Eli otsikossahan asia jo tulikin ilmi, eli miten viettää isänpäivää ilman isää (tai äitienpäivää ilman äitiä).
Kun sekä oma isä että vaari on molemmat kuolleet, tuntuu välillä todella turhauttavalta (lue: raivostuttavalta) lukea valituksia lahjanhankinnan vaikeuksista tms. tyhjänpäiväisyyksistä. Yhdessä vietetty AIKA on varmasti kultaakin kalliimpaa, ikävä vain että useimmiten sen huomaa vasta kun on jo liian myöhäistä =/
Kynttilän vien molempien haudalle niin juhlapäivänä kuin arkenakin, mutta eipä se juurikaan lohduta kun samaan aikaan näistä päivistä vauhkotaan viikkoja etukäteen. Ehkäpä jokaisen kannattaisi joskus hieman harkita, mitä suustaan päästää. Kaikilla kun ei ole sitä isää (tai äitiä), jota juhlia.
Kun sekä oma isä että vaari on molemmat kuolleet, tuntuu välillä todella turhauttavalta (lue: raivostuttavalta) lukea valituksia lahjanhankinnan vaikeuksista tms. tyhjänpäiväisyyksistä. Yhdessä vietetty AIKA on varmasti kultaakin kalliimpaa, ikävä vain että useimmiten sen huomaa vasta kun on jo liian myöhäistä =/
Kynttilän vien molempien haudalle niin juhlapäivänä kuin arkenakin, mutta eipä se juurikaan lohduta kun samaan aikaan näistä päivistä vauhkotaan viikkoja etukäteen. Ehkäpä jokaisen kannattaisi joskus hieman harkita, mitä suustaan päästää. Kaikilla kun ei ole sitä isää (tai äitiä), jota juhlia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mieheni ja isäni ovat kuolleet. Isänpäivä on minullekin aina rankka päivä ja ahdistus alkaa usein jo kun sen mainostaminen alkaa. Muistetaan kuitenkin että muille se on iloinen juhlapäivä ja annetaan heidän ihan rauhassa miettiä lahjaansa. He haluavat muistaa sitä rakasta ihmistä kaikkein ihanimmalla lahjalla; ihan niin kuin mekin haluaisimme. Ihmisistä täytyy iloita ja rakkautensa heille osoittaa, silloin kun he vielä ovat täällä kanssamme.
sinä olet, välillä se vain on niin vaikeaa yrittää iloita muiden puolesta =/
sen paremmin kuin isoisääkään ja hyvä niin. pappaa ehkä kaipaankin joskus, mutta kun hänen kuolemastaan on jo 26 vuotta niin en juurikaan häntäkään enää ajattele. ja isäni on kuollut 9 vuotta sitten ja lähinnä ajattelen että hyvä oli että eroon pääsin.
sorry, en kykene jakamaan "tuskaasi" tässä asiassa, koska lähes kaikki mitä olen koskaan omaa isääni kohtaan tuntenut on viha, katkeruus, inho ja häpeä. olen vain tyytyväinen että se jokavuotinen "ai kun on ihanaa kun on maailman paras iskä" -pelleily ja teennäinen kahvittelu ja tekopyhyys on loppu. enkä vie edes kynttilää haudalle. joulunakin vien vain, koska äitini sinne kyyditsen ja hän on jostain kummallisesta syystä päättänyt tehdä isästäni kuolemansa jälkee pyhimyksen vaikka täysi p**ka juoppo oikeasti olikin.
ja silti vietän ilolla isäinpäivää: hemmottelen puolisoani ja lasteni isää täydestä sydämestäni, sekä aidosta ilosta ja elämämme osallisuudesta vien sen konjakkipullon myös appiukolleni. siinä kaksi isää, jotka ansaitsevat isäinpäivän hemmottelut kaikin tavoin. omani ei, enkä todellakaan pode minkäänlaisia omantunnon vaivoja. eipä hänkään potenut pilatessaan lapsuuteni jokaisen joulun, uudenvuoden, pääsiäisen, vapun, juhannuksen, äitienpäivän, isäinpäivän ja syntymäpäiväni. puhumattakaan niistä välipäivistä...
minulla sentään on kauniita ja hyviä muistoja isästäni, luultavasti päivä olisi vielä kamalampi kestää jos ajattelisin kuten sinä. Se on todella harmi, että joku (rakas) ihminen voi pilata täysin toisen elämän pitkäksi aikaa =(