Hyvä peli

Kärppien ja Tepsin välinen ottelu oli hyvä ja laadukas ottelu. Se oli kahden taitavan joukkueen kohtaaminen, jossa tilanteita oli yllin kyllin kaukalon kummassakin päässä. Tilanteita siis riitti ja maalinumerot pysyivät pieninä taitavien maalivahtien ansiosta. Näistä vahdeista Jani Hurme teki kovemman rupeaman tehden muutaman todella näyttävän, jopa uskomattoman pelastuksen.

Peli ei ollut kovin vauhdikas. Ottelu tarjosi ennemminkin hallittuja hyökkäyksiä, taitavaa kiekonsiirtelyä ja hienoja maalintekotilanteita. TPS oli selvästi fyysisempi ja taklaavampi joukkue. TPS oli myös Kärppiä vahvempi ja oli niskan päällä laitatilanteissa. Kärpät oli taas nopeampi luistimilla, mikä tuotti melkoisesti vaikeuksia Tepsin selvästi kookkaammalle joukkueelle.

Kärpät oli niskan päällä ehkä ensimmäistä erää lukuunottamatta. Tällöin Tepsillä oli hetkensä lisämaaleihin. Joukkueilla oli myös taktisia eroja, joista silmiinpistävin oli ylivoimassa kiekon vieminen alueelle. Kärpät hyökkäsi ylivoimalla rintamana ja kuljetti kiekon alueelle. TPS sen sijaan iski kiekkoa päätyyn ja ränniin. Nämä kiekot kärpät pääsääntöisesti purki varsin helposti. Tepsi oli vaarallinen saadessaan kiekon ylivoimassa hyökkäysalueelle kontrolloidusti. Sitä vain tapahtui liian harvoin.

Toinen joukkueiden välinen ero oli pelin kääntämisessä. Kärpät käänsi pelin nopeasti kiekonriistojen jälkeen hyökkäyksiksi. TPS oli tässä selvästi hitaampi. Tässä tullaan Tepsin ehkä pahimpaan ongelmaan. Joukkueen vauhti ei riitä liigan kärkijoukkueita vastaan. Vaikka puolustus- ja viisikkopelaaminen on kuosissa, niin kiekonriistojen hyödyntäminen on lapsenkengissä, koska pelinopeus ei hyökkääjillä yksinkertaisesti riitä. Taitoa joukkueessa on kyllä tarvittava määrä.

Berg-Kiprusoff on erinomainen pakkipari, liigan paras. Sen jälkeen onkin vaisumpaa. Jokinen ja Pukka pelasivat Oulussa pirteästi. Backman alkaa olla jo siinä rajoilla, että ei voi kovin suuressa roolissa olla mikäli mielitään menestyä. Sen sijaan Sicakilla oli huono päivä. Mies on taitava kiekollinen pakki hyökkäyspäässä, mutta ne oman alueeen kiekonmenetykset ja harhasyötöt tuhoaa sitä hyvää työtä mitä muut tekevät.

Tepsin suhteen heräsi kysymys, että missä ovat nuoret vastuunkantajat? Ei Nurminen, Alatalo ja Vahalahti ( ulkomaalaiset) voi loputtomiin kantaa päävastuuta joukkueen hyökkäyspelistä ja maalinteosta.

2

409

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tekijä...
    • TPS fani

      Ja yx tasottava tekijä on se että tuomarit pelaa tän hetken liigaa vain Jokereiden ja Kärppien eduksi.Mun mielestä tuomarit auttaa jokereita ja kärppiä ihan liikaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      136
      1302
    2. 73
      1223
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      105
      986
    4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      50
      925
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      78
      822
    6. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      791
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      40
      788
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      663
    9. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      113
      634
    10. Tunnustuksia

      Haluatko tunnustaa jotain, mitä on sydämelläsi?
      Ikävä
      45
      557
    Aihe