Yle TV1 lähetti 17.10.2006 kello 23:30 dokumentin Keijupuisto, jossa kerrottiin Lahden Keijupuiston parakeista. Ohjelma uusittiin seuraavana lauantaina klo 12.30.
Eräässä kohtaa dokumenttia kaupunginjohtaja Pipatti saapui vierailemaan Keijupuistoon.
Kaupunginjohtajan seurassa ollut kaupunginhallituksen jäsen (kok) ja kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Leena Luhtanen kertoo ohjelmassa leveästi nauraen kuinka "Meilläkin tuolla Jalkarannassa yritti yhdelle tontille muuttaa romaniperhe mutta siitä syntyi oikein adressi sitä vastaan, johon mekin sitten osallistuttiin". Hän jatkoi vielä: "Se sitten päättyi niin että ostimme lopulta sen tontin pois" ja makea nauru päälle.
Todella ikävää tuollainen ylimielisyys ja toisten halveksunta. Monet Lahdenkin kokoomuslaiset ovat olleet näistä kommenteista järkyttyneitä.
Miten kristillisdemokraatit suhtautuvat tällaiseen? Tehän tuolla EU:ssakin teette kokoomuksen kanssa yhteistyötä.
Itse olen luonnostani kallellaan kokoomuksen suuntaan, mutta jos kokoomus ei irtisanoudu tällaisista kommenteista, niin itse haen kyllä sitten muita keskusta-oikeistoryhmiä edustajikseni. KD voisi olla yksi vaihtoehto, jos teillä tässä suhteessa on inhimillisemmät arvot.

Vastaukset 5
Vanhimmat
KD ei missään tapauksessa edusta tällaisia arvoja ja asenteita. Meillä Pirkanmaalla on ehdokkaanakin romani ja ollut aiemmin muuallakin ehdokkaina.
En tiedä millaista yhteistyötä KD ja Kokoomus Lahdessa tekevät, sitä en tiedä. Yhteistyö kuitenkin vaihtelee alueittain, jotkut tekevät yhteistyötä myös Keskustan tai muiden ryhmien kanssa. Joku lahtelainen voisi vastata tähän heidän osaltaan.
Luulisin, että tällaisiin arvoihin ja asenteisiin Kokoomuksenkin johdossa suhtaudutaan negatiivisesti.
ei halua mustalaisia naapureikseen. He ovat suurimmaksi osaksi työtä vieroksuvaa, rikollista ja epärehellistä ainesta! Lisäksi usein on käynyt vielä niinkin, että kun yksi mustalainen on päästetty muuttamaan johonkin asuntoon, on tätä yhtä vähän ajan perästä seurannut koko heimo.
Ei mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin. Auttaivaisin perhe siinä pihapiirissä. Tiesi varmasti, että jos apua tarvitsi, niin heiltä sai. Lapset oli vilkkaita, mutta ystävällisiä ja kohteliaita.
todelliset kasvot: harvoin epäinhimillinen asenne
vähemmistöön tulee näin esille.Ilmankos romaanien tilanne on monessa suhteessa surkea suomalaisessa yhteiskunassa. Julkinen irvailu oli törkeää.
En itse katsonut dokumenttia, mutta työkaveri kertoi tuosta. Julkinen nauraminen ja ivallinen suhtautuminen noin avoimesti on surullista.
Mitenhän Kokoomukseen loikanneet Eija-Riitta Korhola ja Leea Hiltunen tätä tilannetta katsovat? Toivottavasti edes he tuovat puolueeseen säällisempää näkökulmaa.