LAPISSA tehtiin viime yönä syksyn pakkasennätykset. Ilmatieteenlaitos mittasi Kittilän Pokassa 18,2 astetta pakkasta. Ylitornion Meltosjärvellä elohopea laski kuuteentoista miinusasteeseen. Yli viidentoista asteen pakkaslukemia kirjattiin myös Muoniossa, Rovaniemellä ja Utsjoella. Viime yö ei ollut kuitenkaan ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmä.
Eipä vieläkään Palmuja. Tehkää nyt osaavat taikoja! Pasifisti hyppää takavoltti, kerien.
Eipä vieläkään Palmuja. Tehkää nyt osaavat taikoja! Pasifisti hyppää takavoltti, kerien.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juhani Palmu vaimoineen ei joutanut Lappiin vielä?
Kyseessähän on sellainen mitättömyys, kuin maailman suurimman saaren jäätikön sulaminen. Eihän tämä ole mitään verrattuna Lappiin, kun sieltä löytyy ihminen, joka on aina valmis nolaamaan itsensä.
"Grönlannin alueen ilmasto muuttuu nopeasti
Uuden tutkimuksen mukaan lisääntynyt lumisade ei enää riitä korvaamaan lämpenemisen aiheuttamaa sulamista, vaan sulaminen on noin viidenneksen suurempaa kuin lumisateesta johtuva uuden jään muodostuminen.
Tutkimus osoittaa, että sulaminen on aikaisempiin arvioihin nähden noin puolet hitaampaa. Tutkijat hämmästelevät kuitenkin muutoksen nopeutta semminkin, kun maapallon ilmastonmuutos on vasta alkuvaiheessaan."
http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/vasen/id45600.html
http://news.bbc.co.uk/1/hi/sci/tech/6069506.stm
Idyllit särkyvät ja raaka fysiikka runttaa lajia päin - sitä saa mitä tilaa.
Mutta mites eteen päin; jos maailma muuttuu (kuten planeettamme olosuhteet varmasti muuttuvat) miten sopeudumme? Takaisin luoliin?
Mihinkään hevos-lehmä -kulttuuriin kun meillä ei enää ole paluuta. Piru on jo vienyt pikkusormen.
Niin ..Grönlannissa ihminen joka aina valmis mollaamaan..niin.. mene ja tiedä?
Keneltä tai keiltä pitäisi ottaa "lentoliput" pois! vai mikä sen aiheuttaa, että Grönlannin ihminen olisi tyytyväisempi.
Pitäisikö kaikkien vihreitten alkaa hullunlailla haaskaamaan vieläkin enemmän, vai laittaa jo vihdoin stoppi haaskaamiseen(nyt puhutaan vain vihreistä), vai muiden lopettaa haaskaaminen, ja vihreiden edelleen jatkaa?
Puhutaan ja puhutaan vain , ei olla valmiita näyttämään esimerkkiä. Lentokoneella jo lentää ilmaisen lounaan tähden, onko siinä mitään järkeä vihreällä. Kun vielä työkseen tuota tekee...hupsista menikin aralle alueelle...nehän onkin tärkeitä...vai mitä!
Perskele! kun ei niitä Palmujakaan kasva, vaikka luvattiin jo vihreitten taholta 15v sitten. Olishan se mukavampi lämpimässä...vai mitä!..nyt olisi jo 5v ihanaa lämpöä ollut.
Pitäisikin vihreitten tehdä oma mallialue, katsottaisiin miten se toimisi..heh..heh..olisiko sama kuin mennävuosien "Intiaanit" heh..heh...voi ressuja!
Mitä uusia kirjoituksia on tullut Hassilta?
Ja niistä havaittavista muutoksista Suomessa. Vanhin sääasema on Helsingin Kaisaniemessä, mikä on perustettu 1844.
http://www.fmi.fi/tutkimus_ilmasto/ilmasto_35.html
Maanantai 16.10.06
Kanarialle
Päivä meni melkein kokonaan matkustamiseen. Vihreä ryhmä tekee tällä viikolla opintomatkan Kanarialle. Kuulostaa luksukselta, mutta matkan tarkoitus on tutustua Afrikasta tulevien pakolaisten tilanteeseen.
http://www.satuhassi.net/puheet/lue.htm#Kanarialle
Ilmat on mitä onkin, ollut ja tulee olemaan Suomessa, mikään ei ole muuttunut, eikä muutukkaan, valitettvasti! saisi olla lämpimämpää Suomessa, sekin 3/4 vuodesta. Ei muuta kuin loitsuamaan, auttaisko voltti kerien, ja hihkaisu vielä!
Tämä unohtui äskeisestä.
http://www.nasa.gov/centers/goddard/news/topstory/2006/greenland_slide.html