Oikeastaanhan asia ei tänne kuulu,mutta eipä ollu mitään muutakaan minne laittaa.Siis ne joilla kokemusta muuleista, miten hoidatte niitä, ruokavalio yms.Voiko muulia pitää kesät talvet niin, että sillä on laidun ja siellä lato, johon se pääsee suojaan?Eipä siinä muuta, nämä asiat vain kiinnostaa.
Muulin hoito
Muulisti
2453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulemma aasiakin hoidetaan pääasiassa niinkuin hevosia/poneja. Ruokavalio lienee siis samanlainen. Täytynee ottaa huomioon myös se, että ilmeisesti ne ovat aika hyviä rehunkäyttäjiä?
Näin siis muistan lukeneeni, aasien kanssa en ole valitettavasti kovin paljoa päässyt puuhailemaan.
Muuli, kuten ei aasikaan, pärjää Suomessa pihattotallissa. Aasi on kotoisin Afrikasta, puoliksi aasi, eli muuli ei voi mitenkään pärjätä Suomen pakkasissa ympäri vuoden. Talvikarva voi kasvaa hyvinkin pitkäksi, mutta kunnollista lämmittävää alusvillaa aasille ei tule, koska sen ei ole kotimaassaan pitänyt elää kolmea kuukautta vuodessa jatkuvasti nollarajan alapuolella. Muulin karvanlaatu riippuu vanhemmista, shettis-aasi-yhdistelmä on varmasti aika karvapallo talvisin, mutta se taas on liian pieni ratsuksi.
Jos sinulla on pihatto, harkitse ennemmin suomenhevosen tai islanninhevosen ottoa, tosin nekin sinun on liikutuksen jälkeen loimitettava.
Hoito on samaa hevosten ja aasien kanssa, mutta kauraa muuli ei tarvitse, eikä muutakaan prixiä. Se pärjää loistavasti HYVÄlaatuisella kuivalla heinällä ja erikseen annettavilla kivennäisillä. Iltaruuaksi voi antaa porkkanaa, omenaa, kuivaa leipää..
Lue aasien ja muulienkin hoidosta lisää aasisivuiltani: http://koti.phnet.fi/aasinus/