Tarinani on sinällään pitkä, että en ehkä kaikkea tähän laita, mutta jotakin.
Viimeiset 15 vuotta elämästäni on ollut melkoista menoa.Olin koulukiusattu.Onneksi asia väheni yläasteella ja lukiossa. Lähdin ulkomaille yli 4:ksi vuodeksi miehen perään, sain töitä, menin naimisiin jne. Ero tuli ja palasin Suomeen. Sen jälkeen olen opiskellut ahkerasti, löytänyt uuden miehen jonka kanssa vakavasti nyt olen ja asustan. Ystäviä on tullut ja mennyt.
Nyt huomaan kuitenkin ikäviä asioita.
Keväällä katkaisin yhden ihmissuhteen ystävään, jonka kanssa alkoi tulla ongelmia.Hän lähetteli tekstiviestejä, teki kiusaa, haukkui...tein siitä lorusta lopun. Nyt on katkeamassa toinen ihmissuhde, luulin naisen olleen ystäväni, mutta hän päätti eräänä päivänä soittaa ja haukkua minut. Muutamia vahoja ystäviä on, joiden kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmia.Tunnen olleeni noille katkenneille ihmissuhteille kaatopaikka, jonne kaikki murheet upotetaan, soitetaan vaikka keskellä la-iltaa kun sukulaisissa on ongelmia ja tilitetään, vaikka samasta asiasta on puhuttu puhelimessa jo paria tuntia aikaisemmin. En osaa edes selittää tätä kierrettä.
Opiskelen ja luokkaryhmämme oli ennen tiivis ja todella hauska, nyt on irtaantunut kuppikuntia, joissa juorutaan ja puhutaan paskaa...tiedän, että myös minusta puhutaan, näen sen ilmeestä joita tämä kyseinen ihminen minuun luo. Haluaisin vain opiskella ja olla rauhassa, pyrin tulemaan toimeen kaikkien kanssa.Kyllähän sitä koulua käy, mutta kaikki tuntuu aika ylivoimaiselta välillä...puhutaan päälle kun yrität sanoa jotakin tai ei katsota ollenkaan kun juttelet niitä näitä...se on masentavaa...joudunko jälleen kerran koulukiusatuksi? Ulospäin näytän vahvalta, enkä anna ihmisten nähdä paskaa oloani, mutta sisimmässäni alan olla aika sekaisin.
En halua että kaikki menee siihen, että menetän lopulta kaikki ihmissuhteeni ja ainoa niistä on mies, olisi turhan raskas taakka hänelle kannettavaksi!
Olen alkanut kärsimään univaikeuksista, mutta saan kyllä vielä nukuttua kun olen tarpeeksi väsynyt.
Seksi ei kiinnota minua enää juuri ollenkaan, ennen olin todella viriili.
En tunne olevani erikoinen ihminen, edes sellainen jonka kaveri kannattaisi olla...
Päässäni risteilee hyvin surullisia ajatuksia itsestäni, mutta yritän vain porskuttaa ja jatkaa matkaa...
Miksikö muiden haukkumiset tuntuu pahalta, no siksi etten itse halua haukkua ketään, vaan olla ystävällinen ja fiksu kaikille.
Onko muilla vastaavia olotiloja ja kokemuksia? Olenko masentumassa? Olen kuullut, että vanhat surut saattaa pakkautua ihmiseen ja jossakin vaiheessa ne kaikki vain repeää ulos...
Anteeksi jos tekstini on sekava.
Piti vielä sanoa niistä ystävistä joita vielä on, kaksi asuu muualla kuin kotikaupungissani ja yhtä näen silloin tällöin. Yleensä minä olen se,joka ottaa kaikkiin yhteyttä.
Viimeiset 15 vuotta elämästäni on ollut melkoista menoa.Olin koulukiusattu.Onneksi asia väheni yläasteella ja lukiossa. Lähdin ulkomaille yli 4:ksi vuodeksi miehen perään, sain töitä, menin naimisiin jne. Ero tuli ja palasin Suomeen. Sen jälkeen olen opiskellut ahkerasti, löytänyt uuden miehen jonka kanssa vakavasti nyt olen ja asustan. Ystäviä on tullut ja mennyt.
Nyt huomaan kuitenkin ikäviä asioita.
Keväällä katkaisin yhden ihmissuhteen ystävään, jonka kanssa alkoi tulla ongelmia.Hän lähetteli tekstiviestejä, teki kiusaa, haukkui...tein siitä lorusta lopun. Nyt on katkeamassa toinen ihmissuhde, luulin naisen olleen ystäväni, mutta hän päätti eräänä päivänä soittaa ja haukkua minut. Muutamia vahoja ystäviä on, joiden kanssa ei ole koskaan ollut mitään ongelmia.Tunnen olleeni noille katkenneille ihmissuhteille kaatopaikka, jonne kaikki murheet upotetaan, soitetaan vaikka keskellä la-iltaa kun sukulaisissa on ongelmia ja tilitetään, vaikka samasta asiasta on puhuttu puhelimessa jo paria tuntia aikaisemmin. En osaa edes selittää tätä kierrettä.
Opiskelen ja luokkaryhmämme oli ennen tiivis ja todella hauska, nyt on irtaantunut kuppikuntia, joissa juorutaan ja puhutaan paskaa...tiedän, että myös minusta puhutaan, näen sen ilmeestä joita tämä kyseinen ihminen minuun luo. Haluaisin vain opiskella ja olla rauhassa, pyrin tulemaan toimeen kaikkien kanssa.Kyllähän sitä koulua käy, mutta kaikki tuntuu aika ylivoimaiselta välillä...puhutaan päälle kun yrität sanoa jotakin tai ei katsota ollenkaan kun juttelet niitä näitä...se on masentavaa...joudunko jälleen kerran koulukiusatuksi? Ulospäin näytän vahvalta, enkä anna ihmisten nähdä paskaa oloani, mutta sisimmässäni alan olla aika sekaisin.
En halua että kaikki menee siihen, että menetän lopulta kaikki ihmissuhteeni ja ainoa niistä on mies, olisi turhan raskas taakka hänelle kannettavaksi!
Olen alkanut kärsimään univaikeuksista, mutta saan kyllä vielä nukuttua kun olen tarpeeksi väsynyt.
Seksi ei kiinnota minua enää juuri ollenkaan, ennen olin todella viriili.
En tunne olevani erikoinen ihminen, edes sellainen jonka kaveri kannattaisi olla...
Päässäni risteilee hyvin surullisia ajatuksia itsestäni, mutta yritän vain porskuttaa ja jatkaa matkaa...
Miksikö muiden haukkumiset tuntuu pahalta, no siksi etten itse halua haukkua ketään, vaan olla ystävällinen ja fiksu kaikille.
Onko muilla vastaavia olotiloja ja kokemuksia? Olenko masentumassa? Olen kuullut, että vanhat surut saattaa pakkautua ihmiseen ja jossakin vaiheessa ne kaikki vain repeää ulos...
Anteeksi jos tekstini on sekava.
Piti vielä sanoa niistä ystävistä joita vielä on, kaksi asuu muualla kuin kotikaupungissani ja yhtä näen silloin tällöin. Yleensä minä olen se,joka ottaa kaikkiin yhteyttä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kipin kapin kirjakauppaan, ongelmasi selviaa alle 10 eurolla. Anthony De Mello Heräämisiä. Lue ja nauti sen jälkeen täysin elämästäsi.
Kyllä sun kannattais ottaa yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon tms. Masennus ei ole leikin asia ja sulla on jo hyvät alkuoireet olemassa. Olen itse käynyt masennukseni kanssa läpi sellaisen helv..in, että en muille toivo samanlaista. Kirjoittele mulle: [email protected].
minullakin.paitsi että enään en edes yritä ystävystyä väkisin,jollei minusta pidetä ni ei sitten, mutta juuri siksi istun lähes aina yksin kotona lasteni kanssa. olen myös vahva ulospäin mutta herkkä ja itseäni tarkkaileva sisältä päin, joten muiden kanssa oleminen vaatii aina sen omanlaisensa roolin, jota en jaksa enää ylläpitää. masennusta on hoidettu jo vuosia mutta vasta todettu dissasinaatiohäiriö, joka selittää hyvin paljon ajatus mailmaani muita kohtaan.ehkä kannattaa käydä juttelemassa jonkun asiasta tietävän tahon kanssa, sillä täällä meitä " nettilääkäreitä" löytyy yllinkyllin, sitten se pää vasta sekaisin on, kun niitä punnitset ja etsit itsellesi sopivia oireita. toivottavsti tilanteesi paranee ennenkun annat periksi,kaikkea hyvää sinulle...