Optimaalinen lainamäärä

Olemme tässä miettinyt asunnon ostoa ja laskeskellut mikä olisi ns. optimaalinen lainamäärä meille, eli kuinka hienon asunnon voisimme hankkia. Kommenttia saa myös laittaa miten "turvallinen" tuo haavelemani asuntolaina meidän tilanteeseen nähden olisi.

Hieman taustatietoa:
Olemme avioliitossa, molemmat töissä, itse tosin vain osa-aikaisena, kun opinnot ovat vielä vähän kesken. Ei lapsia. Nettotulot yhteensä noin €3000 kuukaudessa. Luottotiedot OK, ei muita velkoja. Säästöjä on jonkin verran ja asuntoon laitettavissa omaa rahaa noin €30000.

Olemme suunnitelleet, tai lähinnä minä kun vaimo haluaisi kalliimman kämpän, ostavamme noin 90k-110k euroa maksavan asunnon pääkaupunkiseudulta. Velkaa tulisi siis ottaa 60k-80k euroa. Maksuajaksi olemme ajatelleet 15 vuotta, tosin maksuaikaa voi oleellisesti lyhentää kunhan minä valmistun kahden vuoden kuluttua ja saan parempi palkkaisia hommia.

Ajatuksena olisi ostaa asunto jonka kanssa ei joudu kuseen sitten jos niitä rahakkaampia hommia ei heti löydykään vaan joutuu jatkamaan nykyisillä tuloilla vaikka useammankin vuoden.

Miltä kuulostaa? Olenko ylivarovainen? Mikä olisi mielestänne kohtuullinen lainasumma meille? Vai kannattaako asiaa lykätä vielä, siihen kun tosiaan pääsen niihin "oikeisiin töihin"?

Kiitos vastauksista!
31019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työn osa-aikaisuus ei mielestäni ole mikään este lainanottamiselle. Osa-aikainenkin työ voi olla vakituinen ja varma siinä missä 40h/viikko-työkin. Kunhan mitoitatte lainanhoitokulut nettotuloihin sopiviksi, asiassa ei pitäisi olla mitään ongelmia.

Omarahoitusosuus on kohdallaan, maksukykyä lienee kohtuullisesti kun muita velkoja ei ole. Lainasumma on myös hyvin kohtuullinen verrattuna moniin lainoihin, joita ihmiset tällä palstalla ruotivat. Tasalyhenteisenä 15 vuoden lainana 5% korolla ensimmäinen kuukausierä 80000 euron lainassa on 777 euroa. 3000 euron nettotuloilla tuon ei pitäisi olla ongelma.

Äänestä

Mukava nähdä tällä palstalla joku joka ei määrittele lainamääräänsä sen mukaan mitä pankki suostuu antamaan. Tuollainen asteittainen nousu halutulle asumistasolle on ratkaisevasti turvallisempaa kuin kertarysäys. Hintana tietysti muuttotarve vaihdon yhteydessä ja se, ettei alkuvaiheessa ole kovin väljää.

Noilla tuloilla ei suunniteltu lainamäärä aiheuta mitään ongelmia ja lyhennysaikataulu tulee arvattavasti olemaan huomattavasti alkuperäistä nopeampi. Tämä on paljon parempi tilanne kuin jos nämä asiat menisivät päinvastoin.

Omistusasumisen etuihin pääsee kiinni pienessäkin kämpässä. Kunhan tulot nousevat ja pääomaa kertyy, on helppoa parantaa asumistasoa. Portaatkin noustaan yleensä yksi kerrallaan.

Äänestä
  • Hyvä nyrkkisääntö on, että optimilainamäärä
    on 2 x talouden bruttotulot vuodessa.

    Toisin sanoen, jos tienaatte vuodessa
    yhteensä 50 000 eur, niin optimilaina
    on 100 000 eur.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paskahousuko? kirjoitti:

Olemme tässä miettinyt asunnon ostoa ja laskeskellut mikä olisi ns. optimaalinen lainamäärä meille, eli kuinka hienon asunnon voisimme hankkia. Kommenttia saa myös laittaa miten "turvallinen" tuo haavelemani asuntolaina meidän tilanteeseen nähden olisi.

Hieman taustatietoa:
Olemme avioliitossa, molemmat töissä, itse tosin vain osa-aikaisena, kun opinnot ovat vielä vähän kesken. Ei lapsia. Nettotulot yhteensä noin €3000 kuukaudessa. Luottotiedot OK, ei muita velkoja. Säästöjä on jonkin verran ja asuntoon laitettavissa omaa rahaa noin €30000.

Olemme suunnitelleet, tai lähinnä minä kun vaimo haluaisi kalliimman kämpän, ostavamme noin 90k-110k euroa maksavan asunnon pääkaupunkiseudulta. Velkaa tulisi siis ottaa 60k-80k euroa. Maksuajaksi olemme ajatelleet 15 vuotta, tosin maksuaikaa voi oleellisesti lyhentää kunhan minä valmistun kahden vuoden kuluttua ja saan parempi palkkaisia hommia.

Ajatuksena olisi ostaa asunto jonka kanssa ei joudu kuseen sitten jos niitä rahakkaampia hommia ei heti löydykään vaan joutuu jatkamaan nykyisillä tuloilla vaikka useammankin vuoden.

Miltä kuulostaa? Olenko ylivarovainen? Mikä olisi mielestänne kohtuullinen lainasumma meille? Vai kannattaako asiaa lykätä vielä, siihen kun tosiaan pääsen niihin "oikeisiin töihin"?

Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu