasvoi. Hänellä oli niin onnellinen lapsuus kuin voi vain lapsella olla. Hänellä ei ollut kuin kaksi nukkea, hänellä oli kaupunkilaisserkkujensa vanhat vaatteet, hänellä ei ollut merkkivaatteita tai Bratz-nukkeja. Hänellä oli jotain paljon arvokkaampaa: hänellä oli läsnäoleva isä ja läsnäoleva äiti.
Helsinkiin lähti äitini sitten nuorena naisena piikomaan rikkaaseen perheeseen. Äiti oli kuin nykyajan au pairit. Kotiapulaisen pitäminen oli tuohon aikaan hyvin tavallista rikkaissa perheissä. Äiti asui tuossa perheessä, teititteli rouvaa ja niiaili isännälle ja hoiti päivät pitkät perheen kahta lasta.
Nuo ajat olivat hänelle antoisia aikoja. Hän rakasti noita hoitolapsiaan, ja lapset rakastivat hoitajaansa. Lapset rakastivat myös tottakai äitiänsä ja isäänsäkin, kuten kaikki lapset rakastavat yleensä vanhempiaan.
Tuo rikas helsinkiläiskoti oli myös onnellinen koti. Molemmat vanhemmat kävivät rahakkaissa töissä ja kotona oli lastenhoitaja. Lapset olivat onnellisia. Kuitenkin äitini huomasi, että nuo vanhemmat jäivät jostain paitsi töissä ollessaan. Lapsien seuraaminen on todella kiehtovaa puuhaa ja kun heitä seurailee pitempään, niin heistä voi oppia paljon. Nuo lapset esimerkiksi saattoivat keksiä spontaanisti jonkun teatteriesityksen ja esittivät sitä sitten äidilleni suurella antaumuksella. Kun vanhemmat tulivat kotiin, niin äitini yritti saada lapset taas esittämään sen hienon esityksen vanhemmilleenkin, mutta lähes aina kävi niin, että se alkuperäinen tilanne oli mennyt ohi: lapsia ei enää huvittanut esittää mitään hauskoja juttuja vanhemmilleen. He jäivät niistä paitsi.
Tuolloin äidilleni vahvistui vakaumus: jos Herra joskus hänelle ihan ikiomia lapsia antaa, niin hän haluaa heidät hoitaa ITSE. Hän haluaa itse synnyttää lapsensa, itse imettää ja vaihtaa vaipat, itse keittää vellit, itse laulaa ja loruttaa lapsiaan, itse nähdä kun he oppivat kävelemään, itse tehdä heidän kanssaan tutkimusretkiä luontoon, lukea satuja, kertoa Jeesuksesta, opettaa käytöksen kultaisia sääntöjä. Hän haluaa nähdä itse kuinka hänen suurella vaivalla punnertamansa lapset kasvavat.
Töiden aika olisi myöhemmin. Töitä kerkeäisi sitten tekemään loppuelämän, mutta se arvokkain ja kaikkein herkin aika, kun lapset ovat pieniä, olisi seuraamisen arvoista. Rahaa kerkeäisi vielä tienaamaan myöhemminkin, onhan äidilläni akateeminen ammatti.
Myöhemmin 70-luvulla äiti rakastui. Isääni. Kai isäkin rakastui äitiini. Miksi he muuten olisivat menneet yhteen? Komea ja älykäs arkkitehti, vähän hulivili, mutta ehkä tuosta tasaantuu, kun lupasi viinankin vielä jättää pois.
Kamppeet yhteen, naimisiin ja vuoden päästä vauva, vanhin siskoni. Ensimmäinen joulu: isä ryyppää, räyhää ja paiskaa vauvan koppineen päivineen lattialle. Siitä se viinahelvetti sitten alkoi. 25 vuotta. Viina hallitsee isääni vuosi vuodelta enemmän ja ryyppääminen laitetaan tottakai äitini syyksi. Mitä mies voi muutakaan, kun on niin paska vaimo.
Minulla ei ole koskaan ollut isää. En sano tätä solvatakseni isääni, vaan sanon sen siksi, että isäni on viinan uhri. Minulla ei ole koskaan ollut mahdollisuutta tutustua siihen oikeaan ihmiseen siellä viinan hapattamien aivojen takana. Joskus olen voinut nähdä isästäni joitakin välähdyksiä, hetkittäin. Ne ovat niitä hyviä muistoja hänestä.
Olen sitä mieltä,että lapselle tulee ANTAA MAHDOLLISUUS sekä isään että äitiin. Siksi en hyväksy hedelmöityshoitoja yksinäisille naisille tai homopareille, en myöskään avopareille. Kantani hedelmöityshoitoon on sama kuin luterilaisella kirkolla: hedelmöityshoidot ovat sallittuja aviopareille heidän omilla sukusoluillaan.
Jos lapsi on siitetty spermapankilla, niin joskus hän haluaa tietää biologisesta isästään, vaikka hänellä olisi kuinka ihana adoptioisä. Miksi hedelmöityshoidoista tehdään niin kamalan tärkeä kysymys? Jos lapsen saaminen rakastelemalla ei onnistu, niin eikö adoptiolapsi olisi silloin hyvä ratkaisu? Eihän se lapsi biologisesti kuitenkaan olisi oma hedelmöityshoidollakaan, jos se siittiö spermapankista hommataan.
Hedelmöityshoidot muille kuin aviopareille ajavat tasa-arvoa alas. Mieheltä riistetään hänen asemansa perheen isänä. Isyys. Tuo äärimmäisen tärkeä ja arvokas tehtävä, jonka vain isä voi täyttää. Ei äiti.
Yksinhuoltajat älkää suuttuko. Käytännössähän minäkin olen yksinhuoltajaperheestä, koska ei isäni koskaan täyttänyt sitä isän tehtävää, jonka Jumala on säätänyt. Silti yksinhuoltajaperheistä kasvaa onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä. Mutta kyllä lapsi sisimmässään kaipaa isää ja äitiä, ei ehkä tietoisesti. Tietyissä elämänvaiheissa erityisesti sekä tytöt että pojat samaistuvat molempiin vanhempiinsa, jopa saattavat rakastua isäänsä ja pojat äitiinsä. Se kuuluu lapsen kehitykseen.
Olen kuullut sellaisesta ystäväpalvelusta, josta yh-äidit voivat tilata pojalleen mieskaverin. Siitä käytettiin muistaakseni nimitystä "mieskaveri". Se tarkoitti vapaaehtoistyötä, jossa joku ihan tavallinen mies tarjoutuu tiettynä päivänä viikossa puuhailemaan tuon isättömän pojan kanssa erilaisissa miesten jutuissa. Pelaamaan vaikka yhdessä jalkapalloa, menemällä yhdessä kalalle tms.
Jos spermapankkilapset laillistetaan lesboille ja yksin eläville naisille, niin mielestäni silloin pitää perustaa lain voimalla myös koko Suomi täyteen näitä "mieskaveripankkejakin", josta sitten voi tilata lapselleen isän osa-aikaisesti vaikka 2 tuntia/viikko.
Hedelmöityshoitolaki lesboille ja yksin eläville on törkeää miesten halventamista. Heidän roolinsa isänä pyyhkäistään pois. Miehelle tulee näin länsimaisessa Suomessa pelkkä spermanluovuttajan rooli. Isiä ei tarvita, koska onnellisia lapsia kasvaa yksinhuoltajienkin perheissä. Tasa-arvoa?
Miehiä alistetaan lännessä. Ei miehiä tarvita. Koko perheinstituutio voidaan samantien lakkauttaa. Naiset osaavat kyllä yksinkin hoitaa lapsensa. On miehillekin kuitenkin yksi tehtävä vielä: tarjotaan hänelle koppi, koeputki ja pornolehti kouraan. Luovuta siemenesi valtiolle ja jätä naiset rauhaan. Rassaile vaikka autoasi joutessasi, ei sinua tarvita enää sängyssäkään.
Nyt eksyin alkuperäisestä aiheesta, kotiäitiydestä ja päiväkodeista. Olin työkkärin työharjoittelussa yli vuoden ajan päiväkodissa ja 1-2-luokkalaisten iltapäiväkerhossa. Olin päässyt sairaalasta ja muutin takaisin kotipaikkakunnalleni. En tietenkään kertonut sairaudestani, eihän minua minnekään olisi huolittu silloin.
Menin siis päiväkotiin ja ihastuin lapsiin. Se vuosi lasten seurassa oli hyvin tervehdyttävä ja opettavainen kokemus. Löysin lapset, he ovat ihania. Sain myös käytännöllisen tuntuman suomalaisen päiväkodin arkeen. Opin suuresti ihailemaan päiväkodin työntekijöitä. He olivat valtavan ammattitaitoisia ja kokeneita lasten kasvattajia. Lastentarhanopettajan työ olisi myös miehelle haastavaa hommaa. Kerran tapasin yhden miehen, joka sanoi, että hän erittäin mielellään työskentelisi päikkärissä lasten parissa, mutta ei siihen ryhdy kun palkka on niin surkea. Niinpä niin. Naiset ovat lähteneet työelämään, mutta heidän palkkansa alalla kuin alalla ovat pienemmät kuin miehellä. Se on törkeää. Jos kerran Suomen yhteiskunta patistaa niin ankarasti äiditkin sinne sorvin ääreen, niin kyllä pitäisi lapsia arvostaa sen verran, että päikkärin hoitajille ja perhepäivähoitajille maksettaisiin edes kunnon palkka. Jos palkat vain ovat aina niin huonot, niin eihän lastenhoitoalalle kohta kukaan halua hakeutua. Ketkä sitten lapsiamme hoitavat? Sitäkin meillä tapahtuu paljon, että tempaistaan työkkäristä kuka hyvänsä selkävaivainen vanha nainen tai sitten ylioppilaaksi kirjoittanut teinityttö osa-aikatöihin lapsia hoitamaan. Kolme kuukautta, ehkä kuusi, lapsi ehtii uuteen hoitajaansa kiintymään, ja sitten siihen tuleekin kohta uusi naama. Koska työmarkkinoiden vaatimukset nyt näin vain määräävät. Viis lapsista.
Päiväkodissa jossa työskentelin, oli ammattitaitoinen henkilökunta. Päiväkodeilla täytyy olla myös määritellyt tavoitteet kuten yrityksillä konsanaan. Toteutuvatko nuo tavoitteet yksilöllisestä lastenhoidosta käytännössä? Oman kokemukseni mukaan päiväkoti on laitosympäristö. Ammattitaitoisella henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta toteuttaa käytännössä hienoja kasvatusteorioitaan, koska aika kuluu yleisen kurin ja järjestyksen ylläpidossa. Käsienpesulle, syömään, vessajonoon järjesty! Suu kiinni siellä, tulen kyllä silittämään kun olen silittänyt kaikki 25 muuta lasta ja sinua silitän viimeisenä kun mölyät noin kun pitäisi nukkua päiväunia.
Tätejä ei ole tarpeeksi lapsia silittämässä uneen. Kerran kun minä olin nukuttamassa lapsikatrasta, yksi äiditön poika mölysi sängyssään kuten aina. Ohjeet oli, että muitakin lapsia täytyy silittää välillä eikä koko ajan tuota yhtä mölyapinaa joka tietysti vain kerjää huomiota. Lähes kaikki jo nukkuvat ja yksi vain sählää. Lopulta menetin hermoni ja sihahdin vihaisesti: "Ja nyt turpa kiinni!" Poika siihen: "Ei saa kiroilla!"
Joo, tein väärin, mutta haluaisin sinut, joka minut nyt lapsenvihaajana tuomitset, niin haluaisin sinut nähdä yrittämässä samaa ihmettä kuin minä: saada kaikki 25 lasta kunnialla päiväunien satusaarille. 10 pentua häslää tahollaan saadakseen huomiota, ja minä juoksen toisen luota toisen luo saadakseni hiljaisuuden jotenkin säilymään. Nuo loput 15, jotka kiltisti hiljaa makaavat eivät koskaan saa silityksiä, koska jos heitä menisi silittämään, niin loput häiriköt saisivat koko homman sekoamaan. Kuitenkin nuo 15 kilttiä lasta sisimmässään toivoo, että kunpa minuakin joskus ehdittäisiin silittämään.
Tuo poika, jolle sähisin oli kuitenkin ihana poika oikeasti. Vaikka omakseni ottaisin. Menin sitten häntäkin taas silittämään ja heti hän hiljeni oli tyytyväinen. Pyysin anteeksi äkäisiä sanojani, ja keskustelimme aika syvällisesti tilanteesta. Kerroin hänelle, että minulla ei ole niin paljon käsiä, että voisin heitä kaikkia samaan aikaan silittää. Poika ehdotti: "Hei, minä tiedän. Minun isä voisi tulla tänne nukkariin. Hän voisi tulla joka päivä tänne nukkariin minua silittämään!"
Voi poika parka. Hänen alkoholisoitunut äitinsä huorasi jonkun jätkän luona eikä kyennyt lapsiaan hoitamaan. Perheen isä oli tehtaassa töissä ja elätti neljää äiditöntä lastaan. He asuivat yläkerrassani.
Kyllähän päikkäristä niitä onnellisiakin lapsia tulee. En minä sitä kiellä. Mutta pidätän oikeuden omaan mielipiteeseeni: Mielestäni lapsen kotihoito tai perhepäivähoito on suurimmassa osassa tapauksia PAREMPI vaihtoehto kuin päiväkoti. En sano, että päikkäri on pelkästään huono asia. Monille syrjäytyneiden perheiden lapsille päikkäri voi olla jopa hyvä ja edistävä asia.
Joten ken haluaa, niin vieköön lapsensa päikkäriin. Kuitenkin pitäisi antaa mahdollisuus myös kotiäideille. Yhteiskunnan pitäisi arvostaa enemmän lastenkasvatusta. Kotihoidontuki äideille tai isille, jotka hoitavat lasta kotonaan, pitäisi nostaa ensinnäkin rahasummallisesti edes vähimmäiseen perhepäivähoitajan palkkaan. Sitten sitä kotihoidontukea pitäisi saada ainakin siihen ikään saakka, kun lapsi menee yläasteelle. Ala-asteikäinen lapsi on tuuliajolla, jos hänellä ei ole mahdollisuutta aikuisen läsnäoloon iltapäivien pitkinä tunteina.
Luin joskus aikoja sitten lehtijutun, jossa otsikkona oli jotain: "Päiväkotisysteemi on tutkitusti hyvä." Sitten siinä esiteltiin jotain tutkimusta, joka oli tehty päiväkotilapsille.
Ensin perustetaan päiväkoti. Sitten sinne juntataan jopa 50 lasta yhtäaikaa yhteisiin tiloihin. Sitten sinne tulee yliopistosta tutkija, joka kiinnostuneena tutkii, kuinka lapset käyttäytyvät siinä ympäristössä.
Solidaarisuuden nimissä voitaisiin tehdä myös aikuisille vastaavanlainen koe. Laitetaan 50 aikuista muutamaan yhteiseen isoon huoneeseen ja laitetaan heidät sinne vaikka 20 tuntia kerrallaan, koska aikuisen sietokyky on kehittyneempi. Kellään ei ole minkäänlaista yksityisyyttä. Pienen naulakkovälikkösikin jaat kaverin kanssa. Ei ole minkäänlaisia omia työhuoneita, ei edes sermikopperoita, joita esim. Kelassa näkee. Sitten sinne paikkaan, jossa nämä 50 aikuista ovat keskenään, tulee yliopistosta tutkija, joka tarkkailee noiden 50 aikuisen käyttäytymistä ja heidän sosiaalisia taitojaan. Siitä tehdään tutkimus.
Tuollaisen ihmiskokeen tutkimustuloksen minäkin haluaisin nähdä. Ja lapsilta me vaadimme tällaista! Muista käyttäytyä hyvin päikkärissä kultamussukka!
Äidillä oli kolme tyttöä. Naapurin tädillä oli kolme poikaa. He joskus vitsailivat, että mitä jos vaihtaisimme lapsia: ota sinä minun kolme tyttöäni ja minä otan sinun kolme poikaasi hoitoon, niin SILLOIN yhteiskunta tulkitsee sen työksi. Mutta jos hoidamme molemmat omat lapsemme, niin yhteiskunta ei arvosta meitä lainkaan. Yhteiskunnan mielestä me olemme "vain" kotona.
Isänikään demarina ei arvostanut äitini työtä kotona lasten parissa. Humalapäissään hän haukkui meitä kaikkia loisiksi HÄNEN talossaan. On totta, että isäni maksoi talon velat ja toi leivän pöytään. Äitini varat riittivät vain pieniin juttuihin, vähän vaatteita ja ruokaa meille.
Olen kuitenkin nähnyt perheitä, joissa isä arvostaa vaimoaan kotiäitinä. Yhdessä ystäväni perheessä mies oli ensimmäisen lapsen synnyttyä TOIVONUT vaimonsa jäävän kotiin. Olen vieraillut ystäväni lapsuudenkodissa, ja siellä oli ihana lämmin rakkaudellinen tunnelma. Lapset olivat jo muuttaneet opiskelemaan, mutta vaimo oli yhä kotona ja huusholli olikin sitten viimeisen päälle upea käsitöineen ja vaimo oli kyllä totisesti vuosien aikana oppinut kokkaamisen jalon taidon. Hän sävelteli viiden ruokalajin illallisia.
Ei kaikki naiset halua jäädä koko iäkseen kotiin miestään palvelemaan, jos lapsetkin jo ovat isompia. Ei tarvitsekaan. Tunnen yhden kanttorin. Hän hoiti kolmea tytärtään, kunnes nuorin meni kouluun. Sitten hän meni itse kanttorin töihin siihen samaan seurakuntaan, jossa hänen miehensä on pappina.
Uran kerkeää luomaan myöhemminkin! Miksi meillä on niin kiire? Se on länsimaiden ongelma, tuo ainainen kiire. Ja rahanahneus. Jos haluamme todellakin pitää kiinni kahdesta autosta ja jokavuotisesta Kanarian matkasta, niin silloin voi todellakin olla niin, että perheen äidinkin on mentävä töihin. Mutta entä, jos tyytyisimme vähempään?
Minulla olisi tästä asiasta vielä NIIN paljon sanottavaa! Paljon on vielä sanomatta ja perustelematta ja mielenkiinnolla katsonkin, millainen riita tästä aloituksestani leimahtaa. Kotiäitiys on suomalaisille yhtä arka aihe, kuin vaikkapa tämä islam.
En välttämättä tiedä, jaksanko alkaa väittelemään kotiäitiydestä ja vielä lisää perustelemaan kantojani. Se olisi tietysti reilua, koska mahdollisesti teillä on kysymyksiä ja kyseenalaistuksia näitä minun väitteitäni kohtaan.
Miksi sitten kirjoitin tämän jutun, josta tuli pitempi kuin osasin kuvitellakaan. Ideani sain tuosta Muslimah-Alhamdulillaahin antamasta linkistä, ja halusin kirjoittaa tähän tämän oman kommenttini ja tällä kirjoituksella haluan KUNNIOITTAA teidän muslimien perheitä.
Teille kotiäiti tekee kunnioitettavaa työtä. Hän ei ole miehelle vain loinen, vaikka mies vaimoaan elättääkin. Teille ihmisarvo on tärkeämpi kuin rahan arvo. Te arvostatte kotiäitejä. Siksi minä arvostan teitä ja nostan teille hattu...ei vaan huiviani:) Jumala siunatkoon kaikkien muslimien perheitä!
Ja sinä suomalainen mies, jonka vaimo tekee rankkaa työtä kotonasi hoitaen lapsia, sinä mies: seuraavan kerran kun menet kotiisi töistä ja istut valmiiseen pöytään ja vaimosi perse pystyssä kiskoo uunista ulos makaronilaatikkoa, ja kun huomaat, että kalsarisi on kaikki pesty ja viikattu kaappiin ojennukseen ja lapsesi leikkivät levollisesti leikkejään, niin MIETI: olisiko aika yhdelle pienelle sanalle: kiitos.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vaikka osaltamme onkin saatettu syyllistyä laiminlyönteihin, voidaan taholtamme kuitenkin todeta, että suvaitsevaisuuden lisäämiseen tähtäävät lateraalisesti vaikutusvaltaiset toimenpiteetratkaisee ongelmia tutkittaessa ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.
Vaihtelevalla menestyksellä myös kaksoisidentiteettiä tukevan kotouttamisprojektin arviointi toiseuden näkökulmasta on kiteytetty aatteeseen, jossa pohditaan hiusten halkomiseksi osoittautunutta geneerisyyttä.
Todellisuudessa monimuotoisuuden hahmottaminen monietnisenä voimavarana yksinkertaistaa huomaamattomia haittatekijöitä.
Jukkis
Tuo sinun viestisi on niin hauska, että purskahdin nauruun ja tallensin sen itselleni talteen!
Kuulostiko tuo minun teksti todella tuollaiselta? Voihan räkä! Toisaalta, eihän koko kotiäitiys kuulu tälle palstalle, mutta toivon, että sheriffi ymmärtää, koska halusin nimenomaan kirjoituksellani KUNNIOITTAA islamilaisia perheitä. Suomalaisten ei-muslimien kanssa olen jo kyllästynyt väittelemään kotiäitiydestä.
Tässäkään ei ole tarkoitus keskustella kotiäitiydestä, koska se ei kuulu palstan aihepiiriin. Halusin vain kertoa, että arvostan islamilaisia perheitä, joissa annetaan arvo kotiäidille!
Arkielämä on opettanut meille, että positiivisen diskriminaation käsittäminen monikulttuurisen työyhteisön voimavarana yksinkertaistaa organisaation sisäisiä ratkaisumalleja.
Todellisuudessa monikulttuuriseen kasvatukseen sitoutuminen globaalisti kulttuurisen diversiteetin ongelman ymmärtämiseksi yksinkertaistaa järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.
J
Mistä oikein tempaiset noita tekstejä, kerro minullekin! En ole pitkään aikaan nauranut näin kunnolla ihan ääneen!
Miten olisi, laittaisitko tämä kirjoituksesi feministi-palstalle. Siellä tämä herättäisi keskustelua, et välttämättä joutuisi itse vastaamaankaan. Sinne tämä sopisi hyvin myös !
Minua vieläkin naurattaa tuo Jukkiksen viesti niin kauheasti...Kiemurtelen täällä konneen ääressä...
Niin, kysymykseesi:
Siksi juuri en halua laittaa kirjoitusta muille palstoille, koska olen kyllästynyt väittelemään kotiäitiydestä. Minä olen jämähtänyt fossiili siinä asiassa. Huomasin vain, että islam arvostaa kotiäitejä, ja halusin kirjoituksellani KUNNIOITTAA islamilaisia perheitä, en niinkään herättää keskustelua aiheesta.
Minä taas pidän kyllä kotiäitiyttä arvossaan, tosin minusta on hienoa, että nainen voi valita. Koska joku kokee olevansa parempi äiti,kun käy töissä ja hoitaa lapsia vapaa-ajat. Se lienee vähän luonnejuttu.
Olen seurannut feministi-palstaa ja jotenkin vähän harmittaa se, että siellä aika useat naiset pitävät kotiäitiyttä huonona asiana. Minä taas näen, että se sopii joillekin äideille tosi hyvin. Olen itsekin ollut nuoremman lapseni kanssa muutaman vuoden kotona. Se oli hyvää aikaa meille molemmille, mutta mielelläni lähdin töihin.
Siksi vaan ajattelin, koska en pidä mustavalkoisesta ajattelutyylistä. Kirjoituksesi oli niin antaumuksella tehty, että se olisi puhutellut siellä :)
Joo, minustakin on tärkeää, että nainen saa itse VALITA, hoitaako itse lapsensa vai viekö hoitoon. Ensisijainen tavoitteeni onkin tuoda esiin sitä, että kotiäideille pitäisi mielestäni maksaa sama palkka kuin päikkärien tädeillekin. Samaa työtähän he tekevät. Samoin kotihoidontuki pitäisi ylettää kaikkiin alle yläasteikäisiin lapsiin.
Luettuani tuon asiallisen kommenttisi, hiukan kadun jo joitakin lauseita, joita äsken kirjoitin. Se lasten uhraaminen Molokille taisi olla pikkuisen liikaa...No, kirjoitettu mikä kirjoitettu, se on turha itkeä kun paska on jo housussa, kuten isäni tapasi sanoa. Anteeksi ruma kielenkäyttöni, mutta olen omaan "murteeseeni" perinyt joitakin isäni lausahduksia.
Vielä kertaan, Suomen päiväkodeissa lapset hoidetaan asiallisesti ja ammattitaidolla, mutta jos MINULLA olisi omia lapsia, hoitaisin ne itse. Tämä on siis minun mielipiteeni, enkä syyllistä niitä miehiä ja naisia, jotka valitsevat lapselleen päikkärin.
Lienee sanomattakin selvää, että länsimaalaisten materialististen ja teknokraattisten arvojen rikastaminen yhteisöllisyydellä ratkaisee ongelmia tutkittaessa vastuuntuntoisten yhteistyökumppaneiden aatteellisia intressejä. Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta kotiäiti näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa organisaation sisäisiä ratkaisumalleja.
Lue myös artikkeli "Islam ja naiset" - löytyy hyvin Googlella. Vieläkö olet samaan mieltä kotiäitiydestä ?
Olen lukenut islamilaisilta sivuilta jotakin aihetta käsittelevää, mutta pahoittelen, nyt juuri en jaksa, koska aivoni ovat väsyneet paljosta kirjoittamisesta. Se, että arvostan islamilaista kotiäitiä, ei tarkoita, että kaiken tekstin, mitä noista linkeistä olen löytänyt, hyväksyisin. Juuri nyt minusta tuntuu toisarvoiselta ryhtyä väittelemään islamilaisesta kotiäitiydestä, kirjoitukseni oli vain kunnianosoitus sille, että jossakin uskonnossa kotiäitiys on KUNNIATEHTÄVÄ. Näin minä ajattelen, ja sitten on tuo Jukkis vielä, joka heittää noita hassuja juttuja. En tajua, miksi minua niin naurattaa. Ehkä jotenkin ratkesin, kun olen pari tuntia tuota suurta hengentuotostani naputellut, ja sitten joku vastaa siihen jotain noin huvittavaa!
On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että moniosaamisen kulminoituminen ulkosuomalaisen akkulturaatioprosessissa noudattaa epäilemättä ideatasolla organisaation sisäisiä ratkaisumalleja.
Tapahtumat viime aikoina osoittavat, että tahomme sekä useiden erilaisten sidosryhmien ja muiden meille tärkeiden instanssien vankka tuki työryhmän viikon takaiselle esitykselle avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.
Voi miten pitkä kirjoitus! Hienoa että pohdit asiaa noin tarkasti. En ole vielä jaksanut lukea sitä aivan tarkalleen, mutta ajattelin silti vastata kun asia on niin kiinnostava.
Minusta kotiäitiyttä pitäisi arvostaa enemmän, kuin sitä arvostetaan nyt. Yhteiskunnassa on sellainen asenne, että naisen on pakko käydä töissä ja luoda itselleen uraa yhtä lailla kuin miestenkin. Jos on kotiäiti, niin helposti ajatellaan ettei tee mitään ja on miehen elätettävänä.
Minulla ei ole vielä lapsia, vaan opiskelen ja käyn töissä. Kellon ympäri menevät päivät ovat usein todella rasittavia ja sitten pitää tehdä vielä kotityöt. Onneksi tällainen elämänvaihe on vain väliaikainen eikä sellainen perus-8 tunnin työpäivä vaikuta yhtään rasittavalta kun vertaa nykyiseen.
Vaikka pidänkin työstäni ja opiskelu on hyödyllistä ja kiinnostavaa, silti haluaisin olla kotona hoitamassa ja kasvattamassa lapsiani. Se ei tarkoita, ettei olisi koulutusta tai ettei voisi tai haluaisi käydä töissä. Yksinkertaisesti silloin välittää lastensa parhaasta niin paljon, että laittaa heidät etusijalle elämässään.
Tietysti aina ei ole mahdollista jäädä kotiin lapsia hoitamaan, vaikka haluaisikin ja se on todella harmi. Sellainen vaihtoehto pitäisi kaikilla olla valittavissa. Asiaa pitäisi ajatella lasten näkökulmasta..
Kun itse olin lapsi, kotona äidin tai isän kanssa oleminen oli kaikkein parasta. Myös kotona lastenhoitajan kanssa oli mukavaa, samoin perhepäivähoitokin oli ok koska siellä oli kotoisaa ja aina tutut kaverit. Tarhassa oloa taas inhosin: piti herätä aikaisin aamulla vaikka väsytti, pukea nopeasti jne. ja sitten aika moni lastentarhanopettajista oli pelottavia tai jopa ilkeitä. Jotkut lapset kiusasivat, tai sitten tuli muita konflikteja. Aikuisilla ei ollut aikaa tai kiinnostusta selvittää kaikkia pikkuriitoja.
Kaiken lisäksi monet lapset itkivät usein koska oli äitiä tai isää ikävä. Hyvin pieni lapsi ei aina ymmärrä, ettei häntä hylätä tai jätetä yksin. Siinä voi tulla ensimmäiset hylkäämiskokemukset, jotka voivat olla hyvinkin rankkoja. Minusta pieni lapsi tarvitsee vanhempia, eri asia on vaikka 6-vuotias joka ymmärtää jo paljon enemmän ja voi toimia itsenäisemmin.
Minusta on jotenkin julmaa että pieni lapsi revitään irti kaikesta turvallisesta niin nuorena, ettei hän vielä kykene sitä ymmärtämään ja kun hän eniten tarvitsisi äitiä ja isää. Heti vaan aamulla aikaisin ylös ja 8-16 päivä aivan kuin töissä ollessa, parijonoon mars ja "virheistä" rangaistaan. Tuollaisesta voi syntyä masennusta, syrjäänvetäytymistä, häiriökäyttäytymistä ja pelkotiloja. Tämä kaikki vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen.
Myös äidin työ on työtä. Kenen mielestä lapsenhoito on helppoa? Ja tähän loppuun pitää kai lisätä (vaikka sen itsestäänselvyys pitäisi ollakin) että nainen voi ja saa käydä töissä jos hän itse haluaa. Myös kotiäitinä oleminen on vapaaehtoista, mutta uskoisin kuitenkin että aika moni äiti hoitaisi mielellään lastaan kotona jos siihen on mahdollisuus.
"piti herätä aikaisin aamulla vaikka väsytti, pukea nopeasti jne. ja sitten aika moni lastentarhanopettajista oli pelottavia tai jopa ilkeitä. Jotkut lapset kiusasivat, tai sitten tuli muita konflikteja. Aikuisilla ei ollut aikaa tai kiinnostusta selvittää kaikkia pikkuriitoja.
Kaiken lisäksi monet lapset itkivät usein koska oli äitiä tai isää ikävä. Hyvin pieni lapsi ei aina ymmärrä, ettei häntä hylätä tai jätetä yksin."
Tässä vähän toistoa viestistäsi. Nämä ovat kaikki asioita, joita jouduin minäkin päikkärissä todistamaan päivästä toiseen ja kuukaudesta toiseen. Toisaalta en ihmettele, jos hoitajatkin siinä vähän ajan mittaan "raaistuvat". Ei tätä seuraavaakaan muuten aina jaksaisi:
"Kaiken lisäksi monet lapset itkivät usein koska oli äitiä tai isää ikävä."
Tämä erityisesti oli mielestäni vaikeinta kestää. Minua myös kiellettiin ottamasta äitiään jatkuvasti itkevää poikaa syliin lohduttaakseni häntä. Oikea neuvo oli vain rohkaista ja topakasti kieltää itkeminen ja käskeä syömään kiltisti aamupuuronsa.
Joo, saattaa olla ettei tämä aihe kuulu tänne palstalle. Mutta kuitenkin niin kiinnostavia kirjoituksia, että täti-leelia ethän poista tai jos voisit ainakin siirtää jollekin muulle palstalle, jonne tämä sopisi paremmin ja ilmoittaa sitten minne siirsit. Kiitos
Ymmärrän kyllä, jos tämä siirretään eri palstalle, mutta HALUSIN kirjoittaa tämän nimenomaan tälle palstalle. On kiva kirjoittaa "tutuille". Jossain määrin olen saanut jo vähän käsitystä, keitä kaikkia täällä palstalla liikkuu ja olen jo jotenkin kiintynyt teihin kaikkiin. Halusin kirjoittaa tämän kotiäitijutun juuri TEILLE.
Universaalista näkökulmasta katsoen oikeusvaltiollinen ja institutionaalinen kotiäitiys yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja. Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi kotiäiti vain todeta, että multikulttuurisuus noudattaa epäilemättä ideatasolla laajentuvia suhteita ja uusia induktiivisia lisääntymismenetelmiä.
Kotoa laitoksiin tyrkätyistä lapsista tulee levottomia rikollisia.
Koko lapsuutensa äidin helmoissa piileskelleistä tulee pelokkaita tirkistelijöitä.
Kai kaikki jo huomasivat järjettömän kärjistyksen? Eipä näistäkään asioista kai voi sanoa mitään kovin yleispätevää. Olosuhteet vaihtelevat.
Oudoksuttavaa kyllä, on useasti todettu, että pelokas tirkistelijä ennakoi osaltaan vastuunalaisia kontradiktioita. Vaihtelevalla menestyksellä myös kohtuuton tirkistelijä järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin tavallaan liittyy myös yhteiskunnan sisäisiä ratkaisumalleja.
"Koko lapsuutensa äidin helmoissa piileskelleistä tulee pelokkaita tirkistelijöitä."
En kiellä tuota. Minulla ei ole tutkimustuloksia esittää. Minulla on aina vain tarjota näitä omakohtaisia kokemuksia: Minä en koskaan lapsena ollut pelokas muita ihmisiä kohtaan enkä liiemmin ujokaan. Pelokas olin vain isääni kohtaan. Vaikka kasvoin äitini helmoissa, sosiaalistuin kuitenkin hyvin. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa se, että varakkaiden asuinalueella jossa talomme oli, myös naapureiden lääkärien, kunnanjohtajan, yritysjohtajien, pankinjohtajan ym. rouvat myös hoitivat lapsiaan kotona. Minulla oli siis paljon leikkikavereita. Nykyään tällaista lapsirikasta naapurustoa tuskin löytyy, jossa kaikki rouvat olisivat kotiäiteinä.
Äitini varmaotteinen kasvatus näkyy edelleen minussa: sosiaaliset taitoni ovat hyvät ja minusta on tullut rohkea maailmantarkastelija, ei pelokas tirkistelijä.
Ja täytyypä tähän lisätä, että vaikka olen ollutkin suuren osan lapsuudestani eri päiväkodeissa suur-ryhmissä, niin silti olen kyllä hiljainen, ujo ja viihdyn paljon yksikseni.. Olen avoin ja puhelias vain kotipiirissä ja perheeni kanssa. Eli ei sellainen päiväkotiympäristö välttämättä tee lapsesta avoimempaa tai sosiaalisempaa.
Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta homogeeninen päiväkotiympäristö yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla ilmiöiden liiallista nonfiguratiivisuutta.
"Mutta tapoihini ei ole kuulunut mielistely ja toisten ihmisten hyväksynnän hakeminen kirjoittamalla heitä miellyttäviä tekstejä."
Ai jaa... Enpä olisi arvannutkaan. Kiitos kun valistit.
Aluksi luulin, että kirjoituksesi olisi jotain fanaattista potaskaa, mutta - ANTEEKSI epäilyni!
Harvinaisen asiallista ja mielenkiintoista! Luin läpi koko tekstin ja hyvin pitkälle olen samaa mieltä, Joistain asioista toki vaikkaolen samaa mieltä, että näin on, toisaalta hyväkin että on.
Tästä aiheesta olisi kiinnostavaa jatkaa jutustelua =). Kiitos ajatuksia herättäneestä ja fiksusta kirjoituksesta!