kuka mahdollisesti on nykyinen sheriffi tällä palstalla. Mielesäni täällä on liian paljon täysin perättömiä juttuja. Yksi täysin omaperäinen on poistettu mutta kuitenkin hänen ajattelumuuksia netistä löytyy. Olen matkan varrella yrittänyt kirjoittaa, että Yhden täysin merkisettömän asian jauhajat poistetaan ja ohjataan heille tarkoituktuksenmukaisempaan hoitoon.
Haluan tietää
ruusunmarja
6254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
että joku vihdoikin käy valvomaan suomalaista "vapaataa" nettikeskustelua. Laitetaan ensiksi valvojat vastaamaan tekemisistään ja vasta seuraavaksi älyttömyyksien kirjoittajat. Pyydetään Putinilta apua, se olisi hyvää pohjoista ulottuvuutta, kerrankin saisimme räväkästi apua heiltä, jota olemme olleet aina naurettavasti valmiisti ojentamaan, antamaan, syöttämään heille. Tehdään todellista yhteistyötä Venäjän kanssa. Demokratiat silloin tapaavat toinen toistaan.
viellä, oletan, että meidän valvojat sheriffit ovat hyvin, täysin tärähtäneitä tyyppejä, joille yhteiskunta maksaa kaikki kulut sekä mahdolliselle ns vaimolle sekä suuripalkkaiselle kotihoitajalle. Oletan, että täysijärkisiä ihmisillä ei ole aikaa roikkua ympäri vuorokauden seuraamassa, mitä palstoilla kirjoitetaan. Tulos nyt nähdään, olemme tulleet viimein rautaportin eteen. Muutama päivä sitten näin telkkarista yhden sairaan öykkärin, luulen hänen olevan yksi netin vahti. Jos saat yhteiskunnalta kaikki mahdollisen, käytät ansaitsematonta "voimaa", mikä ei sinulle kuulu.
nykyinen sheriffi. Minusta on hyvin tylsää, ettei saada julkista keskustelua aikaiseksi. Miksi turhaan poistetaan rakentavia, kysyviä, tarkentavia aiheita läpi tällä vapaalla keskustelupalstalla. Ihmettelen hyvin paljon. Tämäkö on lopputulos, jos joku päättävä ihminen julkisesti yrittää aloittaa uuden puhdistavan keskustelun. MISSÄ on entinen monivuotinen ympärivuorokautinen sheriffi, onko hän mahdollisesti pudonnut hoitosängystään lattialle ja kuollut
Sie olet mahottoman aikhaansaapa ihminen. Missä vain sie kylälä liikukki, niin sieltä kuuluu
mahoton plutina. Sinussa sitä riittää enerkiaa vaikka muilekki jaettavaksi. Jos sie jotaki
päätät tehä, niin siehän sitte tehet sen. Muista kuitenki välilä löysätäkki, johan sinua kaehtiva
naapurikki.
..hei, TOOPE!..herätys, minne heidät ohjataan!
Vasemmistohäiriköt ja keskustan mulkerot ne kirjoittelee aatoksiansa..sellaista on tämä Halosen porukka....
demarien vihollinen joka näillä palstoilla heittele lokaa.Missä olet työssä vai oletko eläkkeellä kun sinulla on aikaa roikkua täällä mihin aikaan tahansa?