Kapitalisti on narsistinen häiriö joka syntyy kun yhteiskunnan ja ihmiskunnan yhteistoiminnalla saadaan aikaan jotain hyvää ja hyvinvointia. Asioiden parantuessa käy usein toisilla parempi tuuri kuin toisilla riippuen jo olemassa olevasta yhteiskunnallisesta asemasta tai sitä onko yksilö valmis olemaan nopea ruokakupilla. Ja lisäksi pitää olla valmius sopeutumaan narsistiseen ajattelutapaan, sillä tulee hyväksytyksi naristikerhoihin mukaan ja pääsee isommille ruokakupeille. Siinä Egon kaverikerhossa paisuessa voi sitten harkinta alkaa vähän pettämään, oikea ja väärä hämärtyä ?
Suomessa on laman jälkeen yhteiskunnan maksamilla ja yksilöiden tekemillä työpanoksilla on päästy taas parempaan tilanteeseen, on siinä samassa taas kapitalistien ego kasvanut samassa suhteessa. Kun sitten saadaan aikaan taas lama, joka muuten on niille joilla rahaa on glopaalisti erittäin hyvä bisnestoimi kun kaiken saa taas lunastaa ihmisiltä ilmaiseksi(Globalisaation 3 tai 4 vaihe,työt katoavat). Voidaan taas huutaa yhteiskuntaa apuun ja kiltit ihmiset hoitavat taas homman kuntoon. Siinä sivussa käy taas joillekin tuuri ja narsismi kukkii ja kapitalistinen ajattelutapa kehittyy. Puhumattakaan niistä jotka ovat jo valmiiksi isojen poikien kerhoissa mukana ja keräävät suurimmat voitot. Aikanaan kävi semmoinen vahinko että yhteiskunnan pahoinvoinnin vastavoimaksi euroopassa ilmoittautui pieni ja viiksekäs mies, narsisti itsekin. Hän osasi yhdistää kansan pahoinvoinnin voimavaraksensa ja tuli myös kapitalistien kanssa toimii Amerikkaa myöten, kehittyi narsistihäiriö huippuunsa. Tervetuloa lamat, globalisaatio yms. ettei vastaava pääse taas toteutumaan kun asiat kärjistyvät ja kattila (Suomi tai Eurooppa)alkaa kiehua paisuneiden egojen ja pahoinvoinnin voimasta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
...kuuluu Stalinin ajatusmaailma...?
Tuolla ison meren takana, kapitalimin pääsaarella on viety kapitalismi huippuunsa. Ihmiset tekevät pakotettuna alipalkattuja töitä joita yksityinen firma yhteiskunnalle ja yksityisille yrityksille järjestelee. Saavat sitten sossusta rahaa sen verran että pysyvät katon alla ja syövät halpaa surkeata ruokaa. Taitaa tämä olla kyllä sosialismia ilman omaatuntoa. Riistetään melkein kaikki mitä pystytään. Kapitalismi-Kommunismi, aika lähellä taitavat olla toisiaan. Kommunismi kyllä yrittää pitää yllä edes kuvitelmaa että välittävät ihmisestä. Kapitalistit rehellisesti Ahneita, kumpi parempi ?