Itse menetin poikuuden 21-vuotiaana hirveissä paineissa päästä siitä eroon. Sit kun ekan kerran pääsin pukille satunnaisen kumppanin kanssa, kiire loppui siihen. Sitte sitä vasta huomasi miten tyhmää on asiasta stressata. Kaia siinä on se taustalla, että yrittää jotenkin todistella itselleen että kelpaa vastakkaiselle sukupuolelle. Nyt myöhemmin ajateltuna olis se ehkä kuitenkin ollut parempaa sellasen kanssa, josta välittää.
Jännä juttu tuo poikuus
Mies
3975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
21 lasissa mullakin silloin kun vihdoinkin pääsin eroon poikuudestani. Senkertaisesta partnerista en kuitenkaan ole päässyt eroon – yhdessä touhutaan edelleen, kuudennella kymmenellä kumpikin!
Olet aika oikeassa. Aika lailla samankaltainen historia. Ainakin osin, ikänä 23 ja itse "seksi" oli aika yksipuoleista ja eipä ole koskaan pahemmin haukuttu hulluksi ja oudoksi kun ei kerran oikeastaan mitään osannut. Estoisuus? Ahdistus siirtyi sittemmin koskemaan yleensä ihmissuhdetta, ei niinkään enää fyysistä osa-aluetta (ei se kuitenkaan minnekään hävinnyt). Tuo peruste sille, miksi se on tärkeä on mielestäni aika oikea. Tosin itse tulkitsen seksuaalisuuden pitkälti ihmisoikeuksien myöntämiseksi (sinut tunnustetaan ihmiseksi, joka tarvitsee ja ansaitsee fyysistä mielihyvää, (naiselle suurinta itsensä "antamista"))... Olen monesti miettinyt, olisiko asiat menneet erilailla jos ensimmäisenä kohteena olisi ollut joku jota kohtaan olisi tuntenut enemmän myös henkistä kaipuuta...
kohta 18 ja haluun päästä hommiin, mutta ei ole tyttökaveria....yäääääääääääääääää!