Ennuste: 0,05 %

Laskin tänään tilastollisilla menetelmillä odotetun IPU:n uuden todennäköisen vaalituloksen ensi maaliskuun vaaleihin. Tulokseksi sain 0,05-0,07 % ja noin 8.000-9.000 ääntä. NOLLA EDUSTAJAA SIIS.
4332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voit laatia omia tilastojasi vaalipäivään asti, mutta vasta 19.3. aamulla saadaan tietoon varmat tulokset. Näin ollen ei kannata luottaa tilastoihisi ja gallup-tutkimuksiisi.

Äänestä

Minkähänlainen ennuste on Sonkajärvellä,mm PS ja muilla puolueilla? uskoisin,että on 0,05%

Mailan tuttava.....

Äänestä

edellisiin, väärältä pohjalta yrityksen virheisiin nähden ole tapahtunut, eikä ilmennyt.
Ei puolueen jäsenistössä eikä tukijoissa.

Jos jatkaa samaa linjaa ja rataa, mitä muuta voi olla odotettavissa kuin samaa tulosta, eli huonoa!

Jos totuutta näin läiminlyödään, miten voidaan saada oikeutta voimaan, "se on": ei mitenkään.

Oikeutta on mahdollista saada voimaan vasta totuuden pohjalta ja mukaisesti. Vääyyden mukaan toimimalla ei voi vääryyttä nujertaa!

= Kristuksen Jeesuksen oppia, Nimessään / palvelijansa.

Äänestä

8-9 tuhatta ääntä tarkoittaa noin puolen prosentin ääniosuutta. Siiskymmnekertaista siihen nähden mitä ilmoitit. Laskelmiisi ei ole muutenkaan luottamista.

Oma veikkaukseni on, että Itsenäisyyspuolueen tulos on paljon lähempänä viittä (5) prosenttia kuin puolta prosenttia. Ehkä ylikin viisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nerva Trajanus kirjoitti:

Laskin tänään tilastollisilla menetelmillä odotetun IPU:n uuden todennäköisen vaalituloksen ensi maaliskuun vaaleihin. Tulokseksi sain 0,05-0,07 % ja noin 8.000-9.000 ääntä. NOLLA EDUSTAJAA SIIS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu