minulla oli tilaisuus varata ajotunti huomiseksi klo 8 tai klo 10, no minä valitsin klo 10.
kumman te olisitte valinneet ja miksi?
kumman te olisitte valinneet ja miksi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
että se riippuu kuule ihan sinun omista henk.kohtaisista menoista ja aikataulustasi, eikä mistään muusta. Jokaisella on ihan omat perustelunsa.
tähän nyt pitäisi suhtautua koko hommaan? Senkun meet kummalle vaan, yksi hailee se muille on. Jos pääset silloin niin sehän on ok.
kumpaan kellon aikaan on vähemmän liikennettä, niin yleensä kymmeneltä on vähemmän xD
antanut vastapuolen päättää, jos kerta tällainen mahdollisuus itsellä on, että käy milloin vaan.
Jos mulla olis ollu vapaapäivä ja mulla olis ollut tuollainen tilanne, niin olisin tietty ottanut sen ajotunnin klo 10, koska olis saanut nukkua aamulla vähän pidempään. Toki sä itse päätät ja tiedät mikä on sulle paras aika, ei sitä voi muut sanoa.
Turha aamuruuhkaan lähteä, kymmeneltä on paremmin tilaa harjoitella eikä mene aika jonoissa seisoskeluun.
voi herran jestas
... toi puuro on kuumaa! Mitä nyt teen? Se on liian kuumaa!
kello kahdeksan. Ensinnäkin, siksi että ajotaitosi joutuvat paremmin koetukselle. Ei kai tarkoitus ole aina mennä sieltä mistä aita on matalin? En itse ainakaan tahtoisi mennä tuolla asenteella ajamaan... Jos osaat ajaa, se kyllä huomataan, oli kello mitä hyvänsä.
Mutta sinun periaatteellasi olisi voinut ajatella, että se puoli tuntinen kuluu mukavasti jonossa seisoen :)