Lukekoon ken jaksaa. YI kirjoittaa: "Lutherin mukaan syntinen saatetaan vanhurskauttamisen paikalle lain saarna avulla. Lain hylkääminen (antinomismi) on ollut jo pitkään eräs suomalaisen saarnan tuntomerkkejä. Ei siis ihme, että vanhurskauttamisen kokeneita ihmisiä on yhä harvemmassa. Saarnan alennustilasta kertovat radio ja televisio. Näissä kaikkia kuulijoita ja katselijoita kohdellaan uskovina, vanhurskautettuina. Mutta koska tämä vanhurskauttaminen on tapahtunut, siitä vaietaan. Puhujilla ei ole oikeastaan muuta julistettavaa kuin sakramenttien vastustamaton vaikutus ja kirkon autuuttava jäsenyys!
"Yksin Kristus" -periaatteesta ollaan katolisen vaikutuksen myötä luopumassa. Rooman kirkko tuo Kristuksen rinnalle Marian ja pyhimykset.
Mennyttä aikaa edustaa myös "yksin usko", koska hyvät teot ja rakkaus ovat tulleet vanhurskauttamisen välineiksi. Voitanee sanoa, että nyky-Suomessa vanhurskauttaa "rakkauden ilmentämä usko". Vain harvat tietänevät, että tämä oli Lutherille harhaoppi, jota vastaan hän jyrisi ankarasti Galatalaiskirjeen selityksessä. Kun on kysymyksessä kansankirkko, Rooman sakramenttivanhurskaus löytää siitä oivan kasvupohjan. Kansankirkossa ei oikeastaan muu vanhurskauttaminen pelaakaan.
"Yksin Raamattu" -periaatetta on kirkossa jatkuvasti kohdeltu kaltoin. Yksi tätä koskeva voimakas kirkon virallinen kannanotto oli räikeää harhaoppia opettaneen pastori Tylliäisen vapauttava tuomio. Päätös merkitsee, ettei Raamattu millään tavoin sido suomalaisia teologeja eikä ohjaa heidän julistustaan. Jos kirkko on tähänkin mennessä osoittanut suurta ymmärtämystä ja myötätuntoa harhaopettajilleen (Häisänen, Jyllykoski, Kollamo, Piekkinen), tällä päätöksellä poistetaan viimeisetkin sulut ja kirkon ovet avataan sepposen selälleen kaikkien harhojen tulla sisälle! Päätös oli niin selvä, että tämän jälkeen ei ole mitään järkeä valittaa mistään kirkkon oppia koskevasta asiasta. Tällaisesta seurakunnasta ei voida enää edes sanoa, että "siinä on seinät lavealla ja kattoa korkealla", vaan että näitä ei ole siinä laisinkaan! Liberaaliteologia on turmellut tämän opinkohdan tekemällä Raamatusta epäluotettavan inhimillisen hengen tuotteen.
Katoliset nostavat Raamatun rinnalle ja jopa sen yli tradition ja kirkon äänen. Kirkon ääni on nähnyt päivän valon myös luterilaisessa kirkossa. Toisaalta on loogista, että "yksin Raamattu" -periaatteen poistuessa tarvitaan joku, jonka mukaan kirkko toimii ja suunnistaa. Jatkossa kaikki tärkeät asiat ratkaistaan yhä useammin kirkon äänen avulla, jolla ei välttämättä ole välitöntä tekemistä Raamatun ilmoitussanan kanssa. Käytännössähän tämä merkitsee "kansan ääntä" ja kansanvaltaa. Kouluesimerkkinä voidaan mainita naispappeusratkaisu.
Luterilaisen kirkon johdolle kuuluu kiitos ja kunnia siitä, että rooma-ekumeniassa on päästy nopeasti eteenpäin. Dekaani Seppo A. Heinosen näkemys vuodelta1978: "Suomen luterilaisen kirkon on tehtävä parannus, pyydettävä anteeksi olemassaoloaan ja palattava Rooman kirkon yhteyteen. Sillä ei teologisesti ole oikeutta itsenäisyyteen" (Kotimaa 19.5.1978). Yhä yleisemmin ollaan taipumassa ajatteluun: Luther ei uudistanut vaan hajoitti kirkon!
Roomaan menohalu on niin kova, että valhekin kelpaa perusteluksi. Arkkipiispa Vikströmin kannanotosta voi saada jopa käsityksen, että rooma-ekumenia sisältyy luterilaiseen identiteettiin. Tässä kaiketi voitaisiin jo puhua valheesta.
On hämmästyttävää huomata, kuinka vähän vastustusta tämä kaikin puolin epäluterilainen puuhailu on saanut. - - -
Monet asiat ovat vaikuttaneet siihen, ettei mikään sopimus Rooman kansa enää kovin järisyttäviä muutoksia aiheuta, vaan kirkko tekee pehmeän ja tyylikkään laskun Rooman syliin. Vanhurskauttamisopista luopumisen myötä uskonpuhdistuksen eväät on syöty loppuun ja konkurssikypsä luterilainen kirkko kokee itsensä imarrelluksi päästessään itseään Pyhän Pietarin seuraajana pitävän kirkon hoiviin. Tietysti eniten paavin kirkon voittokulkuun suomalaisellakin maaperällä on vaikuttanut se, että jokainen ihminen on luonnostaan katolilainen! Ristinsaatot, ristinmerkin tekemiset ja ikonit ovat ulkoisia tunnuksia, joilla muokataan maaperää katoliselle opille. Saarnan heikkeneminen liturgian kustannuksella on ollut luterilaisessa kirkossa jo pitkäaikainen trendi. Jumalanpalveluksen muuttaminen messuksi on kosmetiikkaa, mutta sinänsä kokonaisuuteen liittyvä toimenpide.
Nämä ovat inhimillisiä ja luonnollisia selityksiä Roomaan menolle. Kuitenkin tämä kaikki tapahtuu, "että kirjoitukset kävisivät toteen". Ilm. 17 kertoo, että kaikki tiet tosiaan vievät Roomaan. Kaikki uskonnot tulevat yhtymään ja näin syntyneen maailmankirkon hallinta uskotaan "suuren porton käsiin", joka on juovuksissa pyhien verestä. Rooman kirkon tilillä on kymmenien miljoonien (ehkä 60-70 milj.) marttyyrien veri."
"Yksin Kristus" -periaatteesta ollaan katolisen vaikutuksen myötä luopumassa. Rooman kirkko tuo Kristuksen rinnalle Marian ja pyhimykset.
Mennyttä aikaa edustaa myös "yksin usko", koska hyvät teot ja rakkaus ovat tulleet vanhurskauttamisen välineiksi. Voitanee sanoa, että nyky-Suomessa vanhurskauttaa "rakkauden ilmentämä usko". Vain harvat tietänevät, että tämä oli Lutherille harhaoppi, jota vastaan hän jyrisi ankarasti Galatalaiskirjeen selityksessä. Kun on kysymyksessä kansankirkko, Rooman sakramenttivanhurskaus löytää siitä oivan kasvupohjan. Kansankirkossa ei oikeastaan muu vanhurskauttaminen pelaakaan.
"Yksin Raamattu" -periaatetta on kirkossa jatkuvasti kohdeltu kaltoin. Yksi tätä koskeva voimakas kirkon virallinen kannanotto oli räikeää harhaoppia opettaneen pastori Tylliäisen vapauttava tuomio. Päätös merkitsee, ettei Raamattu millään tavoin sido suomalaisia teologeja eikä ohjaa heidän julistustaan. Jos kirkko on tähänkin mennessä osoittanut suurta ymmärtämystä ja myötätuntoa harhaopettajilleen (Häisänen, Jyllykoski, Kollamo, Piekkinen), tällä päätöksellä poistetaan viimeisetkin sulut ja kirkon ovet avataan sepposen selälleen kaikkien harhojen tulla sisälle! Päätös oli niin selvä, että tämän jälkeen ei ole mitään järkeä valittaa mistään kirkkon oppia koskevasta asiasta. Tällaisesta seurakunnasta ei voida enää edes sanoa, että "siinä on seinät lavealla ja kattoa korkealla", vaan että näitä ei ole siinä laisinkaan! Liberaaliteologia on turmellut tämän opinkohdan tekemällä Raamatusta epäluotettavan inhimillisen hengen tuotteen.
Katoliset nostavat Raamatun rinnalle ja jopa sen yli tradition ja kirkon äänen. Kirkon ääni on nähnyt päivän valon myös luterilaisessa kirkossa. Toisaalta on loogista, että "yksin Raamattu" -periaatteen poistuessa tarvitaan joku, jonka mukaan kirkko toimii ja suunnistaa. Jatkossa kaikki tärkeät asiat ratkaistaan yhä useammin kirkon äänen avulla, jolla ei välttämättä ole välitöntä tekemistä Raamatun ilmoitussanan kanssa. Käytännössähän tämä merkitsee "kansan ääntä" ja kansanvaltaa. Kouluesimerkkinä voidaan mainita naispappeusratkaisu.
Luterilaisen kirkon johdolle kuuluu kiitos ja kunnia siitä, että rooma-ekumeniassa on päästy nopeasti eteenpäin. Dekaani Seppo A. Heinosen näkemys vuodelta1978: "Suomen luterilaisen kirkon on tehtävä parannus, pyydettävä anteeksi olemassaoloaan ja palattava Rooman kirkon yhteyteen. Sillä ei teologisesti ole oikeutta itsenäisyyteen" (Kotimaa 19.5.1978). Yhä yleisemmin ollaan taipumassa ajatteluun: Luther ei uudistanut vaan hajoitti kirkon!
Roomaan menohalu on niin kova, että valhekin kelpaa perusteluksi. Arkkipiispa Vikströmin kannanotosta voi saada jopa käsityksen, että rooma-ekumenia sisältyy luterilaiseen identiteettiin. Tässä kaiketi voitaisiin jo puhua valheesta.
On hämmästyttävää huomata, kuinka vähän vastustusta tämä kaikin puolin epäluterilainen puuhailu on saanut. - - -
Monet asiat ovat vaikuttaneet siihen, ettei mikään sopimus Rooman kansa enää kovin järisyttäviä muutoksia aiheuta, vaan kirkko tekee pehmeän ja tyylikkään laskun Rooman syliin. Vanhurskauttamisopista luopumisen myötä uskonpuhdistuksen eväät on syöty loppuun ja konkurssikypsä luterilainen kirkko kokee itsensä imarrelluksi päästessään itseään Pyhän Pietarin seuraajana pitävän kirkon hoiviin. Tietysti eniten paavin kirkon voittokulkuun suomalaisellakin maaperällä on vaikuttanut se, että jokainen ihminen on luonnostaan katolilainen! Ristinsaatot, ristinmerkin tekemiset ja ikonit ovat ulkoisia tunnuksia, joilla muokataan maaperää katoliselle opille. Saarnan heikkeneminen liturgian kustannuksella on ollut luterilaisessa kirkossa jo pitkäaikainen trendi. Jumalanpalveluksen muuttaminen messuksi on kosmetiikkaa, mutta sinänsä kokonaisuuteen liittyvä toimenpide.
Nämä ovat inhimillisiä ja luonnollisia selityksiä Roomaan menolle. Kuitenkin tämä kaikki tapahtuu, "että kirjoitukset kävisivät toteen". Ilm. 17 kertoo, että kaikki tiet tosiaan vievät Roomaan. Kaikki uskonnot tulevat yhtymään ja näin syntyneen maailmankirkon hallinta uskotaan "suuren porton käsiin", joka on juovuksissa pyhien verestä. Rooman kirkon tilillä on kymmenien miljoonien (ehkä 60-70 milj.) marttyyrien veri."
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sacramentos
Leastadiolainen heräysliike on jo opillisesti Roomassa.
Raamattu yksin ei ole ollut voimassa 130 vuoteen, koska edesmenneitten vanhinten ymmärryksillä ja perinteellä on suurempi painoarvo kuin Raamatulla ja tunnustuskirjoillla.
Seurakuntaoppi ja rippioppi ovat suht koht katolisia.
So what?
Matkalla Roomaan. Kaikki tiet vievät näköjään Roomaan sitä ei voi vastustaa edes kirkolliset.
löytyy omintakeista ja kirjoituksista piittaamatonta korvayyhyopetusta
Miten Luther mahtaa seuraavan poisselittää:
Gal.5:6: "Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko."
---
Yksin Raamattu -periaate on hiekalle rakennettu talo, koska Raamattu ei anna vastausta kaikkeen, ja ennen kaikkea koska Raamattu ei itse määritä itseään, toisin sanoen missään Raamatussa ei määritellä, mitä kirjoja Raamattuun kuuluu eikä missään kohdassa Raamatussa sanota, että jotkut tietyt kirjat yksin olisivat opin ja uskon ainoa perusta. Raamattu on siksi pakko nähdä osana Kirkon traditiota eikä siitä irrallisena Koraanin ja Mormonin kirjan tapaisena taivaasta alas tipahtaneena kirjana.
---
Luterilaisten kirkkojen opillisten modernisointien vuoksi (esim. naispappeus ja homoliittojen siunaus) Rooman kirkko tuskin huolii nykyisiä luterilaisia kirkkoja yhteyteensä, vaikka ne itse sinne mieluilisivatkin.
Theosoforos sekoittaa asiot:
1) Lutherin ei ole tarvinnut selittää pois mitään.
1.1) Rakkaus on uskon hedelmä, mutta rakkaus ei ole uskon edellytys eikä kuulu vanhurskauttamiseen.
1.2) Rakastamalla usko ei lisäänny, usko on Jumalan teko ihmisessä "luja luottamus siiihen mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan mikä ei näy".
1.3) Kirkko, jonka opetus perustuu tekemällä ansaittuun autuuteen, opettaa tietysti toista.
1.4) Jumalan kiitos, me olemme saaneet evankeliumin totuuden.
2) Naispeppeus tai suhde homoihin ei merkitse opillista modernisointia.
Homoihin suhtautumista voisi käydä kysymässä Atoksen luostarista.
3) Raamattu yksin.
Jeesus vetosi aina Raamattuun, eikä mihinkään
fariseusten traditioon.
Ajatus siitä, että kirkon traditio olisi
uskon perusta, perustuu harhakuvitelmaan
erehtymättömistä opettajista. Sehän ei ole
totta.
1. Yllä hyökättiin "rakkauden ilmentämää uskoa" vastaan Lutherin galatalaiskirjeen selitykseen viitaten. Tiedustelin siitä syystä, miten se sitten poisselitetään kyseisessä galatalaiskirjeessä oleva kohta, joka juuri selvästi ilmaisee, että elävä usko on juuri rakkauden kautta vaikuttava usko. Siinä olet oikeassa, ettei rakkaus tule ensin, vaan usko. Mutta siitä tässä ei ollutkaan kyse.
2. Kirkko, ja aikaisemmin myös luterilainen kirkko, on aina ollut sitä mieltä, että nainen ei voi olla pappi. Nyt useimmat luterilaiset kirkot ovat kuitenkin päättäneet alkaa ajatella asiasta toisin. On siis epärehellistä väittää, etteikö tässä olisi kyse opin modernisoinnista.
Athoksella ei ole siunattu homoliittoja. Mutta on sanomattakin selvää, että jos ympärillä on vain samaa sukupuolta olevia, saattavat halut syttyä näihin samaa sukupuolta oleviin, koska muita ei kohteita ei ole tarjolla. Tulee ymmärtää, että ihminen on heikko, mutta heikkoutta ei tule hyväksyä.
3. Jeesus vetoaa VT:hen. Logiikkasi vaatimana käyttäös sitten sinäkin vain VT:tä ja heittäös UT:n roskikseen. Jotta Paavalit, Pietarit, Johannekset ym. olivat erehtymättömiä, mutta sen jälkeen tulevat sitten yhtäkkiä olivatkin erehtyväisiä? Mietihän sitä logiikkaa...
Kaikki yksilöt ovat erehtyväisiä, yksin Jumala on erehtymätön. Parhaiten Jumalan erehtymättömyys heijastuu maan päällä siinä opissa, jonka Kirkko yhteisesti on Pyhän Hengen johdatuksessa aikojen kuluessa määritellyt, eli toisin sanoen Kirkon aikojen saatossa kehittämässä traditiossa. Tämän tradition tärkein osa on Raamatun kanoniset kirjoitukset.
"1. Yllä hyökättiin "rakkauden ilmentämää uskoa" vastaan Lutherin galatalaiskirjeen selitykseen viitaten. Tiedustelin siitä syystä, miten se sitten poisselitetään kyseisessä galatalaiskirjeessä oleva kohta, joka juuri selvästi ilmaisee, että elävä usko on juuri rakkauden kautta vaikuttava usko. Siinä olet oikeassa, ettei rakkaus tule ensin, vaan usko. Mutta siitä tässä ei ollutkaan kyse".
Edellinen kirjoittaja ei ymmärrä mitä eroa on uskossa jonka hedelmänä on rakkaus, eikä siinä että vanhurskauttamiseen ei kelpaa edes rakkaus. Paavali kirjoittaa helisevistä kulkusista jos rakkaus puuttuu uskosta ja kieltää vanhurskauttamisesta rakkauden, yksin uskosta, yksin armosta.
Vanhurskauttamisessa ei sallita rakkautta vaan yksin uskosta jolla otetaan armo vastaan.
Tuo nyt on sellaista turhanpäiväistä laboratotioteologiaa, jolla ei ole käytännön tasolla mitään merkitystä. Teoreettisesti ehkä on "laboratorio-olosuhteissa" mahdollista erottaa toisistaan usko ja rakkaus, mutta käytännön tasolla ei kuitenkaan ole olemassa pelastavaa uskoa erillään rakkaudesta, vaan pelastavaan uskoon kuuluu aina myös rakkaus. Pelastava usko on Kristus, ihmisessä asuva Jumala, eikä voi olla olemassa Kristusta ilman, että myös olisi rakkaus.
Voi, voi!
Ei kysymys ole siitä, erotetaanko usko ja rakkaus toisistaan. Kysymys on siitä, kuuluuko rakkaus vanhurskauttamiseen.
Siihen se ei Paavalin mukaan kuulu.
Mikäs olis oikea määrä rakkautta, että se just ja just riittää pelastamaan Theoforoksen?
Saammeko kuulla?
Theofors seuraa paremminkin galatalaisia kuin Paavalia.
Tradition merkitys nähdään tutkimalla ortodoksisen kirkon opetusta, joka poikkeaa
apostolisesta ja on harhainen.
Se on seurausta siitä, että traditiolle on annettu yhtä suuri valta kuin Raamatulle. Kirkko-isille partaan katsomatta sama arvo kuin apostoleille.
Gal 5: 6 johdosta:
”ikään kuin Paavali olisi tahtonut sanoa: katsopas, usko ei vanhurskauta, se ei edes ole mitään, ellei sen lisäksi tule vielä vaikuttava rakkaus, joka vasta antaa uskolle muodon….
Eihän Paavali sano: ”Rakkauden kautta vanhurskauttava usko” eikä ”usko, joka rakkauden kautta tekee otolliseksi”. Semmoisen tekstin he sepittävät omasta päästään… Selvät ja avoimet ovat Paavalin sanat; usko VAIKUTTAA rakkauden kautta. On ilmeistä konnuutta, että he turmelevat Paavalin lauseen todellisen, aidon merkityksen ja tulkitsevat vaikuttamisen vanhurskaudeksi ja teot vanhurskaudeksi.
Ei hän sano: rakkaus on tehokas, vaan: usko on tehokas; ei: rakkaus vaikuttaa, vaan: usko vaikuttaa. Kuka ei tietäisi, että vasaran voima, liike ja toiminta ei ole lähtöisin siitä itsestään vaan sepästä, joka on varsinainen vaikuttaja… Mutta juuri siitä on kyse, kun nuo sanovat rakkautta uskon muodoksi tai siksi tekijäksi, joka antaa uskolle sen voiman ja liikkeen – eli siksi, joka vanhurskauttaa. Kun Paavali ei sano edes tekoja rakkauden aikaansaannoksiksi, kuinka hän sanoisi sellaiseksi vanhurskautta?
Niin käy veltoille lukijoille ja niille, jotka ujuttavat Pyhänkirjan teksiin omia ajatusiaan...
Eihän Paavali ole tässä puhumassa siitä, mitä usko on ja mihin siitä on Jumalan silmissä; ei hän tässä puhu vanhurskauttamisesta ollenkaan. Tässä hän, kuten ainakin päätösjaksossa, lyö lukkoon sen, mitä kristillinen elämä on: "Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkautena eli rakkauden kautta vaikuttava usko".
Luther: Galatalaiskirjeen selitys Sley 2004
Ortodoksisen kirkon opetus ei pienimmässäkään määrin poikkea apostolien opetuksesta. Kirkon opetus ei voi poiketa Raamatun kanonisiin kirjoihin sisällytettyjen kirjojen opetuksesta, koska Kirkko on sitonut itsensä niihin. Sen sijaan Kirkko on elävä ja Pyhä Henki toimii siinä edelleenkin, ja siksi Kirkon oppi sisältää paljon myös sellaista, mitä ei ole Raamatun kanonisissa kirjoissa. Se ei kuitenkaan koskaan voi eikä saa olla ristiriidassa sen kanssa, mihin Kirkko on itsensä sitonut Raamatun kanonisissa kirjoissa.
Sano itse ensin paljonko uskoa tarvitaan pelastukseen, niin sitten voidaan miettiä, paljonko tarvitaan rakkautta. :) Pelastukseen tarvitaan Kristus, eikä Kristusta voida mitata. Joissain Kristus tulee esiin enemmän, joissain vähemmän.
Vanhurskauttamisesta en viitsi alkaa puhua, koska kyseinen termi tarkoittaa eri asiaa luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksisessa kirkossa vanhurskaus on Jumalan kaltaisuutta ja vanhurskauttaminen Jumalan kaltaiseksi tulemista. Toisin sanoen siis sanat 'vanhurskauttaminen', 'pyhittyminen' ja 'jumaloituminen' ovat toistensa synonyymeja. Luterilaiset taas ymmärtävät useimmiten sanan 'vanhurskauttaminen' jonkinlaiseksi juridiseksi julistukseksi.
"...vanhurskauttaminen Jumalan kaltaiseksi tulemista".
-----------------------------------------
Jumala on tosiaan ainoa vanhurskas. Mutta niin kuin Raamattu sanoo, Jumala vanhurskauttaa sen jo0lla on usko Kristukseen. Muuta tietä ei ole
olemassa. Jos Jumalan armo ei kelpaa silloin ei voi tulla autuaaksi, sillä pelastus ei ole kauppatavaraa, se on Jumalan lahja sille joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen joka vanhurskauttaa jumalattoman.
Ei ole olemassa mitään osavanhurskautta, sellaista jossa ihminen tienaisi osan vanhurskaudesta itse ja lopun mitä omasta vanhurskaudesta puuttuu lahjoittaisi Kristus.
Ihminen on syntinen ja tulee vanhurskaaksi ainoastaan sillä tavalla että Kristuksen vanhurskaus luetaan hänen hyväkseen. Laki ottaa kiinni yhdestäkin rikkeestä siten, että yhdenkin pykälän rikkonut on koko lain rikkonut. Siksi ei ole muuta pelastusta kun Jumalan armo. Palkan saa onsioistaan. Sen sijaan armo tulee sille joka ei työtä tee, vaan uskoo häneen joka vanhurskauttaa jumalattoman. Hänelle luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Hengellinen maailma on täynnä oman vanhurskauden pimeyttä.
Room. 4:4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
Room. 4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
"Ortodoksisen kirkon opetus ei pienimmässäkään määrin poikkea apostolien opetuksesta."
Älä teofos tuollaisia viitsi kirjoitella, lue Raamatustasi niin eron huomaamaat nopeasti.
Se oli kuin puolueohjelmasta!!
Ortodoksinen kirkko on poikennut apostolisesta opista jo varhain, kuten ikoni, pyhimysten palvonta, mariakultti, luostarit ja monet muut asiat osoittavat.
Munkkiuden ja akseesin valheellinen roolimalli on hirveä; se on muka Kristuksen seuraamista.
Tärkein asia on vanhurskauttamisoppi, joka synergistinen. Se halventaa Kristuksen sovintotyön, ikäänkuin siinä ei olisi riittävä ansio pelastukseen.
Sen vuoksi theoforoskin sekoittaa keskenään vanhurskaaksi tulemisen ja vanhurskaana elämisen, kuten ivallinen Luther-kommentti Gal 5:6 osoittaa.
Kun itsepetos hallitsee, ei kristitty pysty kysymään itseltään: paljonko rakkautta vaaditaan tai tekoja vaaditaan, jotta pelastuisin. Siihen ei näet kukaan vastausta pysty antamaan.
Siksi me luterilaiset olemme kiitolliset Jumalalle saatuamme evankeliumin valkeuden: vanhurskas on elävä uskosta.
Ei voi muuta kuin sääliä nuorta lestadiolasuudesta ortodoksisuuteen kääntynyttä kaveria.
Kinaaminen on turhaa. Aika näyttää kuinka pitkälle mystiikan lumo riittää.
Ortodoksisessa kirkossa on ollut myös paljon lestadiolaisia, vanhoillisia vieläkin useita.
Jumala ei katso paikkaa ja yhteisöä, missä hän ihmisen herättää.
"Sen vuoksi theoforoskin sekoittaa keskenään vanhurskaaksi tulemisen ja vanhurskaana elämisen,..."
Mitä eroa sinun mielestäsi on vanhurskaaksi tulemisella ja vanhurskaana elämisellä?
Kumpikin tulee lahjana, uskosta Kristukseen.
Meille on monissa yhteysissä tuttua sellainen opetus jonka mukaan ihminen vanhurskautetaan kyllä uskolla, mutta joutuu tekemään ansiotöitä niska limassa pysyäkseen vanhurskaana. Eli ihmistä kehoitetaan pian uskoon tultuaan lankeamaan pois uskosta, - lain töihin.
Varmaan ymmärrät eron itsekin.
Syntisen vanhurskautuminen on eri asia kuin elämä vanhurskaana.
Hengen hedelmiä ei voi laittaa vanhurskautumisen ehdoksi, kuten katolilaiset tekevät. Heidän on pakko tehdä niin legalisoidakseen kaikki omanvanhurskauden työnsä ja harhainen opetuksensa.
Mutta hän lupauksensa mukaisesti vanhurskauttaa sen, jolla on usko Herraan Jeesukseen, Jumalan poikaan Vapahtajaamme.
Jos ortodoksinen oppi ei olisi poikennut elävästä Jumalan sanasta ei kaiketi olisi tarvinnut herättää Lestadiusta ja Lutheria Jumalan valtakunnan työhön. Mutta kun näin on tapahtunut niin voimme todeta että molemmat suuret kirkot ovat joutuneet alennuksen tilaan, vieläpä asettaneet iljetyksen kirkkoon epäjumalien kuvia joita palvovat.
Ehkäpä se ei ollutkaan Jumala, joka "herätti" Lutherin ja Laestadiuksen? No, itse kyllä uskon, että se oli Jumala, mutta valitettavasti heidän etsintänsä ei vain johtanut parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Molempien ongelmana oli liian suuri luottamus omaan ymmärrykseen.
Ortodoksisessa kirkossa ei palvota epäjumalankuvia. Epäjumalien kuvien palvominen on kielletty Mooseksen laintaulujen toisessa käskyssä. Sen sijaan Jumala jo Vanhassa Testamentissa käski tehdä kuvia jumalanpalveluskäyttöön: kerubinkuvat temppelin esirippuun, kerubipatsaat liitonarkin päälle ja vaskikäärmeen ristiin asetettavaksi. Ainoastaan Jumalaa ei voinut Vanhan Testamentin aikana vielä kuvata, koska Jumala ei ollut tullut vielä ihmiseksi. Kun sitten Jumala tuli ihmiseksi Kristuksessa, tuli mahdolliseksi myös Jumalan kuvaaminen.
Poleeminen Lutherin mollaaminen ei johda mihinkään.
Ortodoksisen uskon epäraamatullisuus tulee esiin siinä kuinka käsitetään syntisen pelastuminen.
Gal 5:6 kohdalla esiin tullut väärä exegeesi, josta Theoforos puhui, kertoo siitä.
Se on lyhyesti sanottuna synergistisen pelastuskäsityksen seurausta.
Se on hirvittävä synti; Kristuksen ansio ei yksin riitä, ihmisen pitää itsekin tehdä jotakin.
Harhaiset jäljet peitetään sekoittamalla vanhurskautuminen ja kritittynä eläminen toisiinsa. Tuleminen ja oleminen ovat kuitenkin 2 eri asiaa.
Se on luonnollista, että Theoforos mustamaalaa Lutherin persoonaa. Se on kiihkeälle ortodoksille pakkokin, jotta säilyttäisi sisäisen tasapainon. Siksi paljon Luther on paljastanut tekojen opin valheellisuutta.
Toivotamme vain hyvää jatkoa ansiosidonnaisella linjalla. Pidä kiinni niin kauan kuin suinkin pystyt!
Ikonien palvominen ja lorut ikonien tekemistä ihmetöistä ovat surullista kuultavaa.
Synergismin hylkääminen ei ole senlaatuinen harhaoppi, että se väistämättä johtaisi kadotukseen, mutta synergismin hylkääminen vaarantaa kuitenkin pelastuksen, koska se passivoi ihmistä ja tuudittaa väärään rauhaan. Synergismillä tarkoitetaan sitä, että ihminen on pelastuksessaan Jumalan työtoveri. Jumala ei alkuperäisen kristinuskon mukaan pelasta ketään väkisin, vaan ihminen joko antaa pelastaa itsensä tai sitten ei. Ja uskon saatuaankin on ihmisestä itsestään kiinni haluaako hän aktiivisesti pyrkiä kohti Jumalaa vai luopua Jumalasta.
Ap.t. 2:40 "Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana."
Jes. 45:22 "Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole."
Synergismi esintyy Raamatussa myös sanana (kreikaksi 'synergia' tarkoittaa yhteistyötä).
1. Kor. 3:9 "theou gar esmen synergoi" - "Me olemme Jumalan työtovereita"
Parhaiten alkuperäisin kristinuskon synergismiajatus ilmaistaan kuitenkin seuraavassa Filippiläiskirjeen kohdassa. Eli ihminen tekee työtä pelastuakseen, mutta loppujen lopuksi myös tämä on peräisin Jumalalta. Sananmukaisesti 'tin eafton sotirian katergazesthe' olisi suomeksi 'oman pelastuksenne ulostyöstätte'.
Fil. 2:12-13 "en ti apousia mou meta fovou kai tromou tin eafton sotirian katergazesthe, o theos gar estin o energon en ymin kai to thelein kai to energein yper tis evdokias." - "kun olen poissa: tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne.Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa."
---
Lutherilla ei ole ortodoksisuuden kannalta juuri mitään merkitystä, eikä siis kannata elätellä kuvitelmia, että tarve kritisoita Lutheria olisi jokin ortodokseille ominainen tarve. Lutheriin joutuu ottamaan kantaa ainoastaan niissä harvoissa paikoissa, joissa luterilaisuutta esiintyy paljon.
---
Ikonien palvominen on tietysti ikävää siellä, missä sitä tapahtuu. Ortodoksinen kirkko kieltää ikonien palvomisen, mutta niin se kieltää paljon muutakin sellaista, mitä kuitenkin tapahtuu. Eihän sekään, että joku ajaa ylinopeutta tarkoita sitä, että ylinopeuden ajaminen olisi kyseisen maan lakien mukaan sallittua. Käytännössä ikonien palvominen kuitenkin lienee harvinaista.
Ikonit eivät voi tehdä ihmeitä, mutta Jumala voi tehdä ihmeitä, jos häntä rukoillaan. Ja jos Jumalan ihmeitä havaitaan tapahtuvan erityisesti, jos on rukoiltu jonkun tietyn ikonin edessä, niin mitä me olemme Jumalaa neuvomaan ja käskemään tasapuolisuuteen?
Kuten sanottu, pidä kiinni niin pitkään kuin pystyt.
Kauaksi on todella ortod.kirkko apostolisesta uskosta mennyt, jos nuokin raamatunlauseet noin tulkitset.
Edelleen sekoitat keskenään vanhurskaaksi tulemisen ja vanhurskaana elämisen. Eihän se tietenkään ihme ole. Lahkolaisuudessa on ollut vankka pohja.
Paavalin mukaan vanhurskas on elävä uskosta. Hänen tekonsa ja vaelluksensa on kokonaan uskon hedelmä, mikä on Jumalan lahja.
Miten lahjan vastaanottaminen voi olla vaikuttamista pelastukseen?
Olisi kiva kuulla, montako päivää Theoforos on ollut tekemättä syntiä, onhan siihen selvä kehoitus Raamatussa. Miksi se ei siis toteudu, jos se on toteutettavaksi tarkoitettu?
Tämä koskee kaikkia Raamatun kehoituksia, mitää niistä emme kykene toteuttamaan ilman Jumalan tahtoa ja voimaa. Missä siis on ihmisen vaikutus?
Synergismi on esillä jo Apostolien tekojen 17. luvussa, Paavali taistelee Antiokiassa sitä vastaan ja lähtee sitten Jerusalemiin selvittämään asiaa.
Sitä on paavalilainen kristillisyys. Yksin uskosta.
En ole ollut koskaan elänyt päivääkään ilman syntiä. Täydellinen jumalankaltaisuus eli synnittömyys on jokaisen kristityn päämäärä, mutta se miksi se ei toteudu johtuu ihmisessä vielä kiinni olevasta turmeluksesta. Luterilaisen ajattelun vaarana on, että tässä heitetäänkin pyyhe kehään ja luovutaan kiltoituksesta kohti täydellisyyttä sillä verukkeella, ettei siitä kuitenkaan mitään tule.
Käsitteiden 'vanhurskaaksi tuleminen' ja 'vanhurskaana eläminen' erottelu toisistaan on luterilainen uutuusinnovaatio, joka juontaa juurensa juridiseen pelastuskäsitykseen. Perinteisessä kristinuskossa ei tällaista jaottelua ole ollut, vaan vanhurskaus tarkoittaa jumalankaltaisuutta ja vanhurskautuminen lähestymistä kohti Jumalan kirkkautta uskovaisessa asuvan Jumalan voiman vaikutuksesta. Huomautettakoon kuitenkin, että vaikka ihminen lähestyisikin Jumalan kirkkautta, se ei merkitse, että ihminen itse tuntisi itsensä koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Paremminkin siinä käy päinvastoin. Kun Jumalan kirkkaus voimistuu, ihminen näkee puutteensa yhä selvemmin ja selvemmin, ja katumus lisääntyy. Huolimatta siitä, vaikka Jumalan voima tulisi miten suuressa määrin esiin ihmisessä tekoina ympärille loistavassa rakkaudessa, ihminen itse kuitenkin aina rukoilee ortodoksisiin aamurukouksiin kuuluvan rukouksen tavoin "kelvatkoon sinulle minun uskoni tekojeni sijasta".
Valtavaa sokeutta suhteessa Gal 5:6 tulkintaan.
Sitä on liikkeellä, ei usko ole jokamiehen.
Kun Paavalin teologia ja opetukset samaistuvat Theoforoksen tekstissä luterilaiseksi innovaatioksi, ei paremmin voisi sanoa.
Kiitos Jumalalle, meillä on apostolinen usko, heillä vain oma perinteensä.
Hyvää jatkoa!
"..Kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajien asuinpaikaksi.... "
"Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa...
Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan:"Lähtekää siitä ulos minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti..." Ilm.18:2,-5
Raamattu puhuu PÄINVASTOIN, että pitäisi EROTA ROOMALAISKATOLLISESTA PORTTOKIRKOSTA, JOKA ON TAPPANUT 68 milj. Jumalan pyhää. Se kirkko on TÄYNNÄ EPÄJUMALANPALVONTAA... ja saa eräänä päivänä tuomionsa.
Heillä ei ole evankeliumia, Marian palvontaa ei OLE evankeliumia.
"Lähtekää ulos siitä, minun kansani" Jeesuksen käsky.
Pappien selibaatti aloitettiin v. 1079 joka on vastoin Raamatun sanaa: 1.Tim 4:3 "Ne, jotka kieltävät menemästä naimisiin"
Kiiratulioppi v. 1439: Täysin epäraamatullinen
Neitsyt Maria ikuinen neitsyt Palvonta v.431
Kuolleitten ja pyhimysten palvonta v.375
Paavin jalkojen suutelu alkoi v. 709
Ristin, kuvien ja pyhienjäännösten palvonta "laillistettiin" v.788
oppi seitsemästä sakramentista (ei todellakaan ole Raamatun evankeliumi) katumus,
pappisvihkimys, avioliitto, viimeinen, voitelu, messu-uhriehtoollinen,....)
oppi neitsyt Marian taivaaseen astumisesta v.1950
oppi Paavin erehtymättömyydestä v.1870
Raamattuun lisättiin apokryfiset kirjat v. 1546
Pyhän Joosefin palvonta alkoi v.890
Aneiden myynti, jota pidettiin yleensä anteeksiannon kauppaamisena ja lupana heittäytyä synnin valtaan, alkoi v. 1190
Rukousnauhan eli helmet v.1090
Enkelien ja kuolleitten pyhimysten palvonta v.375
jne.
Kaikki nämä ovat vastoin Raamattua ja paljon muita epäraamatullista opinkappaletta
roomalaiskatollinen kirkko on ottanut käyttöön.
Muistetaan,että nämä opit ovat "Kanoninen laki" milloinkaan ei voida poistaa, peruttaa eikä muuttaa.
Paavin nimen kautta ei ole mitään ..... lupausta autuudesta, ja tuhansien katolisten pedofiilipappien teot koko maailma tietää, se kirkko on sisältä täysin sairas, ei Jeesus muuten siitä käske eroamaan. Miksi Suomen piispat aina tekevät päinvastonin, kuin Raamattu sanoo?
Tuo ei protestanttinen, vaan lahkolainen (adventistien) mielipide.
Luterilainen kirkko ei ole oma kirkkonsa, vaan osaa samaa yhteistä lännen kirkkoa.
Marian palvonta, ei estä sitä, että R.kat kirkossa olisi myös evankeliumin sana.
Epätäydellisyys ei ole este sille.
Eroaminen on hengellistä, ei fyysistä.
Lahkolaisissa on myös Babylonin huoruutta, kuten laillisuus syömissääntöineen jne.