Korruptiota Venäjällä? Hän astuisi silloin sadan miljoonan ihmisen varpaille. Kaikki venäläiset uskovat hyötyvänsä korruptiosta - ovatkin hyötyneet jo mongolien ajoista asti.
Miksi Putin
Ei lopeta
7181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
venäjälläkin.
Ei ole noin yksinkertaista,onhan monessa maassa juomarahakin!! Venäjällä yleisin "korruptio" on konvehtirasia,votkapullo yms.Tällainen rahastus kuin itärajan rekkaliikenteessä se on muutamien "yksitysyrittäjien" tilapäistä toimintaa.
Että Venäjällä niinkuin ennen neukkulassa kaikentasoiset finanssioperaatiot vaativat jonkinlaista "voitelua". Se on maan tapa ja ihmiset sisäistävät sen jo äidinmaidossa. Kaikki muu on heistä epänormaalia ja epäilyttävää toimintaa!
Viestin aloittajalle,neukkula aikana korruptiota oli vain Kremlissä, se siitä äidinmaidosta,lännessä on puhuttu paljon muutakin potaskaa neukkulaajoista.
Syvä ja punainen. Neukkulassa et saanut kaupastakaan mitään, ellet hoidellut jotain vastalahjoja putiikin hoitajille. Samoin oli rakennustarvikkeet. Suomalaisten bisnetsetkin hoitui paremmin, kun järjestettiin ompelukoneita, elektroniikkaa, ja lääkkeitä tarvitseville tuolla puolella - tietoa on!
"Bisnesmiehet" erikseen, kysymys oli siitä sadastamiljoonasta tallaajasta.
Voimaa koska kirjoitat kuin votkaturistit.