Kissanvessakakku on hyvää ja vastenmielisen näköistä, muistuttaa aivan kissan kakkalaatikkoa jätöksineen.
Ohjetta en nyt löytäny, mutta yhden kerran sitä tehneenä muistelen sen menneen jotenkin näin:
1)Valitse astiaksi vaikka leveä ja matala uunivuoka, sellainen mikä muodoltaan muistuttaakin hiekkalaatikkoa.
2) Muserra pohjalle paksu kerros keksinmuruja. Saa olla halpiskeksejä, esim niitä halpoja missä on vaikka sitä vaniljaa välissä. keksinmurut saa olla erikokosia, ei kokonaan ihan sohjoks, saa olla joukossa sormenpäänkin kokosia paloja.
3) Sekoita vihreää karamelliväriä pieneen määrään vettä tai vaikka spriteä ja kaada keksinmurujen päälle. Ei liikaa ettei mene mössöks, mutta niin etttä muruista tulee mukavasti vihertäviä.
4)Kaada viherrettyjen keksinmurujen päälle jotain juoksevaa suklaavanukasta, ei siis lohkeavaa vaan esim fanny-vanukas muistaakseni on juoksevassa muodossa. Kaada vanukastakin sopivasti ei niin että on epämääräinen mössökasa, vaan tarkoitus kuvata siis kissan ripulia ja sen mukaan kaada sitä. Lisää vastenmielisyyttä saat roiskimalla vanukasta vuoan reunoille myös..
5) Lopuksi kaiken kruunaa pätkikset, joita sulatat hiukan mikrossa, siis vain hiukan, ja tökkäät koko komeuden sekaan aivan oman taiteellisen silmäsi mukaan. Muistuttavat erehdyttävästi pökäleitä.. Niitäkin voi laittaa myös nojaamaan vuoan reunaa vasten ja tirkistelemään keksimurujen seasta.
Ja kakku onkin valmis :-) Oma kokemukseni oli, että kakku herätti inhoa, mutta maistui hyvältä. Ja on helppo tehdä.
Kissanvessakakku
4
1467
Vastaukset
- edellisiä
viestejä niin sieltä löytyy.. muistaakseni piiroon blogista eli www.piiroo.vuodatus.net... ja kaikkea muuta ällötystä eli siis vaan selailee..
- Anittax
Joo. olihan ohje siellä kun tarpeeks kauan etsin ja olin jopa ihan oikein muistanu paitsi että keksimurujen kanssa piti vielä kakkupohjaakin laittaa. Mutta ajattelinpa tässä ohjetta tarjota otsikon kera, että helposti löytyy. Piste.
- piiroo
Anittax kirjoitti:
Joo. olihan ohje siellä kun tarpeeks kauan etsin ja olin jopa ihan oikein muistanu paitsi että keksimurujen kanssa piti vielä kakkupohjaakin laittaa. Mutta ajattelinpa tässä ohjetta tarjota otsikon kera, että helposti löytyy. Piste.
Hei!
Itsekin olen tätä tarjonnut kerran ja saavutti todella suuren suosion!
Kakun tekeminen saattaa kuulostaa hankalalta, mutta sitä se ei ole!
Itse värjäsin vain pienen osan keksimuruista ja laitoin näitä värjättyjä muruja pintaan sinne tänne, tiedätte kyllä mitä esittämään...
t. PiiRoo
ps. Mielestäni näille hyville resepteille voi aivan hyvin laittaa oman ketjun!
- miryyy
joo..on kyllä kokemusta tuostakin!.. luulin jo hetken että tarjoaako ystäväni minulle kissan kakkaa..mutta näin ystäväni maistavan sitä,niin rohkesin maistaa myös...sepäs oli hyvää.. mutta noloa ku kaikki nauroivat minulle kun olin viimeinen kuka maistoi kakkua mutta hyvää se silti oli : ) nam nam.. kannattaa muuten kokeilla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1395174
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253426Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1142700- 472388
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2611807Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt471739- 321587
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201556- 281520
- 201386