Ajattelin tässä omaa tilannetta ja perhettä.
Ite oon ujo ja äiti on kans, eli oon tainnu perii siltä sen ujouden. Isä taas on kauhee puhumaan ja mun 4 veljeä on kaikki on kauheita puhumaan eli ne on tainnut periä siltä jotain? Isän uusi tyttöystävä on kans melko hiljanen ja sen tytär ja poika on kans hiljasia.
Onko muilla samanlaista perheen kesken?
Onkohan ujous muuten jotenkin periintyvää?
Ite oon ujo ja äiti on kans, eli oon tainnu perii siltä sen ujouden. Isä taas on kauhee puhumaan ja mun 4 veljeä on kaikki on kauheita puhumaan eli ne on tainnut periä siltä jotain? Isän uusi tyttöystävä on kans melko hiljanen ja sen tytär ja poika on kans hiljasia.
Onko muilla samanlaista perheen kesken?
Onkohan ujous muuten jotenkin periintyvää?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ujo ihminen on eri kuin aidosti hiljainen. Minun käsitykseni mukaan ujous = heikko itsetunto. Itse määrittelisin asian tällä tavalla. Jos joku puhuu ujosta ihmisestä, jolla ei ole heikkoa itsetuntoa, silloin hän tarkoittaa henkilöä, joka on itsevarma mutta omalta tyyliltään lyhytsanainen ja vaisu. Tällainen henkilö ei ole mielestäni lainkaan ujo!
En usko ujouden olevan periytyvää. Eiväthän aina kaikki luonteenpiirteetkään periydy automaattisesti vanhemmalta lapselle, joten miten sitten olosuhteiden vaikutus voisi geeneissä periytyä? En usko tuohon.
Oma perheeni... Äitini ei ujo, veljeni ei ujo, siskoni ei ujo, isänikään ei. Mutta minä.. kyllä olen!
Juuri viikolla oli tvssä professori puhumassa ujoudesta, ujous on synnynnäinen luonteenpiirre ja se miten tällainen ihminen kehittyy riippuu ympäristön suhtautumisesta tähän ujouden piirteeseen, mutta lapsena ujo, aina ujo. Olikohan niin että jos ujoa lasta yritetään väkisin tehdä rohkeammaksi lapsi kokee että hän ei ole sellainen kuin halutaan, mikä kasvattaa lapsessa huonommuudentunnetta=huonoa itsetuntoa. Ujous ei siis ole sama kuin huono itsetunto, mutta nyky-yhteiskunnassa useimmilla ujoilla on tästä johtuen huono itsetunto!
Eli muut ympäristön tuottamat piirteet muokkaavat jonkin verran sitä miten ujous vanhempana ilmenee ja miten ihminen itse sitä käsittelee.
Minä olin oikeasti ujo koko lapsuuden ja nuoruuden,mutta kun tapasin nykyisen mieheni 3,5 vuotta sitten,en voi sanoa itseäni enää ujoksi.Alan tuntemattomien ihmisten kans jutteleen,suorastaan joskus on pakko vaan alkaa lörpöttään...äitini mielestä olen röyhkeäksi muuttunut kun uskallan olla eri mieltä...todella iso muutos 3,5 vuodessa ja vain siksi että olen ollut erilaisessa perheessä kuin omani,jossa puhutaan vain välttämätön,itsetuntoni on ollut niin nollassa että vasta nyt (ehkä aikuistun) tajuan asioita mitä minun olisi pitänyt tajuta jo 10v sitten.Ja ujoksi ei synnytä vaan ympäristö vaikuttaa lapsen kehitykseen ja kasvuun.Niin ainakin psykologit sanoo ja monet muut.
Mutta minulle ei ole vielä käynyt niin mukavasti, että olisin löytänyt ihmisen, joka olisi seurallaan "parantanut" minut. Ehkä joskus niin käy. Who knows. :)
Tuli todella huojentunut olotila, kun luin viestisi! Itselläni on täsmälleen samankäytöksinen äiti. Mistään mukavasta ja niinsanotusti "ylimääräisestä" ei saisi jutella kotona, mikä tekee kylläkin elämästä erittäin kuivaa.
Tämä lause: "vasta nyt (ehkä aikuistun) tajuan asioita mitä minun olisi pitänyt tajuta jo 10v sitten" sai minut jotenkin kummallisella tavalla hyvälle tuulelle. =)
Olen vm. -86 ja nainen. Kunhan mainitsin.
psykologi tämäkin oli joka tvssä asiasta puhui.. psykologiakin kehittyy ja proffa puhui uusimmista tutkimuksista samalla, en tiedä oliko juuri tämä että ujous on synnynäinen piirre uutta tutkimustulosta vai ei, tuskin. kuten sanottu tuohon ujouden kehittymiseen vaikuttaa ympäristön vaikutus mutta itse ujous ei häviä, puheensa oli omaltaosaltani taas ihan järkeenkäypää. ja toiset on muuten mieluummin ujoja kuin röyhkeitä:)
Voihan ujotkin olla röyhkeitä, vaikka eivät vain uskalla tuoda sitä ilmi? Sosiaalisesti rohkea luonnekin voi muuttua ympäristön vaikututksesta ujoksi. Eli jos olet ujo, se ei välttämättä aina ole synnynnäinen piirre.
mun mielest se on kans niin että ujous=huono itsetunto. Mulla ainakin tämä asiaa pätee, mulla siis ujous johtunut aina huonosta itsetunnosta. Olen jo yli 20 vuotis, mutta itsetunto ei ole vieläkään noussut, eikä varmaan koskaan nousekaan. Mua ei lapsena arvostettu tarpeeksi, äidillä oli tapana lähinnä aliarvioida ja sanoa että ei sinusta oikein mihinkään ole ja kun on herkkä luonne niin kaikki otin aina ihan tosissani ja kaiken uskoin ja itsetunto vaan laski koko ajan. olen myös sitä mieltä että ujot ovat herkkiä ihmisiä. Tykkään ujoista ihmisistä kun tiedän että ne eivät ainakaan luule liikoja itsestään. Jos on tosi hyvä itsetunto, niin sillonhan ei oikein voi olla ujo, koska silloin uskaltaa sanoa oman mielipiteen kun on niin varma asioistaan ja uskaltaa olla esillä kun luottaa itseensä.
tässä nyt sotketaan ujous ja arkuus keskenään..(ehkä) katoin myäs ohjelman jossa sanottiin, että ujous on synnynnäistä, ja on luonteenpiirre. siinä oli niin, että ujo on temperamentiltaan jotenkin "hitaasti syttyvä"
olen aiemmin pitänyt itseäni ujona, koska minulla on kauhean huono itsetunto.
mutta kun olen tarkemmin asiaa ajatellut, niin minusta tuntuu etten oikeasti ole ujo, koska sytyn kyllä uusista jutuista nopeasti, mutta "arkuus" estää toimimisen.(lapsenakin olin vilkas, mutta jotenkin ujo ja hillitty äitini sai sellaisen käytöksen tuntumaan väärältä)
siis, luulen että en oikeasti ole ujo...vain huonoitsetuntoinen ja sen takia arka.
olipas sekavaa tekstiä, mutta olen itsekin vähän sekaisin tän asian kanssa..
tekis mieleni sanoa, että unohtakaa koko juttu:)
no hei eib. Mä taidan kans olla meijän perheessä lapsista se ujoin. Äiti kans on ujo, mut isä taas tosi puhelias. 3 siskoa on sit samanlaisia kuin isä, elikkä puhuvat paljon enemmän kuin minä. Mun isoveli kans on puheliaampi kuin mä...elikkä ujoin oon...sehän on temperamenttipiirre, kyl se on periytyvä ominaisuus, mut ympäristö vaikuttaa siihen tosi paljon myös...:)