Olen tavannut oikein mukavan naisen, johon olen ihastunut tai jopa rakastunut. Hänkin rakastaa minua, en sitä juurikaan epäile.
Ongelmani on se, että hänellä on varsin hyvät välit vanhoihin poikaystäviinsä. Eli, ei mitään suhteen uudelleen lämmitystä, vaan muuten vain tapaillaan aina silloin tällöin. Itselläni ei tällaista kulttuuria ole ollut, vaan vanhat suhteet ovat jääneet taakse, ja olen sitten keskittynyt uuteen täysillä.
Minua harmittaa tämä mustasukkaisuuteni tästä asiasta. Se on varmaan typerää, mutta harmittaa kuitenkin. Olenko oikeutettu kyseenalaistamaan tämän vanhojen poikaystävien tapaamisen, vai olenko vain naurettavan yliherkkä?
Ongelmani on se, että hänellä on varsin hyvät välit vanhoihin poikaystäviinsä. Eli, ei mitään suhteen uudelleen lämmitystä, vaan muuten vain tapaillaan aina silloin tällöin. Itselläni ei tällaista kulttuuria ole ollut, vaan vanhat suhteet ovat jääneet taakse, ja olen sitten keskittynyt uuteen täysillä.
Minua harmittaa tämä mustasukkaisuuteni tästä asiasta. Se on varmaan typerää, mutta harmittaa kuitenkin. Olenko oikeutettu kyseenalaistamaan tämän vanhojen poikaystävien tapaamisen, vai olenko vain naurettavan yliherkkä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleensä ollaan kavereita exien kanssa on klisee.
Kyllä minä suhtautuisin varovasti, joskus voi olla fuckbuddy meininki, koska monet harrastavat seksiä tutun ex kumppanin kanssa. Mutta ei välttämättä. Ei minua ainakaan kiinnosta tapailla exiä, jos
seurustelen huom! SEURUSTELEN. Tapailu on monille erikseen ja jotkut käsittävät sen, että sillon voi nusasta myös muita...
Itse olen ollut myös mustasukkainen kumppanini entisistä tyttöystävistä jotka ovat jääneet miehelle kavereiksi. Minullakaan ei tällaista kulttuuria ole ollut, että exien kanssa kaveerattaisiin ja siksi tähän totuttelu on vaatinut aikaa ja muutaman kinastelunkin mustasukkaisuudesta.
Olen vain yrittänyt opetella luottamaan, jos mies kertoo ketä on nähnyt tai näkemässä, niin mitäs siinä sen kummallisempaa. Jos alkaisi kotonaan viettää elokuvailtoja exien kanssa, sitten ehkä kyllä en enää katselisi hyvällä...
Luin juuri pari päivää sitten jostain keskustelupalstalta (aiheena mustasukkaisuus) hyvän vertauksen: ei kukaan poista itseltään silmää vain siksi että se saattaa joskus sokeutua. Miksi siis turhaan hikoilla mustasukkaisena vain siksi että teoriassa on mahdollista että toinen jättää tai pettää? Lisäksi pettämisen tai jättämisen pelkääminen saattaa muodostua "itsensä toteuttavaksi profetiaksi", eli siis alat toimia ehkä tiedostamattakin niin, että pahin pelkosi toteutuu vaikket sitä haluaisikaan.
Mustasukkaisuus on usein vaikea tunne ja hankalasti kontrolloitavissa. Mutta harjoittele sen hallintaa. Vaikka miehelläni on useita naispuolisia ystäviä (muitakin kuin exiä) niin minä olen kuitenkin se jonka hän on kumppanikseen valinnut ja jonka kanssa hän haluaa olla. Mikäli tilanne muuttuu, eiköhän hän kerro. Ja siihen saakka en suostu pelkäämään sitä mitä ei vielä ole tapahtunut.
Onnea matkallenne :)