Ei liity välttämättä yksinäisyyteen millään tavalla...
Juuri kun pääsin manaamasta syysloman tylsyyttä ja toivomasta sen loppumista, niin jo ensimmääisenä päivänä loman jälkeen pamahtaa kasvoille kaikki se paska mitä vaan voi opiskeluissa huonolla tuurilla odottaa.
Matematiikka ja fysiikka takkuuaa; seuraa rästikursseja. Rästikursseista seuraa uusintakursseja, mutta ennen kaikkea liian vähän opintopisteitä. Liian vähistä opintopisteistä seuraa uhkauskirje että "rahat takaisin, ja saatetaan muuten lopettaa maksaminen kokonaan että paas jätkä maksaen, ystävällisesti opintotukilautakunta" Ystävällistä joo. Itse kokisin kirjeen silkkana vittuiluna ja kiristyksenä ihan kuin pinna ei olisi kireällä jo muutenkin.
Ja mitäs koululla, hahhahaa, kuten muistinkin, päädyn nurkkaan tuijottamaan seinää ja toivomaan tunnin alkamista samalla kun muut möykkäävät ja nauravat kilpaa sille kuinka hauskaa lomalla oli. Toivoisin voivani olla menossa mukana, mutta kuten palstalaiset varmaan tietävät; ei sinne ihan noin vain mennäkään. Tunnin asia meni ohi, osaan soveltaa annetut arvot valmiiseen kaavaan, mutten tiedä mistä se oikeastaan koostuu, ja näin ollen en osaa oikeastaan käyttää sitä. Kaverilta voisi tietysti kysyä neuvoa, ai niin miltä kaverilta?
Kotimatka vesisateessa. Vesisade on kaunis ja viihdyttävä asia, niin kauan kun ei itse joudu alttiiksi sille, ainakaan väärässä vaatetuksessa. Kotona odottaa tenttikirja, siihen on pari päivää enkä ymmärrä asiaa, itseluottamus on kova että sovelletaan sitä kaavaa, mutta kun paperi lyödään eteen, niin kokemuksesta voin sanoa usean viikonkin ymmärtämisen osoittautuvan vääräksi. Paperi palautetaan täynnä epätoivoisia töherryksiä ja toivotaan edes minimipisteitä.
"Vaihda alaa" joo mutta kun en tule toimeen ihmisten kanssa niin tekninen ala on mielestäni ainoa vaihtoehto.
"Lopeta lukuhommat ja mene töihin" Enkä mene. Olen katsonut liikaa televisiota ja olen oppinut että elämä ilman Mersedes-Benziä ja kaksikerroksista kivitaloa ja vapaa-ajan kiinteistöä ei ole elämää. Tähän mennessä elämän ilo ja salaisuus ei ole löytynyt muista ihmisistä, joten ajattelin sen löytyvän kylmästä käteisestä. En voi kieltää, kun ostan uutta ja kallista, niin sen päivän -pari olo on ONNELLINEN. Ikävää vain että se kuihtuu esineen vanhetessa ja on pakko ostaa kalliimpaa.
Naapurin lauria paremmista lätkäkorteista hyvänpäivän tuttuporukan nopeimpaan autoon, kympistä sataseen, satasesta tonniin ja tonnista kymppitonniin. Ketju ei lopu koskaan jos tavaroilla lähtee tyhjää elämää täyttämään.
1600€ kuukausittainen tuulipukutili tarjoaa ruosteisen Toyotan ja kaupungin vuokrakämpän, ja rehellisesti sanottuna tuntuisi paremmalta kuolla kuin joutua sinne. Ei sillä että halveksisin toyotalla ajavia vuokralla asujia. Itse en vain usko löytäväni onnea ilman 70 000€ vuosittaisia bruttotuloja, hanttihommista sellaisia ei revitä. On surkuhupaisaa että teen elämästäni aina vain kurjempaa koittaessani tehdä siitä valoisampaa.
Sitten taas vaikka valmistuisin, mihin hemmettiin päätyisin? AMK-inssejä on tusinassa kymmenen tai kymmenessä tusina, miten päin vaan mutta liika on liikaa, ja huonoimmat putoavat väliin. AMK matikkaa lasketaan kuulemma helmitauluillakin, no joo, minä en niitä laske edes laskimella.
Niinpä niin, väärällä tiellä olen tarpomassa, mutta minnekäs sitä kääntyisi? Jokainen välivuosi lykkää valmistumista, ja papparaiset eivät ole kovaa huutoa työhaastatteluissa, varsinkaan papereilla jotka kelpaavat lähinnä saunan sytykkeeksi. Ristus sentään kun osaisi vain lopettaa, mutta en todellakaan halua elämää jossa pitää tinkiä jostakin että on rahaa ensi viikollakin. En halua ostaa vaatteitani rytkymarketista vaan kunnon liikkeistä. En halua ajaa samalla paskalla autolla vielä nelikymppisenäkin ja katsella sivusta kuinka rikkaat muksut kaahaavat ohi faijan BMW:llä tukka tuulessa hulmuten.
Tunnen yhden tyypin kotinurkilta jolle olen kateellinen. Hänellä ei ole yhtään rahaa, pilottitakkinsa ja loppuun poljetun tyttönsä kanssa hän kaahaa vanhalla nissanillaan seikkailusta toiseen. Hänellä ei ole mitään koulutusta, urakehitys nolla nyt ja tulevaisuudessa, rahaa niin vähän että pitää myydä alkuperältään hämärät vanteet 5€kappale että saa bensaa datsuniin. Hän tulee hilpeä virne kasvoillaan kertomaan kuinka menetti luottotietonsa jättämällä tavaroita maksamatta ja hukkaamalla niitä. Hänellä tuntuisi olevan kaikki mitä nyt ensihätään kaipaisi, vaikka vähemmän se on kuin itselläni. Kun saisi vain olla tyytyväinen. Se riittäisi.
Jotkut päivät on vaan huonompia kuin toiset, ja tämä taitaa olla niitä huonompia.
Juuri kun pääsin manaamasta syysloman tylsyyttä ja toivomasta sen loppumista, niin jo ensimmääisenä päivänä loman jälkeen pamahtaa kasvoille kaikki se paska mitä vaan voi opiskeluissa huonolla tuurilla odottaa.
Matematiikka ja fysiikka takkuuaa; seuraa rästikursseja. Rästikursseista seuraa uusintakursseja, mutta ennen kaikkea liian vähän opintopisteitä. Liian vähistä opintopisteistä seuraa uhkauskirje että "rahat takaisin, ja saatetaan muuten lopettaa maksaminen kokonaan että paas jätkä maksaen, ystävällisesti opintotukilautakunta" Ystävällistä joo. Itse kokisin kirjeen silkkana vittuiluna ja kiristyksenä ihan kuin pinna ei olisi kireällä jo muutenkin.
Ja mitäs koululla, hahhahaa, kuten muistinkin, päädyn nurkkaan tuijottamaan seinää ja toivomaan tunnin alkamista samalla kun muut möykkäävät ja nauravat kilpaa sille kuinka hauskaa lomalla oli. Toivoisin voivani olla menossa mukana, mutta kuten palstalaiset varmaan tietävät; ei sinne ihan noin vain mennäkään. Tunnin asia meni ohi, osaan soveltaa annetut arvot valmiiseen kaavaan, mutten tiedä mistä se oikeastaan koostuu, ja näin ollen en osaa oikeastaan käyttää sitä. Kaverilta voisi tietysti kysyä neuvoa, ai niin miltä kaverilta?
Kotimatka vesisateessa. Vesisade on kaunis ja viihdyttävä asia, niin kauan kun ei itse joudu alttiiksi sille, ainakaan väärässä vaatetuksessa. Kotona odottaa tenttikirja, siihen on pari päivää enkä ymmärrä asiaa, itseluottamus on kova että sovelletaan sitä kaavaa, mutta kun paperi lyödään eteen, niin kokemuksesta voin sanoa usean viikonkin ymmärtämisen osoittautuvan vääräksi. Paperi palautetaan täynnä epätoivoisia töherryksiä ja toivotaan edes minimipisteitä.
"Vaihda alaa" joo mutta kun en tule toimeen ihmisten kanssa niin tekninen ala on mielestäni ainoa vaihtoehto.
"Lopeta lukuhommat ja mene töihin" Enkä mene. Olen katsonut liikaa televisiota ja olen oppinut että elämä ilman Mersedes-Benziä ja kaksikerroksista kivitaloa ja vapaa-ajan kiinteistöä ei ole elämää. Tähän mennessä elämän ilo ja salaisuus ei ole löytynyt muista ihmisistä, joten ajattelin sen löytyvän kylmästä käteisestä. En voi kieltää, kun ostan uutta ja kallista, niin sen päivän -pari olo on ONNELLINEN. Ikävää vain että se kuihtuu esineen vanhetessa ja on pakko ostaa kalliimpaa.
Naapurin lauria paremmista lätkäkorteista hyvänpäivän tuttuporukan nopeimpaan autoon, kympistä sataseen, satasesta tonniin ja tonnista kymppitonniin. Ketju ei lopu koskaan jos tavaroilla lähtee tyhjää elämää täyttämään.
1600€ kuukausittainen tuulipukutili tarjoaa ruosteisen Toyotan ja kaupungin vuokrakämpän, ja rehellisesti sanottuna tuntuisi paremmalta kuolla kuin joutua sinne. Ei sillä että halveksisin toyotalla ajavia vuokralla asujia. Itse en vain usko löytäväni onnea ilman 70 000€ vuosittaisia bruttotuloja, hanttihommista sellaisia ei revitä. On surkuhupaisaa että teen elämästäni aina vain kurjempaa koittaessani tehdä siitä valoisampaa.
Sitten taas vaikka valmistuisin, mihin hemmettiin päätyisin? AMK-inssejä on tusinassa kymmenen tai kymmenessä tusina, miten päin vaan mutta liika on liikaa, ja huonoimmat putoavat väliin. AMK matikkaa lasketaan kuulemma helmitauluillakin, no joo, minä en niitä laske edes laskimella.
Niinpä niin, väärällä tiellä olen tarpomassa, mutta minnekäs sitä kääntyisi? Jokainen välivuosi lykkää valmistumista, ja papparaiset eivät ole kovaa huutoa työhaastatteluissa, varsinkaan papereilla jotka kelpaavat lähinnä saunan sytykkeeksi. Ristus sentään kun osaisi vain lopettaa, mutta en todellakaan halua elämää jossa pitää tinkiä jostakin että on rahaa ensi viikollakin. En halua ostaa vaatteitani rytkymarketista vaan kunnon liikkeistä. En halua ajaa samalla paskalla autolla vielä nelikymppisenäkin ja katsella sivusta kuinka rikkaat muksut kaahaavat ohi faijan BMW:llä tukka tuulessa hulmuten.
Tunnen yhden tyypin kotinurkilta jolle olen kateellinen. Hänellä ei ole yhtään rahaa, pilottitakkinsa ja loppuun poljetun tyttönsä kanssa hän kaahaa vanhalla nissanillaan seikkailusta toiseen. Hänellä ei ole mitään koulutusta, urakehitys nolla nyt ja tulevaisuudessa, rahaa niin vähän että pitää myydä alkuperältään hämärät vanteet 5€kappale että saa bensaa datsuniin. Hän tulee hilpeä virne kasvoillaan kertomaan kuinka menetti luottotietonsa jättämällä tavaroita maksamatta ja hukkaamalla niitä. Hänellä tuntuisi olevan kaikki mitä nyt ensihätään kaipaisi, vaikka vähemmän se on kuin itselläni. Kun saisi vain olla tyytyväinen. Se riittäisi.
Jotkut päivät on vaan huonompia kuin toiset, ja tämä taitaa olla niitä huonompia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itselläkään ei toi opiskelu aina niin hyvin mene. Kuulemma jos sieltä kelalta kirje tulee, niin se ei varsinkaan ensimmäisellä kerralla mikään maailmanloppu ole, jos nyt on edes jotain saanut aikaan. Vastaa vain asiallisesti, että nyt ei ole kursseja saanut läpi jne. Tiedän kyllä että niitä kursseja on pirullista alkaa uusimaan.
Mulla on toi sama kaverihomma, olisikin niitä joilta voisi kysyä, jos ei jotain osaa. Tai uskaltaisi käydä joltain vaikka tunnin alussa kysymässä muistiinpanoja.
Minäkin olen kateellinen monille tyypeille. Amispohjalta porskuttaavat, ei tunnu olevan mitään ongelmia. Se raha mitä tulee, riittää, eikä oteta turhia paineita.
Tosin on niitäkin, jotka ryyppää kaikki rahansa viikonloppuna, mutta se niistä.
nyt tähän ketjuun, ehkä vähäsen, joten vuodatetaas..
Mä en jaksa, vituttaa niin että oksettaa.. Olisinkin AMK:ssa, ei..olen jumissa 5 vuotta nuorempien k-päiden kanssa ammattikoulussa *barf*
Niin, miksi ammattikoulussa? Noh, vaikutti järkevältä vaihtoehdolta, nyt kaduttaa rankasti tuo päätös. Eihän siinä, opiskelu on naurettavan helppoa (..jopa matikka, jossa olen s-u-r-k-e-a), 3 vuoden perustutkinto on vitsi! Samat asiat opetetaan "aikuisille" 1,5 vuodessa parhaimmillaan. Voisinkin vaihtaa aikuispuolelle, mutta en, kun en ole duunissa/ollut duunissa. Vitunvitunvittu.
Ja miksikä en ole yliopistossa/amk:ssa vaikka olen jo parikymppinen? Noh, nallekarkit ei aina mene tasan ja motivaation puute on kariuttanut opinnot jo kertaalleen, siihen päälle pari välivuotta ja avot. Olen pälli jolla ei vieläkään ole toisen asteen tutkintoa. Kuulostaa niin perseeltä että huh.
Argh! Saatana. Nukkuakin pitäisi, että jaksaisi kouluun, kiinnostaapa kovin.
Eipä nyt kannata ottaa paineita koulutuksesta tai sen puutteesta. Tärkeintä olisi että opetus on mielekästä ja työ olisi mielekästä tehdä. Opiskella ehtii kyllä myöhemminkin.
Hanki ensi vuodeksi iltatyö ja palkkaa yksityisopettaja matikoihin. Jos tuntuu hyvin lähtevän liikkeelle, ota lainaa, koska kyse on vain vuodesta.
Opiskelu on mennyt huonosti, kun en ole jaksanut ottaa asioista selvää. Motivaatio opiskeluun on lisäksi laskenut, kun kenenkään kanssa ei ole voinut jutella opiskeltavista asioista (tarkoitan rennossa meiningissä jutella niistä...).
Tämä tuntuu ylitsepääsemättömältä kierteeltä, mutta tämän kierteen voi katkaista! Kun tuntuu, että asiat menevät aina vain huonompaan ja huonompaan suntaan, on todettava viimein että paskat siitä mitä muut ihmiset ajattelevat! Tässä on kyse Minun ikiomasta elämästäni ja Minulla on täysi oikeus toimia juuri sillä tavalla kuin haluan. Kun en riko lakia enkä mitään, voin tehdä juuri niinkuin haluankin! Minä menen, hammasta purren, kysymään joltain opiskelijalta neuvoa johonkin asiaan. Jos ei yksi ihminen suostu/ehdi neuvomaan, sitten kysyn toiselta, jos ei hänkään, niin sitten kolmannelta, neljänneltä... kuudenteen ihmiseen asti. Ja hiiteen se ajatus, mitä tuo toinen saattoi ajatella!! Kun ketään ei kiinnosta paskaakaan yksinäisen, tuntemattoman ihmisen elämä. Se on muille ihan samaa kysynkö minä neuvoa tai juttelenko heille aikani kuluksi jotain pientä, mutta minun elämääni se on suuri muutos. Saan siitä voimia, jos esim. selvitän itselleni jonkun asian, joka on aikaisemmin vaivannut minua.
Minun pitäisi raivostua joka kerta siitä, jos olen taas ajattelemassa sitä, MITÄ MUUT MEINAAVAT. Kukaan ei meinaa tässä maailmassa mistään mitään. Tiedän sen itsekin. Mutta silti... minä olen välittämässä taas asioista, joista ei pitäisi välittää!
Aivan totta että muiden mielipiteillä ei oikeastaan ole väliä, mutta aikataulut ovatkin asia erikseen, ne pahukset muuttuvat näkymättömiksi ja hiipivät joukolla kimppuun viimeisenä iltana (syy on kieltämättä itsessäni)
Otankin tänään iisisti ja pidän huomenna omaa lomaa ja teen sekaiset tehtävät pois alta.
Miten sitä sanotaan, "huolella suunniteltu on jo puoliksi tehty"? :)