Onko Sinulla jäänyt mieleesi "Wanha kouluajan ihastus"?

on vain niin kamalan vanhan näköinen,etten kyllä enään välittäisi.Tiedä sitten kait sitä itseenkin on elämän jäljet jäänyt,en kyllä hänen elämäänsä kadehdikkaan:

pienityttö, vaalea ja hentoinen, ja hän oli ihastunut Joukoon vaaleaan poikaan, poika oli kiltti ja siisti, hän ei koskaan edes aavistanut, mitä pikkutyttö tunteistaan päiväkirjaan kirjoitteli..
Törmäsin häneen noin 10v sitten, aikamme kun jutelimme selvisi, että hän oli juuri se Jouko..
Ja pikkusalaisuus selvisi, hän oli ollut minuun ihastunut kouluaikana..
Kyllä tinnun nyt Joukon muistaa..

se on "vanha" mummo jo!En ihastele tällä hetkellä.Ja kun peiliin katson ,huomaan,ei edes kannata ajatella.:((

Oli muodottomaksi lihonut örveltäjä.
Sain pidellä sitä kädestä nuorena ja
meinasi siinä poikuus mennä.

Joo se kuoli viinaan ja oli pitkä avioliitto takana. Sen vaimo oli mun ystävä, on vieläkin.

muistan. Olin kaikissa kevätnäytelmissä joko prinsessa ta keiju. Minulla oli pitkä vaalea luonnonkihara tukka. Yhteisissä harjoituksisissa oli Pertti, joka laittoi kätensä olkapäilleni kun istuttiin siellä juhlasalin lattiala. Se oli ensimmäinen kerta kun sain. Olin poissa tolaltani ja ihmettelin vain mikä minun alavatsaani vihloo niin oudosti.

Kaikki eletyt ja koetut tunteet ovat kyllä hyvässä tallessa, mutta ajattelen asian niin, että ne asiat on loppuunkäsiteltyjä ja mieleenpalautumat ovat jotain tunne-elämän häiriötiloja, joilla koetan ratkaista nykyisyyteni ongelmia. En jossittele enkä halua ketään takas. Ihan sama, mitä tekevät.

Ei tarvi kuin ottaa unilääkettä niin kaikki haamut katoavat sinne, minne ne kuuluvatkin pois minua ahdistelemasta... Ja toivottavasti myös pysyvät siellä.

Voi kuinka kauniisti te muut ajattelette asian...

aina välillä. Mun ihastus oli suunnilleen samanikäinen saman talon poika. Oli tosi kivan näköinen. Poika oli jo töissä ja mä koulussa. Heräsin joka aamu aikaisemmin, että ehdin nähdä kun se lähti töihin. Meni kuitenkin toisen kanssa naimisiin, samasta talosta. Ei halunnut mua, vaikka kuinka yritin. Silloin olin tosi katkera. Niillä ei kai mennyt hyvin, erosi jonkin ajan kuluttua. Oli lapsikin. Näin ihastukseni joskus viitisentoista vuotta sitten. Oli alkoholisoitunut, työtön. Juttelin sen kanssa ja puhuttiin, että ehkä nähdään joskus. Ei olla nähty. Ei varmasti olisi mennyt meilläkään sen paremmin. Toisaalta ihan hyvä, kun ei menty yhteen. Mutta kuitenkin jossakin tuolla syvällä tuntuu vielä se vanha tunne. Silloin oli niin ihanaa, kun pystyi haaveilemaan tulevasta. Todellisuus on ollut paljon karumpaa.

joskus huvittuneena muistelen ensimmäistä alakansakoulu ihastumistani..

Vaihettiin kampoja :))

Kyllähän on jäänyt mieleen, mutta en jossittele, mikä minusta on aivan turhaa ajanhaaskausta. Käyn kyllä täällä netissä katsomassa joskus hänen kuviaan ja muita juttuja??????