Vituttaa!

Ostin muutama vuosi sitten tietokoneen uutena.

Setti maksoi 15.000 markkaa.

Koskaan ei kone ole vielä toiminut kunnolla. Alusta asti se on kaatuillut ja jumittanut.

Olen käyttänyt myyjäliikkeessä konettani useaan kertaan huollossa takuuaikana ja sen jälkeen omakustanteisesti.

Viime huollon yhtydessä minulle luvattiin hövelisti ettei konetta palauteta enää puolikuntoisena.

viikon päästä tuli puhelu, että kone olisi noudettavissa.

Syy oli kuulemma ylikuumeneminen.

Näytönohjaimeen oli ruuvattu ylimääräinen tuuletin, jonka sain arvattavasti maksaa, vaikka minusta sen olisi kuulunut olla asennettuna alunperinkin, kun ei kone kerran ilman sitä ole toiminut.

Mutta kuinkas kävikään. innoissani kannoin koneeni kotiin ja iloitsin, vihdoinkin saisin rahoilleni vastinetta, vihdoinkin kallis peritörahoilla ostamani laite vastaisi toiveitani.

Paskan marjat. Muutaman päivän päästä sama kaatuilu ja jumitus alkoi jälleen.

Lähetin liikkeen omistajalle sähköpostin, jossa kerroin koko tarinani ja vaadin hyvitystä ja vastausta.

Kaksi viikoa on kulunut eikä miehestä kuulu mitään.

Tuikkaanko äijän firman tuleen vai soitanko kuluttaja-asiamiehelle, vai mitä tekisin?
Takuu on kuitenkin ollut ummessa jo pitkään, kuten liikkeessä auliisti informoitiin.

P.S. Tämänkin viestin sain kirjoittaa kahdesti koska koneeni tilttasi ekalla yrityksellä...
101645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei takuuaika ole mikään takaraja myyjän vastuulle. Valmistuvirheinen täytyy korjata myös sen jälkeen. Nyt vaan on kysymys siitä, että kuinka vanha tietokoneesi on. Kaikilla tavaroillahan on käyttöikänsäkin. Jos voit todistaa tämän korjaushistorian ja sen ettei se koskaan ole toiminut kunnolla, kannattaa sinun ainakin kysyä kuluttajaneuvojan mielipidettä.

Äänestä

Jos olet ostanut sen muutama vuosi sitten, niin se on jo vanha, koska tietokoneiden käyttöikähän ei ole pitkä. Sitäpaitsi jumittuminen voi johtua monesta muustakin syystä kuin itse koneesta. Olen sitä mieltä, että koneesi on jo aikansa palvellut (vaikkakin huonosti) ja sinun kannattaa alkaa harkita uuden hankkimista. Eivät nykyään maksakaan paljoa.

Äänestä
  • Siis ei mun kone ole toiminut hyvin ikinä.

    Kuten sanoin, ongelma on ollut läsnä ostopäivästä alkaen.

    Ei minun mielestä voi vedota siihen, että kone on nyt vanha.

    Ostin sen keväällä 1999. Neljän vuoden aikana mulla on ollut paska kone, jota myyjäliike on epäonnistuneesti yrittänyt korjata koko tuon ajan.

    Äänestä

Ota siihen yhteyttä ja valita kuluttajavalituslautakuntaan. Voiko muuten verkkokortissa olla joku vika? Oletko yrittänyt vaihtaa?

Äänestä
  • Olen ollut yhteydessä myyjään jo useasti.

    Viimeisimpään vetoomukseen ei myyjä ole vaivautunut vastaamaan lainkaan.

    Vika ei ole verkkokortissa. Olen asuinpaikasta riippuen käyttänyt puhelinmodeemia, kaapelimodeemia ja nyt LAN.
    Kaikkien kanssa sama vika.

    Sen lisäksi kone tilttailee vaikkei siihen olisi asennettuna minkäänlaista verkkoyhteyttä.

    Mä taidan tosiaankin ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen.

    Pitäisikö konsultoida jotain lakimiestä myös?

    Argh...

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Olen ollut yhteydessä myyjään jo useasti.

    Viimeisimpään vetoomukseen ei myyjä ole vaivautunut vastaamaan lainkaan.

    Vika ei ole verkkokortissa. Olen asuinpaikasta riippuen käyttänyt puhelinmodeemia, kaapelimodeemia ja nyt LAN.
    Kaikkien kanssa sama vika.

    Sen lisäksi kone tilttailee vaikkei siihen olisi asennettuna minkäänlaista verkkoyhteyttä.

    Mä taidan tosiaankin ottaa yhteyttä kuluttaja-asiamieheen.

    Pitäisikö konsultoida jotain lakimiestä myös?

    Argh...

    Nimittäin,jos konsultoit lakimiestä. Veloittavat 150-200 euroa/tunti. Varmasti tulee halvemmaksi hankkia uusi kone ja antaa entinen vaihdossa.

    Sitäpaitsi toi tilttaaminen on kai tuiki tavallista. Oma koneenikin tekee sitä vähän väliä, mutta olen oppinut elämään sen kanssa. Tallennan töitäni pienin väliajoin. Usein nää ongelmat on myös ihan ufoja. Voivat johtua softapuolestakin, viruksista jne.. Myös sähkönsyöttö voi joskus olla ongelmana. Kaverillani loppui ongelmat, kun vaihtoi koneen toiseen huoneeseen.

    Äänestä

Itsekin kauppiaana voin valaista asiaa sen verran, että ei se myyjä sitä takuuta myönnä vaan VALMISTAJA! Jos laite on rikki niin ihan turha kiukutella myyjälle. Myyjän ainoa tehtävä on korjata virhe eli laittaa tuote huoltoon.

Äänestä
  • Ymmärrän, mutta ei myyjäliike ole tässä tapauksessa ole onnistunut huoltamaan konettani kuntoon.

    Kovin nihkeästi on konetta huoltoon otettu. Ja kun on otettu, ei siitä ole ollut mitään apua.

    Äänestä

hauska stoori, nauratti helvetisti kun lueskelin tarinaasi. Mika annan sulle neuvon mitä sun pitäisi tehdä.

Selvitä missä tämä runkkari joka myi koneen sulle asuu. Hanki käsiisi pesismaila tai jotain muuta kättä pidempää sen jälkeen menet ks. paskiaisen ovelle. Kysyt on ks. munanimijä kotona, jollei hän itse sitten avannut ovea. Mene suoraan käsiksi häneen ja iske kunnon pamaus päähän, niin että saastainen koira tippuu maahan. Kerrot hänelle selkeästi, että jollei hän toimita uutta konetta sinulle 2 päivän sisällä niin tulet ja raiskaat hänet ja sen jälkeen ammut hänet. Eiköhän ala wittu tapahtuu jotain sen jälkeen.

HUOM. En ole vastuussa tästä kirjoituksesta.;)

Äänestä

Jos mukana tuli Windows, kuten useimmiten tulee, niin vika saattoi aivan hyvin olla softapuolellakin.

Raaka totuus on se, että jos otetaan kaksi täysin identtistä konetta ja asennetaan molempiin sama Windows, voi toinen kone toimia mainiosti ja toinen kiukutella tauotta.
Hyvin ikävää, mutta valitettavasti myös täysin mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mika kirjoitti:

Ostin muutama vuosi sitten tietokoneen uutena.

Setti maksoi 15.000 markkaa.

Koskaan ei kone ole vielä toiminut kunnolla. Alusta asti se on kaatuillut ja jumittanut.

Olen käyttänyt myyjäliikkeessä konettani useaan kertaan huollossa takuuaikana ja sen jälkeen omakustanteisesti.

Viime huollon yhtydessä minulle luvattiin hövelisti ettei konetta palauteta enää puolikuntoisena.

viikon päästä tuli puhelu, että kone olisi noudettavissa.

Syy oli kuulemma ylikuumeneminen.

Näytönohjaimeen oli ruuvattu ylimääräinen tuuletin, jonka sain arvattavasti maksaa, vaikka minusta sen olisi kuulunut olla asennettuna alunperinkin, kun ei kone kerran ilman sitä ole toiminut.

Mutta kuinkas kävikään. innoissani kannoin koneeni kotiin ja iloitsin, vihdoinkin saisin rahoilleni vastinetta, vihdoinkin kallis peritörahoilla ostamani laite vastaisi toiveitani.

Paskan marjat. Muutaman päivän päästä sama kaatuilu ja jumitus alkoi jälleen.

Lähetin liikkeen omistajalle sähköpostin, jossa kerroin koko tarinani ja vaadin hyvitystä ja vastausta.

Kaksi viikoa on kulunut eikä miehestä kuulu mitään.

Tuikkaanko äijän firman tuleen vai soitanko kuluttaja-asiamiehelle, vai mitä tekisin?
Takuu on kuitenkin ollut ummessa jo pitkään, kuten liikkeessä auliisti informoitiin.

P.S. Tämänkin viestin sain kirjoittaa kahdesti koska koneeni tilttasi ekalla yrityksellä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu