Nissan harkitsee F1-tallin perustamista

Tuoreiden tietojen mukaan autonvalmistaja Nissan harkitsee tallin perustamista formula ykkösiin. Ranskalaislehti Le Journal du Dimanche kertoo, että Nissan saatetaan nähdä F1-sirkuksessa jo kaudella 2008. Alain Prost on yhdistetty vahvasti Nissanin projektiin, sillä Prost on tiettävästi keskustellut Nissanin ja Renault´n pääjohtajan Carlos Ghosn kanssa asiasta. Prostin oma talli poistui formuloista vuonna 2001.

- "Tällä hetkellä olemme mukana sarjoissa Japanissa, Yhdysvalloissa ja Afrikassa. Olemme miettineet mahdollisuutta sijoittaa maailmanlaajuiseen kilpailuun", Nissanin varapuheenjohtaja Simon Sproule kertoi lehdelle.

Aiemmin tänä vuonna huhuttiin, että Renault-talli saattaa yksinkertaisesti muuttaa nimensä Nissaniksi. Renault omistaa Nissanista hieman yli 40 prosenttia.





http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=95994


Renault on paska talli!;
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

saattaakin tulla voittaja-talli nopeasti,jos saavat hyvät kuljettajat hankittua!.
Renault ja Nissan ovat yhdessä VAHVOJA!.
Ihan vinkiksi Toyotalle!. ;)
Renault omistaa Nissanista hieman yli 40 prosenttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jesus1 kirjoitti:

Tuoreiden tietojen mukaan autonvalmistaja Nissan harkitsee tallin perustamista formula ykkösiin. Ranskalaislehti Le Journal du Dimanche kertoo, että Nissan saatetaan nähdä F1-sirkuksessa jo kaudella 2008. Alain Prost on yhdistetty vahvasti Nissanin projektiin, sillä Prost on tiettävästi keskustellut Nissanin ja Renault´n pääjohtajan Carlos Ghosn kanssa asiasta. Prostin oma talli poistui formuloista vuonna 2001.

- "Tällä hetkellä olemme mukana sarjoissa Japanissa, Yhdysvalloissa ja Afrikassa. Olemme miettineet mahdollisuutta sijoittaa maailmanlaajuiseen kilpailuun", Nissanin varapuheenjohtaja Simon Sproule kertoi lehdelle.

Aiemmin tänä vuonna huhuttiin, että Renault-talli saattaa yksinkertaisesti muuttaa nimensä Nissaniksi. Renault omistaa Nissanista hieman yli 40 prosenttia.





http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=95994


Renault on paska talli!;

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu