Jäipä tuo Buffalo hyödyntämättä. Sinkkunahan sitä ei Veikkaukselle voinut veikata, joten kaveriksi olisin pistänyt Kärppien voiton. Sitten vain alkoi tuntua siltä, että Montreal on kova kotijoukkue, joten jäi veto pistämättä. Olen yleensä katkaissut huikeitakin putkia, joten Buffalon yhdeksän ottelun voittoputki voi hyvinkin katketa, jos (kun) veikkaan sen voittoa seuraavaksi. :D
No, menneitä on turha surra. Eihän tuo veto välttämättä olisi edes osunut, kun Kärpät pelaa vasta illalla.
Ilves-Kärpät 2
Tarmo-Lahti 1
Tuolla tuplalla lähdin liikkeelle. Samat kohteet myös IS Veikkaaja oli listannut. Tarmoa en itse ajatellut aiemmin, mutta Kärppien voitto alkoi eilen syyhyttää. Kärpillä on uskomaton 11 ottelun voittoputki takana. Ilveksellä ei mene hyvin, joten siinä kai riittävät perustelut. Noin kahden kerroin on kova, kun hurjassa voittoputkessa kulkeva joukkue kohtaa taapertaneen alemman keskikastin ryhmän. Jos vedoilleni tyypillinen sattuma käy, niin Kärpät voittaa - mutta vasta jatkoajalla tai rankkareilla. Putki siis jatkuisi, mutta itse en voittaisi.
Tuo on koettu niin monesti, että pakko ihan näin mustaa valkoiselle laittaa. Vähämaaliselta tuntuu, kun joukkueiden keskinäisiä pelejä katsoo. Siitä on jo pitkä aika, kun Ilves on viimeksi edes saanut maalia aikaan Kärppiä vastaan. Viimeisessä kolmessa keskinäisessä Ilves on tehnyt yhden (!) maalin, joten eiköhän tuossa ole riittävästi faktoja, miksi kakkosen lapulleni pistin.
Tarmon neljän ottelun tappioputkea lähden rohkeasti katkaisemaan. Ennen kauden alkua arvioin Tarmon vähän Lahtea paremmaksi ryhmäksi, joten turha muuttaa käsitystä. Harvoin veikkaan tappioputkessa olevaa joukkuetta, mutta ehkä tämä tasapainottaa Kärppien voittoa. ;) Ei Lahtikaan hyvin ole esiintynyt, joten Tarmon voitto ei ole mahdottomuus. Saa hieman kerrointa, kun pelkällä Kärppien voitolla ei saisi kuin tuplat takaisin. Ei ole varaa kovaa panosta pistää, joten haettava tuollainen kotivoitto kaveriksi.
SM-liiga ei tarjoa kovinkaan hyviä kohteita, kun miettii Veikkauksen kertoimia. Tapparan kerroin on ihan jees. HIFK:n voittoa voisi yrittää, mutta ei Veikkauksen kertoimella (2,5), vaan muiden firmojen lähes kolmen kerroin tuntuu hyvältä. Muista kohteista en löydä harkitsemisen arvoisia pelejä. Yleensä en minikertoimiin (esim. HPK) puutu, joten en ota kantaa, vaikka ne ovat aika todennäköisiä.
Näillä mennään. Viikonloppuna voisi sitten Buffalon voittoputken katkaista veikkaamalla sitä. =)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.