Mira pelasti kuin pelastikin viikkotehtävän

Miraa moititaan turhaan passiiviseksi. Nytkin viikkotehtävä onnistui vain koska Mira junaili ämpärit vähiin.
Kaksi lisäämpäriä olisi pilannut tehtävän. Mira on suurempi sabotoija kuin virallinen Olli.
Mira on Hero! Herotetaan Miraa!!
222559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miksihän ketään ei silloin kiinnostanut kun mira yritti kertoa, että pitää palauttaa 2 ämpäriä varastoon?

Äänestä
  • eihän se nyt miran vika ollut että jenni ja mia sinne kioskiin änkes!!!!

    Äänestä

  • mkj7 kirjoitti:

    eihän se nyt miran vika ollut että jenni ja mia sinne kioskiin änkes!!!!

    Mutta Mira olisi voinut kertoa, että kioskissa saa olla vain 2 ihmistä, kun kerta tiesi sen. Vaikka siltä kysyttiin asiaa, niin sanoi vaan ettei tiedä. Eipä hirveesti Miraa kiinnostanu koko aisa. Jälkeen päin veti asiasta herneen nenään.

    Äänestä

  • Otto_ kirjoitti:

    Mirahan sanoi, ettei uskaltanut ottaa asiaa puheeksi kaupassa, ettei ostostenteko jää tekemättä ja tule riitaa siellä. Hän pelkäsi ajan loppuvan kesken. Tärkeintä oli ottaa ne ostokset ja puida asiaa myöhemmin. Siksi hän ei räjäyttänyt pommia siinä kaupassa. Sitä paitsi hanne kyseli saako sinne tulla neljää ja samoin mia ja ei niitäkään siinä se kiinnostanut vaan siis oli kiire tehdä ostokset, kaikki kyllä tietävät säännöt ja kaikki tiesivät että väärin menee kun neljä henkeä kaupassa.

    Äänestä

  • ostokset... kirjoitti:

    Mun mielestäni ei ollut hyvä perustelu toi riidan välttäminen. Koska jos Jenni ja Hanne ei olleet varma säännöistä, niin ei varmasti olisi tullut riitaa, jos Mira olisi sanonut, että kaksi vaan. Ja Miahan tuli sinne mitään kysymättä, eihän Hanne ja Jenni sen puolesta ees kysyneet. Säännöt on säännöt ja jos joku ei muista niitä, niin täytyykö olla kertomatta siitä toiselle, jotta ei tule riitaa?!?!?

    Äänestä

ensimmäisenä kauppaan! Tais olla Hanne ja Jenni jotka olivat ylimääräiset, joten Jenni jatkoon!!

Äänestä
  • Mia ja Jenni menivät ylimääräisinä kauppaan. Mira ja Hanne olivat jo ostoksilla, kun nuo tunkivat ylimääräisinä.

    Olli tämän tehtävän kuitenkin loppujen lopuksi ratkaisi, joten ihan turha kinata asiasta.

    Äänestä

  • Mia ja Jenni mokasi kirjoitti:

    Mia ja Jenni menivät ylimääräisinä kauppaan. Mira ja Hanne olivat jo ostoksilla, kun nuo tunkivat ylimääräisinä.

    Olli tämän tehtävän kuitenkin loppujen lopuksi ratkaisi, joten ihan turha kinata asiasta.

    Saatanan pöllöt mitä te väitätte, että Mira ratkaisi, Vaikka auto olisi saatu täyteen ei sitä enää olisi voinut täyttää, kun yläviiva olisi saavutettu, ja Ollin sabotaasien ansiosta vedenpinta olisi valunut alle alaviivan!

    Äänestä

Se oli Jennin ja Mian syy,kun tukkivat kauppaan ylimääräisinä.Näköjään taas Jenni on saanut vääristeltyäasioita...Sanoiko/myönsikö ITSE tulleensa ylimääräisenä kauppaan?Mutta pointsit silti Miralle,kun kestää kaikki muiden ******.

Äänestä

Miralla oli raskain rooli tossa tehtävässä,joutui heitteleen tyhjiä ämpäreitä,miten sattuikin sille mokoma homma=)))

Äänestä
  • Jennihän siellä komentoa pitää työnjohtajana kuten aina, joten kai siellä porukka menee niin kuin Jenni käskee. Ollin ja Karin mitta tosin alkaa olla jo ihan täynnä tota Jennin komentelua.

    Äänestä

...joka nyt kuitenkin lähtee talosta sunnuntaina. Ei sitä kestä enää erkkikään katella ja varsinkaan kuunnella?! Typerä, huumoriton, kärttynen, kauhea kiljuja! -ei käy kyllä ihan täysillä? ja sille on pakkomielle toi juokseminen ja painon vahdinta. Lisäksi tunkee ittensä aina miesten kans saunaan? miksi?
-ja turha on ootella mitään romansseja sen ja Janin osalta?! (-en toivo Jenninkään voittavan, mutta nyt riitti tämä annos Miraa, kiitos!)

Äänestä
  • Kuule, Suomessakin joka kolmas ihminen on ylipainoinen läski. Eikö se vaan ole hyvä, että edes joku pitää kunnostaan huolta.

    Sun piti tulla tänne asti kadehtimaan sitä, että mira jaksaa lenkkeillä ja pitää kuntoaan yllä. Voi hyvänen aika sentään, kaikesta sitä ollaankin kateellisia!

    Äänestä

  • Mira on älykkyydellään saanut itse Big Brotherin
    sormensa ympäri.
    Ämpäreitä (2 kpl) ei olisi otettu pois, ellei Mira olisi jatkuvalla muistuttamisellaan sääntörikkomuksesta saanut aikaan BB:n määräämään ko. ämpärien palautuksen.
    Näin hän : a) sai syyn Mian ja Jennin niskoille ja b) pelasti taitavasti tehtävän.

    Taitava manipuloija ja vko-tehtävän pelastajatar!

    Äänestä

  • kunnon naurut kirjoitti:

    Kuule, Suomessakin joka kolmas ihminen on ylipainoinen läski. Eikö se vaan ole hyvä, että edes joku pitää kunnostaan huolta.

    Sun piti tulla tänne asti kadehtimaan sitä, että mira jaksaa lenkkeillä ja pitää kuntoaan yllä. Voi hyvänen aika sentään, kaikesta sitä ollaankin kateellisia!

    en ole kateellinen enkä läski itsekään, mutta Miralla toi kohkaaminen menee jo ihan yli verrattuna noihin muihin asukkeihin?!

    Äänestä

  • Sormensa ympärille. kirjoitti:

    Mira on älykkyydellään saanut itse Big Brotherin
    sormensa ympäri.
    Ämpäreitä (2 kpl) ei olisi otettu pois, ellei Mira olisi jatkuvalla muistuttamisellaan sääntörikkomuksesta saanut aikaan BB:n määräämään ko. ämpärien palautuksen.
    Näin hän : a) sai syyn Mian ja Jennin niskoille ja b) pelasti taitavasti tehtävän.

    Taitava manipuloija ja vko-tehtävän pelastajatar!

    Mira ei viihdy keittiossä hellan ääressä. Hän mieluummin hoitaa kuntoaan ja ulkoista olemusta.
    Hän on hyvin naisellinen.

    Äänestä

  • ja hyväkuntoinen kirjoitti:

    Mira ei viihdy keittiossä hellan ääressä. Hän mieluummin hoitaa kuntoaan ja ulkoista olemusta.
    Hän on hyvin naisellinen.

    noi on justiin laiskan tuntomerkit,on vaan hienommin sanottu;-))

    Äänestä

taas Mira paljasti ettei olekkaan sinkku,haluu lähteä Heikin kanssa Kreikkaan,vahingossa lipsautti,että joitakin tahoja on kustu silmään..

Äänestä
  • Varmaan joo haluaisikin Heikin kaa lähtee Kreikkaan,mutta heikki on miran exä. Yksinkertaista.

    Äänestä

  • kreikass käynyt kirjoitti:

    Varmaan joo haluaisikin Heikin kaa lähtee Kreikkaan,mutta heikki on miran exä. Yksinkertaista.

    Eikä mikään muuten estä sitäkään, että exän kanssa palaisi yhteen. Tämmöistähän tapahtuu tosi elämässä paljonkin, että erotaan ja mennään takas yhteen. Eli heikki on exä nyt, mutta katsotaan miten sitten jatkuu kun mira menee takaisin kotiin.

    Äänestä

  • Mira on hyvin suvitsevainen ja viihtyy niin poikien kuin tyttöjen seurassa.
    Hän on kokoajan esillä, jos saisi olla oma itsensä.
    Nyt muut asukkaat sabotoivat Miran voitonmahdollisuutta, mutta sinä voit vaikuttaa antamalla äänesi MIralle.

    Äänestä

  • vielä äskeiseen kirjoitti:

    Eikä mikään muuten estä sitäkään, että exän kanssa palaisi yhteen. Tämmöistähän tapahtuu tosi elämässä paljonkin, että erotaan ja mennään takas yhteen. Eli heikki on exä nyt, mutta katsotaan miten sitten jatkuu kun mira menee takaisin kotiin.

    minäkin valehtelisin olemalla sinkku ainakin sen aikaa että saisin mahdollisuuden tienata tommonen rahasumma,valeesta ei vaan saa jäädä kiinni,muuten käy niinkuin Heidille

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ämpärit vähissä kirjoitti:

Miraa moititaan turhaan passiiviseksi. Nytkin viikkotehtävä onnistui vain koska Mira junaili ämpärit vähiin.
Kaksi lisäämpäriä olisi pilannut tehtävän. Mira on suurempi sabotoija kuin virallinen Olli.
Mira on Hero! Herotetaan Miraa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu