Nykyaan synnytyksesta on saatavilla paljon tietoa ja vertais"tukea" kertomuksineen. Kaikki synnytyksen lapikayneet, kertokaa: Oliko/tapahtuiko synnytyksessa jotain mihin ette olleet ollenkaan varautuneet? Jotain (tuntemus, tapahtuma, kipu.. mita tahansa) mika yllatti?
Yllattiko jokin synnytyksessa?
Tuleva mamma
417669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Toivoin jossain vaiheessa synnytystä epiduraalipuud.mutta kätilö sanoi ettei ehditä enää laittamaan!Sain kuitenkin paracerv.puudutuksen.Myöhemmin kun kävin lääkärin kanssa läpi synnytystäni, hän sanoikin, että kyllä sen epidur. olisi sittenkin ehtinyt laittamaan.Muistakaa pyytää/vaatia ajoissa!!!
Supistelut olivat todella järkkyjä avautumisvaiheessa.Sattuivat etupuolelle alavatsan kohdille.Huusin ihan hirveesti, että EI TAAASSS!!!
Kotona kärsimäni supistuskipuilu (sairaalaan mennessä olin muistaakseni jo 7cm auki) yllätti todella - toisaalta paraservikaalipuudutuksen erinomainen teho sairaalaan päästyämme yllätti positiivisesti. Myös se yllätti, että ponnistaminen ei todella ollut lainkaan niin tuskaisen tuntuista kuin supistukset.
Lievän puoleinen yllätys oli myös se, miten helposti lääkäri oli tarttumassa imukuppiin. Kätilöiden mielestä en enää jaksanut (minultahan asiaa ei kysytty), joten imukuppi otettiin harkintaa - onneksi sitä ei kuitenkaan loppupeleissä tarvittiin.
Koska kukaan ei koskaan tiedustellut mitään peräruiskeen haluamisesta, ponnistusvaiheessa pieni kakkakikkare tuli pöydälle. Positiivinen yllätys oli se, miten huomaamattomasti ja asiasta numeroa tekemättä kätilö nappasi kikkareen pois alta. :)
Toisaalta kätilön hölmö kommentti kaikkensa yrittämisestä ponnistusvaiheessa oli melko yllättävä - luulisi naisen nähneen, että taatusti ponnistin niin lujaa kuin kykenin.
Vuodeosastolle päästyäni lapsen kanssa yllätyinkin peilin nähdessäni - olin ponnistanut niin hurjalla volyymilla, että pienet verisuonet olivat katkeilleet kasvoissani. Tämä punoitus kuitenkin häipyi päivän aikana.
Jättikokoinen puudutuspiikki todella yllätti ulkomuodollaan, vaikkei sen laittaminen pahalta tuntunutkaan.
Yksi asia, mikä yllätti, oli se, että kun soitin sairaalaan ensimmäisen kerran, minulle sanottiin, että on täyttä. Toisella soittamalla annettiin epäröiden lupa tulla. Sairaalassa jouduin odottamaan synnytyssaliin pääsyä puolison kanssa pitkän aikaa ruuhkan takia. Eipä tuo mitään haitannut, ja jälkikäteen on ihan naurattanut, että tyttären syntymäpäivänä syntyi kaksinkertainen määrä sairaalan normisaldoon nähden (= myös hoitajilla ja kätilöillä oli hirmuinen kiire). Silti synnytysosaston ruuhkautuminen oli asia, johon viimeiseksi olisin osannut varautua.
Synnytys on siis yllätyksiä täynnä, mutta lopputuloksena syntyi täydellinen pikkuneiti. Rohkeasti vain! :)
Kirjoitin:
"Lievän puoleinen yllätys oli myös se, miten helposti lääkäri oli tarttumassa imukuppiin. Kätilöiden mielestä en enää jaksanut (minultahan asiaa ei kysytty), joten imukuppi otettiin harkintaa - onneksi sitä ei kuitenkaan loppupeleissä tarvittiin."
Korjaukset: imukuppi otettiin harkintaaN.
- onneksi sitä ei kuitenkaan loppupeleissä tarvittu.
Ei pitäisi puolenyön jälkeen liikoja ilmeisesti kirjoitella. :)
että aina kun puhutaan "sitten kun pää on tullut niin kaikki muu tulee ihan itsestään..", on ihan täyttä puppua. Siinä vaiheessa kun kätilö alkoi auttamaan olkapäitä ulos, luulin että kuolen tai olin ainakin varma että pyörryn kun kipu oli niin hirveä. Sellainen tunne että repeää keskeltä kahtia. Myös se että järkyttävä kipu ei loppunutkaan vauvan ulostuloon oli yllätys.
Ihan täyttä puppua väite ei voi olla, sillä itselläni kävi (onneksi) juuri niin: kun pää oli ulkona, helpotus iski.
Ilman minkäänlaista terveysalan tutkintoa esitän maallikon epäilyksenäni sen, että lapsen asento vaikuttanee paljon myös kipuihin. Samoin koko. Jos hartiat ovat olleet isot / vaikeassa asennossa, uskon kyllä sinun kärsineen vielä pään jälkeenkin. :(
Se oli se ainoa tieto mitä mulla ei ollut - että kun ponnistusvaihe alkaa, vauva on jo melkein ulkona. En tiennyt, että se homma on jo melkein tehty siinä vaiheessa. Ponnistelin tuskissani ja kun vauvan pää oli ulkona, ajattelin että ei ole todellista, nytkö jo :D
Supistuskivut olivat järkyttävät! Vaikka olen ennenkin kivuista kärsinyt (migreeni, hermovaurio) kyllä synnytyskivut veivät voiton. Kipeät supistukset kestivät sen 20 tuntia, jonka synnytys kesti... Asiaan ehkä vaikutti, että synnytys jouduttiin käynnistämään. Ponnistusvaiheen kestokin oli yllätys, se kesti nimittäin tunnin! Tuntui että se ei ikinä lopu. Ja kivut tosiaan jatkuivat vielä vauvan syntymän jälkeen, vaikka ei olisi enää mitenkään jaksanut kipuja. Tiesittekö muuten, että kipulääkettä ei voida antaa pariin tuntiin synnytyksen jälkeen!
Mitkä kivut kohdallasi jatkuivat vielä synnyttämisen jälkeen? Polttelua alapäässä, supistuksia, mitä? Itselläni kaikki tuska päättyi suurin piirtein siihen, kun lapsen pää oli ulkona. Ikävää, että olet joutunut kokemaan enemmän. :(
Jälkisupistuksia monta päivää! Varsinkin imettäessä supisti tosi kovaa. Ja koska repesin pahasti, kivut alapäässä olivat myös kovia. Heti synnytyksen jälkeen pahinta oli tikkien ompelu, joka kesti n. tunnin, ja puudutus ei toiminut kunnolla.
Tässä voi olla vain onnellinen omasta asemastaan. En, ainakaan tietääkseni, kärsinyt yhdestäkään jälkisupistuksesta - kohtu kyllä supistui nopeasti kuosiinsa.
Toki minullakin oli "tikkikipua", mutten revennyt kovinkaan pahasti ja pidin sitä jotenkin asiaan kuuluvana (eli unohdin).
Tikkien laittaminen kipristi kohdalla vain hieman, koska puudutus kohdallani onnistui. :)
Toivottavasti sinullakin menee seuraavalla (?) kerralla paremmin.
Tosiaan, mullakin se synnytyskipu loppui suurinpiirtein siihen kun vauvan pää oli ulkona mutta jälkisuppareita tuli imettäessä.. ei ollut siis erityisen miellyttävää se imettäminen aluksi! Onneksi ne helpotti kovasti muutaman päivän aikana. Ja tutultahan se tuntui - kovilta menkkakivuilta.
Miksei kipulääkettä voida antaa pariin tuntiin synnytyksen jälkeen? Minulle kätilöt olivat haluttomia antamaan, mutta eivät sanoneet syytä.. Kivut olivat kuitenkin niin valtavat (ei puudutuksia - vauva kiskottiin väkivalloin imukupilla -> repesin "hieman") että sain lopulta aneltuani ja itkettyäni.
Minullekin yllätys synnytyksessä oli se, ettei ne hartiat tahtoneet mitenkään syntyä (kaikkialla puhuttiin vain että pään jälkeen helpottaa), ja se ettei kivut loppuneet siihen että vauva saatiin ulos. Ehkä jos olisin saanut vauvan rinnalle, en olisi välittänyt kivusta niin paljon. Minulla oli jostain syystä myös selkä ihan tulessa, jouduin olemaan niissä jalkatelineissä(?) siihen asti kunnes oli tikattu (pari tuntia), niin ei ollut kovin mukava asento.
eipä syytä kerrottu, sanottiin vaan vähän ennen ponnistusvaihetta, että "tiedäthän ettei kipulääkettä voida antaa kovin pian synnytyksen jälkeen". Siihenasti synnytys oli jo ollut ihan helvettiä, ja varmaan jo tiesivät että vauva pitää yrittää saada nopeasti ulos, joten kaipa katsoivat tarpeelliseksi tiedottaa asiasta etten kovasti lääkettä anelisi. Niin, ja siis minäkin repesin pahasti, koska jouduin ilman supistuksia ponnistamaan, kaksi kätilöä makasi mahan päällä ja painoi ja kätilö & lääkäri vetivät vauvaa...
se miten helppo tavallaan synnytys oli, kun siitä puhutaan niin paljon ja tehdään niin iso häly, mutta sehän menikin nopeasti, helposti ja kivuttomasti (kiitos epiduraalin!).
Synnytyksessä yllätti kipu ja koko tapahtuman luonnottomuus, kun elimistö taistelee täysillä järjetöntä venymistä ja repeämistä vastaan. Lisäksi kivun jatkuminen synnytyksen jälkeen, ja kipuja on vieläkin pari vuotta synnytyksestä, vaikka pahin kipu hellittikin n. kuukaudessa. Alatiesynnytyksessä yllätti myös kaikki ne olemassa olevat riskit ja vammat, mitä voi tulla ja tulikin, ja mistä ei puhuta yhtään mitään neuvolassa tai sairaalassa. Eipä kukaan sanonut sanallakaan että alatiesynnytyksessä voi terveys mennä lopullisesti eikä elimistö palaudu siitä ikinä. Ennen synnytystä saarnattiin hoitohenkilökunnan puolelta juuri siitä, kuinka elimistö on priimakunnossa heti alatiesynnytyksen jälkeen, mutta tosiasiassa eihän siitä kukaan entiselleen palaudu, ja pahojakin vammoja voi jäädä heti ja pysyvästi.
Kaiken kaikkiaan on yllättänyt koko prosessissa se, miten alatiesynnytyksiin liittyviä ikävämpiä asioita pimitetään ja vähätellään ja riskejä hyssytellään vielä 2000-luvulla!
Itsekin jouduin pettymään, kun tajusin ettei kipuilu lopukkaan synnytkseen. Nuorena naisena on kurjaa kärsiä kohdun- ja virtsarakon laskeumasta, joita ei korjata vasta kuin vuosien päästä. Todella kurjaa. Olisin toivoinut, että näistä komplikaatiomahdollisuuksista olisi annettu asiallista tietoa. Olisinpa osannut edes henkisesti asiaan varautua.
Lapsesta tietenkin olen onnellinen ja hänen vuokseen vaikka mitä kärsisinkin. Välillä tunnen olevani vain puolittain hyvä äiti, kun en pysty lapseni kanssa kipujen vuoksi niin paljoa puuhastelemaan.
olitte synnytyshetkellä?Entäs oliko raskausaikana jotain erityistä, vaikka toistuvia tulehduksia?Mietin vaan että pystyykö näitä jotenkin ehkäisemään.Onneksi suurin osa synnytyksistä sujuu ilman komplikaatioita.Harmi vain että tällainen kokemus sattui teidän kohdalle:(
Fyysisesti olin mielestäni ihan hyvässä kunnossa. Raskausaikana ei mitään ihmeempää myöskään ollut.
Taitaa olla, ettei näistä oikein voi tietää etukäteen. Tosin näin pahat vaivat eivät onneksi ole kovin yleisiä! Lääkäri kyllä kertoi minulle, että useamman lapsen synnyttäneillä tulee jonkin muotoisia laskeumia iän mukaan joka tapauksessa. Mutta tuskinpa tällaisia sentään!
Ilmeisesti paraneminen todella hyvään kuntoon olisi mahdollista leikkauksen avulla. Kunhan vain sinne piakkoin pääsisin!
kunnossa, fyysisesti todella tiukassa kunnossa olin (monta vuotta kilpaurheilua, jatkui raskauden puoliväliin saakka). Raskausaika meni loistavasti, eikä elimistössä ollut tuntunut pienintäkään liitoskipua tms. Sen vuoksi halusin myös sektiota kun tunsin että oma elimistö liian ahdas ja tiukka. Lisäksi lääkäri itse totesi ronklaamalla että paikat ahtaat. SILTI PAKOTTI alatiesynnytykseen ja lopputulos tässä. Ei mitään järkeä...
Eipä voi mitenkään ehkäistä muuta kuin sektiolla. Vaikka muutaman kuukauden ottaakin rauhallisemmin, eihän se vuosikausien treeni noin vain poistu olemasta, kudokset ovat edelleen tiukat vaikka lääkärit mielellään eivät huomioi tätä asiaa ollenkaan.
pitkittynyt synnytys 15 tuntia --> hätäsektioon päättyi lantion ahtauden ja sydänkäyrien laskun takia, onneksi syntyi terve ja virkeä 3 kg poika!
: )
kipu ja siitä seurannut oksennus ja mietelmät et kuin käy alapäässä kun oksennan (kun siinähän kuitenki jännittää vatsalihaksia ja ponnistaa). kummanki lapsen synnytyksessä oksensin kun koski niin kovaa että tuli paha olo.
Tämän unohdin itse mainita.
Sairaalassa oksensin minäkin, enkä ollut koskaan moisesta kuullutkaan. Kätilö totesi olevan normaalia.
yllätti minut myös. Missään en ollut kuullut puhuttavan että kipujem takia voi tulla niin huono olo. Oksensin useasti supisteluiden aikoihin!
Synnytyksen JÄLKEEN yllätyin päästyäni suihkuun siitä, miten vuolasta vuoto oli. Menkkoihin tottuneena suljin suihkun jälkeen hanan ja olin ottamassa pyyhettä, kun tajusin, että suttasin suihkun lattiaa. Toisin sanoen sairaalan vaippa piti laittaa housuihin suihkutilassa (pyyhe siis ulkopuolella suihkukopista) ja ujuttaa pöksyt salamannopeasti päälle. Lopuksi oli pakko huuhdella vielä suihkun lattia ja sen jälkeen sulkea kuivata itsensä muuten. Sitä ei vain ollut tajunnut etukäteen, kun menkkojen kanssa suihkun jälkeen ei vuoda niin vuolaasti, että suttaisi paikkoja ennen itsensä kuivaamista / pukemista.
Kätilöt ja lääkäri tunaroivat oikein olan takaa ja lapsemme vammautui vakavasti. Suomalainen lääketieteellinen osaaminen ei ole hyvätasoista.
meidän nuorempi poika koki saman kohtalon viiden kätilön ja kahden kääkärin toimesta. hyvä suomi!
hyvinvointiyhteiskunta?!
Ikävää että lapsenne on vammautunut. Olisiko hän selvinnyt vammoitta ilman hoitohenkilökuntaa?
Kun perheessä tapahtuu jotain ikävää sitä aina etsii syyllistä. Me olemme vain ihmisiä, synnytys kulkee aina omia polkujaan ja kaikkea ei voi ennustaa. Ei kukaan halua vammautumista, mutta aina sitä ei voi estää.
Ei ole vika suomalaisessa koulutustasossa eikä byrokratiassa. Kätilöt ovat maailman parhaiten koulutettuja, mutta kaikkea ei voi muuttaa. Jos voisin, pelastaisin jokaisen lapsen, mutta en voi. :(
Iloitkaa lapsestanne älkääkä vaipuko katkeruuteen. Moni lapsi kokee elämänsä turhaksi ja mitättömäksi kun kuulee vanhempien puhuvan vuodesta toiseen "meillä olisi normaali poika jos kätilöt ei olisi tunaroineet". Miltä itsestäsi tuntuisi jos sinua kutsuttaisiin vialliseksi, etkä koskaan riittäisi edes rakkaimmillesi?
Jaksamista perheillenne ja rakastakaa lastanne sellaisena kun hän on. Hän ei tule muuksi muuttumaan joten antakaa se arvostus ja rakkaus jonka jokainen lapsi ansaitsee. Ei hänen tarvitse maksaa hintaa syntymästään.
Niin, lyö lisää vaan! Mistä ihmeestä päähäsi pälkähti etteivät kyseiset vanhemmat rakastaisi tai arvostaisi lastaan sellaisena kuin hän on? Mistä tiedät, että he "maksattavat synnnytyksen hintaa" lapsellaan? Tai kutsuisivat lastaan vialliseksi? Vihjauksesi oli törkeydessään kammottava vanhemmille, joiden lapsi on vammautunut synnytyksessä. Ja varmasti saa arvostamaan ammattikuntaasi entistä enemmän..
Vastaan kysymykseesi ensin: Hän todellakin olisi selvinnyt vammoitta, mikäli hoitohenkilökunta olisi ollut tehtäviensä tasalla ja toiminut viivyttelemättä ja toiminut oikein. Jos lääkäri katsoo intervention tarpeettomaksi siinä vaiheessa, kun STAN-laite hälyttää ns. kakkosdippejä, jos kätilö jättää lääkärin kutumatta, kun jälleen STAN-laite hälyttää kakkosdippejä, jos imukuppiyrityksiä tuloksettomasti tehdään yli puoli tuntia, jos lapsen sykekäyrä on 27 minuutin ajan preterminaalinen, jos???
Tule, perkele, katsomaan ja opettamaan välittämään vielä paremmin, jos olet sitä mieltä, ettemme välitä ja rakasta riittävästi toisten ihmisten välinpitämättömyyden takia vammautunutta lastamme.
Onkohan sinulla kätilö ammattisi valossa tarkastellen kaikki kunnossa asennepuolella?
mutta kyllä niin pahalta tuntuu sinun puolestasi =/
itsekin sairaanhoitajan koulutuksen saaneena ja joitakin vuosia niitä töitä tehneenä ei voi kun ihmetellä, että tänä päivänä aina vaan riittää niitä ihmisiä jotka suhtautuvat vakaviin asioihin hälläväliä -tyylillä.
lapsen syntymä, jos joku, on tapahtuma missä mikä tahansa voi mennä peruuttamattomasti pieleen ja ihan yllättäen. en voi käsittää, että joku kokee olevansa tavallisen kuolevaisen yläpuolella ja olla ottamatta huomioon vakavia varoitusmerkkejä (kuten tekstistäsi luin!) ja jättämättä toimimatta niiden mukaan!
tosin, on myönnettävä että näitä minäkin olen jo opiskeluaikana työharjoitteluissa ja myöhemmin työssäni nähnyt ja mielestäni liiankin kanssa. ehkä minä sitten olen herkempi tai jonkun mukaan kai "raukkis" koska mielummin hälytän sen lääkärin turhaan paikalle kuin että antaisin toisen ihmisen elämän joutua vaaraan. olkoon se lääkäri sitten miten vihainen turhasta hälytyksestä tahansa, niin kestän sen mielummin kuin omantunnon tuskat siitä, että en pyytänyt apua tilanteessa jossa mielestäni sitä tarvitsen.
kukaan ei voi valitettavasti teidänkään kohdallanne muuttaa menneisyyttä, mutta toivon, että ette jättäneet asiaa siihen vaan teitte siitä julkisen. jospa sen kautta edes joku kokisi piston sydämessään ja seuraavan kerran tarttuisi puhelimeen herkemmin varoitusmerkkien ilmennyttyä. avun pyytäminen ei ole huonon kätilön/hoitajan merkki. sen pyytämättä jättäminen on.
sydämestäni toivon teille niin hyvää jatkoa kuin mahdollista.
Minä olen vasta nuori ja idealistinen, mutta minusta tuo parempi katsoa kuin katua-asenne on paras mahdollinen.
Sitten kun minä olen lääkäri ja kutsut minut "turhaan" potilasta katsomaan, niin lupaan etten ole ikinä vihainen.
täydellisesti! ensisynnyttäjänä olin valmistautunut parin vuorokauden "helvettiin", koviin tuskiin, karmeisiin repeämiin, hervottomaan epparihaavaan ja saamaan kaiken mahdollisen tainnutuksen mitä olla voi =)
yllätys olikin melkoinen kun esikoinen päättikin tulla maailmaan niin koko tapahtuma kesti kaksi tuntia, ponnistus tuosta ajasta puoli tuntia. synnytys kävikin helposti ja kivutkin olivat siedettävät, vaikken minkäänlaista kipulääkitystä saanutkaan kun ei kukaan uskonut että ensimmäistä väkertävä voi olla niin vauhdikas =D eikä tullut yhtään repeämää edes, sen kummemmin ei eppariakaan tehty.
että kaiken kaikkiaan jäi todella hyvä mieli, homma eteni nopeasti ja mielestäni helposti siihen nähden mihin olin henkisesti varautunut. liekö sitten siinä syy? =) paraneminenkin oli tosi nopeaa, tunnin päästä suihkuun ja istuskelinkin sitten jo ihan normaalisti. jälkikipu ohi parissa päivässä ja vuoto kolmessa viikossa. hyvällä mielellä lähden tätä kakkosta kuukauden sisään hakemaan =)
Kivut ja kivunlievityksen tehottomuus. Mikään ei auttanut yhtään... Myös se yllätti kuinka kauan niitä kipuja jaksaa, kun on pakko. Jälkikäteen puistattaa ajatuskin. Siitä huolimatta toisen tein.
Toisessa synnytyksessä yllätti se että vaikka eppari puudutettiin, huusin ääneen kun sen leikkaaminen satttui niin paljon. Toki huomasin tälläkin kertaa että kivunlievityksestä ei ollut mitään apua.
että kaikki sujui niin nopeasti ja kivuttomasti :-)
Olin varautunut vuorokauden helvettiin ja miehelläkin oli isot kasat eväitä mukana.
Mieheltä jäi mehut juomatta ja piirakat syömättä, samoin kuin minulta ilokaasua paremmat kivunlievityslääkkeet käyttämättä ;-)
Toipuminen oli myös paljon nopeanpaa kuin mitä kuvittelin, oltiin jo 5 päivän kuluttua synnytyksestä vaunuttelemassa koko perheen voimin.
opeta lapsellesi miten nopeampaa kirjoitetaan
.................
Juu, kiireessä oli tullut väärä kirjain
nopeampi-sanaan ;-)
Itse voisit myös tutustua isohin alkukirjaimiin, välimerkkeihin ja siihen, mitä on pilkun viilaus ;-)?
En suoraan sanottuna ymmärrä niitä, joille synnytyskivut tulevat yllätyksenä. Oletteko te eläneet vaaleanpunaisessa pilvessä koko raskausajan ja tietoisesti välttäneet lukemasta/kuuntelemasta jo synnyttäneiden kertomuksia?!
Minulla ainakin synnytyskertomuksista jäi päällimmäisenä mieleen KIPU -ja siihen myös varauduin. Tosi paikan tullen kipu ei sitten ollutkaan niin kovaa kuin odotin. Tämä tuli positiivisena yllätyksenä.
Vaikea sitä on lukemalla kokea synnytyskipuja, muiden kokemukset ovat juuri niitä muiden kokemuksia.. Mikään yllätys ei kipu ollut minulle, mutta ei sitä voi etukäteen tietää ensimmäistä synnyttäessä mitä se on. Minulle tuli yllätyksenä synnyttämisen helppous, luulin että olis ollut paljon vaikeampaa. Epiduraali oli varmasti helpottava asia, mutta koin sen laittamisen todella ahdistavaksi tilanteeksi, kun lääkäri ei meinannut saada millään sitä laitettua, lopulta sai sen istuma- asennossa. Helpotus sen jälkeen oli yllättävää...tosin kesti tasan 2 tuntia.
Olin etukäteen hankkinnut paljon tietoa ja varautunut siihen, että kaikki omat haaveet ja esim. synnytyskeskustelussa kätilön kanssa kirjatut "suunnitelmat" voivat mennä uusiksi. Niin sitten kävikin :-).
Yllättävää oli se, että supistuksien jatkuttua jo koko päivän ja parin viimeisen tunnin ajan 2-3 minuutin välein, en ollut edelleenkään yhtään auki, kohdunkaula tosin oli hävinnyt. Kipu oli onneksi ensimmäisten senttien avautumisen aikana edelleen yllättävän mietoa, ja rentoutusharjoituksista, joogasta, liikkumisesta, suihkusta, kaurapussista, hieronnasta yms. oli ainakin minulle paljon apua.
Kivut kävivät sittemmin aikamoisiksi, kun synnytys pysähtyi. Pahinta oli se, että supistuksia tuli monta tuntia lähes tauotta (30 sekuntia supistusta, noin 15 sekunnin tauko, 45 sekuntia supistusta ja 15 sekuntia taukoa) ja olin jo pari yötä supistusten takia huonosti nukkuneena. Rentoutuksesta ja ilokaasusta ei ollut enää oikein noin tiiviillä supistusväleillä hyötyä. Kohtu ei myöskään ehtinyt yhtään palautua tiiviin supistelun takia ja väsyi. Synnytys pysähtyi, kun kohdunsuu oli auki 4 cm. Myöhemmin selvisi, että vauva oli ns. avosuisessa tarjonnassa, mikä onneksi on tosi harvinaista (alle 1% synnytyksistä muistaakseni) ja useimmat näistäkin syntyy silti nätisti alateitse.
Onneksi sain lopulta epiduraalin, sain vähän nukuttuakin ja tajusin vähän paremmin, mitä tapahtuu. Epin laitosta oli hyötyä sektioon päädyttäessä, kun spinaalipuudutus oli helppo laittaa samaan kanyyliin. Pieni yllätys oli myös se, että epiduraalin laitto vaati monta yritystä ja kesti yli puoli tuntia.
Sektioon päätyminen lopulta oli myös yllätys, mitä aluksi pelästyin, sektiolla kun niin paljon pelotellaan. Turhaan, kiireellinen sektio sujui hyvin. Vauva tarvitsi avuksi hieman hengitysapua, mutta parissa tunnissa happiarvot olivat kohdillaan. Kipu oli suorastaan olematonta verrattuna avautumisvaiheeseen ja palautuminen on lähtenyt nopeasti käyntiin.
Kaiken kaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten huolellisesti kätilöt ja lääkärit paneutuivat tilanteeseen: kun eteneminen pysähtyi ja sikiön sydänäänet alkoivat dipata, vauvan tilannetta alettiin seurata tiiviisti eikä sektiopäätöksen kanssakaan turhaan aikailtu.
...joka kerta, se ettei tullut sitä kätilöiden huutamaa "kakka" hädän tapaista ponnistus oloa...kolme kertaa olen synnyttänyt ilman puudutuksia.
Ponnistukset meni sit kätilön avustuksella etiä päin.
Toinen ihmetyksen aihe oli se,ettei toinen tai kolmaskaan, vaikka vuoden välein tein ollutkaan helpompi ja lyhyempi aikainen synnytys vaan päinvastoin hitaampi.