Olen lähemmäs kolmekymppinen nainen. Menin viimekesänä terveyskeskukseen pitkän harkinnan jälkeen puhumaan masennuksestani. Minut ohjattiin ensin terkkarin omalle terapeutille, mutta koska pian todettiin että sairastan vakavaa masennusta, siirrettiin minut eteenpäin.
Oloni tuntui kesän lopussa hiukan toiveikkaammalta, koska sen hetkisistä lääkkeistä oli jonkinverran hyötyä.
Nyt olen kokeillut useampia lääkkeitä, alkaa tuntua todella avuttomalta, koska mistään ei ole suurempaa hyötyä. Olen lisäksi käynyt terapeutilla, jossa minulla vasta "kartoitusjakso", joka sekin jo tuntuu tosi raskaalta(joutuu muistelemaan vanhoja). Olen ollut töistäni poissa melkeen koko viikon. Kun kerroin tästä terapeutilleni,(siis siitä että olen todella väsynyt),ihmetteli hän vaan mistä moinen väsymys mahtaa johtua.Kuulemma tämän hetkisen lääkkeeni ei pitäisi väsyttää.
Olin jo aikaisemmin pitkällä sairaslomalla.
Alkaa vaan tuntua todella toivottomalta,tekisi mieli luovuttaa.
Oloni tuntui kesän lopussa hiukan toiveikkaammalta, koska sen hetkisistä lääkkeistä oli jonkinverran hyötyä.
Nyt olen kokeillut useampia lääkkeitä, alkaa tuntua todella avuttomalta, koska mistään ei ole suurempaa hyötyä. Olen lisäksi käynyt terapeutilla, jossa minulla vasta "kartoitusjakso", joka sekin jo tuntuu tosi raskaalta(joutuu muistelemaan vanhoja). Olen ollut töistäni poissa melkeen koko viikon. Kun kerroin tästä terapeutilleni,(siis siitä että olen todella väsynyt),ihmetteli hän vaan mistä moinen väsymys mahtaa johtua.Kuulemma tämän hetkisen lääkkeeni ei pitäisi väsyttää.
Olin jo aikaisemmin pitkällä sairaslomalla.
Alkaa vaan tuntua todella toivottomalta,tekisi mieli luovuttaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sulla on diagnosoitu vakava masennus vai...mä ajattelen että jos sua väsyttää koko ajan ...kysynkin oko sun väsymys pelkästään psyykkistä vai fyysistä...ite sain diagnoosin neurasteniasta eli väsymysoireyhtymästä...onks sul mitä oireita?mul oli 6 vuotta diagnoosi masennuksesta ja muuttu syyskuun alussa neurasteniaksi.itellä oli 6 v. käytössä päivälääke masennukseen ja nyt tähän neurasteniaan ei oo lääkitystä.tein sen johtopäätöksen että mulla on ollut väärä diagnoosi 6 vuotta.
Oma tilanteeni on joltisenkin samanlainen. Olen nyt kolmekymmentä. Tosin olen aina välillä väsyneenä kääntynyt terveydenhuollon puoleen, sen enempää apua saamatta.
Opiskeluaikana hain apua masentuneisuuteeni YTHS:ltä ja sain ajan psykologilta, joka takertui siihen, että oma opiskelualani tuntui minusta oikealta. En siis ollut hänen mielestään oikeastaan avun tarpeessa, vaikka koetin painottaa olosuhteista riippumatonta syvää alakuloisuuttani.
Myöhemmin menin valmistumisen jo häämöttäessä YTHS:n psykiatrin juttusille. Sain eri lääkkeitä kokeiltaviksi ja yhdestä tuntui olevan apua alkuun, mutta ajan mittaan oloni taas paheni. En päässyt tietenkään pidempiaikaiseen hoitoon YTHS:lle, koska olin jo valmistumassa.
Lopulta valittelin vuosia myöhemmin työterveydessä, etten enää tahdo jaksaa ahdistukseni, toivottomuuden ja tyhjyyden tunteen enkä etenkään äärimmäisen kireän pinnani kanssa. Myös mainitsemasi voimakas uupumus kuuluu monen masennukseen. Se tuntuu niin henkisenä kuin fyysisenäkin väsähtämisenä, jopa jatkuvana unentarpeena, vaikka tunteen voi kyllä erottaa pitkän, raskaan päivän tuomasta terveestä väsymyksestä.
Pääsin siis vuosi sitten hoitoon kaupungille, mutta eihän sielläkään ole tarjolla maksutonta KELAn terapiaa kuin hyvin huonossa jamassa oleville.
Lopulta kohdalleni osui niin hyvä tuuri, että pääsin maksuttomaksi koulutuspotilaaksi eräälle psykoterapeutiksi valmistuvalle psykologille. Siellä olen nyt käynyt kymmenisen kuukautta ja koen siitä olevan enemmän hyötyä kuin lääkkeistä. Joita siis kuitenkin syön samalla, jotta selviän arjesta. Jotenkin vain tunti viikossa tuntuu olevan minulle liian vähän. Ja etenkin jos väliin tulee pidempiä taukoja, jolloin pääni sisältö alkaa taas muuttua harmaaksi puuroksi ja edistyminen saa takapakkia.
Masennuksen oireistoon kuuluu epäusko paranemismahdollisuuksien suhteen. Tunnen itse välillä jopa kasvavaa paniikkia siitä, että kun terapian loppu alkaa häämöttää, tulisi muka selvitä omillaan olonsa kanssa. Tuntuu kuin tavoittelisin juuri liikkeelle lähteneen junan ovenkahvaa ja kaikki riippuu nyt siitä, ehdinkö tähän junaan.
En osaa sanoa sinulle muuta kuin että tuo tunne vaihtelee. Usko paremmasta hiipii onneksi välillä mieleen, jolloin itsensä hyväksi jaksaa jotakin tehdä. Ikävä kyllä toivottomuuden tunne on kuitenkin palautuvaa sorttia. =/ Jos haluat meilailla minulle ajatuksistasi ja alakulostasi, osoitteeni on [email protected].
http://tuntematon.net
tuntematon.net. Mitähän siel mahtaisi olla?