Kun joutuu tilanteeseen jossa omat tunteet ovat sekä täysin oikeita täysin hyväkyttäviä että tilanteessa täysin ymmärrettävi mutta ne ovat "oikean uskon" vastaisia?
Herää kysymys vaatiiko "oikea usko" tunteiden kieltämisten? Jos vaatii niin mihin raamatun paikkaan se littyy?
Vai onko tunteet väärin kun ne eivät ole "oiekan uskon mukaisia?
Onko omatunto ja tunteet yhtä vai eivät?
Entä kun omatunto/tunteet sanovat lakkaamatta että teet väärin? Teetkö oikein vai väärin jos jätät kuuntelematta omaatuntoa?
Herää kysymys vaatiiko "oikea usko" tunteiden kieltämisten? Jos vaatii niin mihin raamatun paikkaan se littyy?
Vai onko tunteet väärin kun ne eivät ole "oiekan uskon mukaisia?
Onko omatunto ja tunteet yhtä vai eivät?
Entä kun omatunto/tunteet sanovat lakkaamatta että teet väärin? Teetkö oikein vai väärin jos jätät kuuntelematta omaatuntoa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
tunteineen kaikkineen. Ideologia taas vaatii tukahduttamaan omat aidot tunteet ja korvaamaan ne ideologian hyvinä pitämillä valetunteilla. Näin ideologia syö ihmistä - Jumalan kuvaa - sisältäpäin, kunnes ihminen on täysin tyhjä kuori, jonka ideologia on täyttänyt.
Uskonnollisella sektorilla kehitys on erityisen vaarallista, koska kaikki saadaan näyttämään samalta mitä Paavali kuvaa näin: "Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä." Siinä juuri on eksytyksen vaarallisuus.
Suomi24 · Posti · Opastus Hae Internetistä:
Kirjaudu sisään | Liity jäseneksi
Laaja haku · A-Ö
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot & uskomukset > Kristinusko > Lestadiolaisuus > Vanhoillislestadiolaisuus
Viestien esitystapa:
Näytä aiheet >
" Oikea usko sallii ihmisen olla oma itsensä,
tunteineen kaikkineen."
Niin, mikäli tämä ei sovi uskoa ja hyvää omaatuntoa vastaan.
Mutta hoitamaton omatunto voi toimia väärinkin, ja silloin joutuu toiset uskovaiset hoitamaan asian ja sanomaan, että kuule, tuossa sinä olet mennyt vikaan. Ja ei uskovaisen sovi noin käyttäytyä.
Jos ihminen elää pelkkien aitojen tunteittensa mukaan, hän saa aikaan paljon vahinkoa niin omassa kun muidenkin elämässä.
Otetaan vaikka perheellinen mies, jonka "aidot tunteet" saavat hänet rakastumaan intohimoisesti vieraaseen naiseen. Seurauksena on ehkä monen ihmisen elämän rikkoontuminen.
Toinen perheellinen tukahduttaa itsessään tällaiset orastavat tunteet, koska hänen "ideologiansa" on hänelle tärkeämpi. Perheen elämä (myös hänen omansa) säilyy ehjänä.
Ihmisen on pakko tukahduttaa tunteitansa, muuten hän elää kuin eläin tai pieni lapsi. Kristittyjen ohjenuorana tässä on Jumalan sana.
Minun mielestäni tunteet ovat tärkeitä viestejä ihmiselle. Ei mikään tunne voi olla oikea tai väärä- se vaan on. Eikä mikään tunne välttämättä tarvitse mitään toimintaa, ei sen enempää kieltämistä kuin lyömistäkään. Tunteiden voi vaan antaa olla ja tutkiskella, mitä ajatuksia ne herättävät.
Vanhoillislestadiolaisuus voi vaatia tunteiden kieltämistä, mutta oikea usko ei sitä vaadi.
Ei oikeanlainen usko voi vaatia mitään "oikeanlaisia tunteita".
Tunteet ovat eri asia kuin omatunto.
Perustunteita ovat viha, suru, pelko ja ilo.
Syyllisyys taasen on kokemus ei tunne. Jos koet syyllisyyttä jostain, se on merkki siitä, että omatunto muistuttaa sinua siitä että olet tehnyt jotain, jonka itse koet vääräksi.
ei tarkoita sitä aina että olisi tehnyt syntiä. Esim. perheen isällä voi olla syyllinen olo kun ei kerkeä olla lasten kanssa enempi työ kiireiltään. kyse ei ole synnistä. Jotkut ihmiset kokevat herkästi syyllisyyttä. Ja ihan turhaankin monesti. Minäkin syytin itseäni kun lapsellani takkusi koulussa. Jos olisin parempi, jos olisi enemmän aikaa, jos ja jos loputtomiin. Oma äitini sanoi, että kun olet parhaasi tehnyt se riittää. Ystäväni sanoi kun kerroin syyllisyyden tunteistani, että se ei ainakaan auta mitään. Tämä oli totta. Piti vain yrittää löytää keinot millä lasta autettaisiin. Masennukseenkin kuuluu valtavat syyllisyyden tunteet. Ihan sairaalloiset. Ihminen syyttää kaikista vastoinkäymisistä itseään. Syyllisyys jopa omasta olemassa olosta. Pitäisi osata erottaa mikä on oikeaa tervettä syyllisyyttä ja mikä "liiallista".
"Minun mielestäni tunteet ovat tärkeitä viestejä ihmiselle. Ei mikään tunne voi olla oikea tai väärä- se vaan on."
Jos ihmine voi tuntea väärinkin niin tarkoitatko että ihmisen kokemat tunteet ovat vääriä vai tarkoitatko sitä että ne tunteet joita ihminen tuntee eivät ole hyväksyttäviä => ne pitää kieltää
Ei ihminen voi tuntea väärin. Hän vain tuntee.Mutta jos tuntee vaikka vihaa jotakuta kohtaan, on mietittävä johtuuko se viha todella siitä, että joku ihminen on ollut ilkeä minulle, ei välttämättä. Joku ihminen voi joutua vihan kohteeksi ihan vääristä syistä, esimerkiksi siitä että hän muistuttaa jotakuta joka on toiminut minua kohtaan väärin. Silloin täytyy miettiä mitkä ovat oikeat motiivit, täytyy tuntea itsensä ja tunteensa. Hän voi kyllä kohdistaa tunteensa väärään ihmiseen.
Juuri niin, eli samoin on ajattelun ja tahdon kanssa, nekin voivat olla raakileita mutta ne vain ovat osa mielemme toimintaa.
Uskonnollisuus on juuri oman mielen tarkkailua ja synninpäästö uutta alkua, ns. puhtaalta pöydältä.
Sinulla kysymys koskee tunteita ja omaatuntoa. Minulla sivuaa sitä. Se lähtee järjen ja omantunnon asioista.
Kun voi lukea asiallista faktatietoa siitä, miten asiat ovat olleet esim. alkuseurakunnissa oikeasti, tai
miten Luther oikeasti ajatteli ja eli, niin ristiriita tulee sitten siihen, miten meille on opetettu asiat väärin, eikä siten kuin ne ovat oikeasti olleet.
Sitten omatunto alkaa sanoa, etten voi uskoa enää valheisiin, koska todellisuus ja totuus asioista ovat esitetyt siten, että
ne todella on esitetyt faktadokumentaatioin ja ne kumoavat sen, miten on opetettu. Ja se, miten on opetettu, ei taas ole perustunut
faktadokumentaatioon, vaan johonkin ihan muuhun. Miten voisi enää uskoa sitä, mitä on opetettu, kun se ei olekaan totta niin monien asioiden kysymyksessä ollessa?
Kysyt, vaatiiko oikea usko tunteiden kieltämisen. Entä, vaatiiko oikea usko historiallisten tosiasioiden kietämisen ja vääristeltyihin tosiasioihin uskomisen?
Tiedän, että tämä tuntuu ikävältä joistakin, mutta eikö näistä asioista pitäisi kuitenkin voida keskustella avoimesti? Minun omatunto sanoo, että minun on uskottava historiallisiin tosiasioihin silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa sen kanssa, miten on opetettu, ts. kun on opetettu vastoin tosiasioita.
Otan esimerkin. Tosia asia on, että jos Luther eläisi nyt Suomessa, niin hänet leimattaisin vl:n toimesta vääräuskoiseksi ja vääriä asioita julistavaksi ja maailman mukaan eläväksi. Luther esim. kehoitti masentuneita ihmisiä hakeutumaan iloihin: syömään, juomaan, tanssimaan, seurustelemaan vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Hän itsekin joi viiniä, rakasti tanssimista ja kulttuurin tarjoamia iloja. Jos hän siis eläisi nyt ja olisi vl, niin hänethän olisi otettu puhutteluun ja todettu harhaan menneeksi ja vääräuskoiseksi.
Laitan tähän pienen pätkän artikkelia, enkä koko artikkelia, koska palstalla ei saa kopioida kokonaisia kirjoituksia. palstalla on sellaisia kopypastetuksia, jotka ovat pätkiä kirjoituksista, eikä niitä ole poistettu. Alla on linkki, josta voi lukea koko artikkelin kokonaisuutena.
"Lutherin ajan juomista ja juomakulttuurista tiedetään varsin paljon. Saksassa olut oli yleisin juoma, se oli myös vaarattomampaa kuin raakavesi, koska oluen valmistuksessa vesi keitetään. Olut oli arkiolosuhteissa varsin mietoa. Lutherin vaimo Katariina oli varsin hyvä oluenpanija, ja hän suositteli miehelleen mieluummin olutta kuin viiniä, koska se oli hänen mielestään terveellisempää. Luther mainitsee myös eri viinilaatuja, joista hän piti parhaana italialaista Malvasian viiniä. Todennäköisesti aito on Lutherin leikkisä lausahdus viinin ja oluen erosta: viinin alkuperä on jumalallinen, koska se mainitaan Raamatussa, mutta olut on ihmiskeksintöä. Oluen ja viinin käytössä Luther on ollut varsin kohtuullinen. Hän taisteli myös juoppoutta vastaan, joskaan se ei ollut hänen mielestään ykkössynti, joka oli rahanahneus. Aito lienee myös Lutherin päivittely siitä, että liian paljon ohraa kuluu oluenpanoon, kun se pitäisi käyttää ravinnoksi.
Mikään vapaan eroottisen rakkauden puolestapuhuja Luther ei tietenkään ollut. Hän taisteli avioliiton puolesta ja puhui varsin luontevasti ja myönteisesti ihmisen seksuaalisuudesta. Avioeroa hän vastusti niin pitkälle, että oli valmis yksityisessä sielunhoidossa antamaan Hessenin maakreivi Filipille salaisen luvan – Vanhan testamentin esimerkkien mukaisesti – ottaa jalkavaimo eroamatta puolisostaan. Asia tuli kuitenkin julki, ja sen seuraukset olivat uskonpuhdistukselle varsin vahingolliset.
Lutherin mieltymys musiikkiin on yleisesti tunnettu, ja hänen luomisvoimastaan tällä alueella voidaan nauttia tänäänkin koko kristikunnassa.
Reseptit masennuksen torjuntaan
Pöytäpuheiden luotettavimmissa versioissa Luther antaa sielunhoidollisia ohjeita masennuksesta kärsivälle: ”Kun masentuneisuus ahdistaa sinua, syö, juo, hakeudu toisten seuraan. Jos sinua virkistää tyttöjen ajatteleminen, tee niin.” Toisessa myös varsin luotettavassa kohdassa Luther neuvoo edelleen: Toinen mahdollisuus on voittaa hänet (nimittäin Perkele, masennuksen aiheuttaja) halveksimalla.… pakenemalla toisiin ajatuksiin, tanssiin tai kauniisiin tyttöihin. Se on myös hyvä keino, josta Gerson on kirjoittanut.”
Näissä ohjeissa Luther liittyy vanhempaan traditioon, josta hän erityisesi mainitsee Sorbonnen yliopiston kanslerin, Jean Charlier Gersonin (1363–1429), jota hän keskiajan teologeista erityisesti arvosti."
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=359&Itemid=44
tunteita ei-vl:laista kohtaan, siis rakkautta? Pitääkö vaientaa, kieltää ja painaa tunteet taka-alalle vai voiko antaa rakkauden elää? Jos tämä toinen on vielä ymmärtäväinen vlää kohtaan ja vois jakaa käytännössä sellaisen arkielämän, jossa elämme. Ettei suuren suuria ristiriitoja edes olis, pitääkö tunteet tosiaan kieltää vai antaa mahdollisuus?
En vastaa yhteekään kysymykseesi...
Sen tiedän, että usein voi olla niin, ja onkin, että Jumalan tahto on jotakin aivan muuta kuin "seurakunnan tahto".
Siten Jumalan tahdon toteuttaminen voi olla sellaista, mikä ei ole "seurakunnan tahdon" mukaista.
Ihmiset eivät tunne Jumalan aivoituksia, mutta Jumala tuntee ihmisten aivoitukset.
Siunausta.
kun olen tätä viestiäsi ajatellut tullaan kyllä eittämättä siihen ajatukseen ja kysymykseen että onko omatunto opittu tapa?
Aivan oikein historia on historiaa ja sitä taustaa vasten joudun toteamaan että olisin kuollut jo ensimmäistä lasta synyttäessäni => tänä päivänä kuitenkin lääketiede on antanut minulle jatkoajan enkä voi hyvällä omallatunnolla ylenkatso sitä elämän lahjaa jonka Jumala on omalle kohdalleni suonut => => =>
Tämä on yksi näkökohta jota joudun peilaamaan aina kun joudun mittaamaan lääketieteen etiikaa omaan etiikaani (käytän tätä sanaa koska mielestäni etiikka kattaa myös tunteet)
Historia jää jossain määrin uskon varaan silti vaikka olsi millaiset dogumentit => =>=>
Ja nyt tullaan siihen kysymyskeen että mikä on omantunnon kannalta merkityksellisin asia...
=> kuuliaisuus seurakunnalle?
=> kuuliaisuus omantunnon äänelle => sille minkä itse kokee tuntee ja tietää vääräksi?
=> ketä palvelemme Jumalana?
Onko omatunto opittu SYDÄMEN ASENNE (mieluumminkin kuin tapa)? Mietin sitä eilen tv-ohjelman, Oprah, kautta. Siinä näytettiin Etiopialaisia vaimoja (=tyttölapsia). Nämä esitetyt asiat olivat minulle uusia, vaikka sitten puhelinkeskustelussa myöhemmin sain tietää, että myös esim. suomalaiset luterilaiset lähetyslääkärit tekevät mm. samaa työtä eri maissa näiden tyttölasten parissa (en ole seurannut lähetystyön sisältöjä niin tarkasti, etten tiennyt tästä järkyttävästä asiasta mitään).
Tyttölapset naitetaan miehille, kun tytöt on 9-12 -vuotiaita. Kun 9-17 -vuotiaat tytöt synnyttää, niin osan tyttöjen sisäelimiin repeää aukko: he eivät ole fysiologisesti valmiita synnyttämään niin nuorina. Koska kirurgiaa ei siellä maaseuduilla ole, niin aukko, fistula, jää hoitamatta. Näiden tyttöjen aukosta valuu koko ajan heidän ulosteitaan ja virtsaansa ja he haisevat pahalle. He ovat hirvittävän sairaita ja saattavat virua sairaina vuosia ennen kuin kuolevat tähän.
Mitä tekee aviomiehet ja sukulaiset? He sulkevat tällaiset tytöt/vaimonsa majaan, johon kukaan ei saa mennä. Tyttö viruu yksin, torjuttuna, loppuelämänsä majaan suljettuna, miehen ja suvun, yhteisön hylkäämänä. Tätä siis tapahtuu koko ajan ja myös muualla kuin Etiopiassa.
Eräs lääkäri, Cathrine Hamlin, perusti sairaalan sinne Etiopian maaseudulle ja alkoi hakea näitä tyttöjä sairaalaan. Hän leikkaa heidät ja se synnytyksessä revennyt aukko (fistula) siis korjataan. Jo kymmeniä tuhansia tyttövaimoja ja tyttöorjia oli siinä sairaalassa hoidettu kuntoon (leikkauksessa korjattu fistula), ja annettu heille uusi elämän mahdollisuus. Sairaala toimii edelleen. Suurimassa osassa maailmaa, jossa tytöt naitetaan vaimoiksi liian varhain, ei ole olemassa vastaavia sairaaloita, vaan tytöt kuolevat, koska joutuvat synnyttämään 9 - 17-vuotiaina. Jos nyt muistan oikein, niin VUOSITTAIN tässä maailmassa KUOLEE PUOLI MILJOONAA NAISTA synnysten aiheuttamini repeämiin.
Länsimaissa naiset eivät kuole fistulaan (paikkojen repeämisiin synnytyksessä), koska täällä tehdään keisarileikkaus, jos naisella on liian ahtaat paikat synnyttääkseen.
Ihmiset, jotka kulttuurissaan noudattavat tapaa, että tytöt on naitettava 9 - 13 -vuotiaina, noudattavat sitä mihin heidän on kasvatettu. Ja kun he hylkäävät synnytyksissä revenneet nuoret tytöt, he vain noudattavat sitä, mikä on oikein heidän kulttuurinsa mukaan. Ei heillä omatunto heitä syytä: he tekevät oikein oman omantuntonsa mukaan.
Länsimaisen kristityn omatunto taas sanoo selkeästi: lasten ja murrosikäisten naittaminen on äärimmäinen rikos ja kysymyksessä aina näiden tyttöjen raiskaus. Ja, näitä tyttöjä on ehdottomasti autettava, kun he repeävät synnytyksissä.
Olin juuri lukenut tutkimuksia alkuseurakunnista, ja siksi tuo eilinen ohjelma aivan erityisesti minua puhuttelee myös. Alkuseurakunnissa tyttöjen naimaikä oli noin 12-vuotta (juutalaisissa alkuseurakunnissa, siis opetuslasten perustamissa alkuseurakunnissa, tytöt naitettiin kun he olivat 13-v. ja siitä ylöspäin): siis Paavalin kuvaamissa seurakunnissa tytöt olivat tasan samassa tilanteessa, kun tuossa eilen kuvatussa ohjelmassa etiopialaistytöt. Ja, niille alkuseurakuntienkin miesten vaimoille, jotka ovat joutuneet synnyttämään 12 - 17 -vuotiaina on käynyt samoin kuin eilen kuvatussa ohjelmassa näytettiin käyvän, kun sen ikäiset synnyttävät: paikat repeävät, koska tytön fysiologia ei ole valmis synnytyksen niin nuorena.
(Osa tytöistä onnistuu synnyttämään ilman, että omat paikat repeävät). Kun alkuseurakunnissakin ihan varmasti 12 - 17 -vuotiailla vaimoilla synnytyksessä repesivät sisäelimet, niin miten heille kävi? Varmaa on, että jokainen heistä on saanut tulehduksen repeämiinsä. Suurin osa näistä nuorista tytöistä kuoli tulehdukseensa. Koska penisiliini tuli käyttöön vasta 1940-luvulla ja sitä ennen kuoltiin bakteeritulehduksiin helposti.
Me ymmärretään että alkuseurakuntien tapa naittaa tytöt vaimoiksi 12-vuotiaasta alkaen, on pedofiliaa ja äärimmäisen väärin. Mutta, kun nuo uskovaiset kristityt silloin teki sitä, niin eikö heidän omatuntonsa todellakaan mitään heille sanonut? Ei heidän omatuntonsa heitä syyttänyt siitä, että he naivat pikkutyttöjä. He tekivät niin kuin kulttuuri määräsi ja heidän omatuntonsa mukaan se oli luonnollista ja oikein. Jos tuolloin 2000 vuotta sitten uskovaisien keskuudessa on ollut sellaisia, jotka ovat sanoneet, että tyttöjen järjestäminen avioliittoon ja vielä niin nuorina, on väärin, niin todennäköisesti hänelle on sanottu, että hän on vääräuskoinen ja hänen tulisi noudattaa sitä, mikä on seurakunnan tapa. Luulen siinä niin käyneen...
Me kauhistumme aviolittokäytäntöä, jossa isä antaa varhaismurrosikäisen tai murrosikäisen tyttärensä miehelle vaimoksi, ja kauhistutaan myös orjuutta: kuvatuissa etiopialaisheimojen yhteiskuntarakenteeseen kuuluu oleellisesti myös orjuus. Kuitenkin UT:n kuvaamat uskovaiset myös toteuttivat samanlaista aviolittookäytäntöä ja orjuutta - kuten noissa etiopialaisheimoissa (ja monien muiden maiden heimoissa myös).
Me kauhistumme tuollaista aviolittokäytäntöä ja orjuutta, koska meidän omatunto sanoo niiden olevan väärin. Minä ainakin olen täysin vakuuttunut koko itselläni, että nuo käytännöt ovat ja olivat väärin ja Jumalan tahdon vastaisia.
Kun Raamatun kuvaamat juutalaiset noudattivat tapojaan ja Jumalaa, heillä oli aivan erilainen omatunto kuin meillä nykyään. Kun Raamatun kuvaamat kristityt noudattivat tapojaan ja Jumalaa, heillä oli aivan erilainen omatunto kuin meillä. Ei Raamatun kuvaamilla kristityillä (UT) ollut samanlaista omaatuntoa kuin meillä. Heitä omatunto syytti toisenlaisista asioista kuin meitä syyttää.
Jos meidän täytyisi alkaa noudattaa niitä tapoja, lakeja ja asioita, joita alkuseurakunnissa noudatettiin, niin silloin me toimisimme omaa omaa tuntoamme vastaan. Ainakin minulle kävisi niin. Raamattu ei siten ihan yksioikoisesti kerro sitä, mikä on oikein ja väärin... Raamatussa on kuvattu oikeaksi sellaista, joka on minun omatuntoni mukaan väärin (orjuus ja tyttölasten avioliittoon järjestäminen jne.).
Omatunto uskovaisillakaan ei siis ole todellakaan peräisin Jumalasta, eikä Jumalan Sanasta, vaan omatunto koostuu suurimmaksi osaksi aivan muusta. Omatunnon ääni on eri aikoina erilainen samassakin kulttuurissa (esimerkiksi hoitokokouskeskusteluissa tulee esiin se,
että 1970-luvulla pidettiin vääränä sellaisia asioita, joita nykyään kai kaiki uskovaiset tekee, eikä koe niitä väärinä). Käsitys oikeasta ja väärästä siis muuttuu uskovaisillakin ajan mukana ja eri kulttuureissa uskovaisilla on
erilaisia oikean ja väärän käsityksiä.
Kaikkihan ovat yksilöitä: jokaisella on oma henkilökohtainen omatunto, eikä siksi ketään saa vaatia noudattamaan kollektiivista omaatuntoa. Jos aletaan vaatia noudattaa kollektiivista omaatuntoa, silloin ihmiset alkavat tehdä julmia ja vääriä tekoja, AINA. Luulen myös, että Jumala edellyttää meiltä oman henkilökohtaisen omatuntomme mukaisia ratkaisuja, eikä Hän salli sitä, että ihminen pakenee vastuitaan "kollektiivin" omaantuntoon vetoamalla...
Nämä asiat eivät todella ole helppoja...
Kuvia Hamiltonin fistula-sairaalasta, jos joku haluaa siitä tietoa (minulle ainakin tuli halua auttaa ja tehdä jotakin auttaakseni näitä tyttölapsia eri puolella maailmaa. Täytyy tämän päivän aikana etsiä netistä enemmän tietoa ja katsoa, mikä olisi hyvä tapa auttaa.):
http://www.oprah.com/tows/slide/200512/20051201/slide_20051201_350_101.jhtml
Etten tulisi em. väärinymmärretyksi, niin tarkennan: yllä olevassa suomalaisia lähetyslääkäreitä koskien tarkoitan sitä, että heistäkin osa tekee samaa työtä kuin tohtori Hamilton ja auttaa fistula-naisia.
Tämä fistula-ongelma on joka puolella maailmaa.
mutta sangen kiinnostava ja ajatuksia herättävä kiitos tästä...
Jos peilaamme aikaa taakseppäin voimme todeta että tuon ajan ihmisiltä puuttui se tieto ja taito jonka kautta he olisivat ymmärtäneet ettei nuoren tytön ole vielä aika tulla äidiksi => meidän aikanamme taas tätä tietoa ei puutu =>
eikä puutu paljon muutakaan tietoa => ja tämä tekeekin asian mutkikkaaksi siinä mielessä että vaikka tiedän tiedon pohjalta tekeväni oikein perinne velvoitaisi minua tekemään toisin =>
ja se missä mennään raamatun opetuksesta ulos on se että kun tiedämmä asioita => meillä on tieto ja taito => silti teemme asioita vastoin parempaa tiotoa => teemme tällä vahinkoa niin itsellemme kuin läheisillemme
Sen ajan ihmiset ja varmaan vielä "oppimattomat" kehitysmaalaiset ovat siinä tilanteessa jossa heiltä puutuu tieto ja taito => meiltä sitä kuitenkaan ei puutu joten vaikaa ón ymmärtää että tietoisesti tekisimme asioita vastoin omaa tunoa vastoin omia tunteita siksi että niin on tapana? => onko kyse silloin uskosta vai joukko-opista / opitusta sydämmen asenteesta?
Kirjoititpa taas pohdittavaa :)
Kiitoksia.
Se fistula-asia järkytti minua valtavasti. Täytyisi todella jotakin tehdä, että asiat olisi niillä naisilla paremmin...
PS
Minulla tulee sinun tavastasi käyttää nuolia, mieleeni opiskeluajat, jolloin luennoilla muistiinpanoihini aina laitoin nuolia, joko osoittamaan eteen- tai taaksepäin :)
Kiva juttu :)
ainakin korkea veisussa on mielestäni joitakin "ohjeita" tähän.
Korkea Veisu 8.
>4. Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa.
5. Kuka tuolla tulee erämaasta rakkaaseensa nojaten? "Omenapuun alla sinut herätin. Siellä sai sinut äitisi kerran, siellä sai sinut emosi.
6. Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki.
7. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin."
8. "Meillä on pieni sisko, jolla ei vielä ole rintoja. Mitä teemme siskollemme sinä päivänä, jona häntä kysytään?
9. Jos hän on muuri, rakennamme sille hopeasta harjan; jos hän on ovi, sen setrilaudalla suljemme."
10. "Minä olen muuri, ja rintani ovat kuin tornit; vaan nyt olen hänen silmissään niinkuin antautuvainen."
11. "Salomolla on viinitarha Baal-Haamonissa; hän on jättänyt viinitarhan vartijoiden huostaan; sen hedelmistä saisi tuhat hopeasekeliä.
12. Minun viinitarhani on minun omassa hallussani. Sinulle, Salomo, tulkoot ne tuhat, ja sen hedelmän vartijoille kaksisataa." >
Tässä varoitetaan tyttäriä herättelemästä rakkautta, enekuin se itse haluaa. Ja onko myös niin, että pientä sisarta yritetään varjella. Se osoittaisi sen todeksi, että tapa alaikäisten naittamiseen oli kyllä olemassa. Minä asettaisin mielihyvin sen ajan (ja myös tämän ajan) miehet vastuuseen omista teoistaan. Miehen rooli on senkaltainen, että hän voi toimia täysin vastuuttomasti halutessan, mutta se on täysn Raamatun vastainen tapa. Miehen vastuullisuus teoistaan on yhtä tärkeää kuin naisen. Ja joskus voisi mies jättää kyllä tekemättäkin.
Kuulin joskus kertomuksen tytöstä, joka aiottiin naittaa jollekin miehelle vastoin tytön tahtoa. Tyttö karkasi, ja asettui asumaan taloon, jossa isäntä raiskasi hänet. Tyttö jäi raskaaksi ja sai lapsen. Elättääkseen lapsensa hän kävi töissä, ja eli kurjasti. Tyttö oli hyvä koulussa, ahkera ja nopea oppimaan, mutta hänen elämänsä tuhottiin oikeastaan ennekuin se alkoikaan. Meille ei anneta samanlaisia lähtökohtia elämään.
Jeesuksen esimerkkiä noudattaen meillä on myös lupa tunteisiin,Jumala on ne meille antanut. täytyy vain ne mukauttaa raamatun ohjeisiin kuinka niitä käytetään tai paremminkin miten niihin reagoidaan.
esimerkiksi paikka raamatusta:Hepr.4:-16 ja hepr.5:7-10 sekä 1Joh.k 3:19-21
Ei oikein voi uskoa, että sinä hyshys olet lestadiolainen. Miten sulla ei ole mitään käsitystä, mikä on lestadiolaista uskoa ja mikä aivan muuta kuin hengellisyyteen kuuluvaa? Tai eihän tarvitse olla lestadiolainen, vaan yleensäkin uskovaisena elämiseen kuuluvia asioita.
Saa siinä sitten ihmetellä ja kysellä mitä kummallisempia asioita, että kuuluuko ne uskoon. Jos et seuroissa tykkää käydä, lue edes Raamattua kotona. Sieltä ne oikeat käsitykset nousevat. Tai kysy mieheltäsi, jos hän ymmärtäisi paremmin.
Minustapa Hys Hysin kirjoituksista ilmenee selvästi, että hänellä on käsitys siitä, mikä on lestadiolaista uskoa.
Minun on mahdotonta käsittää sitä, miten sinä voitkin kirjoittaa hänestä, että hänellä ei olisi "mitään käsitystä" siitä asiasta.
Oletko sinä itse kenties ollenkaan lestadiolainen, kun et tuon vertaa osaa erottaa?
En ole lukenut mistään, että Hys Hys "ei tykkää käydä seuroissa", mutta ilmeisesti hän on siitä asiasta sinulle kertonut, koska kirjoitat tietäväsi, että Hys Hys ei tykkää käydä seuroissa. Ethän sinä, toki uskovaisena, voisi väärää lausuntoa toisesta ihmisestä antaa, joten oletan, että Hys Hys on sinulle tai meille kaikille kertonut, ettei tykkää käydä seuroissa, koska sinä niin kerrot, ettei hän tykkää käydä seuroissa.
Kirjoitat, että raamatusta nousevat oikeat käsitykset.
Tiedäthän, että käsityksiä, jotka nousevat Raamatusta, on tasan yhtä monta kuin on Raamatun lukijaakin?
Siksipä juuri on tärkeää, että Raamatun lukijat kyselevät ja keskustelevat ja kertoilevat ajatuksiaan, että ei olisi vallalla yhtä monta Raamattuun perustuvaa erilaista käsitystä kuin on lukijoitakin.
Hys Hysin kysymykset koskevat varmasti meitä kaikkia, meidän kaikkien elämäämme ja kysymykset edustavat meidän kaikkien kysymyksiä.
Olisi suotavaa, että osallistuisit keskusteluun niistä kysymyksistä, etkä aiheettomasti pilkkaisi kysymyksen esittäjää.
Vastaappa sinä mikä on lestadiolaista uskoa? Mitä se on sinusta? En kysy mitä se on siionin mielsestä vaan sitä mitä se on sinusta?
Kaikella rakkaudella kysyn sinulta mikä sinulla on omakohtaista uskoa ja mikä on opetuksen tulosta? Onko sinulla oikeasti Pyhän Hengen ohjaama omatunto vai onko sinulla oman tunnon sialla "opittu tapalista" joka merkitsee sinulle samaa kuin omatunto. Itse en ole oppinut enkä äidin maidossa imenyt ihmisviisautta siinä mikä on oikein ja mikä on väärin =>
=> tästä seuraa se etten voi puhua kenestäkään ei-vl halveksien vaan omatunto velvoittaa minua kunnioittamaan kaikkia imisiä...
=> omatunto kieltää minulta tupakoinnin
=> omatunto kieltää minulta terveydellä leikkimisen (niin omalla kuin toistenkin terveydellä)
=> omatunto kieltää asettamasta armolle ehtoja (pieniä tai isoja aivan sama)
=> omatunto kieltää elämästä niin että elämänhalu katoaa
=> omatunto kieltää myös minua elämästä toisten ehdoilla ja toisille => jos näin teen oma oamtuntoni ei ohjaa elämäni vaan toisen ihmien omatunto
Mitä taas tulee seuroissa käyntiin ja siellä saarnattuun sanaan voimme ikäväksemme todeta ettei Pyhän Henki aina ole avaamassa sanoja eikä Jumalan lapset tule aina ravituksi.
Mitä taas tulee avauksessa esitettyyn kysymykseen miksi koet sen loukaavaksi? Viestistäsi ei voi muuta tunnetilaa aistia kuin se että se tavalla tai toisella loukaa sinua? Onko se niin lähellä sinua itseäsi? Vai onko se asia josta et pysty syystä tai toisesta keskustelemaan?
Jos mieheni kanta asiaan kiinostaa kysyn häneltä mutta kun minua kiinnostaa palstalaisten kanta asiaan?
Ajatteletko todella niin että se mitä täällä kysytään vaivaa vältämättä avaajaa erityisesti? Tai että aihe välttämättä on avaajalle epäselvä tai muutenkaan kipeä tai vaikea?
Puhut oikeista termeistä, eli meitä ihmisiä on "vain" kolmea sorttia. On tunneihmisiä, tahtoihmisiä ja enemmän järki tai ajatteluihmisiä.
Se että me emme ole yksinomaan jotakin näistä, vaan kaikkea tätä, ja nimittäjänä on se mikä eniten vaikuttaa persoonaamme, sillä muuta ei ole.
Uskon vahvuus on juuri siinä että jaksaisimme pitää nämä elementit tasavertaisina keskenään, vaikka vähänäkin. Jos usko on pelkän tunteen varassa niin heikko tahto ja ajatus ovat vastahangassa jne.
Raamatussa kirjoitetaankin että jos sinulla on uskoa edes sinapinsiemmenen vertaa, niin... eli uskoa paljon tai vähän mutta kaikki usko on aivan samaa uskoa, hengellinenkin.
Onpa jännä juttu ettei vastaus kiinnosta ketään keskustelijoita. Ilmeisesti usko koetaan ajattelun, tunteen ja tahdon ulkopuolisiksi asioiksi vaikka muuta "tuntosarvea, näkemystä tai jolla korva on se kuulkaat" ei liene olemassakaan.
Ihmisen kaikissa ratkaisuissa on aina sama kolminaisuus "päättämässä". Joku niistä vie voiton, mutta kannattaa muistaa että jokaiseen päätökseen vaikuttaa vahvasti myös ulkoiset tekijät, lähimmäiset, kauimmaiset, tapa- ja kulttuuriodotukset, traditio, oma- ja toisten etu jne.
Eli tämä liittyy aloitukseen hyvin kiinteästi.
Jos joku tietää paremman selityksen uskon olemukseksi, niin hän voisi kertoa mitä se on?
Raamatussa sanotaan jossakin että älä tee omantunnonkysymystä jostakin tavanomaisesta asiasta, eli syyllisyyttä voidaan tuntea oman periaatteensa rikkomisestakin.