Olen sairastanut masennusta jo yli kaksi vuotta. Se alkoi synnytyksen jälkeisenä masennuksena ja aviokriisin avioeron myötä pahentui. Erosta on nyt pian vuosi ja senkin jälkeen masennus on uusiutunut/pahentunut useasti lääkityksestä huolimatta.
Minulla on kaksi pientä lasta. Vakituinen työpaikka on, mutta sieltä olen nyt ollut monta kuukautta sairaslomalla. Eron jälkeen jouduin sairaalaan osastohoitoon ja yhdessä vaiheessa lapseni olivat lyhyen jakson huostaanotettuina masennukseni vuoksi.
Olin ennen tunnollinen, kiltti ja asiani hoitava ihminen. Vähän ehkä perfektionistin vikaa minussa oli myös. Tämän kahden vuoden aikana elämäni on luisunut pois omasta otteestani pelottavalla tavalla. Syvempien masennusjaksojen aikana raha-asiat jäävät minulla hoitamatta ja tällä hetkellä tilanne on se, että olen menettänyt luottotietoni ja joitakin isompia juttuja on mennyt ulosottomiehelle.
Tapaan viikottain psykologia ja noin kerran kuukaudessa psykiatria. Tällä hetkellä lääkityksenä on Cipralex 15 mg:n annostuksella. Cipralexin aloitin elokuussa. Sitä ennen olen syönyt Zoloftia ja Efexoria.
Viime viikon perjantaista lähtien olotilani on huonontunut hälyttävästi. Lapsiin liittyvät velvollisuudet saan hoidettua juuri ja juuri, mutta itse en ole jaksanut peseytyä taas lainkaan. Ulos en jaksaisi/haluaisi mennä millään, en halua vastata puheluihin ja nukkuisin vaan koko ajan. Syömisetkin ovat mitä sattuu.
Minulla on todella epätoivoinen olo tällä hetkellä. Tämän masennuksen kanssa on saanut tässä taistella jo ihan riittämiin ja tuntuu, ettei mikään enää auta. Ja elämän raiteilleen saaminen tässä tilanteessa tuntuisi vaativan niin paljon ponnisteluja, ettei minusta vaan siihen enää ole. En tiedä mitä tästä tulee. Tuntuu, että joku ihme pitäisi tapahtua, että tästä asiat enää kääntyisivät parempaan.
Ensimmäistä kertaa on vakavammin tullut ajateltua jopa oman elämän päättämistäkin. Niin epätoivoiselta kaikki tuntuu. Mutta lasten takia en voisi sitä tehdä. He ovat tällä hetkellä ainoa asia, joka auttaa minua sinnittelemään hetkestä toiseen. Vaikka tuntuu, että tämä sinnitteleminen ei johda mihinkään.
En oikein sitäkään tiedä, että miksi kirjoitan tänne. Kai toivon, että joku antaisi minulle jonkin ihmereseptin, miten tästä selviäisi. Mutta kun ei tähän mennessä lääkäritkään ole minua voineet auttaa, niin kuka muukaan voisi.
Tällä hetkellä tuntuu, että tämä Cipralex ei ole oikea lääke. Kahden viikon päästä tapaan taas psykiatrin. Ehkä silloin taas yritetään keksiä jotain muuta.
Efexor tuntui auttavan jossain vaiheessa. Mutta keväällä ja kesällä oloni voi muutenkin olla parempi. Mutta Efexor vaihdettiin pois, koska se aiheutti minulle voimakasta tunnottomuutta ja ihan zombiemaisen olon. Efexorin aikana ajoin mm. ulos tieltä autolla, joka ei tuntunut minulla missään. Eikä myöskään se, kun kerran meinasin jäädä auton alle. Eli kaikki normaalit stressireaktiot puuttuivat. Tällä hetkellä tosin tuntuu, että eipä tuollaisilla asioilla olisi niin väliä, kunhan vaan saisi voimaa jostain.
Että tällaista täällä. Ajattelin, että helpottaisi kirjoittaa omasta tilanteestaan, mutta eipä helpottanut. Mutta jospa joku ehkä osaisi antaa minulle jotain toivoa paremmasta.
Minulla on kaksi pientä lasta. Vakituinen työpaikka on, mutta sieltä olen nyt ollut monta kuukautta sairaslomalla. Eron jälkeen jouduin sairaalaan osastohoitoon ja yhdessä vaiheessa lapseni olivat lyhyen jakson huostaanotettuina masennukseni vuoksi.
Olin ennen tunnollinen, kiltti ja asiani hoitava ihminen. Vähän ehkä perfektionistin vikaa minussa oli myös. Tämän kahden vuoden aikana elämäni on luisunut pois omasta otteestani pelottavalla tavalla. Syvempien masennusjaksojen aikana raha-asiat jäävät minulla hoitamatta ja tällä hetkellä tilanne on se, että olen menettänyt luottotietoni ja joitakin isompia juttuja on mennyt ulosottomiehelle.
Tapaan viikottain psykologia ja noin kerran kuukaudessa psykiatria. Tällä hetkellä lääkityksenä on Cipralex 15 mg:n annostuksella. Cipralexin aloitin elokuussa. Sitä ennen olen syönyt Zoloftia ja Efexoria.
Viime viikon perjantaista lähtien olotilani on huonontunut hälyttävästi. Lapsiin liittyvät velvollisuudet saan hoidettua juuri ja juuri, mutta itse en ole jaksanut peseytyä taas lainkaan. Ulos en jaksaisi/haluaisi mennä millään, en halua vastata puheluihin ja nukkuisin vaan koko ajan. Syömisetkin ovat mitä sattuu.
Minulla on todella epätoivoinen olo tällä hetkellä. Tämän masennuksen kanssa on saanut tässä taistella jo ihan riittämiin ja tuntuu, ettei mikään enää auta. Ja elämän raiteilleen saaminen tässä tilanteessa tuntuisi vaativan niin paljon ponnisteluja, ettei minusta vaan siihen enää ole. En tiedä mitä tästä tulee. Tuntuu, että joku ihme pitäisi tapahtua, että tästä asiat enää kääntyisivät parempaan.
Ensimmäistä kertaa on vakavammin tullut ajateltua jopa oman elämän päättämistäkin. Niin epätoivoiselta kaikki tuntuu. Mutta lasten takia en voisi sitä tehdä. He ovat tällä hetkellä ainoa asia, joka auttaa minua sinnittelemään hetkestä toiseen. Vaikka tuntuu, että tämä sinnitteleminen ei johda mihinkään.
En oikein sitäkään tiedä, että miksi kirjoitan tänne. Kai toivon, että joku antaisi minulle jonkin ihmereseptin, miten tästä selviäisi. Mutta kun ei tähän mennessä lääkäritkään ole minua voineet auttaa, niin kuka muukaan voisi.
Tällä hetkellä tuntuu, että tämä Cipralex ei ole oikea lääke. Kahden viikon päästä tapaan taas psykiatrin. Ehkä silloin taas yritetään keksiä jotain muuta.
Efexor tuntui auttavan jossain vaiheessa. Mutta keväällä ja kesällä oloni voi muutenkin olla parempi. Mutta Efexor vaihdettiin pois, koska se aiheutti minulle voimakasta tunnottomuutta ja ihan zombiemaisen olon. Efexorin aikana ajoin mm. ulos tieltä autolla, joka ei tuntunut minulla missään. Eikä myöskään se, kun kerran meinasin jäädä auton alle. Eli kaikki normaalit stressireaktiot puuttuivat. Tällä hetkellä tosin tuntuu, että eipä tuollaisilla asioilla olisi niin väliä, kunhan vaan saisi voimaa jostain.
Että tällaista täällä. Ajattelin, että helpottaisi kirjoittaa omasta tilanteestaan, mutta eipä helpottanut. Mutta jospa joku ehkä osaisi antaa minulle jotain toivoa paremmasta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Terve,
ei lannistuta. tiedän mitä masennus mutta eri tapaisesta tietty puhun kun olen mies. pääasia nyt on se, ettet lannistu. on paljon ihmisiä jotka puhuu masennuksesta tietämättä mitä se oikein on. se on pahimmillaan sitä että nukkuu koko ajan eikä enää tajua maailmanmenosta mitään.
sulla on asiat vielä korjattavissa , usko pois. siihen pitää nyt ensin uskoa myös itse sinun. Toiseksi , sulla pitää olla joku hyvin ymmärtäväinen ystävä joka käy juttelemassa asiastasi sun luona. ei saa pyörittää päässään yksin näitä asioita. puhuminen auttaa mutta vain sellaisen kanssa joka aidosti välittää susta. tuskaa ei saa jättää sisään. näin ollen jos sulla on ystäviä , pyydä kylään ja jo tänään. tiedän ettei ole helppoa mutta jälkeenpäin on varmaan kivempi.
vaihda myös lääkitys , jos ei ole ollut apua. vaihda psykiatreja jos eivät ymmärrä mistä puhut. tittelit ei tee kenestäkään pätevää. psykologin voisit musta unohtaa ellei ole erityisen hyvä kuuntelija.
tee niitä asioita joista nautit ennen sairastumista masennukseen. olkoon sitten mitä vaan. liiku. liikunta esim. kävely tuo hyvän olon. esteenä sille on vain se ettei saa itsestään irti sen vertaa että lähtisi mutta pyydä jälleen jos on kavereita joku lenkkikaveriksi.
tässä vähän mielipiteitä. pääasia että olet sua arvostavien ihmisten parissa etkä jää neljän seinän sisälle. olen itse käynyt kuolemaa lähellä masennuksen tähden ja tiedän mistä puhun. mutta vaikea neuvoa kun ei tiedä tarkkaan ihmisen kuvioita arkipäivisin, elämäntilannetta jne. se on niin yksilöllistä.
Teoriassa tiedän, että olet oikeassa. Käytäntö sitten tosiaan on vähän eri asia, kuten varmaan ymmärrät.
Yksinäisyys on itse asiassa yksi suurimmista ongelmistani tällä hetkellä. Minulla ei hirveästi ole ystäviä ja ne harvat asuvat kauempana ja ovat ihan eri elämäntilanteessa kuin minä.
Sitä juuri kaipaisin, että voisi vierailla puolin sun toisin jonkun luotettavan ystävän luona ja käydä kävelyllä ja tehdä asioita. Ja jutella. Mutta sellainen ystävä elämästäni puuttuu tällä hetkellä. Ja mitään uusia ystävyyssuhteita en ole onnistunut muodostamaan pitkään aikaan. Ja vaikka tää sairaslomailu kaiketikin on tullut ihan tarpeeseen, niin silti tunnen eristyneeni muusta maailmasta, kun en ole töissä. Vaikkei siellä töissäkään minulla mitään läheisiä ihmissuhteita ole ollut.
Ei kai tätä elämää ole ihan omissa oloissaan tarkoitettu elettäväksi. Ja sen kyllä huomaa... :(
hei,
älä välitä , sittenhän meitä on kaksi. mulla on aivan sama asia. ei ole ystäviä. puhun kunnon ystävistä jotka välittää ja tulee käymään ilman pyytämistä.
kiitos kun vastasit. tiedän hyvin että näin on. ei epäilystäkään. ajattelin vaan että sulla ei varmaan ole samaa ongelmaa ystävien suhteen. se on erittäin hankalaa saada ystäviä ja tuntuu ettei kukaan tajua ettei niitä hankita kuin kauppaan menisi. jotta mä huolisin ystäväksi jonkun, ei riitä että joku haluaa ystäväksi. varmaan sulla sama juttu. sen pitää pystyä näyttämään toteen sen, että on ansainnut mun ystävyyteni ja se mun ystävyyteni eli puolin ja toisin , ok?
Ymmärrän täysin mitä kirjoitit ja olen samaa mieltä. tiedän vaan itse erittäin paljon mielenterv.ong. kärsineenä mitä se on ja mitä on kun on yksin ja kaipaisi seuraa. Ehdotan että pistät esim. musiikkia soimaan. silloin pääsee siitä hiljaisuudesta eroon. se on mulle yksi tapa irtautua surusta ja yksinäisyydestä.
kirjoittele ja kysy jos joku askarruttaa. mä en leiki dr Philiä mutta väitän että olen parempi ymmärtäjä kuin moni psykiatri. ja haluan myös auttaa kohtalotovereita sen minkä pystyn. enkä vinoilla kuten kohtaa täällä netis. en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että miksi lyötyä pitää lyödä vielä enemmän . musta sellaisen pitäs mennä psykiatrille eikä niiden joilla ongelmia.
tsemppiä.
tutulta. Itse sain avun tai ainakin varmistuksen sille etten olekaan sekoamassa mitä jo luulin amalgaamimyrkytyksestä. Hae googlesta tietoja!
minulla on vastaava kokemus kanssasi, paitsi että jatkan efexorilla ja työ on jäänyt pois elämästä. Huoli taloudesta on jo jäänyt pois. Ulosottaja hoitaa työnsä, mutta minulla ei ole enää mitään mitattavaa. Olen oppinut tulemaan vähällä toimeen. Käyn terapiassa 2 kertaa viikossa. Olemme monella tapaa tärkeitä ihmisiä vaikka emme työtä teekkään. Lapsemme tarvitsee meitä samoin terveyden hoitajat ja lääketeollisuus. kaikilla on tarkoituksensa tässä systeemissä. Kunhan vain lakkaisimme tuntemesta huonommuutta . Nautitaan kykyjen mukaan : )
Sinun kannattaa mennä sossuun puhumaan rehellisesti, että et jaksa hoitaa asioitasi kunnolla ja olet sen takia ajautunut vaikeuksiin.
Tarvitsisit kaikessa apua, niin kauan, kuin masennus kestää noin syvänä.
Luotetun miehen hoitamaan kanssasi raha-asioita ja siivousapua ja kaikkea muutakin apua, sillä masennus on sairaus, joka pahimmillaan lamaannuttaa kenet tahansa.
Ethän vain ole liian ylpeä ja pidä masennustasi suvultasi ja ystäviltäsi salassa. Ihmisten tulee auttaa toisiaan ja jokainen on jossakin vaiheessa elämäänsä avun tarpeessa.
Jo lastesi tähden, pyri saamaan itsellesi ja lapsillesi tukirenkaita, jotta pahimpina päivinä voit nöyrästi pyyttää apua. Onko paikkakunnallasi vapaaehtoisjärjestöä, josta voi apua pyyttää. Joillakin paikkakunnilla sellainen on toiminnassa ja se on todella hyvä.
Masennuksen ei tarvitse olla loputon, vaan kunhan saat päässäsi käytyä läpi surun noista kokemistasi pettymyksistä ja kykenet jälleen asettamaan asiat oikeaan järjestykseen, alkaa masennus hellittää.
En tiedä miksi olet joutunut eroamaan puolisostasi, mutta koska se on jo tapahtunut pyri hyväksymään se ja ala nähdä uusia mahdollisuuksia elämässäsi.
Avioero on usein niin raskas, että saattaa viedä pitkään siitä toipua, mutta siitä toipuu ja mitä nöyremmin otat elämän kolhut, joille et mitään voi vastaan, sitä nopeammin toivut.
Tästä voi alkaa elämääsi todella uutta ja hyvää. Siihen saat uskoa, vaikka nyt mitä tunteet sinulle sanovatkin. Tunteet ovat vain tunteita, tärkeä osa meitä, mutta eivät hetikään aina puhu totta, sillä ne syntyvät meidän historiastamme, siitä, miten olemme tottuneet käsittelemään asioita tai miten olemme alkaneet niitä käsitellä, nähdessämme vaikka äitimme tai isämme niitä niin käsitelleen.
Tunteita voi opettaa luottamukseen ja avarammalle paikalle pääsemiseen, omien ajatustottumusten muuttamisella. Ei se aina käy helposti ja joskus se vie aikaa, mutta aina se tuo tulosta.
Jos vaikka nyt olet huomisen murehtija ja eilisen surija, voit hiljalleen opetella elämään yhtä hetkeä ja uskoa, että tähän hetkeen sinulla on riittävä voima ja tulet näkemään, että näin tulee olemaan, sillä jos uskot hyvään, saat kokea hyvää.
Älä murehdi asioita, joille et mitään voi. Jätä ne suurempiin käsiin.
Kunhan löydät ajatuksiisi järjestyksen ja alat uudelleen luottaa itseesi, alkaa tunteesikin jättää toivottomuutta poissa ja sen myötä ne valostuvat ja kevenevät ja rauhoittuvat.
Näitä kirjoittelee sinulle ihminen, joka on itse ollut täysin kyvytön masennuksen kynsissä ollessaan, mutta nyt on kaikkeen kyvykäs ja elämäänsä todella tyytyväinen.