Tästä aiheesta on tainnut olla täällä jonkin verran puhetta, eli elohiiret! Mulla on noita elohiiriä ollut nyt noin kuukauden päivät, alkoivat kun olin flunssassa, tai silloin ne huomasin kun oli aikaa sairaslomalla vain maata. Eli kun istun, tai siis olen levossa, niin alan tuntea noita elohiiriä pitkin jalkoja, joskus niitä on esim. selässä, mutta yleensä vain jaloissa. Nykii hieman sieltä, sitten vaihtaa paikkaan toiseen ja taas toiseen, eli yhdessä ja samassa paikassa ei ole kauaa, vaan vaihtelee jalassa eri kohtiin ja myös toiseen jalkaan. Magnesiumia aloin heti syömään, auttaa jonkin verran, eli ovat vähentyneet. Mutta ainahan se mieltä vähän painaa, jotta missä vika ja tapahtuuko kohta jotain kauheampaa. Kertokaa vähän omia kokemuksia saman tyyppisistä vaivoista...Teen muutes seisomatyötä, tiedä sitten vaikuttaako se..
elohiiristä taasen
2
756
Vastaukset
- hiiri
Minulla on ollut jo muutaman viikon toisen silmän alaluomessa elohiiri joka tulee aina silloin tällöin. Välillä nykii niin että lukeminen vaikeutuu. Viime päivinä elohiirtä ei ole enää tuntunut. Kysyin kerran lääkäriltä asiasta, ja hän sanoi ettei elohiirelle mitään voi. Eipä kai se sitten vakavaa ole, kunhan aina vaan mietityttää.
- Hiirenkesyttäjä
Mene lääkäriin niin saat rauhan. Kaipa tuo useimmiten on vaaratonta, ja johtuu esim. liiasta kofeiinista tai stressistä. Mutta siksi ne lääkärit on, että selvittävät asian.
Itselläni elohiiri, joka oli aiemmin hypellyt vain väsyneissä silmissäni, hyppäsi käsivarteen viime keväänä. Sen jälkeen onkin nykinyt milloin missäkin, lähinnä pohkeissa ja käsivarsissa, mutta myös pepussa, kämmenissä, jalkapöydässä jne.
Labrakokeissa kaikki muu oli normaalia, paitsi aldolaasi kohollaan - ja siis ck (kreatiinikinaasi) ja aldolaasikokeet ovat sellaiset, jotka kertovat jostain lihasvauriosta. Joku viisas voi näistä kertoa lisää :)
Ja nyt rauhassa annan nykiä ja odottelen milloin pääsen neurologian polille jatkotutkimuksiin. Tai en ihan rauhassa, kyllähän se painaa, kun ei tiedä.
Eli kohtalotoverin neuvo: luovu kofeiinista, ja katso kuinka käy. Jos hiiret jatkavat hyppelyä, mene lääkäriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1812356- 581305
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221018- 951010
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975