On olemassa vanhoillislestadiolaisia, jotka ovat mielellään siinä uskonnossa mukana. Mutta on myös vanhoillislestadiolaisia, jotka kamppailevat oman ymmärryksensä kanssa ko. uskonnossa eläessään.
On heikko osa olla jälkimmäinen, puhumattakaan siitä, ettei enää olisi vanhoillislestadiolainen. Siinä kaksi kovinta osaa, joista niistäkin jälkimmäinen on vielä paljon kovempi, koska silloin, kun suurin osa luulee, että asiat ovat pinnallisin puolin ainakin kunnossa, ei ole mitään hätää, kaikki vanhoillislestadiolaiset ovat ystäviäsi.
Ehkä suurin ongelma, mikä tällaiselle uskontonsa kanssa kamppailevalle ihmiselle on hyvin voimakas, on se, jos on sattunutkin kasvamaan ko. uskontoon. Sen periaatteet ja voima, jolla se on pyörittänyt sinua lapsesta asti on niin voimakas, että se kamppailee ja häiritsee ajatusmaailmaasi jatkuvasti.
Suurin tuosta johtuva pelko on se, että jos vanhoillislestadiolaisuudesta eroaa, joutuu helvettiin. Se pelko on hyvin voimakas, koska on ollut aina sinussa läsnä, jo pienenä lapsena juurtunut sinuun. Olet omaksunut sen yhtä vahvasti, kuin kävelemisen, puhumisen, tai minkä muun tahansa taidon, minkä lapsesta olet saanut.
Haluan kuitenkin lohduttaa sinua. Vanhoillislestadiolaisuudesta eroaminen ei sinua helvettiin vie. Se on asia, joka on totisinta totta. Sitä ei voi kiistää kukaan, ei yksikään, ei edes vanhoillislestadiolaisten ylipäällikkö. Sellaista ei voi missään nimessä tapahtua.
Katsos, vanhoillislestadiolaisuudessa elää pilvin pimein ihmisiä, jotka ovat juuri syntyneet ko. uskontoon. He osaavat olla, osaavat mennä naimisiin, osaavat tehdä joka vuosi lapsen, osaavat käydä seuroissa, osaavat olla kuuliaisia, muttei heillä ole kuitenkaan sitä omakohtaista uskoa ollenkaan. Mutta tämä riittää vanhoillislestadiolaisille, kunhan olet vanhoillislestadiolainen. Vaikka syöt päälläsi kaurapuuroa, kunhan olet vanhoillislestadiolainen, sinuun ei puututa millään tavalla.
Ainoa, kenelle se ei riitä, on Jumala. Siksipä juuri vanhoillislestadiolaisuus ei kaikilta osin ole aivan paras mahdollinen ratkaisu. Oman henkilökohtaisen uskon on löydyttävä, että päästään taivaaseen. Ja emmehän me halua kuulua johonkin tiettyyn uskontoon ollaksemme hyväksyttyjä, vaan me haluamme uskovina ihmisinä päästä taivaaseen.
Vanhoillislestadiolaisuudesta on kehkeytynyt hyvin taitava uskonto. Se menee luihin ja ytimiin, porautuu ja porautuu ihmismieleen, juuri herkimmille alueille.
Puhujien ja muiden vanhoillislestadiolaisten ei tarvitse paljon nähdä vaivaa, että eksynytkin lammas saadaan eksytettyä takaisin.
Puhuja vaan suoltaa tarinaa pahasta maailmasta, ihmisistä, jotka ovat pahoja, elävät pimeydessä. Että vaikka rakas veli ja sisar tuntuu vaikealta, koettakaa jaksaa. Muuta ei tarvita, he kyllä jaksavat, koska taas alkaa puhumaan se pieni toinen minä siellä sisällä, johon puhujat ja kaikki muttkin vanhoillislestadiolaiset voivat aivan sormiaan napsauttamalla vaikuttaa.
Ei-vanhoillislestadiolainen ei kannata olla. Siihen on niin monta syytä, että oikein hirvittää. Ensinnäkin joudut monien ihmisten silmätikuksi, olet "yhtä rakas" mutta paljon vähemmän rakkaampi. Jopa muut vanhoillislestadiolaiset perheet saattavat alkaa sorsimaan perhettä, jossa yksi, tai kaksi on ei-vanhoillislestadiolaisa, koska tämä perhe on "epäonnistunut". Ja mitä ihminen muuta pelkää kuin epäonnistumista?
Ja toisekseen, vanhoillislestadiolaisena oleminen on monelle myös kunniakysymys. Meidämpä perhe on säilynyt pahalta maailmalta, teidämpä ei. Vaikka todellisuudessa jokatoisen lapsen uskonelämä olisikin päin mäntyä, pääasia on, että meidän perhe on säilynyt.
Te, jotka epäröitte, ottakaa rohkeasti askel toiseen suuntaan, se ei tarkoita suuntaa pois Jumalasta. Kenkään ihminen ei voi sellaista päättää. Jumalan lapsena voit säilyä, vaikka löisitkin sen oven kiinni, mikä sinua ahdistaa, älä elä elämääsi muiden orjana. Kuolet sisältä itse, ja oikeanlainen hengellisyys sinussa kärsii, kun olet koko ajan sekaisin, et jaksa edes ajatella uskonasioita.
Ota askel ja kulje rohkeasti eteenpäin. Tunnet elämässäsi Jumalan siunauksen senkin jälkeen, kunhan pahimmat sodat itsesi ja muiden kanssa on ohitse.
Ja niin, huomaat, kuinka johdateltavissa, manipuloitavissa ja vietävissä oletkaan ollut. Silloin kohtaat Jumalan lämmön, kuinka se ohjaa sinua ilman, että sinun täytyy kamppailla minkäänlaisen ymmärryksen kanssa.
Arvokkainta kuitenkin on kulkea se tie, jonka on itse saanut valita.
On heikko osa olla jälkimmäinen, puhumattakaan siitä, ettei enää olisi vanhoillislestadiolainen. Siinä kaksi kovinta osaa, joista niistäkin jälkimmäinen on vielä paljon kovempi, koska silloin, kun suurin osa luulee, että asiat ovat pinnallisin puolin ainakin kunnossa, ei ole mitään hätää, kaikki vanhoillislestadiolaiset ovat ystäviäsi.
Ehkä suurin ongelma, mikä tällaiselle uskontonsa kanssa kamppailevalle ihmiselle on hyvin voimakas, on se, jos on sattunutkin kasvamaan ko. uskontoon. Sen periaatteet ja voima, jolla se on pyörittänyt sinua lapsesta asti on niin voimakas, että se kamppailee ja häiritsee ajatusmaailmaasi jatkuvasti.
Suurin tuosta johtuva pelko on se, että jos vanhoillislestadiolaisuudesta eroaa, joutuu helvettiin. Se pelko on hyvin voimakas, koska on ollut aina sinussa läsnä, jo pienenä lapsena juurtunut sinuun. Olet omaksunut sen yhtä vahvasti, kuin kävelemisen, puhumisen, tai minkä muun tahansa taidon, minkä lapsesta olet saanut.
Haluan kuitenkin lohduttaa sinua. Vanhoillislestadiolaisuudesta eroaminen ei sinua helvettiin vie. Se on asia, joka on totisinta totta. Sitä ei voi kiistää kukaan, ei yksikään, ei edes vanhoillislestadiolaisten ylipäällikkö. Sellaista ei voi missään nimessä tapahtua.
Katsos, vanhoillislestadiolaisuudessa elää pilvin pimein ihmisiä, jotka ovat juuri syntyneet ko. uskontoon. He osaavat olla, osaavat mennä naimisiin, osaavat tehdä joka vuosi lapsen, osaavat käydä seuroissa, osaavat olla kuuliaisia, muttei heillä ole kuitenkaan sitä omakohtaista uskoa ollenkaan. Mutta tämä riittää vanhoillislestadiolaisille, kunhan olet vanhoillislestadiolainen. Vaikka syöt päälläsi kaurapuuroa, kunhan olet vanhoillislestadiolainen, sinuun ei puututa millään tavalla.
Ainoa, kenelle se ei riitä, on Jumala. Siksipä juuri vanhoillislestadiolaisuus ei kaikilta osin ole aivan paras mahdollinen ratkaisu. Oman henkilökohtaisen uskon on löydyttävä, että päästään taivaaseen. Ja emmehän me halua kuulua johonkin tiettyyn uskontoon ollaksemme hyväksyttyjä, vaan me haluamme uskovina ihmisinä päästä taivaaseen.
Vanhoillislestadiolaisuudesta on kehkeytynyt hyvin taitava uskonto. Se menee luihin ja ytimiin, porautuu ja porautuu ihmismieleen, juuri herkimmille alueille.
Puhujien ja muiden vanhoillislestadiolaisten ei tarvitse paljon nähdä vaivaa, että eksynytkin lammas saadaan eksytettyä takaisin.
Puhuja vaan suoltaa tarinaa pahasta maailmasta, ihmisistä, jotka ovat pahoja, elävät pimeydessä. Että vaikka rakas veli ja sisar tuntuu vaikealta, koettakaa jaksaa. Muuta ei tarvita, he kyllä jaksavat, koska taas alkaa puhumaan se pieni toinen minä siellä sisällä, johon puhujat ja kaikki muttkin vanhoillislestadiolaiset voivat aivan sormiaan napsauttamalla vaikuttaa.
Ei-vanhoillislestadiolainen ei kannata olla. Siihen on niin monta syytä, että oikein hirvittää. Ensinnäkin joudut monien ihmisten silmätikuksi, olet "yhtä rakas" mutta paljon vähemmän rakkaampi. Jopa muut vanhoillislestadiolaiset perheet saattavat alkaa sorsimaan perhettä, jossa yksi, tai kaksi on ei-vanhoillislestadiolaisa, koska tämä perhe on "epäonnistunut". Ja mitä ihminen muuta pelkää kuin epäonnistumista?
Ja toisekseen, vanhoillislestadiolaisena oleminen on monelle myös kunniakysymys. Meidämpä perhe on säilynyt pahalta maailmalta, teidämpä ei. Vaikka todellisuudessa jokatoisen lapsen uskonelämä olisikin päin mäntyä, pääasia on, että meidän perhe on säilynyt.
Te, jotka epäröitte, ottakaa rohkeasti askel toiseen suuntaan, se ei tarkoita suuntaa pois Jumalasta. Kenkään ihminen ei voi sellaista päättää. Jumalan lapsena voit säilyä, vaikka löisitkin sen oven kiinni, mikä sinua ahdistaa, älä elä elämääsi muiden orjana. Kuolet sisältä itse, ja oikeanlainen hengellisyys sinussa kärsii, kun olet koko ajan sekaisin, et jaksa edes ajatella uskonasioita.
Ota askel ja kulje rohkeasti eteenpäin. Tunnet elämässäsi Jumalan siunauksen senkin jälkeen, kunhan pahimmat sodat itsesi ja muiden kanssa on ohitse.
Ja niin, huomaat, kuinka johdateltavissa, manipuloitavissa ja vietävissä oletkaan ollut. Silloin kohtaat Jumalan lämmön, kuinka se ohjaa sinua ilman, että sinun täytyy kamppailla minkäänlaisen ymmärryksen kanssa.
Arvokkainta kuitenkin on kulkea se tie, jonka on itse saanut valita.
Vastaukset 13
Vanhimmat
lauletaan "itse valitulla tiellä kadotukseen riennetään..."
En tarkoita uskon tietä, kun puhun lopussa itse valitusta tiestä.
Tie, jota kuljemme, tarkoittaa elämäntietä. Uskon tie on uskon tie, ei siinä ole vaihtoehtoja, joten laulelehan lisää...
hei känkkis =) sulla taitaa olla jotain vanhoillislestadioilaisia vastaan, olet ehkä entinen sellainen ja katkera.. tiedä tuota. Itse entisenä v.lestadiolaisena tiedän että valitettavan oikeassa he ovat, taivaaseen vie ainoastaan se kapea ja kaitainen polku jota he kulkevat ja Jumala on se joka jyvät akanoista erottaa aikanaan kun kaikki Jumalan edessä olemme. Kaikkihan me emme voi asioita ymmärtää ja ymmärrystä ei meille kaikille edes anneta =( joiltakin se otetaan pois, etsikko aika on kaikilla ja kaikki eivät sitä kohdalleen halua uskoa. Elä kuitenkaan jaksa puhua puppua heistä, ihanimpia ja luotettavimpia ihmisiä et löydä. Totuuden kuuleminen sattuu, eikö vain! myönnän.....=(
Heko heko. Jos oikeasti kuvittelisit, että ellet ole vl niin joudut kitumaan ikuisesti helvetin tulessa, niin sinä et olisi entinen vl.
Minä en kasvanut vl-uskovaisessa perheessä. Ja voin sanoa, olin kauan etsinyt eri hengellisyyksistä, kyseenalaistanut ja vihdoin löytänyt mielestäni sen ainoan oikean eläväksi tekevän Raamatunmukaisen uskon. Ja enää ei tarvitse etsiä.
Maailman kylmillä lattioilla kulkiessa tuli se puoli tutuksi monine ahdistavine lieveilmiöineen. Kaikki eivät maailmasta pidä ja kaipaavat sielullensa todellista rauhaa. Sieltä sitä pysyvää rauhaa ei löydy.
Minua ei kukaan ennen päätöstäni ole manipuloinut tähän uskoon. Eikä ole manipuloinut parannuksenteon jälkeenkään. Olen saanut elää ihan rauhassa tässä uskossani.
Kyllä omatunto Pyhässä Hengessä neuvoo ja opettaa maailmalliset menot "raiskana" hylkäämään. Ja voin sydämestäni sanoa, ei tippaakaan enää entinen lavea tie kiinnosta. Eikä koskaan oikein ole kiinnostanutkaan, paitsi joskus nuoruudessa. Niinkuin valitettavan usein monella nuorella.
Se tie on paholaisen järjestämää kaunista, valheellista pettymysten verkkoa. Ja joskus voi olla mahdotonta palata siltä tieltä takaisin Jumalan yhteyteen.
Luoja on meidät ihmiset alunperin yhteyteensä luonutkin, mutta sielunvihollinen on ovela houkuttelemaan verkkoonsa, tunnetusti salakavala vastustaja.
Ja pieni ihminen joutuu eksyksiin. Kun ei kuuntele, mitä Jumalalla, meitä kaikkia rakastavalla Isällämme on sanottavaa meidän omaksi parhaaksemme jo tässä elämässä ja ikuisen sielumme autuudeksi. Vaan ihminen usein mieluummin kuuntelee sielunvihollisen pettävien lupausten ääniä omaksi kadotuksekseen.
kun yrität valheellisesti todistella meistä vl kaikenlaistaa pahaa. Minäkin kaipasin valoa ja etsin erilaisista hegellisyyksistä ja hartaasti rukoilin Jumalaa. Jumala kuuli rukoukset ja lähetti tielleni uskovaisen joka saarnasi synnit anteeksi ja suloinen rauha laskeutui sydämeen.
Kukaan ei sanonut minulle mitä minun pitäisi tehdä vaan sanoivat että riittää kun uskoo.
Minä olen siis nyt vl. Miksi en sitten tee sellaista, mikä sotii hyvää omaatuntoa vastaan. Siksi, etten kadottaisi kallista uskoani jonka olen lahjaksi saanut. Miten niin väität ettei vl ihmisillä ole omakohtaista uskoa? Millä ihmeellä sellaista voit perustella kun me elämme joka päivä armon osallisuudessa ja evankeliumin voimalla.
Mistäs sinä niin päättelet että vl on "koko ajan sekaisin" eikä "jaksa edes ajatelle uskonasioita"
Kaikenlaista hölynpölyä tänne kirjoitetaankin mutta tuo sinun sepustuksesi on jo aika huippu.
Kovinpa olet tietäväinen meidän asioistamme. Puhut muuten itsesi pussiinkin kun olet sitä mieltä, että jos uskon kieltää ei tarvitse "kamppailla minkäänlaisen ymmärryksen kanssa". Eli siis meillä on uskonymmärrys mutta jos sen kiellämme ei sen kanssa tarvitse enää "kamppailla". Siispä ei kannata kieltää uskoa sillä Raamatun mukaissessa uskossa me "kamppailemme" sillä kilparadalla, missä heikoinkin matkamies saa voittopalkinnon.
Mikä on muuten motiivisi kun haluat eksyttää meitä vl elävästä uskostamme?
Ihmettelin minäkin. Ehkä motiivi saattaa olla, jos aikaisemmin ollut vl ja oma usko ollut vähän niinkuin tuuliajolla, eli ei sydän täysin mukana ja kuvittelee, että niin se menee toisillakin. Mutta, miksi yritys houkutella muita uskostaan pois? Ei ymmärrä?
Ensinnäkin, en tiedä oikein, mistä aloittaisin.
Aloitan siitä, kuinka kirjoitukseni aloitin. Se meni kutakuinkin näinikään; On sellaisia, jotka ovat löytäneet vanhoillislestadiolaisuudesta itselleen sen uskon ja niitä jotka kamppailevat sen kanssa. Jos siis sinä olet uskosi kanssa onnellinen, minä en lainkaan puhunut sinulle, vai kuinka?
Mitä oikein nurisette te, jotka olette onnellisia uskostanne? En minä teille kirjoitustani suunnannut, vaan niille, jotka kamppailkevat ymmärryksensä kanssa, kun se ei vain riitä ko. uskonnon kaikkien monimuotoisuuksien ymmärtämiseen.
Voittako kuvitella, että jos teillä on ihanaa olla, kaikilla ei välttämättä ole?
Jos sinulle on laskeutunut suloinen rauha, nauti aivan rauhassa siitä, se on juuri sinulle oikea tie. Mutta en ymmärrä, mitä ihmettä te täällä hyökkäilette, jos en minä edes teidänlaisistanne rauhan löytäneistä puhu.
Minä en missään vaiheessa sen jälkeen, kun tuon ensimmäisen lauseen aloitin, tarkoittanut, että kellään vl:llä ei olisi omakohtaista uskoa. Kai se jo pitäisi ymmärtää kaikesta kiihkomielisyydestä huolimatta.
Ja mitä sinä todistelet kaikkien vanhoillislestadiolaisten puolesta: "Kun ME elämme joka päivä armon osallisuudessa ja evankeliumin voimalla."
Voitko kuvitella, että jollakin vl:llä tilanne voi ollakin toinen, vaikka sinun oma napasi kuinka puhdas olisikin? Et oikeasti voi olla noin tietäväinen kaikkien vanhoillislestadiolaisten tilasta, että uskallat sanoa ME.
En ole tietääkseni sanonut, että vl on koko ajan niin sekaisin, ettei jaksa edes ajatella uskonasioita. Taidat päätellä aika paljon myös omassa pienessä päässäsi.
Puhuin niistä edelleen, jotka kamppailevat noiden em. asioiden kanssa, että kun kaikki voimat menevät sen pohtimiseen, mitä tehdä, ei jaksa ajatella uskoaan, tai sen tilaa.
Jos sinä et ole ko. asiaa kokenut, mitä ihmettä sitä kommentoimaan....?
Minä muuten olen.
Jos minun kirjoitukseni huippu olikin, sinun on täyttä pas.aa.
Ja tuosta viimeisestä jakeestasi.
>>Kovinpa olet tietäväinen meidän asioistamme. Puhut muuten itsesi pussiinkin kun olet sitä mieltä, että jos uskon kieltää ei tarvitse "kamppailla minkäänlaisen ymmärryksen kanssa". Eli siis meillä on uskonymmärrys mutta jos sen kiellämme ei sen kanssa tarvitse enää "kamppailla". Siispä ei kannata kieltää uskoa sillä Raamatun mukaissessa uskossa me "kamppailemme" sillä kilparadalla, missä heikoinkin matkamies saa voittopalkinnon.
On totta, että ihmisten orjuus on tie, joka kuivettaa ja näivettää. Ihmiset, elivätpä he mielestään kuinkakin kurinalaista ja Jumalalle mieluista elämää, eivät omalla elämällään pysty ansaitsemaan autuutta. Eivät vl:t niinkuin eivät ketkään muutkaan ihmiset maan päällä. On siis varmasti sinulle hyvä, jos nyt vain "istut ja uskot",sinulla on lupa juuri kaltaisenasi uskoa itsesi keskelle taivasta. Usko kaikki synnit,kiusaukset ja murheetkin anteeksi sen Yhden Erehtymättömän lunastustyön tähden.Hänhän on kotoisin taivaasta ja istuu Isän oikealla puolella. Hän kyllä osaa asiasi oikein Isän edessä puhua ja sinulle oikeaa apua oikeaan aikaan toimittaa.
tarjota sitä valoa?
mutta aika monisanaista, että olisin pysynyt kärryillä, vaikka luin parikin kertaa. ! Joitakin huomioita:
- Uskontoon syntyneet:
Tämä on ihan totta. Pari esimerkkiä. Helsingin ry:llä oli puhuja kysynyt joku vuosi sitten nuorten illassa satapäiseltä yleisöltä, kuinka moni lukee Raamattua säännöllisesti. Vain ihan muutama käsi nousi. Espanjassa on Euroopan matalin syntyvyys, vaikka se on syvän katolinen.
Jotenkin ristiriitaista ?
- Ei riitä Jumalalle:
Uskon mittaaminen varsinkin Jumalan näkökulmasta on jo kimurantimpi juttu. Tulee mieleen se sinapinsiemen-vertaus. Niin pientä uskoa ei taida ollakaan, ettei se riittäisi Jumalalle, jos sellainen kerran on. Yksin armosta on simppeli ja vastaa "henkeen".
- Kamppailut ymmärryksen kanssa:
Tämä jäi eniten mietityttämään ? Jaat "puhtoisiin" ja kamppaileviin. Luulisin niin, että lähes kaikki kuuluvat jälkimmäisiin. On valitettavaa, jos kristillisyyden julkaisuista saa kiiltokuvamaisen/ pullantuoksuisen kuvan, mikä ei vastaa todellisuutta.
Jos olet lukenut tätä palstaa enemmänkin, niin varmaan huomaat, että ei ole olemassa yhtä ainoata virallista totuutta joka asiaan. Minulle tämä on ainakin ollut hyvin terapeuttinen kokemus.
Tarua vai totta ?
"Viisi viisasta miestä" käytyään kiinalaisessa ottivat lautturin, joka vei heidät toisen maan kaupunkiin. Kaupungilla on kuningattaren nimi. Seuraavan päivänä tuli vettä kuin aisaa ?
Vanhin
...jos ei mies nimeä, on vanhan kansan mainio näkemys ihmisestä. Tätä ajatusta voidaan soveltaa edelleen esim näin, että Jumalan lapsen nimi säilyy, jos oikea usko Jumalaan säilyy. Ei Jumala pahenna lastaan, mutta jotkut Jumalan lapsiksi itseään kutsuvat voivat pahentaa Jumalan nimeä. Tämän he tekevät usein sitä itse näkemättä, ihmisiä eriarvoistamalla, itseään kiittelemällä, ohjeita ja määräyksiään autuuden ehtoina jakelemalla. Ihmisten OMATEKOINEN "tässä kulkee tie taivaaseen"-viidakko on totta totisesti kiusallinen todeksi uskoa ja kokea!