Sairastan masennusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistuneisuutta ja olen hieman itsetuhoinen. Olen niin sanotussa hoidossa julkisella puolella, eli käyn keskustelemassa sairaanhoitajan kanssa jolla on psykoterapeutin pätevyys. Psykiatrini olen nähnyt vain tutustumiskerralla. Lääkitys masennukseen on lopuillaan.
Tosiasia on kuitenkin se, etten tunne jaksavani elää kunnolla. Satutan itseäni vähintään kerran viikossa. Terapiasta ei ole MITÄÄN hyötyä, sillä terapeutti on ihan osaamaton. Lääkärini on varmaan kyllästynyt potilaihinsa. En tunne saavani apua, vaikka avun piirissä olenkin. Minun vaivani kun ovat vissiin kaikkien mielestä niin mitättömiä, ettei minua oteta ihan vakavasti.
Käyn töissä 3kertaa viikossa. Sen jaksan ihan hyvin ja se piristää mieltäni. Heti kun olen vapaalla, minut valtaa kauhea syyllisyys ja ahdistuneisuus. Tekee mieli itkeä. Olen älyttömän vaativa itseäni kohtaan, lähes persoonallisuushäiriöinen. Kulutan itseni loppuun jo pelkillä ajatuksilla mitä minun pitäisi tehdä ja mihin minun pitäisi pystyä. Elämäni on ihan auki vielä, sillä olen nuori. Ammatin valinta on vaikeaa ja vielä vaikeampaa yrittää päästä sisään johonkin oppilaitokseen. Valintakoekirjoja en pysty edes avaamaan, koska tiedän jo valmiiksi, etten ole riittävän hyvä pääsemään opiskelemaan sinne minne haluan. Olen jo epäonnistunut ennenkin ja paineet lakavat olla kovat.
Kaikille läheisille ihmisille ja sukulaisille joudun valehtelemaan, että kaikki on ihan kunnossa. Ja koska heille ei tule edes mieleen, että ongelmani johtuvat mielenterveyteni horjumisesta, he pitävät minua laiskana luuserina ja painostavat minua yrittämään enemmän kyselyillään. Muutama läheinen tietää ongelmistani, mutta he eivät ota niitä tosissaan, sillä olen aika hyvin onnistunut peittämään kaikki hymyn taakse. Jos kerron satuttavani itseäni, minua ei oteta tosissaan silloinkaan.
Minusta tuntuu pahalta, ettei kukaan auta minua. Olen ihan umpikujassa, enkä jaksa enää pienintäkään vastoinkäymistä. Olen monesti jo ajatellut ottavani kasan lääkkeitä ja vaikka alkoholia niiden kanssa. Olen ajatellut viiltää itseäni. Nyt kun lääkitykseni on lopuillaan (masennus), minun oletetaan olevan terve niiden läheisten mielestä, jotka minusta jotain tietävät. Olen ristitulessa. Yritän saada itseni jaksamaan ja uskotella itselleni, että pystyn nyt taas normaaliin elämään, koska en kehtaa sanoa enää muille, että olen vieläkin vähän jaksamaton. Haluaisin tehdä jotain tosi tyhmää, että minut vietäisiin sairaalaan lepäämään, laitettaisi psykiatriseen osastohoitoon. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska pilaisin koko loppu elämäni sillä. Kaikki sukulaiset ja perhe ja muut nimittäisivät minua hulluksi sen jälkeen, ja olisivat varmaan tosi vihaisia "temppuilustani". Olisin lopun elämääni hullu heidän silmissään ja häpeäksi koko suvulle.
En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Pitääkö minun jaksaa?
Voisitteko auttaa?
Tosiasia on kuitenkin se, etten tunne jaksavani elää kunnolla. Satutan itseäni vähintään kerran viikossa. Terapiasta ei ole MITÄÄN hyötyä, sillä terapeutti on ihan osaamaton. Lääkärini on varmaan kyllästynyt potilaihinsa. En tunne saavani apua, vaikka avun piirissä olenkin. Minun vaivani kun ovat vissiin kaikkien mielestä niin mitättömiä, ettei minua oteta ihan vakavasti.
Käyn töissä 3kertaa viikossa. Sen jaksan ihan hyvin ja se piristää mieltäni. Heti kun olen vapaalla, minut valtaa kauhea syyllisyys ja ahdistuneisuus. Tekee mieli itkeä. Olen älyttömän vaativa itseäni kohtaan, lähes persoonallisuushäiriöinen. Kulutan itseni loppuun jo pelkillä ajatuksilla mitä minun pitäisi tehdä ja mihin minun pitäisi pystyä. Elämäni on ihan auki vielä, sillä olen nuori. Ammatin valinta on vaikeaa ja vielä vaikeampaa yrittää päästä sisään johonkin oppilaitokseen. Valintakoekirjoja en pysty edes avaamaan, koska tiedän jo valmiiksi, etten ole riittävän hyvä pääsemään opiskelemaan sinne minne haluan. Olen jo epäonnistunut ennenkin ja paineet lakavat olla kovat.
Kaikille läheisille ihmisille ja sukulaisille joudun valehtelemaan, että kaikki on ihan kunnossa. Ja koska heille ei tule edes mieleen, että ongelmani johtuvat mielenterveyteni horjumisesta, he pitävät minua laiskana luuserina ja painostavat minua yrittämään enemmän kyselyillään. Muutama läheinen tietää ongelmistani, mutta he eivät ota niitä tosissaan, sillä olen aika hyvin onnistunut peittämään kaikki hymyn taakse. Jos kerron satuttavani itseäni, minua ei oteta tosissaan silloinkaan.
Minusta tuntuu pahalta, ettei kukaan auta minua. Olen ihan umpikujassa, enkä jaksa enää pienintäkään vastoinkäymistä. Olen monesti jo ajatellut ottavani kasan lääkkeitä ja vaikka alkoholia niiden kanssa. Olen ajatellut viiltää itseäni. Nyt kun lääkitykseni on lopuillaan (masennus), minun oletetaan olevan terve niiden läheisten mielestä, jotka minusta jotain tietävät. Olen ristitulessa. Yritän saada itseni jaksamaan ja uskotella itselleni, että pystyn nyt taas normaaliin elämään, koska en kehtaa sanoa enää muille, että olen vieläkin vähän jaksamaton. Haluaisin tehdä jotain tosi tyhmää, että minut vietäisiin sairaalaan lepäämään, laitettaisi psykiatriseen osastohoitoon. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska pilaisin koko loppu elämäni sillä. Kaikki sukulaiset ja perhe ja muut nimittäisivät minua hulluksi sen jälkeen, ja olisivat varmaan tosi vihaisia "temppuilustani". Olisin lopun elämääni hullu heidän silmissään ja häpeäksi koko suvulle.
En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Pitääkö minun jaksaa?
Voisitteko auttaa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minun sairauteni ei ole masennus. Kuitenkin kävin Mieli maasta ry:n vertaisryhmissä. Niistä oli paljon apua. Tosi mukavia ihmisiä täällä Tampereella.
Ehkä se vähän lievittäisi pelkojasi tulla ikuisesti leimatuksi sairaaksi.
Oma tarinani on se että minulla oli harhoja. Syön siihen psykoosin esto lääkettä, tällä hetkellä se on Ceroquel. En usko että sinun kannattaa lopettaa lääkitystäsi.
Jossain päin on päiväsairaaloita joissa ollaan vain ´päivä mutta hoito sielläkin voi olla aika heikko tasoista.
Käyn iltalukiossa missä olen valinnut eräänlaisia tukiopetus kursseja. Käyn lyhyen, vasta lukiossa aloitetun englannin kursseja vaikka olen lukenut englantia kolmannelta luokalta. Koska en ole suorittanut koko lukiota ja osallistunut ylioppilaskirjoituksiin, saan käydä ilmaiseksi. Lukiota voi käýdä myös netissä etälukiona.
Jos asut nimittäin pienellä paikkakunnalla. Luulísi että tenttimetkoihin saisit koulumatkatukea, koska tentti paikkoja varmaan on vain vähän isommissa taajamissa. Kysy Työkkäristä.
Vaikka puhuin viiden vuoden ajan perättömiä, suurin osa ystävistäni säilyi. Sukulaisita vain ne jotka ovat itsekkin olleet psykoosissa karsastavat minua. Ja naureskelevat, todennäköisesti pienellä paikkakunnilla ovat itse joutuneet koville.
Psyykkinen sairaus on hyvin yleistä. Saatat helpostikin löytää kohtalotovereita joista ehkä saat ystäviä. Olen kuullut masentuneen ystäväni kertovan samanlaisita oireista kun sinäkin. Hän on jotain 27. Itse olen 34 ja uskon silti voivani opiskella.
Sairasta kuitenkin ensin rauhassa. Voithan vain käydä iltalukiossa kertailemassa, ei se sairaspäivärahaasi vaikuta. Se voisi olla hyvää kuntoutusta sinulle. Noin vuoden sairaspäivärahan jälkeen tulee kuntoutustuki. Se on jos olet kerinnyt olenmaan yli 18vuotiaana töissä olemaan isompi kuin sairaspäiväraha riippuen työskentelysi määrästä.
Kuntoutustuella voit opiskella ja VR:ltä eläkeläiskortin hakemalla matkustaa puoleen hintaan niin kuin opiskelijanakin vaikka eläke olisi vain tietyksi ajaksi.
Kuntoutustuella opiskelun ehto Kelalla on ettet saa täysiä opintoviikkoja tai käyt psykoterapiassa ja sen tuella pystyt opiskelemaan.
Jos sinulla on opintolainaa ja olet sairaspäivärahalla ja sitten kuntoutustuella saat jotain kolmen vuoden päästä opintolainasi kokonaan anteeksi.
Sitten kun olet vähän kuntoutunut sinun kannaittaisi ruveta siirtymään yksityispuolelle terapiaan. Yleensä käyntitiheys on kaksi kertaa viikossa ja terapia aina katsotaan vuodeksi eteenpäin. Mielenterveystoimisto varmasti kirjoittaa sinulle oliko se nyt B-lausunnon mutta joku lääkärinlausunto kuitenkin että pääset yksityislääkärille tai psykologille. Tärkeinpiä kriteerejä siihen on nuori ikäsi en usko että sinua pakotetaan käymään mielenterveystoimistossa kuin se aika että sairautesi katsotaan vakavaksi.
Vaikein vaihe on löytää hyvä terapeutti itselleen. Lisäksi terapeuttit ottavat vain välillä uusia potilaita mutta hyvälle kannattaa jonottaa kohtuullinen aika. Minulle terapeutissani on tärkeää että hän on karjalaisen vilkas kuten ´minäkin. Apteekista saa ostaa Psykoterapeutti luetteloita. Niistä lähtee etsintä käyntiin. Mutta varaa aikaa etsintään. Ja se on etsinnän aikana itse maksettava, psykologi Tampereella ottaa 45min 60 eikä siitä saa mitään Kelalta takaisin. Psykiatri maksaa 85 e ja kela hyvittää siitä noin 30 e.
Suurissa kaupungeissa on enemmän terapeutteja. Kela maksaa matkasi 157;25 e ylittävältä osuudelta. Mutta ensin on haettava se 157,25 alittava osuus. Käyntipäivälausunnon sitä varten kirjoittaa terapeuttisi ja sinun on vain liitettävä terapeutin lausunto. Matkakulut kannattaa hake useasti vuodessa sillä periaatteessa ne vanhenevat puolessa vuodessa mutta olen kyllä saanut niitä vanhentuneitakin kun selitin etteivät voimani silloin riittäneet. Kela viela lähetti lapun etteivät tällä pykälällä korvaa mutta sitten siinä oli lappu mihin piti vain laittaa pari ruksia ja allekirjoitus niin kyllä korvasivat.
Kelan rahoittaa terapioita kolmella tavalla:
Kelan osittain korvaama terapia josta itselle jää kuukaudessa noin 180 e ja siihen olen saanut sosiaalitoimistolta toimeentulotukea, eli se on sitä myönnettäessä katsottu hyväksyttäväksi menoksi. Toinen tapa on hakea Kelalta hoitotukea jos on sairasp. rahalla tai kuntoutustuella. Sitä myönnetään joko noin 50e tai 130e tai 250 e.
Jos olet työssö niin se on vammaistuen nimellä ja 50 e sijasta se on 70 e ja niin edes päin eli hiukan korkeampi. Eikä sitä huomioida tulona sosiaalitoimistossa. Sen perusteet on joko todelliset kulut tai avun tarve. Kysy siitä mielenterveyden keskusliiton "propelli" nimisestä auttavasta puhelimesta. Pidä puolesi ja kerro kaikki vaikeutesi hakemuksessa. Propelli neuvoo miten hakemuksessa kerrotaan mielenterveyden ongelmien aiheuttamasta haitasta.
Sitten jos saat hoitotukea 130 e sinut katsotaan vaikeavammaiseksi. Silloin sinulle kuuluu kokonaan ilmainen psykoterapia. Sitä saavat antaa Kelan kilpailuttamat terapeutit jotka usein ovat psykologeja. Sitäkin yleensä annetaan 2 krt viikossa aina vuoden kerrallaan, pisimmmällään aikaa voidaan antaa kolme vuotta.
Sitten kolmen yleensä terapioiden päätyttyä kun sitä ei enään saa hakea lisää voit käydä muutaman kerran kuukaudessa kuvaamallani hoito- tai vammaistuella. Jos tunnet että tarvitset terapiaa niin voit käydä aina vaan sillä samalla hyvällä terapeutilla joka tuntee sinut.
Kaiken tämän tiedon käsittäminen vie varmaan aikansa. Mutta tosiaan hyvät terapeutit lähtevät mielenterveystoimistoista pois koska eivät siellä saa tavat potilaita riittävän usein. Niin on minun psykologinikin tehnyt. Kunnallinen hoito on sellaista näennäishoitoa. Harvoin sieltä saa hyviä tyyppejä. Ja tosiaan yleensä he lähtevät yksityisyrittäjikisi Kelan kustantamiin terapioihin. Tai paremmin hoidettuihi´n virkoihin raha-automaatti yhdistyksen projekteihin ynm. pois kunnan palveluksesta.
Jos terapian aikana tosiaan opiskelet niin siihen ei pitäisi olla mitään estettä. Siihen voi saada jopa isompaa kuntoutustukea ja oppikirja rahaa mutta en nyt muista pitikö siihen saada työeläkettä.