Kuka vastaa syntyneistä kuluista???

Siis onko vastuussa Johto vai Finnairin hallitus??? Tappiota tuli useita miljoonia!!! Mitään ei saavutettu!!! Kyllähän jonkun täytyy kantaa myös vastuu epäonnistumisesta, sillä Finnair on 56% valtion omistama eli me kaikki suomalaiset yhdessä omistetaan tuo 56%. Olemme vaan antaneet eduskuntavaaleissa luvan kansanedustajien ja hallituksen valvoa etuamme yrityksen menestyksekkäästä johtamisesta.

Nyt Finnairin johto on munannut täysin aiheuttamalla pelkästään mielettömät turhat kulut joten kyllä tähän pitäisi löytyä myös vastuuhenkilö tai henkilöt!!!

KUKA SIIS VASTAA NÄISTÄ TURHISTA MENETYKSISTÄ JA ON VALMIS EROAMAAN??????? ON IHME ELLEI LÖYDY KETÄÄN!!!!!
7411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kulut maksatetaan niillä perslävillä, jotka soppaa keittävät eli liitolla ja teillä tarjoilijoilla (joskus kutsuttu lentoemänniksi ja stuerteiksi). Ja tämä on varma.

Äänestä

Olen samaa mieltä, vastuullinen tulee löytyä! Lähdetään toteuttamaan laittomia ja moraalittomia työehtosopimusrikkomuksia joiden kaikki arvasivat epäonnistuvan alkuunsa. Ainoa joka kai oikeasti luuli yrityksen menevän läpi oli Jukka. Mitä tämä kertoo toimitusjohtajan asiantuntevuudesta ja tilannetajusta? Luulee että valtion omistamaa lentoyhtiötä johdetaan kuin pikkukylän rättikauppaa. Eiköhän ole kaikille jo tullut selväksi että ei osaa hommaansa?

10 miljoonaa laskua ja mitä me omistajat teemme? Osa ainakin syyttää työntekijöitä joilla ei pakkotilanteessa ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä työehtosopimuksen romuttaminen tai mennä lakkoon. Oikea syyllinen on FINNAIRIN JOHTO! Voisitte kaikki suomalaiset omistajina olla huolissanne miten yhtiötänne johdetaan.

Ja olla tyytyväisiä ettei työehtosopimuksen rikkominen ja Viron kautta kierrätys mennyt ainakaan vielä läpi. sen jälkeen olisi ollutkin vain ajan kysymys milloin muut yritykset olisivat seuranneet esimerkkiä. Miksi maksaa suomalaista palkkaa meille kenellekään jos voidaan perustaa tytäryhtiö esim. Namibiaan ja maksaa suomalaisten sopimuspalkkojen sijaan namibialaisia tai kiinalaisia tai mitä vaan. Jos valtio tällaisen Suomen lakien kiertämisen vielä siunaisi, kuten osa teistä kai kateuksissaan toivoisi, mitä helvettiä tehtäisiin enää koko suomalaisella työehtosopimusjärjestelmällä?

Mietipä tätä ennen kuin solvaat emäntiä lomasi pilaamisesta. Sietäisi olla kiitollinen että joku pisti kampoihin tässä asiassa joka koskee kohta KAIKKIA aloja ja suunnata kiukkunsa oikeaan osoitteeseen. Sinne joka tämän selkkauksen aloitti vain siksi, että emäntien piti säästää 10 miljoonaa. Mikään säästö ei kuitenkaan kelvannut, koska oikea suunnitelma on korvata suomalaiset työntekijät vaivihkaa kokonaan virolaisilla. Tasan 10 miljoonaa paloi parissa päivässä ja johto vaan uhitteli että kyllä rahaa kassassa riittää. Ajattelivatko HE pääseekö lapsesi kauan odottamalleen lomalle? He, eli Jukka Hienonen ja hallitus eivät oikeasti piitanneet asiakkaistaan tai työntekijöistään paskan vertaa! Muista tämä!

Äänestä
  • Tarkoitus ei ole maksaa virolaista tai namibialaista palkkaa vaan suomalaisen TES:n mukaista palkkaa uusille työntekijöille.

    Aero nyt sattuu vaan olemaan Virolainen yritys, kysessä voisi olla myös Fincomm jos se olis Finnairin omistuksessa.

    Äänestä

  • eikö laiton lakko ole tämän liiton syytä turha kaataa tätä finnairin johdolle.ammattiliitot on SDP:N suojeluksessa ja tekevät mitä haluavat.vaaleissa voit esittää mielipiteesi asiasta.

    Äänestä

  • Peeloks kirjoitti:

    Tarkoitus ei ole maksaa virolaista tai namibialaista palkkaa vaan suomalaisen TES:n mukaista palkkaa uusille työntekijöille.

    Aero nyt sattuu vaan olemaan Virolainen yritys, kysessä voisi olla myös Fincomm jos se olis Finnairin omistuksessa.

    Mites sitten olisi käynyt kun tämä suomalainen minimiTES olisi umpeutunut ensi vuonna? Ihan hyväntekeväisyydestä vielä uusi samanlainen vai? Ja alennus ei tosiaan olisi koskenut vain uusia vaan myös satoja määräaikaisia jotka vuosia ovat olleet töissä Finnairilla.

    Äänestä

  • Mietipä ite kirjoitti:

    "Satoja"... Siis tarkalleen 188 ja heillehän luvattiin jo vanhan mallin palkkaus.

    Äänestä

Laittoman lakon kuluista vastaa lakon järjestänyt, eli tässä tapauksessa SLSY. Valitettavasti Suomen laki rajoittaa korvauksen muutamaan tuhanteen euroon, eli käytännössä ei mitään korvauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nyt esiin!!!! kirjoitti:

Siis onko vastuussa Johto vai Finnairin hallitus??? Tappiota tuli useita miljoonia!!! Mitään ei saavutettu!!! Kyllähän jonkun täytyy kantaa myös vastuu epäonnistumisesta, sillä Finnair on 56% valtion omistama eli me kaikki suomalaiset yhdessä omistetaan tuo 56%. Olemme vaan antaneet eduskuntavaaleissa luvan kansanedustajien ja hallituksen valvoa etuamme yrityksen menestyksekkäästä johtamisesta.

Nyt Finnairin johto on munannut täysin aiheuttamalla pelkästään mielettömät turhat kulut joten kyllä tähän pitäisi löytyä myös vastuuhenkilö tai henkilöt!!!

KUKA SIIS VASTAA NÄISTÄ TURHISTA MENETYKSISTÄ JA ON VALMIS EROAMAAN??????? ON IHME ELLEI LÖYDY KETÄÄN!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu