löytyisikö?

Muistaako joku sellaista Rainbow bridge runoa, se löytyy jostain netistä, mutta googlen avulla en sitä löytänyt... Olisiko jollakin osite tallessa siihen. Se on sellainen video, kuvia ja tekstiä, ei siis pelkkää teksti.. Haluaisin lähettää kaverilleni, jonka koira jouduttiin lopettamaan... :(
71486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Kirjoittaja tuntematon

Äänestä
  • Se on tämä teksti, mutta siinä oli vielä sellainen kuvaesitys mukana... Kiitos teille, mutta muistaisiko joku vielä sitä sivua, mistä löytyisi se kuvaesityskin? Jos kukaan ei sitä muista, niin tuokin riittää! :)

    Äänestä

Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.

Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.

Meillä on ollut niin paljon hyvää.
Tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän,
kun aika koittaa, anna minun mennä.

Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta, pysy luonani loppuun.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.

Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.

Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina,
älä anna turhaan sydämesi itkeä.

Äänestä
  • Kyyneleet valu pitkin poskia kun tuota katsoi,se oli jotenkin niin koskettava. :´( Ihana dieselesitys. :)

    Äänestä

  • Tässäki ois yks runo:
    Satumetsän laidalla oli portti.
    Se oli pieni portti, pienin kaikista.
    Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
    Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen.
    Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
    Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat,
    niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen.
    Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät.
    Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
    Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira.
    Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa.
    Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
    niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
    Pieni koira istui, katsoi portista kauas.
    Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti.
    Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella.
    Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
    Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira,
    se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
    Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi.
    Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
    Niin on koirani mennyt siitä portista.
    Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
    Miksi suren, miksi itken niin paljon?
    Koirani on rauhallinen ja tyyni. Sen on hyvä olla.

    Äänestä

  • runo... :´( kirjoitti:

    Tässäki ois yks runo:
    Satumetsän laidalla oli portti.
    Se oli pieni portti, pienin kaikista.
    Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia.
    Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen.
    Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.
    Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat,
    niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen.
    Portin takana oli ikuinen meri ja suuremmat metsät.
    Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.
    Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira.
    Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa.
    Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille
    niin pienelle portille, josta läpi kuljettiin vain yksin.
    Pieni koira istui, katsoi portista kauas.
    Näki valon ja ihastui siihen, niin kauniilta valo näytti.
    Olisi valon ottanut kiinni, mutta se paistoi portin toisella puolella.
    Niin askeleen rohkean otti lähemmäs.
    Niin kuin tähdeksi olisi syntynyt, pieni koira,
    se muuttui kevyeksi aivan, niin onnelliseksi se itsensä tunsi.
    Valo kaunis teki sen taas nuoreksi ja rohkeaksi.
    Se istui katsomaan, odottamaan seuraavaa kulkijaa.
    Niin on koirani mennyt siitä portista.
    Kauniimmalla puolen ne vapaana juoksentelevat.
    Miksi suren, miksi itken niin paljon?
    Koirani on rauhallinen ja tyyni. Sen on hyvä olla.

    Tässä on toinen runo kissoille jotka ovat lähteneet sateenkaarisillalle:

    Sateenkaarisilta

    Juuri taivaan tällä puolella on paikka, jota kutsutaan Sateenkaarisillaksi. Kun sellainen eläin kuolee, joka on ollut täällä erityisen läheinen jollekulle, tuo lemmikki menee Sateenkaarisiltaan. Siellä on niittyjä ja mäkiä kaikille erityisille ystävillemme, jotta ne voivat juosta ympäriinsä ja leikkiä yhdessä. Siellä on paljon ruokaa, vettä ja auringonpaistetta, ja ystävämme ovat lämpimässä ja niillä on hyvä olla. Kaikki sellaiset eläimet, jotka ovat olleet sairaita tai vanhoja, ovat jälleen terveitä ja elinvoimaisia; haavoitetut tai vammautuneet ovat jälleen eheitä ja voimakkaita, juuri sellaisia jollaisina muistamme ne menneitten aikojen unissamme. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä yhtä pientä asiaa lukuun ottamatta: jokainen niistä kaipaa jotain jälkeen jäänyttä niille erityisen tärkeää henkilöä. Ne kaikki juoksevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jolloin joku yhtäkkiä pysähtyy ja jää tuijottamaan etäisyyteen. Sen kirkkaat silmät ovat tarkkaavaiset, sen innokas keho vapisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmästä kiitäen vihreän ruohokentän yli nopeammin ja nopeammin. Se on onnistunut näkemään sinut, ja kun sinä ja erityinen ystäväsi lopulta kohtaatte, te takerrutte toisiinne jälleennäkemisen riemussa ettekä koskaan enää eroa. Onnellisia suukkoja sataa kasvoillesi, kätesi hyväilevät rakastettua päätä, ja katsot jälleen kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


daisy.. kirjoitti:

Muistaako joku sellaista Rainbow bridge runoa, se löytyy jostain netistä, mutta googlen avulla en sitä löytänyt... Olisiko jollakin osite tallessa siihen. Se on sellainen video, kuvia ja tekstiä, ei siis pelkkää teksti.. Haluaisin lähettää kaverilleni, jonka koira jouduttiin lopettamaan... :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu