Arvoisa Rauno Aaltonen
Teit tänään avauksen tälle saitille. Kysynkin sinulta miten avauksesi liittyy saitin aiheeseen eli keskustaan ja keskustassa toimiviin henkilöihin. Vastaan sinulle ei mitenkään. Vastaavanlaiset avaukset on poistettu saitilta systemaattisesti. Jotkut henkilöt ovat jopa joutuneet kirjoituskieltoon kun ovat laittaneet samantapaisia ohjeistuksia tai toivomuksia saitille. Sinun pitäisi muistaa aina vanha sanalasku ”niin pitää elää kun saarnaakin”. Katson ettet nyt toimi ihan saitilla vallinneiden vakiintuneiden käytäntöjen mukaan. On tietenkin hyvä, että Sinä palstan valvojana ohjeista kirjoittajia, mutta sitä varten on ihan oma saitti.
Käytin tuossa aikaisemmin ilmaisua vakiintunut käytäntö. Tämän saitin vakiintunut käytäntö on seuraavanlainen: Joku henkilö käytetään nyt esimerkkinä vaikka Anti keris nikkiä kirjoittaa hyvin kriittisen kirjoituksen keskustasta tai siinä toimivista henkilöistä niin viesti poistuu saitilta vaikka viestissä ei ole mitään herjaavaa. Toisaalta sitten käytetään nyt vaikka esimerkkinä City-keskustaa, joka voi kirjoittaa hyvinkin törkeän viestin valtion ylimmästä johdosta tai muista kirjoittajista pysyy saitilla kuin täi tervassa. Täsmennetään vielä, että ko. henkilöt eivät olleet kuin esimerkkejä eli en kirjoittanut todellisista tapahtumista.
Täällä on myös kirjoiteltu paljon MSN:llä olevista city-keskusta sivuista. Sivuilla käsitellään mm Paavo väyrysen edesottamuksia -94 presidentin vaaleissa ja kulttuuriministerin edesottamuksia elämänsä varrelta. Molemmat henkilöt ovat keskustalaisia vaikuttajia ja toinen on toiminut pitkää keskustan puheenjohtajana. Kolmantena tähtenä ko. sivulla on Seppo Hietanen jonka edesottamuksia siellä käydään läpi. Seppo Hietanen on keskustan jäsen ja oli viime kunnallisvaaleissa keskustan ehdokkaana. Minusta hänen toimintansa kuuluu saitille koska hän on keskustan jäsen ja toimii aktiivisesti keskustapuolueessa
Ihmettelen suuresti miksi ko. sivuilta ei saa linkittää yhtään mitään tänne? Kysymyksessä ovat kuitenkin sivut, jotka käsittelevät keskustalaisten edesottamuksia
Rauno
Toivon, että rupeat kunnioittamaan demokratiaa. Mikä on sallittua yhdelle niin sen pitää olla sallittua kaikille kirjoittajille
Kunnioittavasti
Otto-Ville Kuusinen

Vastaukset 7
Vanhimmat
kun keristä arvostelee, tekstit poistetaan ja kun shefun oman firman mainostamiseen kajotaan, seuraus on bannaus!
Kokemusta löytyy!!!!
kirjoiteltu kulttuuriministerin edesottamuksia elämänsä varrelta. En ole huomannut lainkaan että täällä kultturiministeristä "mitään" olisi kirjoitettu. Hyvä huomio silti sinulta?
Kulttuuriministeri nykyään?
Claes Linnainmaa vai Anneli Jaakonsaari?
Missit kiinnostaa enemmän.
1991 oli Miss Suomi Tanja Vienonen.
golfkenttäläinen kokoomuksen suvi Lindeen, joka myönsi rahaa omalle golf kentälleen!
Sehän älysi erota munattuaan.
uskalla vastata tyypilline city-kepulainen pelkuri
uskalla tai ei kerkeä lasolin juonniltaan vastaamaan