Miten teillä opeteltu kuvien käyttöä ? Onko opetettu kuvien merkitystä lapselle ja niitten käyttöyhteyttä vai onko odotettu lapsen itse ottavan käyttöön tarjolla ovat kuvat. Jotenkin tuntuu uskomattomalta se, että lapselta vaaditaan koulussa, että hän ilman kuvien merkityksen opetettelua ottaisi käyttöön kuvia kommunikaatioonsa. Lapsella kuvakansio, mutta se vain nostetaan koulussa pulpetille, sitä ei käytetä. Siitähän voisi kertoa lapselle, esim. nyt mennään syömään.
Koulussa on juututtu päiväjärjestys-kuviin. Lapsi on jo kauan käyttäytynyt päiväjärjestyksen mukaan.Eikä 12-vuotiaalle lapselle enää riitä vain se, että voi kertoa mitä haluaa tehdä vapaavalintaisena hetkenä. Murrosiän merkkejä jo on, ja muutenkin hänellä on vahva tarve keskustella ja kertoa asioistaan. Ei siihen riitä päiväjärjestys.
Kotona käytetty kansiota PECS-menetelmän mukaan, vaikkakaan kuvat eivät ole irroitettavia, mutta samalla tavalla kuvien merkitystä voi opettaa lapselle myös ei irroitettavilla kuvilla. Mutta koulussa ei ole informaatiosta huolimatta käytetty tarrakuviakaan PECS-menetelmän mukaisesti. Ei minusta ole riittävää laittaa kansioon kuvaa, ja odottaa lapsen käyttävän sitä, jos hän ei tiedä kuvan merkitystä ja käyttöyhteyttä. Ei sellaisista kuvista ole mitään hyötyä.
Kotona olemme pystyneet keskustelemaan kuvakansion avulla. Nyt kansiota ollaan kehittämässä helpompaan suuntaan, jolloin esim. johonkin asiakokonaisuuteen liittyvät verbit ovat helpommin yhdistettävissä asiaan. Ja niitäkin täytyy siis mallittaa, jolloin lapsi ottaa ne käyttöönsä. Ei hän niitä ilman apua pysty ottamaan käyttöönsä eikä kommunikaatiota synny. Jos autistiselle lapselle tuodaan ensimmäistä kertaa eteen esim. polkupyörä, ei hän tiedä mikä se on ja mitä sillä tehdään, ellei hänelle näytetä malliksi, että sillä voi ajaa tai laiteta häntä ajamaan sillä. Ja sekin asia voi tyssätä siihen, että saa lapsen istumaan polkupyörän satulaan. Hän voi siinä istua ja odottaa vaikka kuinka kauan, ellei hänelle näytetä että sillä pääsee eteenpäin, jos polkee polkimia.
Tuntuu kummalliselta sellainen kuvakommunikaatio, jossa on kuvia, mutta ei keinoa käyttää niitä.
Koulussa on juututtu päiväjärjestys-kuviin. Lapsi on jo kauan käyttäytynyt päiväjärjestyksen mukaan.Eikä 12-vuotiaalle lapselle enää riitä vain se, että voi kertoa mitä haluaa tehdä vapaavalintaisena hetkenä. Murrosiän merkkejä jo on, ja muutenkin hänellä on vahva tarve keskustella ja kertoa asioistaan. Ei siihen riitä päiväjärjestys.
Kotona käytetty kansiota PECS-menetelmän mukaan, vaikkakaan kuvat eivät ole irroitettavia, mutta samalla tavalla kuvien merkitystä voi opettaa lapselle myös ei irroitettavilla kuvilla. Mutta koulussa ei ole informaatiosta huolimatta käytetty tarrakuviakaan PECS-menetelmän mukaisesti. Ei minusta ole riittävää laittaa kansioon kuvaa, ja odottaa lapsen käyttävän sitä, jos hän ei tiedä kuvan merkitystä ja käyttöyhteyttä. Ei sellaisista kuvista ole mitään hyötyä.
Kotona olemme pystyneet keskustelemaan kuvakansion avulla. Nyt kansiota ollaan kehittämässä helpompaan suuntaan, jolloin esim. johonkin asiakokonaisuuteen liittyvät verbit ovat helpommin yhdistettävissä asiaan. Ja niitäkin täytyy siis mallittaa, jolloin lapsi ottaa ne käyttöönsä. Ei hän niitä ilman apua pysty ottamaan käyttöönsä eikä kommunikaatiota synny. Jos autistiselle lapselle tuodaan ensimmäistä kertaa eteen esim. polkupyörä, ei hän tiedä mikä se on ja mitä sillä tehdään, ellei hänelle näytetä malliksi, että sillä voi ajaa tai laiteta häntä ajamaan sillä. Ja sekin asia voi tyssätä siihen, että saa lapsen istumaan polkupyörän satulaan. Hän voi siinä istua ja odottaa vaikka kuinka kauan, ellei hänelle näytetä että sillä pääsee eteenpäin, jos polkee polkimia.
Tuntuu kummalliselta sellainen kuvakommunikaatio, jossa on kuvia, mutta ei keinoa käyttää niitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä puheterapeutti käy myös koulussa opastamassa kuvien käytössä ja muussakin.
ennenkuin vasta nyt kuvakansion kehittämisen muodosssa. Se tässä harmittaakin, kun ei ole pyynnöistä huolimatta saatu puheterapeutin neuvoja.
Tikoteekin puheterapeutti suositteli askelluskansiota kommunikaatioon ollessamme siellä tietokoneen käyttöön tarvittavien apuvälineiden tiimoilta. Mutta nyt jotenkin kaikki haluavat pitää kiinni sellaisesta kansiosta, jossa on vain muutama hassu kuva. Ja lauseenmuodostaminen sillä ei kertakaikkiaan onnistu. Jotenkin tuntuu, että taas kerran lapsi on pelinappulana jossain kummallisessa pelissä ja hänen asiansa ei edisty.
opetetaan esineiden, ihmisten ja asioiden nimiä, miksei sitten sellaiselle lapselle, jolla on kommunikaatiossa vaikeuksia ? Hänhän nimenomaan tarvitsee enemmän apua pystyäkseen kommunikoimaan.