H ei!

Kirjoittelenkin sinulle näin ihan muuten vaan.
Eipäs herrasta ole kuulunut.

Oletkos jo heittänyt pyyhkeen kehään, vai sparraatkos "tallisi" uusia ykkösnyrkkejä kevään koitoksiin?

Miten oletkin valinnut näinkin kirjavan joukkueen?

Meininki tuntuu olevan vallottaa kaikki pokaalit höyhensarjasta- ultrakevyeen sarjaan?

Entäs akat?

Etkos enää ole edes naisten mieleen, kun vokottelet klanipään entistä vosua?

No, voihan se tietenkin ollla, että kaipailet viime hetken vinkkejä..

Ajelet varmaankin takaa vanhoja hyviä aikoja,jolloin oli vain yksi ISO ja KOVA nimi.

No, nykytekniikallahan saa ihmeitä aikaan- ja kaikenlaisia äänitteitä.

Mutta yksi kysymys nousee ylitse muiden!

Missähän on viimekertaisten vaalien aikainen vaalimanagerisi?

Onhan ollut niin hiljaa, että epäilisin olevankin vain kusta sukassa - tai hikinauhassa ihan kato sama homma - siis FAKTA.

Hmmm. mutta tarkemmin tuumailtuani voipihan asia ollakkin niin, että leuhkarahojen loputtua se onkin rantautunut G- maahan ?

Epäiletkös sen palaavan keväällä muuttolintujen kanssa?
Muistithan evästää untuvikon matkalle, koska siellähän voi joutua jopa ruokalistalle.

Tulihan sikäläisten lihapatojen ääreltä pois Eestin Elviskin- ja pulskassa kunnossa.

Luuletkos että niillä mustilla pojilla oli jotain mielessään, kun vahtivat koko ajan, ettei vain karkaisi?

Eipä äkkiseltään tulisi mieleen tulla pois etelän hetelmiä poimimasta Suomen loskatalveen , kun perstasku pullottaa, ettei paskalle taivu.

Onhan se tietenkin niinkin että sieltä löytyy vain pelkkää rupiaa- muotia kuuluupi nykyisin olevan.

Ajattelin ruveta reenaamaan avantouintia. Rysselissä tai Rutalahesa on jotkin kisat nyt vuodenvaihteen tietämissä.
Tuukko kahtoon reenejä, sullaku on tota kokemustaki ?

Joo niin meinas ihan unohtua.
Mikähän on tänävuonna sun numeros?

Oon laittanna Viikinkilottoo sillä rivillä jo melekeen nelijää vuotta.

Viimeks meinas osua mutta pitäs saaja jo rivi vaihettua.

Pitäs saaha täysosuma tai ainaski lisänumeroita.

Että siksi kyselen.

Janottaski, mutta eihän sitä köyhä saa kun rapakalijaa.
Liekkö ollut kanankakkaa joukosa , kun oli aamusella pää vähä pipi ja suussaki maistu..

Savossa seki on jotensakkin makiampaa.
Oon kuullu käytettyjen leipien varastostaki, mutten oo vielä löytäny?
Mistähän sitä sais ostaa?
Oiskos parempaa- tiiäkkö sanua?

Aamusella vosu sano, että sen siitä pienpanijasta saa.
Tuumasin vaan et kylmäsenusko niinku salanimellä-salarakas ku oli. Kyselin siltä nimmee ja numeroo.
Antohan tuo . oli kuulemma pääjohtaja Veijo Esson sihteeri. Mäenanna. Numeron näkkee ovesta-jollei lukkoili osta.
Tiiäkkö muuttuko se sitte salaseksi?

Kirijottele kun jouvat.
Tai herra kun oot niin sano sihteerille, että kirijottaa säähän voikki sanella- kato vaan ettei sihteeriltä tipu tupakkia nauhalle. Kuuluupi olevan kova tupakkimies se teijän uus miessihteeri.

Terveisin : Aas Weckström
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Halme kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu