Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

maalausharrastus

Entä jos maalaan taulun, käyttäen mallina valokuvaa jonka olen itse ottanut. Jos olen ottanut kuvan julkisella paikalla, enkä esim. kohteen tontilla. Silloinhan minulla on täysi oikeus kuvaan. Kuva on itse ottamani ja siinä on enemmän tunnesidettä ja inspiraatiota kuin lehdestä tai kirjasta löydetyssä. Eikä oikeuksista ole epäselvyyttä. Muuttaisin kohteen kasvoja senverran ettei voi tunnistaa ja taustan myös niin ei voi paikantaa. Loukkaisiko tämä kohteen oikeuksia tai jotain?
6541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

taulu on itsenäinen teos, vaikka ei välttämättä taidetta olisikaan ja vaikka olisi käytetty valokuvaa mallina. Sen voit maalata vaikka käyttäen toisen ottamaa valokuvaa mallina. Vastaus kysymykseesi siis on, että alahan sutimaan.

Äänestä
  • On hyvä teidän harrastelijoidenkin tietää, että Suomessa on annettu tuomio valokuvaajan tekijänoikeuksien loukkaamisesta tapauksessa, jossa taidemaalari oli käyttänyt teoksensa mallina valokuvaajan teosta.
    Ainoa oikea neuvo on, että käyttäkää aina vain omia valokuvianne maalauksenne mallina.

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    On hyvä teidän harrastelijoidenkin tietää, että Suomessa on annettu tuomio valokuvaajan tekijänoikeuksien loukkaamisesta tapauksessa, jossa taidemaalari oli käyttänyt teoksensa mallina valokuvaajan teosta.
    Ainoa oikea neuvo on, että käyttäkää aina vain omia valokuvianne maalauksenne mallina.

    Täyttää paskaa täällä jälleen. Ei pidä paikkaansa. Mitään tällaista tuomiota ei ole annettu. Jos voisit osoittaa todisteeksi linkin missä tämä tuomio ilmenee.

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    On hyvä teidän harrastelijoidenkin tietää, että Suomessa on annettu tuomio valokuvaajan tekijänoikeuksien loukkaamisesta tapauksessa, jossa taidemaalari oli käyttänyt teoksensa mallina valokuvaajan teosta.
    Ainoa oikea neuvo on, että käyttäkää aina vain omia valokuvianne maalauksenne mallina.

    oikeuskäsitystä loukkaa tilanne, jossa taidemaalari oli maalannut taulun muistaakseni kaupunginjohtajasta ja mallina oli ollut valokuvaajan ottama valokuva. Lähes täydellinen kopio eli niin hyvä kopio kuin maalaamalla saa aikaiseksi. Taulu tulkittiin maalaajan omaksi teokseksi. Lievää moraalista paheksuntaa ja kummastelua asiasta oli yleisönosastoissa, mutta ei tuomiota.

    Sama linja ollut jo 70-luvulla Ojutkankaan valokuvasta.

    Mitähän tapausta tarkoitat?

    Äänestä

Tuo riippuu tapauksesta.
Jos käytät teoksen määritelmän mukaista kuvaa malinasi, niin se on luvatonta, mutta tavallista uutiskuvaa voi hyvin käyttää taulunsa mallina.

Äänestä
  • jormallasi, niin mallia ei varmasti tunnista.

    Mistähän tänne palstoille muuten on eksynyt kaikki nämä kodin lakikirjaa räplänneet ja pervovalokuvaajat. Vai onks nekin just näitä naturisteja ja nudisteja. Jos on, niin porukkaan en ikinä liity!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurumörkö kirjoitti:

Entä jos maalaan taulun, käyttäen mallina valokuvaa jonka olen itse ottanut. Jos olen ottanut kuvan julkisella paikalla, enkä esim. kohteen tontilla. Silloinhan minulla on täysi oikeus kuvaan. Kuva on itse ottamani ja siinä on enemmän tunnesidettä ja inspiraatiota kuin lehdestä tai kirjasta löydetyssä. Eikä oikeuksista ole epäselvyyttä. Muuttaisin kohteen kasvoja senverran ettei voi tunnistaa ja taustan myös niin ei voi paikantaa. Loukkaisiko tämä kohteen oikeuksia tai jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu