Minua on alkanut ihmetyttää se, että syöpä on ilmeisesti valtavan ihmisjoukon mielestä se kaikkein pelottavin sairaus, minkä voi saada. Joka nykäystä pelätään ja epäillään syöväksi, arvellaan, että kun syöpään sairastuu, kuolee - jos ei heti, niin viikon päästä. Ja kaikkia syöpäsairaita katsellaan mieluiten mahdollisimman pitkältä ja mietitään, miten kauan kestää ennen kuin tuo kaatuu kuolleena maahan. ("Ja mitä mä sitten teen!")
Maailmassa on sairauksia vaikka kuinka paljon ja moni niistä on minusta paljon pelottavampi kuin syöpä. Useimmat syöpään sairastuneista paranevat. Syöpähoidot eivät enää ole samanlaisia kuin muinoin, vaikka niiden aiheuttamat haittavaikutukset vaihtelevatkin eri ihmisten kohdalla hurjasti. Sädehoito ei enää ole niin raskasta, että iho palaa, sytostaatteja ja niiden aiheuttamaa pahoinvointia pyritään helpottamaan kaikin mahdollisin tavoin ja ainakin minä olen saanut aina apua tarvitessani, niin kipu- kuin muutakin lääkitystä.
Tämä syövän pelko ilmenee myös kuolinilmoituksissa: miksi syöpään kuolleesta sanotaan, että "kuoli vaikean sairauden murtamana"? Miksi ei sanota, että kuoli syöpään, tai jos ei haluta kertoa syytä, sanottaisiin vain, että kuoli?
En halua vähätellä syövän vaarallisuutta, mutta syöpiä on valtava määrä. Jotkut lääkärit jopa arvelevat, että syöpä-käsite todellisuudessa kattaa suuren määrän erilaisia sairauksia, joiden aiheuttajat vaihtelevat yhtä paljon kuin sairauksien oireetkin.
Jos epäilette syöpää, menkää lääkäriin. Jos löydätte itsestänne selviä muutoksia, patteja yms., menkää tarkistuttamaan ne. Pahinta on jäädä odottelemaan kuukausiksi, että ne häviäisivät itsestään. Ne voivat hyvinkin hävitä, mutta joka tapauksessa valtaosa niistä on hyvälaatuisia ja siitäkin on parasta saada selvä, ainakin oman mielenterveyden kannalta.
Toivottavasti en nyt järkyttänyt ketään puhumalla syövästä ja kuolemasta samassa lauseessa. Se nyt vain on niin, että on todennäköisempää kuolla auto-onnettomuudessa kuin kuolla syöpään. Ja jos kuolemista alkaa pelätä, saisi pelätä joka hetki. Elämä on tässä ja nyt, ei huomenna eikä eilen.
Maailmassa on sairauksia vaikka kuinka paljon ja moni niistä on minusta paljon pelottavampi kuin syöpä. Useimmat syöpään sairastuneista paranevat. Syöpähoidot eivät enää ole samanlaisia kuin muinoin, vaikka niiden aiheuttamat haittavaikutukset vaihtelevatkin eri ihmisten kohdalla hurjasti. Sädehoito ei enää ole niin raskasta, että iho palaa, sytostaatteja ja niiden aiheuttamaa pahoinvointia pyritään helpottamaan kaikin mahdollisin tavoin ja ainakin minä olen saanut aina apua tarvitessani, niin kipu- kuin muutakin lääkitystä.
Tämä syövän pelko ilmenee myös kuolinilmoituksissa: miksi syöpään kuolleesta sanotaan, että "kuoli vaikean sairauden murtamana"? Miksi ei sanota, että kuoli syöpään, tai jos ei haluta kertoa syytä, sanottaisiin vain, että kuoli?
En halua vähätellä syövän vaarallisuutta, mutta syöpiä on valtava määrä. Jotkut lääkärit jopa arvelevat, että syöpä-käsite todellisuudessa kattaa suuren määrän erilaisia sairauksia, joiden aiheuttajat vaihtelevat yhtä paljon kuin sairauksien oireetkin.
Jos epäilette syöpää, menkää lääkäriin. Jos löydätte itsestänne selviä muutoksia, patteja yms., menkää tarkistuttamaan ne. Pahinta on jäädä odottelemaan kuukausiksi, että ne häviäisivät itsestään. Ne voivat hyvinkin hävitä, mutta joka tapauksessa valtaosa niistä on hyvälaatuisia ja siitäkin on parasta saada selvä, ainakin oman mielenterveyden kannalta.
Toivottavasti en nyt järkyttänyt ketään puhumalla syövästä ja kuolemasta samassa lauseessa. Se nyt vain on niin, että on todennäköisempää kuolla auto-onnettomuudessa kuin kuolla syöpään. Ja jos kuolemista alkaa pelätä, saisi pelätä joka hetki. Elämä on tässä ja nyt, ei huomenna eikä eilen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Asiallinen kirjoitus.
Itelleni sytostaattlääkkeet ja sädehoito eivät aiheuta muuta, kuin lievää ripulia ja mahakipua silloin tällöin.
Niihinkin on lääkkeet.
Mielessäni tiedän paranevani täysin pois leikatusta syövästäni.
Ai? minä kun luulin että tällä kanavalla nimenomaan voidaan keskustella syövästä kaikkine pahoine puolneenkin.
Mahasyöpä, joka on levinnyt maksaan ja keuhkoihin on pelottava, eikä siinä paljon sytostaatit enää auta. Kipulääkkeet eivät ole riittäviä, ei morfiinilaastari kotioloissa riitä. Täytyy maata syöpäosastolla jotta saa trpeeksi vahvat piikit muutaman tunnin välein, kotona ei saa tarpeeksi voimakkaita lääkkeitä kipuun. Kuolemaa odottaen.
Saattokodit on perustettu syöpäjärjestön varoin. Miksikö? Siksi että suurin osa potilaista on syöpäpotilaita, joilla toivo on jo mennyt ja vain odotetaan kuolemaa.
Ihan samalla tavalla nämä pahat syövät tappavat ja hyvänlaatuiset kasvaimet eivät kuin että autoonnettomuudessakaan ei aina kuole, voi vaikka vain katkaista koipensa ja sehän paranee.
On hyvä että on kanavia, ja paikkoja joilla voi keskustella syövän huonoistakin ennusteista, peloista, eikä aina vähätellä. Totuus kun on että se, kenellä hoidot eivät auta pelkää ja syystäkin. Syöpähoidot eivät nimittäin ole 100% parantavia, lähellekään. Syöpään kuolee yhä moni.
Ehkä ne ketkä vähättelevät sen pelottavuutta ja vakavuutta, voivat kirjoittaa pateistaan vaikka kauneus puolella. Mahasyöpäpotilaat joilla ennuste on huyono, voivat käyttää syöpäkanavaa ihan siisät syystä että se on ainoa kansava jolla tämä asia ymmärretään ja josta saa vertaistukea.
Lisätään nyt tähän vielä, että olen nyt sairastanut kaksi rintasyöpää, toisen osapoistolla ja säteillä, toisen kokopoistolla ja sytoilla. Tiedän siis kohtuullisen tarkkaan mistä puhun.
Tarkoitus ei missään nimessä ollut vähätellä uusiutuneen tai muuten huonoennusteisen syövän sairastajia. Se on vakava asia ja potilaalle ja hänen läheisilleen tuskallinen tilanne.
Kirjoitukseni oli kohdistettu lähinnä syövän kauhistelua kohtaan. Minusta ALS on melkein vielä pahempi sairaus, samoin monet perinnölliset taudit. Alzheimer - kuinka moni meistä ottaisi mielummin hyväennusteisen syövän kuin sairastuisi Alzheimerin tautiin? AIDSista puhumattakaan.
Syövästä on tehty kummajainen, josta ei oikein saa puhua. Hyvä, että on tällaisia palstoja, joilla asioita voi käsitellä avoimesti.
kärkäs vastaukseni, mutta itselläni on aisasta vain huonoja kokemuksia. Kaikki läheiseni, jotka ovat syövän saaneet ovat siihen myös kuolleet ja isälläni on nyt saattohoito menossa, vaikka kaikki hoidot on läpikäyty.
Toki minuakin kummastuttavat ihmiset jotka jok apattia syöväksi luulevat, mutta toisinpäin tilanne voi olla se, ettei ota oireita vakavasti ennen kuin on liian myöhäistä. Eivät ne isäni oireetkaan olleet närästystä kummempia. Nyt ovat.
Meillä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Tänään suunniteltiin hautajaisia ja itkettiin.
Olen todella pahoillani, jos teräväsanaisuuttani loukkasin sinua. Ei missään tapauksessa ollut tarkoitus. Otan sydämestäni osaa!
Syövän pelottavuus vaan vie herkästi siihen, että joko joka pattia ja narahdusta seurataan ja pelätään tai sitten niitä patteja ei uskalleta mennä näyttämään, kun pelätään niin valtavasti. Tunnen itse yhden ihmisen, joka meni lääkäriin vasta sitten, kun kasvain oli jo melko iso, yli nelisenttinen, koska häntä pelotti syöpä niin paljon. Jos syöpä miellettäisiin tavalliseksi sairaudeksi muiden joukossa, se ehkä menettäisi osan kauhistavuudestaan.
Käyn tapaamassa muita sairastuneita vertaisryhmän kokouksissa ja näiden vuosien aikana olen tavannut monta syövästä selvinnyttä. Suosittelen lämpimästi tällaisia tapaamisia kaikille sairastuneille, siellä on helppo puhua omista murheistaan, kun vastassa on muita saman kokeneita.
syöpä on hyvin pelottava ja tuntematon sairaus. Eihän sitä kukaan itselleen halua, vaikka pahempiakin sairauksia on olemassa. On kroonisia sairauksia joihin ei kuole, mutta joiden kanssa joutuu elämään loppuikänsä ehkä hyvinkin kipeänä.
Syöpään ei kuitenkaan aina saa mitään toivoa. Sekin pitää muistaa. Siksi sitä pelätään.
Mieheltäni on onnistuneesti hoidettu imusolmukesyöpä ja hän kesti hoidot hienosti. Elämämme on hoitojen aikana ollut liki normaalia. Ainoastaan pari päivää aina sytostaattien saannin jälkeen mies oli väsyneempi. Muuten kaikki mennyt todella hienosti. Silti pelkään, että jos itse sairastuisin niin millaista se olisi.
Ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavalla.
Onhan se niin että syöpä on yhä vieläkin yksi sairauksista, joka aiheuttaa suurimmat kivut ennen kuolemaa.Kipukynnys on tietysti jokaisella erilainen ja toiset eivät taas halua sekoittaa
päätään lääkkeillä.Täytyy muistaa että jokainen ihminen on erilainen ja potilaan pyyntöä pitää kunnioittaa loppuun asti.
Isälleni ei enää riitä 50 mg morfiini. Kurja odottaa kivuissa että saa vahvemman annostuksen.
....tuollainen tieto on peräisin?
Moni läheiseni on kuollut syöpään eikä yksikään tuskissaan. Yksi nukkuessaan, toinen sydämen pettäessä, kolmas rauhallisesti vaimonsa seurassa.
Syöpiä on niin paljon erilaisia ja jokaisen ihmisen tilanne on erilainen - on täysin yksilöllistä, mikä paikka ensimmäisenä pettää ja onko kipulääkkeille mitään tarvetta.
Isäni, jonka mahasyöpä on levinnyt maksaan ja imusolmukkeisiin kärsii todella kovista kivusta yötä päivää..
Kuinkakohan lähellä omaa tai läheisesi kuolemaa olet ollut?
Minua ainakaan ei syövässä pelota niinkään kuolema, vaan se, mitä tapahtuu sitä ennen. Pelkään, että minulta joudutaan leikkaamaan raaja tai rinta, äänihuulet, silmät; jotain jota tarvitsen. Että en olisi millään lailla enää entiseni, vaikka selviytyisinkin.
Pelkään myös rajuja syöpähoitoja ja karmeita kipuja lopputaistelussa. Tässä suhteessa syöpä on omaa luokkaansa. Moni syöpään kuoleva on myös sanonut, että pahinta on katsoa omaisten tuskaa, kun itse kuihtuu ja väsyy hiljaa pois. Sydäriin tai kolarissa heti kuoleva pääsee helpommalla.
En lukenut kirjoitustasi kokonaan. Olen pahoillani kirjoitukseni alusta. :(
Minä olen ollut siis lähellä kuolemaa, jos syöpä mielletään aina kuolemaksi. Isoäitini, isoisäni ja tätini kuolivat syöpään.
Oli hyvä kuulla, mitä puhut. Ei yhden palasen poistaminen silti muuta sinua eri ihmiseksi kuin mitä olit ennen syöpää. Eivät lähimpäni silti rakasta minua yhtään sen vähemmän kuin sen jälkeen, että minusta on kilo poissa. Minä olen itse miettinyt, olenko enää nainen, jos minulta on toinen rinta poissa. Mutta missä se minun naiseuteni piilee? Onko se riippuvainen yhdestä rinnasta?
Rajut syöpähoidot ovat ikäviä. En tosiaan haluaisi enää kokea sytoja, vaikka pääsin niistä suht. "helpolla". Eivät ne silti vaikuta siihen, miten elän nyt, juuri tällä hetkellä. En tahdo muokata elämääni sen mukaan, mitä minulle voi tapahtua. Vaihtoehtoja on liikaa.
Pelätä saa, mutta turha on rakentaa elämänsä sen varaan, mitä "voi" tapahtua.
Olen kyllä kanssasi Suza TÄYSIN SAMAA MIELTÄ.
Myös itse pelkään tiettyjä asioita mutta kun ne eivät ole minun käsissäni niin turha niitä on murehtia. Elämä on pelattava niillä korteilla jotka sattuu saamaan, ei siinä paljoa kitinät auta. Minulle esimerkiksi liikuntakyvyn rajoitukset olisivat paha paikka, mutta jos näin kävisi niin joutuisin sitten vaan sopeutumaan siihen ja etsimään onnen aiheet elämääni muualta. Ja liikuntakykykin on sivumennen sanottuna myös asia joka todennäköisemmin menee jonkun muun sairauden kautta kuin syövän, että sikäli pystyn itseni kannalta pahempiakin kohtaloita kuvittelemaan kuin tämän. Toistaiseksi.
Mutta tätä täytyy kyllä oikein istua ja ihmetellä, miten jonkun syöpää sairastavan reipas suhtautuminen saa aikaan tällaisia reaktioita? Ei ole nimittäin suinkaan ihan ensimmäinen kerta kun ilmeisesti terveet omaiset alkavat kehuskella kuolleilla sukulaisillaan ja kauheilla kivuilla. Tällaista vertaistukeako nyt tarjoatte omasta puolestanne just tähän paikkaan?
En toki kannata ikävien asioiden peittelyäkään, mutta eikö siihen ole sopivampiakin viestiketjuja? Itse esimerkiksi YRITIN kysellä joskus kuolemasta ja saattohoidoista, paikoista ja kustannuksista, vaihtoehdoista ylipäätään jne. En muista viisastuneeni hirveästi sillä kertaa, mutta tässäpä oikein perisuomalainen ratkaisu: Ei muuta kuin heitetään kehiin reipas kirjoitus niin kyllä kurjuuden tietäjät ilmoittautuvat sankoin joukoin! Tässä asiayhteydessä tulee jo kohta mieleen että oikein HALUTAAN pitää kiinni syövän mystiikasta kynsin ja hampain. Ei kai sentään, eihän?
Korostetaan suurta kärsimystä. Toisaalta jos joskus olisi oikeasti kysyttävää niin silloin kyllä osataan vaieta tästä hirvittävän vaikeasta asiasta. Luontevaa suhtautumista saa hakea, ja turhaan. Hyvänen aika. IHMISTEN KESKUUDESSA KUOLLEISUUS ON SATA PROSENTTIA. Se nyt vaan kuuluu kauppaan, ja useinmiten se ei varmaankaan ole erityisen kivaa.
Ja osanottoni niille jotka ovat tiukassa tilanteessa juuri nyt. Jos loukkaannuitte niin toivon että jaksatte laskea kymmeneen ja otatte tämän vain yhden ihmisen mielipiteenä jonka tarkoitus ei ole vartavasten satuttaa juuri teitä; se vain saattaa tuntua siltä herkässä tilanteessa. Siitä huolimatta en aio pyytää anteeksi mielipidettäni ja suhtautumistani omaan elämääni ja sairauteeni.
Nimim. "kaksi kertaa pöpön selättänyt, toistaiseksi voitolla...."
Jos ikinä olen vaarassa kuolla syöpään, niin lupasin itselleni että en anna jonkun säälittävän sairauden kaataa minua vaan teen sen sitten omin käsin, luultavasti puukko mahaan