Karmea moka, Putin!20.10.2006 07:15
AP / Lehtikuva Tämä moka ei olisi voinut tapahtua ikävämpään aikaan. Tänään EU-kokoukseen Lahteen saapuva presidentti Vladimir Putin nimitäin nolasi itsensä täydellisesti toissa päivänä Moskovassa.
Putin pyysi vieraanaan olevaa Israelin pääministeriä Ehud Olmertia välittämään parhaillaan vakavien raiskausepäilyjen kohteena olevalle Israelin presidentille Moshe Katsaville yllättävän "rohkaisevat" terveiset.
- Sanokaa terveisiä presidentillenne. Hänhän osoittautui oikein voimakkaaksi mieheksi. Raiskasi kymmenen naista! Putin sanoi Olmertille Newsru.comin mukaan.
- En olisi koskaan osannut odottaa tätä häneltä. Hän hämmästytti meidät kaikki, olemme kaikki hänelle kateellisia.
Venäläisen Kommersant -lehden mukaan Putinin vitsailu sai aikaan hetken, jolloin "ei voi uskoa korviaan".
Putinin ja Olmertin tapaamiseen saapuneet toimittajat kuulivat mikrofoneistaan, kun Putin lähetti terveisensä. Sitten ääni katkaistiin, mutta Olmertin delegaatioon kuuluva virkamies kuuli myös lausunnon lopun ja siteerasi sen toimittajille.
Israelin pääministeriä heitto ei kuitenkaan naurattanut.
- Nyt on ehkä parasta olla kadehtimatta, Olmert muotoili Newsru.comin mukaan.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1253013

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensin nuoleskeli julkisesti pikkupoikaa ja nyt sitten kannustaa raiskaajaa.
Halonen on joko rohkea tai todella typerä, kun uskaltautuu tuollaisen olion kanssa samaan autoon.
Ei edes Turvamiestä tarvitse .
muiden pakko hakea turvaa ydinaseesta usan sotahulluuden takia
--------
Pohjois-Korea ja kaatuva Yhdysvaltain imperiumi.
North Korea and the vanishing American Em...
-------
Minne tahansa katsookaan, löytää esimerkkejä Yhdysvaltain ja Israelin jyräämisestä läpi muslimimaiden, ottamatta huomioon kansainvälistä lakia ja sortaen alkuperäisasukkaiden oikeuksia. Eikö jo tämä selitä miksi Kim Jong Il uskoo, että hän tarvitsee ydinasearsenaalin suojelusta Yhdysvaltain hyökkäykseltä? Miten voimme odottaa, että Pohjois-Korea lopettaa ydinaseiden rakentamisen kun kaksi maailman mahtavinta maata ovat juuri valaneet maapallon bensiinillä ja etsivät nyt tulitikkuja? Kuten...
Pihteihinsä auton takapenkillä niin mies on niin
pehmyenä Lahdessa, ettei pysty kävelemään...