milläs todistat

Mitä tehdä? Miehelle tuli veronkorotus, koska kuulemma tiettyä 9A paperia ei ollut täytetty?? Siitä olisi käynyt ilmi osakkeiden ostopäivä, mitä en kylläkään siihen merkinnyt, myynti kylläkin.
Täytetty oli tuo 9A, jonka otin veroilmoituksen täyttöoppaasta, ja mies allekirjoitti sen.Laitoin nämä kuitit sinne lomakkeen väliin.Mutta milläs todistat?Joka vuosi olen näin toiminut, eikä mitään ongelmia ole ollut.

Verottaja kyseli syyskuun alussa näitä ostotietoja (osakkeet oli ostettu v.2004 lopussa? näin sen pähkäilin), joista kuitenkin myyntihinnat näkyivät(pankin lähettämä?, tai sitten pankki ei ole jähettänyt mitään tietoja).Minulla ei ollut näyttää mitään kuittia, sillä ne kuitit menivät v.2005 veroilmoitusta tehdessä.
Onneksi veronkorotus ei suuri ollut(200€) mutta kuitenkin koen, että siellä päässä on sössitty jälleen kerran.
Pyydettiin tekemään kirjallinen valitus....Voi juma mitä ajan haaskausta. Ensi vuonna otan kaikesta sinne lähettämästäni kopion, joten katsotaan mitä ensi kerralla.
Siis yksinkertaisesti virkailijan virhe, mutta milläs todistat?????
6589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Että viet seuraavankerran veroilmoituksen henkilökohtaisesti sinne ja saat sieltä lapun, jossa lukee, että kyseisen vuoden veroilmoitus on toimitettu.

Äänestä

Aluksi kysyisin

Oliko lopputulos merkitty pääverolomakkeeseen.

Äänestä
  • Mikä lopputulos?
    En mitään lopputulosta siirtänyt mihinkään, koska olen näinä vuosina ainoastaan allekirjoituksella varustetun lomakkeen 9A tarvittavine asiapapereineen liittänyt veroehdotukseen. Ja muina vuosina se on aina näin toiminut. Ovat siellä verotoimistossa aina ne laskeneet
    ...Siis ostot ja myynnit, mut vain en näitä ostokuitteja löytänyt mistään......Mutta nehän jo olivat siellä v.2005 verotuksessa.

    Nyt on uusi virkailija kyseessä, joka itsekin sanoi, minun sinne papereita viedessäni ja näitä ihmetellessäni, että tämä on hänellekin outoa ja uutta ...!

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    Mikä lopputulos?

    Ei merkitystä sillä onko luovutusvoitot merkitty 9a lomakkeen lisäksi myös "lakanalle", eli esitäytetylle veroilmoitukselle. Ihmisiä siellä on töissä ja papereita hukkuu. Ennenkun teet muutoksenhaun kirjallisesti niin suosittelen käymään paikan päällä selittämässä asia ja vakuuttaa että em. lomake on täytetty, sillä päätöksen tekevät myöskin ihmiset.

    Äänestä

Verotoimiston jokaiseen kyselyyn on reagoitava. Olisit voinut mennä sinne ja aivan varmasti siellä virkailija olisi hakenut ostotositteet vaikka vuodelta 04. Kenenkä virhe, jos ei tiedä ostohintaa tai vuotta, ei kuulu jonkun viraston tehtäviin.

Äänestä

Kirjoituksesti oli vähintäänkin sekava...

Mutta mitäpä jos aloittaisit alusta - pyytäisit pankista selvityksen niistä kaupoista ja jatkaisit sitten sen paperin kanssa.
Teet valituksen ja saat rahat takaisin.

Ja seuraavalla kerralla et vain lätki papereita kuoreen vaan luet ohjeet ja täytät liitteistä kaikki kohdat sekä siirrät päälomakkeelle tiedot liitteistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näin tehneesi?? kirjoitti:

Mitä tehdä? Miehelle tuli veronkorotus, koska kuulemma tiettyä 9A paperia ei ollut täytetty?? Siitä olisi käynyt ilmi osakkeiden ostopäivä, mitä en kylläkään siihen merkinnyt, myynti kylläkin.
Täytetty oli tuo 9A, jonka otin veroilmoituksen täyttöoppaasta, ja mies allekirjoitti sen.Laitoin nämä kuitit sinne lomakkeen väliin.Mutta milläs todistat?Joka vuosi olen näin toiminut, eikä mitään ongelmia ole ollut.

Verottaja kyseli syyskuun alussa näitä ostotietoja (osakkeet oli ostettu v.2004 lopussa? näin sen pähkäilin), joista kuitenkin myyntihinnat näkyivät(pankin lähettämä?, tai sitten pankki ei ole jähettänyt mitään tietoja).Minulla ei ollut näyttää mitään kuittia, sillä ne kuitit menivät v.2005 veroilmoitusta tehdessä.
Onneksi veronkorotus ei suuri ollut(200€) mutta kuitenkin koen, että siellä päässä on sössitty jälleen kerran.
Pyydettiin tekemään kirjallinen valitus....Voi juma mitä ajan haaskausta. Ensi vuonna otan kaikesta sinne lähettämästäni kopion, joten katsotaan mitä ensi kerralla.
Siis yksinkertaisesti virkailijan virhe, mutta milläs todistat?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu