Ei voi olla pistämättä merkille, että nimenomaan kepu haalii ns julkkisehdokkaita listoilleen vaaleja varten. Vaikka olenkin perinteisesti ollut sitä mieltä, että pitkät listat on huono järjestelmä ja jokaisen kansanedustajan tulee hankkia henkilökohtainen mandaatti edustajantoimelleen, olen muuttanut hieman mieltäni sillä suomalaiset äänestäjät ovat niin pölkkypäitä, että he äänestävät kaiken maailman missejä, urheilijoita, laulajia ym.
Vaikka listavaalijärjestelmä ei todellakaan ole mikään ideaali niin todennäköisesti kansanedustajien laatu nousisi kun vaaleissa keskityttäisiin enemmän asiakysymyksiin kuin jonkin julkkisehdokkaan hömppään.
Kuitenkin esim talouspolitiikka on sittenkin sen verran monimutkaista tiedettä, että muutaman vuoden taloustieteen opinnot eivät olisi pahitteeksi ihmiselle joka noista asioista päättää. Hiihtoladuilla ei yhteiskunnallisiin asioihin pätevöidytä.
On lähes varmaa että Mieto ja Uuspaavalniemi pääsevät läpi eduskuntaan. Sen verran typeriä suomalaiset äänestäjät ovat. Julkkisehdokkaiden kohdallahan tapahtuu eräänlainen tuplatyhmyys; Ensin ehdokkaat itse luulevat olevansa päteviä hoitamaan yhteisiä asioita ja sen jälkeen äänestäjät luulevat että nämä sirkuspellet olisivat joitakin asiantuntijoita.
Vaikka listavaalijärjestelmä ei todellakaan ole mikään ideaali niin todennäköisesti kansanedustajien laatu nousisi kun vaaleissa keskityttäisiin enemmän asiakysymyksiin kuin jonkin julkkisehdokkaan hömppään.
Kuitenkin esim talouspolitiikka on sittenkin sen verran monimutkaista tiedettä, että muutaman vuoden taloustieteen opinnot eivät olisi pahitteeksi ihmiselle joka noista asioista päättää. Hiihtoladuilla ei yhteiskunnallisiin asioihin pätevöidytä.
On lähes varmaa että Mieto ja Uuspaavalniemi pääsevät läpi eduskuntaan. Sen verran typeriä suomalaiset äänestäjät ovat. Julkkisehdokkaiden kohdallahan tapahtuu eräänlainen tuplatyhmyys; Ensin ehdokkaat itse luulevat olevansa päteviä hoitamaan yhteisiä asioita ja sen jälkeen äänestäjät luulevat että nämä sirkuspellet olisivat joitakin asiantuntijoita.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Keskusta haalii julkkisehdokkailla liikkuvien äänestäjien kannatusta, koska julkkiksia todennäköisimmin äänestävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole kovin vahvaa omaa poliittista sitoutumista mihinkään puolueeseen.
Nyt pitää vaan luottaa äänestäjiin, koska puolueilla ja julkkiksilla on menettelyynsä täysi oikeus.
Suurin riski äänestäjälle on julkkisehdokkaassa siinä, että eduskuntaan nousee kuuliaisia napin painajia, jotka toimivat puolueen eliittijohdon sanelun mukaan ilman mitään omaa kantaa asioihin.
Tämä vähentää demokratian toimivuutta ja keskittää poliittisen vallan yhä selvemmin eduskuntaryhmien ammattipoliitikoille.
Buschin pereennuolijat ja muut suuren rahan, (lue) CIA,n agentit!
"Buschin pereennuolijat ja muut suuren rahan, (lue) CIA,n agentit!"
Yksi pieni virke ja saat siihen mahtumaan kolme virhettä. Ihanko oikeastikko kaltaisesi idiootin kirjoitusta tulisi ottaa vakavasti?
Juu juu. Otsikko olisi ollut "voi yhden tähden", mutta aivan kunnioituksesta Tampereella asuvia isovanhempiani kohtaan tein otsikkoni.
on maatalouspolitiikassa niin asijantunteva? :)))
http://uusipaavalniemi.youaremighty.com/
...vaikka jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä ettei pitäisi. Toiseksi, kuka on julkkis? Loppujen lopuksi ehdokkaista hyvin suuri osa on tunnettuja muuten kuin jonkun puolueen järjestöjyränä. Pitkien listojen huonoin puoli on se, että käytännössä vain uskollisilla järjestöihmisillä on todellinen mahdollisuus tulla valituksi. Etujärjestöjen edustus todennäköisesti vain kasvaisi, kolmikanta olisi eduskunnan sisällä. Muutaman tänne palstoille kirjoittavan mielestä se olisi varmaan toivottua, ettei parlamentin ulkopuoliset voimat "sanelisi", mutta mitä sitten, jos tulos olisi sama?
Kyllä suomalainen demokratia muutaman urheilijan eduskunnassa kestää, kun kesti Halmeenkin.
Ns. listavaali antaa vallan valtiossa hyvin harvojen käsiin. Nimenomaan tällaiset listavaalilla valitut tuntevat kiitollisuudenvelkaa puolueen ykkösjohdolle siitä, että ovat päässeet listalla korkealla. Puoluekuri siis lisääntyy, mikä on aina huono asia.
Demokratiaan kuuluu se, että on monenlaisia ehdokkaita. Mielestäni on hienoa, että aikanaan esim. Veltto Virtanen tuli valituksi. Jokainen ääni on yhtä tärkeä - jokainen edustaja on yhtä tärkeä, ainakin eduskuntakauden alussa.
Kuten sanoin, en ole mikään listavaalijärjestelmän kannattaja mutta kun kokemus on osoittanut että suomalaiset äänestäjät ovat pölkkypäitä, siis oikeasti, joku Mikko Alatalo eduskuntaan?!, niin väkisinkin tulee mieleen parannusehdotuksia.
Listavaalijärjestelmässä nimenomaan puolueiden kellokkaat pääsisivät enemmän ääneen mutta vaalien luonnekin muuttuisi siihen suuntaan että kuinka monta paikkaa kukin puolue saisi eikä suinkaan että pääsisikö ehdokas x läpi.
Suurimmassa osassa Euroopan maista on käytössä listavaalijärjestelmä eikä esim Hollantia kukaan pidä epädemokraattisena maana.
Alatalo on gradua vailla maisteri ja näimpä miehen pari viikkoa sitten Tampereen yliopistolla.
Turhaan varmaan äsken selitin sinulle kansanedustajan asemaa ja tehtäviä. Lausahduksesi Veltto-Virtasesta kertoo, että sinulla ei ole asiasta hajuakaan.
Mikään ei ole sen vaarallisempaa kuin muka asiantuntijoiden yksimielisyys. Tällaista nähtiin Suomessakin hieman ennen lamaa. Kenelläkään ei ollut hajuakaan siitä, mitä todellisuudessa oli tapahtumassa, tai jos oli, heidät vaiennettiin.
Kansanedustajien tehtävänä on tuoda maalaisjärkeä virkamiesten valmistelemaan lainsäädäntöön. Ammattipoliitikot ovat usein niin vieraantuneita tavallisesta elämästä, ettei yksin heille oikein mielellään valtaa soisi. Avuksi tulevat ensimmäisen kauden kansanedustajat. Heistä varmasti parhaiten kansan tuntoja ymmärtävät kunnallispolitiikan ryvettämättömät julkkisehdokkaat. Politiikan puolelta tulleet ovat joutuneet tekemään jos jonkinlaista lehmänkauppaa ehdokkaaksi päästäkseen ja erityisesti läpipäästäkseen. Kansan ääni kuuluu siis parhaiten julkimoiden kautta, mikä kieltämättä on varsin hupaisaa...
... pidäkkään olla mitään asiantuntijoita. Hänen tulee olla tavallisia kansalaisia, jotka käyttävät maalaisjärkeään eduskunnassa. Niitä asiantuntijoita kyllä löytyy virkamiesten ja puoluevirkailijoiden joukosta aivan riittämiin.
Julkkikset ovat sikäli hyviä, että he ovat jollain alalla osoittaneet etevyyttä; ehkäpä heistä olisi myös kansaa edustamaan.
Kyllä kansanedustajan tulisi olla kouluttautunut ja muutenkin perehtynyt asioihin, joista päättää. Muutenhan hän olisi pelkkä virkamiesten johdateltavissa oleva marionetti.
Siis, en todellakaan ole sitä mieltä että eduskuntaan tulisi valita ns tavallista kansaa. Kyllähän jokaisessa työpaikassa on jonkinlaiset pätevyysvaatimuukset niin miksi kansanedustajaksi tulisi päästä ihan kenen vain?
vaihtavat puoluetta. Pekka Räty on julkkis ja vaihtanut pari kertaa puoluetta. Hän on siis Oivan mukaan erinomainen Kepun ehdokas. Valittiinkin Seinäjoella ehdokkakksi kansanäänestyksellä, kun ei olisi puolueen jäsenten äänestyksessä mennyt läpi.
Eduskunnan pitäisi ihannetilassa kansa pienoiskoossa. Pätevyysvaatimus eli kansansuosio ei ole tosin kaikkien ulottuvilla, siihen tarvitaan joviaalia luonnetta ja erinomaisen suurta sosiaalisuutta.
Julkkiksilla usein on nämä ominaisuudet. Politiikka on asioiden hoitamista, poliitikon tärkein ominaisuus on tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa.
Julkkis on aivan yhtä hyvä ellei parempi hoitamaan asioita kuin kuka tahansa muu. Sitä paitsi kansanedustajista tulee pikkujulkkiksia heti eduskuntaan päästyään, ministerit ovat julkkiksia aina.
Lait ovat kaiken yhteisöllisen elämämme selkäranka. Kaikkia yhteiskunnallisia toimintoja ohjailevat lait. Eduskunta säätää lakeja tarpeen mukaan. Kansanedustajan tärkein tehtävä - monien muiden vähemmän tärkeiden ohella - on lainsäädäntö. Sellainen on perustuslainkin henki.
Onko mielestäsi siis niin, että maan ja kansalaisten kannalta kaikkein tärkeimpään tehtävään antaa parhaan pätevyyden taito, jolla on saanut maksimaalisen lööppijulkisuuden?
En usko, että kepukaan noin ajattelisi, mutta se on niin vastuuton - kuten muussakin - että asettaa ehdokkaikseen julkkiksia, jotka mahdollisimman monet lööpeistä tuntevat ja kaltaisesi ajattelemattomat ihmiset niitä joukoin äänestävät. Tuloksena siitä on tuollaisia Alatalon ja Salovaaran kaltaisia turhia kansanedustajia, joista jotkut pääsevät jopa ministeriksi tunaroimaan. Ja vääristellen valittamaan väärinymmärretyksi tulemistaan ja saamaan yhä kannatusta kaltaisiltasi typeryksiltä.
Älä muuten käytä tuota nimimerkkiä, jolla minä esiinnyin jo vuosia sitten (katso vaikka laajalla haulla historiasta) ja jonka rekisteröinkin, mutta poistin sittemmin rekisteristä, enkä voi sitä enää uudelleen rekisteröidä. Mutta hiljattain rekisteröin tämän, joka kertoo, että olen se ensimmäinen huomioitsija.
Kansanedustajan aseman ja tehtävän nimittäin. Mutta olet näköjään sinäkin lööppijulkisuuden sokaisema, tai puhut sitten noin vain puolustellaksesi puolueesi vastuutonta käyttäytymistä.
Lue tuosta enemmän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000020825867
Mitäs olit poissa (siis tämän nimimerkin käytöstä)!
Mutta käytä minun puolestani tätä hienoa Kekkosnikkiä sinäkin, niin olet kerrankin hyvässä seurassa!
demareiden putkiasentaja Valto Koski, teki hirvittävää tuhoa vuodenvaihteessa sos.ja terv.valiokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa, siitä lakimuutoksesta tulevat kärsimään tuhannet ja tuhannet vammautuneet, sitähän te että usko, entä sähköasentaja, naisten lähentelijä, silti uskollisesti häntä vain äänestetään jne.
Demareilla on erittäin alhainen koulutustaso, mutta silti heitä sinne äänestetään. Mutta mitä tekee kokoomuksen korkeastikin koulutetut edustajamme, ovat ylimielisiä ja suhtautuvat kansalaisiin kuin olisimme saastuneita, joita heidän pitää kaukaa kiertää, saavat pian tartunnan meistä. Entä keskusta, lanta haisee, mutta se on sitä, mistä leipä ja maito lähtee. Näin on ollut aina historiassa, leivän saamiseksi on sidettävä paskankin haju.