Hei! Kerokaapa miksi lääkitys ei ala auttaa vaik oon jo pari kuukautta syöny seromexia nostetulla annoksella 40mg Mulla lievitty oireet, mut sitten alko hirvee takapakki! Voi olla monta päivää jo heti aamusta hengityksen kanssa vaikeuksia, sit taas ei mitään. Voi olla muutama päivä ihan normaalia tai tosi lievää oireilua; sitten taas muutaman päivän päästä olo on kuin helvetissä. Siis mitä vitun paskaa tästä lääkkeestä on apua, ku ei se vie oireita pois? Kuka elää tällasta paskaa päivätolkulla? Kuka ei oo saanu apua lääkkeistä? Voiko mulla olla väärä lääke? Lääkäri sanoo vaan että syö seromexia niin se rupee hitaasti auttamaan. Että mun pitäisi vielä kolme kuukautta odotella että lääke pikkuhiljaa imeytyy. Voi helvetin helvetti! Mää en enää tiedä mitä teen. Oon ruvennu jo pelkäämään että mun sisällä on joku kirous. Oon rukoillu pois tätä paskaa, mut tää tuntuu tiukasti pitävän otteessaan. Mun tekis mieli tappaa itteni!!! Rauhottavaa syön, mutta se on niin väsyttävää päivästä toiseen, et ei saa tehdyksi juuri mitään hyödyllistä. Opamox 30mg väsyttää, olen siksi yrittänyt jättää sen illaksi. Ei tässä hommassa oo mitään järkee, ei tällanen elämä oo mitään elämää! Jos mussa on paha henki, joka kiusaa mua? Mä olen uskossa, mut silti pelkään ihan, ihan vitusti. Kuka pelkää kans kirousta ja muita pelottavia juttuja? Antakaa neuvoja viisaat mitä teen????
MIKSI LÄÄKKEET EI AUTA?
Riivattuko?
101449
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
.. cipralex 10mg teki takapakkia n.6vkon syönnin jälkeen. Ahdistus ollu reilun viikon niin v...umaista ettei voi sanoin kuvailla.
Hei ystävä kallis!
Kirjeesi luettuani mulle tuli tosi paha mieli puolestasi, se kertoi epätoivostasi ja elämäänpettymisestäsi,"mä auttaisin jos osaisin" Itse uskon myös jumalaan ja usein mielessäni on sanat "jumalani, jumalani miksi minut hylkäsit" tai sitten jeesuksen sanat opetuslapsilleen "en minä annat eille niinkuin maailma antaa, rauhan minä jätän teille, minum rauhani"( jotenkin noinhan se menee, eikö?)Missäköhän se rauha on?
Itsellä myös paniikkihääiriö ,ollut 10 vuotta ja voin vain sanoa että on hyvenpiä päiviä ,kuin sitten myös tuskan täyttämiä, pelko epätoivo ja ahdistus on jokapäivä läsnä elämässäni,vaikka on lääkityskin koko ajan .
Millonkohan esimerkiksi nauroin ääneen,? En edes muista!! Itselläni on sellainen olo että "en oo mitää " tämä maailma on menny niin kummaksi paikaksi elää...tämä on vaan hyvinmenestyneiden ja tervetten maailma, työttömänä ja paniikkihäiriöisenä tunnen itseni myös arvottomaksi yhteiskunnalle...MUTTA lapsilleni olen korvaamaton.
Toivotaanpa että se sinun lääkityksesi alkaisi autamaan pian, kyllähän niissä toisissa pillereissä menee aikansa ennen kuin täysi teho alkaa vaikuttamaan. Toivon snulle sydämmestäni voimia ja rohkeutta tähän päivään ja huomiseen. KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE :o Toivoo kanssasi myötäelävä
Niin tosiaan lisäisin vielä sen verran että, jos ne lääkkeet ei lähipäivinäkään ala auttamaan niin tulosta tuo kirjeesi ja mene sen kanssa lääkäriin. Tuntuu ainakin itsestäni että sulla on tosihätä ja JOS lääkärisi on ihminen niin ymmärtää tuskasi. Edelleen kaikkea hyvää sinulle :)
Kiitos näistä ihanista ja kannustavista viesteistä ihan teille kaikille. Mun on varmaan soitettava sille lääkärille tänään ja sanottava sille, että ei auta nuo lääkkeet. Teillä kaikilla näyttää olevan tosi paljon kokemusta paniikin kanssa elämisestä. Mulle tää oli kuin isku vasten kasvoja kun puhkesi. Sitä ennen on ollut masennus. Lapsuuden kodissa oli väkivaltaa. Lapsia mulla on kaksi, ja ihana puoliso, mutta tuntuu niin väärältä KÄRSIÄ. Tosin, mä aina muistutan itteeni, et maailmassa on sellasta hätää ja tuskaa, mistä mä en edes tiedä. Niin että siinä mielessä on vaan jaksettava. Serkku kävi Valamon luostarissa rukoilemassa mun puolesta. Oon itekin rukoillu, ja toivonu että vielä tässä elämässä tää paska otettais pois. Sillä paskaahan tää on. Mutta kiitos teille, tiedän etten ole yksin. Siunausta teille.
... joskus se oikean lääkityksen hakeminen vie aikaa - ja se on helvetillistä... tiedän. minulle apu löytyi muistaakseni neljännestä tai viidennestä kokeilusta... ja aikaa tuohon vierähti melkein vuosi... mutta kyllä se siitä. usko pois!
NO Moro ! Tuo sun viiminen lauseesi ei päde minuun,eli tuskinpa olen sua viisaampi, vaan aattelin kuitenki kirjotella sulle.
Mulla oli joskus cipramil lääkitys, tai niin no, se vaihdettin doxalista cipramillii, olo oli ihan hirvee tuskanen, ahistunu ,vapiseva ,tärisevä ja kaikki maholliset "laatusanat" mitä vaa mielee jatkuvasta pelkotilasta tulee.Kestin sitä "helvettiä kuukauden verran, sitte sanoin lekurille että "nyt riitti" ja sain doxalin takas,sillä oon menny nyt eteenpäin, lisänä mulla on zoloftti...ja kuitenki vieläkin saattaa paniikki iskeä. Enhän minä mikää lääkäri ole, mutta ihmeelliseltä tuntuu tuo sun lääkäris "etiikka" (vai mikä se hieno sana nyt onkaa)Kyllä mun maalaisjärellä aateltuna luulis, että ois jotain "roppia" millä sun tilannetta pystys auttamaa!!!! ja hei! !siihen riivatuksi tulemisen pelkoon, en yhtää ihmettele jos sinä aattelet tollasia, kyllä kai sitä tosiaa miettii jo vaikka ja mitä ,ku on tavallaa omasssa "helvetissän",joskus oon kyllä aatellu ettei mitää helvettiä oo kuoleman jälkee olemassa, kyllä se on täällä maanpäällä, minusta tuntuu että meistä jokainen paniikkia sairastava tietää mistä puhun.Toivottelen sulle voimia ja jaksamisia, ja hei, jos tuo sun olo ei ala lähtiä parenpaa päin nii käyppä sen tohtori-sedän tai tädin luona ja vaadi "kunnon ropit" väärin se on kuukausikaupalla sua kiusata, tai oikeesti lievä ilmaus tuo kiusata, rääkätä ois varmaan lähenpänä totuutta. Enkeleitä tiellesi :)
Joo täällä on myös kokeiltu kuutta eri SSRI-lääkettä. Mielellään tuota aikaa ei edes muistele, runsas vuosi siinä kulu ja sit vaihdettiin takasin doxaliin.
Melkosta rääkkiä aloittajalla. Tuossa ajassa lääkkeen teho tulisi jo näkyä. Lääkärille tämäkin suosittelee mars.
Joo mä oon vuosia syönyt paniikkihäiriölääkkeitä. Aina välillä on pakko ottaa myös diapamia. Tää on sellanen sairaus että siinä tulee vaikeita aikoja ja taas helpompia aikoja, riippuen paljolti elämäntilanteesta muuten. Olin kesällä pari kuukautta sairaalassakin, kun rupes junaradalle meno houkuttamaan ei-matkustusmielessä.. On tää välillä tällasta, kyllä meinaa välillä toivo kadota. Sulla on se onni että uskot johonkin. Pidä siitä kiinni! Mun suurin ongelma on että tää paniikkitaipumus on johtanu itsetarkkailukierteeseen, löydän iteltäni jatkuvasti jotain psykoottisisia sairauksia (ei siis todellisia). Siihen ei peruslääkkeet mulla kovin tehokkaasti auta. Pitäis vaan osata ja uskaltaa puhua, sisäänpäinkääntyminen on varma tapa mennä huonompaan suuntaan.
Moi ! Niin onko tosiaan olosi yhtään parenpaan päin, vai vieläkö se on yhtä tuskaa ja taistelua, päivästä toiseen ? Toivottavasti olis jo helpottanu edes hiukan...aurinkoista päivänjatkoa sinulle toivoo:" sinua ajatteleva netti ystäväsi" :)
Jos olet uskossa ja joutunut menestysteologiseen seurakuntaan siirry välittömästi pois sieltä. Ne syyttävät aina sairasta itseään jos joku menee pieleen. Jeesus on tullut pelastamaan eikä lyömään lisää kirouksia syntisten päälle. Älä kuuntele Saarikallea! Jos sinulla on joitain amerikkalaisten pastorien videoita,kirjoja,kasetteja ym POLTA ne! itse sain niistä mielenterveysongelmia ja olin lähellä menettää uskoni ja tehdä itsarin!
Ole lukematta mitään amerikkalaista niin se auttaa varmasti! Jos on pakko tai haluat lukea henhellistä kirjaa niin suosittelen Kalevi Lehtistä.