Päätin parantua ja kovillehan se ottikin. Tuli ahmimiskohtauksia ja sitä tavallista kurjuutta. Nyt olen kuitenkin onnistunut lihottamaan itseni oikeaksi ihrapossuksi. Kun laihdutus alkoi painoin 52, nyt painan kilon enemmän. Alimmillani olin 46 kiloinen, eli mikään kamalan vakava anoreksiani ei ollut. Mutta silti.
Kuukautiseni ehtivät kuitenkin jäädä pois ja ovat olleet tipotiessään nyt jo kolme kuukautta, mikä on tietysti vielä vähän, mitä nyt olen joidenkuiden tarinoita lukenut. Haluaisin ne nyt jokatapauksessa takaisin. Odotan kuin kuuta nousevaa, milloin ne alkaisivat. Painoakin olisi jo vaikka muille jakaa.
Missä vika?! Milloin hormonitoiminta palautuu ennalleen vai tarvitsenko todellakin jonkinlaista hormonihoitoa? Onko jotain merkkiä siitä, että tietää kehosta löytyvän taas estrogeeniä? Valkovuoto, ehkä? Onko osteoporoosin uhka silloin enää niin suuri, kuin jos mitään merkkejä ei olisi?
Haluan parantua, hyvä tavaton! Entä jos haluankin taas aloittaa liikunnan ja laihdun? Voinko enää ikinä toivoakkaan saavani urheilullista kroppaa, vai pitääkö minun vain oppia elämään ihramahani kanssa, jotta kuukautiset pysyisivät. Minulla on nyt kyllä aika epätoivoinen olo, vaikka ei pitäisi valitaa, kun on näinkin pitkälle jo omin avuin päästy. Pahus.
Kuukautiseni ehtivät kuitenkin jäädä pois ja ovat olleet tipotiessään nyt jo kolme kuukautta, mikä on tietysti vielä vähän, mitä nyt olen joidenkuiden tarinoita lukenut. Haluaisin ne nyt jokatapauksessa takaisin. Odotan kuin kuuta nousevaa, milloin ne alkaisivat. Painoakin olisi jo vaikka muille jakaa.
Missä vika?! Milloin hormonitoiminta palautuu ennalleen vai tarvitsenko todellakin jonkinlaista hormonihoitoa? Onko jotain merkkiä siitä, että tietää kehosta löytyvän taas estrogeeniä? Valkovuoto, ehkä? Onko osteoporoosin uhka silloin enää niin suuri, kuin jos mitään merkkejä ei olisi?
Haluan parantua, hyvä tavaton! Entä jos haluankin taas aloittaa liikunnan ja laihdun? Voinko enää ikinä toivoakkaan saavani urheilullista kroppaa, vai pitääkö minun vain oppia elämään ihramahani kanssa, jotta kuukautiset pysyisivät. Minulla on nyt kyllä aika epätoivoinen olo, vaikka ei pitäisi valitaa, kun on näinkin pitkälle jo omin avuin päästy. Pahus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minusta sinun kannattaisi käydä lääkäriltä kysymässä, sillä ne auttaa kyllä. Ja liiku pois vaan. Ei laihtumisen tarvitse olla huiskista vaan tapahtuvaa. Liiku ja syö terveellisesti kohtuudella. Mutta painosi 53 kg... se on hyvä. Itse olen kymmenen kiloa painavampi... Tietty se riippuu pituudesta.
yleensä pahan anoreksian sairastanut ei voi enää koskaan saada lapsia, eli se voisi liittyä tuohon kuukautisten katoamiseen. Kuinka pitkä olet? se voi itsestä tuntua lievälle anoreksialle.
Voi olla myös ettei hormoonitoiminta ole vielä tasaantunut, joten ei kannata kauhistella niiden hävinneen loppuiäksi.
olen 162 senttinen
eli kyllä ne jonkun ajan päästä pitäisi palautuu... ja jos ei vielä kuukausiin niin kannattaa käydä lääkärillä.
Itellä sama juttu.. laihduin 50kg 45kg (pituus 165) ja menkat jäi pois oli poissa puol vuotta, mut kävin kysyy gyneltä ja se määräs alottaa pillerit ja niinpä eilen taas menkat alko ton tauon jälkeen ja tosin painokin on noussu kaks kiloo sen tekee tää syksy ..
Olet pitkä 162 ja alimmillaan painoit 46kg vai mitä se nyt oli? Anteeksi vain, mutta tuo ei vaikuta kamalan laihalta... Mitäs sanot siitä että olisi pitkä 175 ja painoa 48-49...??
Painoindeksin mukaan voidaan puhua sairaalloisesta alipainosta jos painoindeksi on alle 15.
Aivan, kuten sanoin, mikään vakava anoreksiani ei koskaan ollutkaan. Sain itseäni niskasta tarpeeksi ajoissa. Minun käsitykseni anoreksiassa ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan kyse siitä miten paljon paino laskee vaan siitä miten kovsti mieli järkkyy. Sitäpaitsi, kukin keho on yksilö. Toisille vähemmän on toisille enemmän. Minun keholleni tuokin painon tiputus oli liikaa.
Jotain tragikoomista siinä on, että 46 kilon anoreksiaa pitää täällä ääneen vähätellä!?! Kuten jo mainittiinkin, anoreksia on lähtökohtaisesti mielen sairaus, ei ruumiin, vaikka ruumiskin joutuu siitä kärsimään mitä suurimmassa määrin.
Todella hienoa, että sait anoreksian taltutettua vielä hyvässä vaiheessa! Toivon sydämeni pohjasta, että kummityttöni pystyy samaan. Kiloja hänellä ei taida tosin olla neljää kymmentäkään, mutta toivoa on. Auttamisen vaikeus vaan kovasti ahdistaa sivustakatsojaa!