Jos lapsi on 10-vuotias ja hänet halutaan sairaalaan. Sellainen keksijä-iässä oleva kroonikko/pitkäaikaissairas lapsi. Eikö hän puudu sinne? Varsinkin jos tiedostaa tunnetilansa ja vaivansa syyn? Kokeeko hän sairaalan turvalliseksi? Eikö sairaalassa yleensä/joskus menetetä jotain? Esim. kyky hallita kipuaistimusta. Eikö lapsi pelkää menettää kotiaan, vanhempiaan, sisaruksiaan, koulukavereitaan, koulua yleensäkin? Onnistuuko lapselta juttelu tällaisessa tilanteessa? Uskaltaako hän? Osaako ajatella, mikä on hyödyllistä tulevaisuuden kannalta ja mikä ei? Epäilen suuresti, varsinkin jos tavoitteena on aina ollut sopeutuminen. Näähän aiheuttaa muutoksia myös aistiärsykkeisiin ja niiden käsittelytapaan? Osaanko enää huomioida lastani? Kuinka voin opetella?
Mun ja mun lapsen elämä on mahdollisesti menossa pilalle yhden ainoan viikonlopun takia, diagnostiikan näkökulmasta. Omahoitaja menettely ei välttämättä ole hyvä, jos lapsi on tavallisuudesta poikkeavan paljon sairas. Lapsi oppii tuntemaan hoitajan persoonallisuuden ehkä liian hyvin. Tuntee kyllä olonsa turvalliseksi tämän ihmisen kanssa ja pystyy itsenäisiin ratkaisuihin, mutta samalla mielestäni myös manipuloimaan. Toisaalta sehän on tarkoituskin. Raskaita juttuja lapselle! On kyllä ihan antoisiakin, mut sillä antoisalla ei vain tee mitään, jos tulevaisuuden näkymät ovat heikot.
Varmasti monen mielestä sairasta ja eettisesti väärin! Entä milloin lapsi tajuaa tämän, että jotkut ihmiset saattavat ajatella, että hänen ei kuuluisi olla olemassa. Tyyliin olet tavallaan saanut jo riittävästi menneisyyteesi nähden? Sinun on vain sopeuduttava tilanteeseesi. Me emme voi antaa sinulle mitään varsinaista hyötyä tai apua, koska jokainen ihminen on yksilö.
Ehkä murrosiässä Miten suhtautuu? Sanoo hällä väliä muiden ajattelulle vai omalle elämälleen? Eli ts. hyväksyykö itsensä vai muiden ajattelun ja miten perustelee? Hoitovirheisiinkin voi kuitenkin kuolla. Tämä on myös omiaan nostamaan kykyä käsitellä aistiärsykkeitä ja siten niiden tarvetta.
Mun ja mun lapsen elämä on mahdollisesti menossa pilalle yhden ainoan viikonlopun takia, diagnostiikan näkökulmasta. Omahoitaja menettely ei välttämättä ole hyvä, jos lapsi on tavallisuudesta poikkeavan paljon sairas. Lapsi oppii tuntemaan hoitajan persoonallisuuden ehkä liian hyvin. Tuntee kyllä olonsa turvalliseksi tämän ihmisen kanssa ja pystyy itsenäisiin ratkaisuihin, mutta samalla mielestäni myös manipuloimaan. Toisaalta sehän on tarkoituskin. Raskaita juttuja lapselle! On kyllä ihan antoisiakin, mut sillä antoisalla ei vain tee mitään, jos tulevaisuuden näkymät ovat heikot.
Varmasti monen mielestä sairasta ja eettisesti väärin! Entä milloin lapsi tajuaa tämän, että jotkut ihmiset saattavat ajatella, että hänen ei kuuluisi olla olemassa. Tyyliin olet tavallaan saanut jo riittävästi menneisyyteesi nähden? Sinun on vain sopeuduttava tilanteeseesi. Me emme voi antaa sinulle mitään varsinaista hyötyä tai apua, koska jokainen ihminen on yksilö.
Ehkä murrosiässä Miten suhtautuu? Sanoo hällä väliä muiden ajattelulle vai omalle elämälleen? Eli ts. hyväksyykö itsensä vai muiden ajattelun ja miten perustelee? Hoitovirheisiinkin voi kuitenkin kuolla. Tämä on myös omiaan nostamaan kykyä käsitellä aistiärsykkeitä ja siten niiden tarvetta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Et miksi on niin vaikea sopeutua johonkin tunnetilaan?
Ääritapauksessa voidaan katsoa kysymyksen olevan aivojen rakenteellisuudesta. Niiden vaatimasta ärsykemäärästä. Aivot vastaanottavat ärsykkeitä aistien kautta. Esim. paremmin koulutetulla ihmisellä itsellään on aina ollut tarve pärjätä sekä itsensä, että muiden kanssa. Hänellä on ollut TARVE piirtää, keskustella, tehdä läksyjä, mahdollisesti tarve ajatella. Hän on myös ymmärtänyt, että muilla on samanlaisia tarpeita. Muuten hän ei olisi tässä koulutusjutussa selviytynyt. Jos elämä on helpompaa, niin on huomattavasti helpompaa huolehtia itsestään ja siten myös läheisistään.
Mä olen tavannut hirveän paljon esimerkiksi lyhyitä suht älykkäitä ihmisiä esim. psykologeja, opettajia. Missään "huonommilla" aloilla en ole heitä nähnyt. Onko pituus ihmisen äo:n määritelmä? Käsittääkseni äo koostuu ympäristöstä sekä geneettisestä perimästä.
Ei ole turhaan tehty tutkimuksia siitä, kuinka koulutustaso vaikuttaa erilaisten sairauksien esiintyvyyteen
elämän torpedoiminen? Miltä tuntuu? Miten stressi vaikuttaa elimistöön? Jatkuvana? Ei hyvin, vai kuinka? Jaksaako työskennellä pitäen itsestään huolta. Ei jaksa ja sitäpaitsi se ei hyödytä, koska puuttuu myös tuntemus pärjäämisestä, selviytymisestä.
Oikeesti. Kaikki ei halua tietää elämästä kaikkee, he eivät pysty sitä käsitteleen.
Ap:n teksti vaikuttaa hyvin sekavalta... oletko kenties tämän 10 vuotiaan äiti? huh!
olisin tuossa tilassa hänen läsnäollessaan. Jos vaatisin vastauksia häneltä tai selittelisin hänelle tästä asiasta, en olisi sopiva hänen huoltajakseen. Olisin liian ylihuolehtiva vanhempi ja hänen oma elämänsä supistuisi olemattomiin mun omien ideoiden, varovaisuuden ja ennen kaikkea muiden ajattelun sekä yleisen käsityksen takia.
voitaisiin muuntaa tässä suoritteiden tai muiden sellaisten näyttöjen hakemiseksi. Ja näitä haettaisiin sen perusteella, että hän on muuten vammautunut pysyvästi sairautensa johdosta, joka yleensä ei johda vammatumiseen. Lapsi itse ei koskaan halua tiedostaa olevansa poikkeava, hänellä on niin paljon menetettävää. Maailmankuvat liittyvät läheisesti tähän sekä lapsen oma älykkyys ja oma, aikaisempi kokemusmaailma. Kenenkään turvallisuutta ei kuitenkaan voi vaarantaa
myös vaikka onkin vahva ja kykenee fyysiseen väkivaltaan ja hengen riistämiseen. Vahva voi olla myös, vaikka onkin pieni, heiveröinen tai sairaalloinen, myös tällainen kykenee riistämään hengen itseltään tai lähimmäisiltään hyvin monin tavoin.