suomenruotsalaiset/inkeriläiset

Koskahan tapahtuu se, että Ruotsi ostaa maassamme niin kovin kaltoin kohdellut "omansa" takaisin kotimaahansa, samalla tavalla kuin, mitä Suomi on inkeriläiset ostanut.
Toivon niin hartaasti, että se olis tapahtunut jo kauan sitten.
4354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi usealla itsensä ns. perisuomalaiseksi tuntevalla on tällaisia lapsellisia antipatioita ruotsinsuomalaisiamme kohtaan? Kyllä he ainakin antoivat ja kantoivat oman uhrinsa vapautemme eteen viime sodissammekin. Sitäpaitsi useasti paljon isänmaallisempia kielienemmistö. Mitä taas tulee jonkun kansanryhmän "ostamiseen" jostain jonnekin, on täysin vieras käsite meikäläiselle. Miksi Ruotsi "ostaisi" vieraan maan kansalaisia ? Inkeriläiset sentään voidaan lukea suomalaisiksi, sillä käyttiväthän jo jatkosodan aikana meistä suomalaisista nimitystä "ruotsipriha" ja itsestään suomalainen.
Sitäpaitsi suuri osa tänne tulleista ns. paluumuuttajista ei täytä sitä mitä pres.Koivisto tarkoitti myöntäessään ko.oikeuden, mutta se on sitten taas toinen stoori ja sitä ollaan jo paranneltukin osittain.
Lippu korkealle vaan !

Äänestä
  • Elikkäpä:

    "Kyllä he ainakin antoivat ja kantoivat oman uhrinsa vapautemme eteen viime sodissammekin."

    Eniten sotilas karkureita oli ruotsinkieliseltä pohjanmaalta

    "Sitäpaitsi useasti paljon isänmaallisempia kielienemmistö."

    Päin vastoin ruotsalainen kansanpuolue on kunnostautunut nimen omaan ulkomaalaisten haalinnassa maahamme sekä ylikansallisia yhteisöjä nuoleskelevalla suutauksella. Aikoinaan (sortokausina) ruotsalaiset kyllä ihnosivat venäläisiä, mutta lähinnä omien etujensa takia. Pitää myös erottaa toisistaa aito kansallismielisyys sekä hurraaisänmaallisuus ruotsinkieliset ovat harjoittaneet vain jälkimmäistä.

    Ruotsalaisen siirtomaa-ajan vääryydet suomalaisia kohtaan on viimein korjattava!

    Äänestä

  • Olli P. kirjoitti:

    Elikkäpä:

    Katsokaa hieman alempaa; suurin osa suomenruotsalaisista ei ole ruotsalaista juurta ensinkään, vaan kyseessä ovat supisuomalaiset opportunistisuvut, jotka halusivat vihreämmän oksan kieltä vaihtamalla, ja taitavat ajatella niin vielä tänäkin päivänä.

    Mitä Ruotsissa ajatellaan suomenruotsalaisista? Juuri, niinkuin asia onkin: he ovat ruotsia (omituisesti ja huonosti) puhuvia suomalaisia. Siksi ei Ruotsi ole koskaan rynnännyt puolustamaan meidän ruotsia puhuviamme, koska mitään yhteyttä ei ole. Se yhteys on meidän omien ruotsinkielistemme keksimä valhe.

    Vain Ahvenanmaan väki on selvästi sidoksissa Ruotsiin, ja voisikin olla ihan oikeudenmukaista antaa koko Ahvenanmaa Ruotsille. Ja samalla lopettaa ruotsin kielen virallinen asema Suomessa, koska sille ei ole minkäänlaisia perusteita.

    Äänestä

  • Kuinkahan monta näistä sotaan joutuneista
    ruotsinsuomalaissukujen vesoista olivat muutakuin
    upseereita eli sitä tykinruokaa ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomalainen kirjoitti:

Koskahan tapahtuu se, että Ruotsi ostaa maassamme niin kovin kaltoin kohdellut "omansa" takaisin kotimaahansa, samalla tavalla kuin, mitä Suomi on inkeriläiset ostanut.
Toivon niin hartaasti, että se olis tapahtunut jo kauan sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu