meille syntyi tyttö vauva 15.09.06
paino 4,220kg.. et iso vauva..
esikoinen tosiaan ja noin isoksi vauvaksi synnytys meni ihan hyvin=)
oltiin sairaalassa puol seiska illalla ja oli kuusi senttiä auki...=) mentiin sairaalaa 18.30 ja vaavi synty puol yks yöllä.. ettei kovin kauan kyllä kestäny...
ei se vauvan ulos tuleminen sattunu, mutta ne
supistukset oli aivan järkyttävia.. tuntu et olis voinu kuolla...
mulla viim. kaks tuntia jouduin vaan seisomaan tuskissani kun vauva ei ei meinannu oikeen laskeutua niin että olisin voinu ponnnistaa...
puudutukseksi otin kohdunkaulan puudutuksen.. eka auttoi supistuksii mut toinen ei sit enää... ilokaasun varassa meni loppu synnytykseen asti...
olin kyllä ihan poikki kipujen takia,ja ihmettilin että kuinka mulla voimat riittää ponnistus vaheeseen.. mutta hassua se oli että ku sai ruveta ponnistaa niin sitä voimaa oli ja jaksoin hyvin loppuun asti.. pieni repeymä tuli mutten tuntenu sitä ollenkaan.. laitettiin neljä tikkiä... mulla jäi hyvä mieli synnytyksestä...
vaikka ne supistukset olikin kauheuita...
mutta täytyy kyllä sanoa että se on sen arvosta=)
jokaisella meistä on erinlainen synnytys että niitä ei voi verrata miten jollaki muulla on synnytys menny,ja jos joku lukee tän joilla on synnytys lähellä,niin ei sitä kannata pelätä se menee ihan omalla painollaan ja nainen on luotu synnyttämään..=)tottakai aina pitää vähä jännittää=) ja kun sen ikioman vaavin saa sitää syliin kovan työn jälkeen,niin sitä tunnetta ei voi kuvailla.. se on niin ihana...
paino 4,220kg.. et iso vauva..
esikoinen tosiaan ja noin isoksi vauvaksi synnytys meni ihan hyvin=)
oltiin sairaalassa puol seiska illalla ja oli kuusi senttiä auki...=) mentiin sairaalaa 18.30 ja vaavi synty puol yks yöllä.. ettei kovin kauan kyllä kestäny...
ei se vauvan ulos tuleminen sattunu, mutta ne
supistukset oli aivan järkyttävia.. tuntu et olis voinu kuolla...
mulla viim. kaks tuntia jouduin vaan seisomaan tuskissani kun vauva ei ei meinannu oikeen laskeutua niin että olisin voinu ponnnistaa...
puudutukseksi otin kohdunkaulan puudutuksen.. eka auttoi supistuksii mut toinen ei sit enää... ilokaasun varassa meni loppu synnytykseen asti...
olin kyllä ihan poikki kipujen takia,ja ihmettilin että kuinka mulla voimat riittää ponnistus vaheeseen.. mutta hassua se oli että ku sai ruveta ponnistaa niin sitä voimaa oli ja jaksoin hyvin loppuun asti.. pieni repeymä tuli mutten tuntenu sitä ollenkaan.. laitettiin neljä tikkiä... mulla jäi hyvä mieli synnytyksestä...
vaikka ne supistukset olikin kauheuita...
mutta täytyy kyllä sanoa että se on sen arvosta=)
jokaisella meistä on erinlainen synnytys että niitä ei voi verrata miten jollaki muulla on synnytys menny,ja jos joku lukee tän joilla on synnytys lähellä,niin ei sitä kannata pelätä se menee ihan omalla painollaan ja nainen on luotu synnyttämään..=)tottakai aina pitää vähä jännittää=) ja kun sen ikioman vaavin saa sitää syliin kovan työn jälkeen,niin sitä tunnetta ei voi kuvailla.. se on niin ihana...
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja oikeen paljon onnea prinsessan syntymän johdosta.Oli kiva lukee juttuas ku melki samanlainen synnytys kun mulla oli heinäkuussa.Se on niin jännä että ne kaikki kivut jää sitten siihen kun vauva on saatu punnattua maailmaan.Kyllä se tulos on niin ihana et toistekkin sen tekee :)))Onnea teille vielä
Kärsin synnytyspelosta.
Olen huolissani alatiesynnytyksestä koska tikkaaminen kuulostaa niin inhottavalta. Pelkään siis nimenomaan sitä paikkojen repeytymistä todella paljon. Hämmästynyt olen siitä miten se penska mahtuu sieltä ulos tosipaikan tullen (eli eipä ihme jos paikat repeytyy).
Huolissani olen kuitenkin myös keisarinleikkauksesta. Inhoan leikkauksia ja eritoten viiltoja ja pelkään joutuvani keisarinleikkaukseen. Sen takia mietin jopa kannattaako minun käydä koko raskautta läpi kun tuntuu etten henkisesti kestä sitä pelkoa ja synntyksen odottamista.
Olen päättänyt puhua lääkärille tästä seuraavalla käynnillä joka on ensi viikolla. Kannustusta oon saanut paljon kuten myös rohkaisevia sanoja siitä että itse synnytyksessä repeytymiä ei huomaa. Pelkään myös piikkejä mutta koen mieluummin epiduraalin kuin supistelukivun.
Mieheni tukee minua todella paljon, mutta jotenkin tuntuu että mies ei pysty tätä ymmärtämään.
Tuli tarve kommentoida :)
Tikkaaminenhan on yleensä ihan nopea ja huomaamaton toimenpide. Ponnistusvaiheen jälkeen sitä oli tosi rento olo eikä tikkaus tuntunut missään (kätilö pisti puudutetta). Neljä tikkiä tuli eivätkä ne missään edes tuntuneet olemassa olollaan :)
Kyllähän se lapsi sieltä ulos mahtuu, naisen kropallahan on valmiudet tuohon synnytykseen joten se on kyllä valmiiksi luonnon osalta ajateltu, että vauva mahtuu myös ulos :D Sama homma paikkojen repeämisessä.. tavallisesti sujuvassa synnytyksessä sitä ei mitenkään jättimäisesti repeä. Jonkun tutkimuksen mukaan epiduraali lisää repeämisriskiä. Eikä rutiiniepparitkaan varmasti asiaa auta.
Olet vissiin ensisynnyttäjä..? Mietin, kun totesit että koet mieluummin epiduraalin kuin supistelukivut. Entäs jos supistelukivut eivät olekaan niin kamalia? Minä olin varautunut toooodella kamalaan kipuun ja olin yllättynyt, että se ei ollutkaan sellaista hlvettiä kuten kaikki pelottelivat ;) Epiduraali saattaa jopa tehdä hommasta paljon tukalampaa. Suppareitten kanssakin kestää ja elimistölläkin kivunsietokyky kasvaa kivunkin myötä. Epiduraalissa kun on riski esim. kipu kovenee tai jalat menee alta, jolloin olo voi olla todella epämukava jos ei pääse enää kunnolla liikkeelle :/
lisäystä epiduraaliin...
itse en saanut enään epiduraalia vaikka pyysin..
ja olen todellakin iloinen etten sitä saanut...
synnytys olisi voinut vielä enemmän pitkittyä ja ponnistus vaiheessa en välttämättä olisi jaksanu ponnistaa.. ja oltaisiin voitu käyttää imukuppia...
joskus vaan saattaa olla että luonnollinen synnystys on vaan se parempi vaihtoehto...=)
mä repesin ja kunnolla mut se ei kyllä tuntunu miltään,hassua sinänsä!!mulle ei esim ees kerrottu paljonko tikejä laitettin tms,mut vieläki(esikoinen 3 v)on 3 cm arpi -sit se mitä sisällä on..mut synnytystilanteessa toi siis ei sattunu!!mut paraneminen oli kyl melkoista ku tikit kutisi ja pisteli.nyt odotan toista ja jänskää mutta ei toi repeminen tms..ehkä yleensä se kipu,siis ihan tavis avautumisvaihe..vaikka nehän on vaan niinku kovia menkka kipuja mut silti..tosin turha täs ny on enää mutista ku on pullat uunis!1heh..että sinnillä loppuun asti siskot!!!!
En minä nyt usko että siinä kauheasti aikaa menee. Kai mulla on tikeistäkin kauhukuvia vaikka tuskin luomen leikkausta ja tikkausta voi tähän verrata... se oli vaan niin epämiellyttävää eikä lääkäri ollu laittanu puudutusta oikein niin se minuutti mitä se siinä hääräsi tuntu ikuisuudelta kun tunsin kaikki viillot ja pistot. Tikitkin oli liian tiukalla, se kävi ilmi vasta myöhemmin... minulle koko homma tuntui vaan siltä että selän iho inhottavasti venyi kun tikit oli tiukalla. Todella epämiellyttävää.
Olen ihan itteäni pelotellakseni lukenu netistä synnytyskertomuksia ja pääsin muista peloista ohi paitsi siitä repeämisjutusta. Mulla on ihan liian vilkas mielikuvitus ja niin mieskin minulle on sanonut... mutta kun on pakko saada TIETÄÄ.
Sain kuiteskin sellasen käsityksen että lantiopohjanlihasten treenaaminen on siksi hyvä että voi hallita paremmin sitä millon se penska sieltä putkahtaa... eli ehkäisee repeytymiä? Oonkohan ihan hakoteillä... niin minä sen kuitenki käsitin.
Oon tosiaankin ensisynnyttäjä ja kaikki hässäkkä ja valmistautuminen saa ihan paniikkiin. Pitää ostaa sitä ja hommata tätä ja pitää olla tarpeeksi vaatteita ja lakanoita ja kaikki hoitopöydät ja sängyt ja tavarat silleen että ne on helposti saatavilla. Sitten synnytykseen valmistautuminen... muista vaatteet, eväät ja blaa blaa blaa. Niin paljon muistettavaa että hirvittää!
Taidankin sitte harkita sitä epiduraalia uudemman kerran... laittaahan ne sen kuitenki jos joudun keisarinleikkaukseen *kylmät inhon väreet selässä* Mutta... ku luin niitä kertomuksia niin supistelukivut taitaa olla aika yksilöllisiä... kuten muutenki koko synnytys.
Taitaa olla myös normaalia miettiä semmosia että entä jos en tykkääkään lapsestani tai jos tulee sitä ja tätä... mietin varmaan ihan turhia tässä vaiheessa raskautta.